Arvostelu: Infamous: Second Son

Uuden konsolisukupolven valtakausi voidaan viimeistään nyt julistaa alkaneeksi myös pelien osalta, kun Xbox One on saanut titaaninsa ja Playstation 4 pahamaineisen poikansa. Tällä kertaa tarkemmassa syynissä on Playstation 4 -konsolille yksinomaan kehitetty Infamous: Second Son. Sucker Punch Productionin kehittämä ja Sonyn julkaisema pelisarja on ehtinyt jo kolmanteen osaan, mutta tällä kertaa järjestysnumero on kuitenkin päätetty heittää nurkkaan ja tilalle on lätkäisty pelkästään lisänimi. Ratkaisu on looginen, sillä vaikka pelin lähtöasetelma onkin aikaisempien osien summa, niin Second Son sisältää täysin uuden hahmokaartin ja itsenäisen tarinan – pelisarjaan ensikertaa tutustuvat selviävät siis melko suoraviivaisella pohjustuksella.

Infamous-pelisarja on tunnuspiirteiltään avoimen maailman toimintaseikkailupeli, jossa pelaaja pääsee supersankarimaisia voimia hallitsevan hahmon ohjaksiin. Pelisarjan aikaisemmat osat tulivat tunnetuiksi muun muassa erityisen Karma-järjestelmän hyödyntämisestä, joka on myös vahvasti esillä Second Sonissa. Karkeasti kuvailtuna kyseinen järjestelmä jakaa pelaajan valinnat hyvään ja pahaan. Päähahmon ulkonäkö, kyvyt ja osittain jopa tarina muovautuvat sen mukaan, kumpaan suuntaan karmamittarin nuoli osoittaa. Luonnollisesti tällainen ratkaisu aiheuttaa pienen ongelman, kun kehittäjien täytyy valita, kumpaa juonihaaraumaa lähdetään jatkamaan: hyvää vai pahaa? Second Sonin lähtökohdaksi valittiin Infamous 2 -pelin ”hyvä” lopetus.

Isoveli valvoo

Seitsemän vuotta on kulunut kakkososan tapahtumista, jolloin Conduits-nimellä kutsuttavat yli-ihmiset paljastuivat suuren kansan tietoisuuteen. Julkinen kaapista ulostulo johti tietysti laajamittaisiin noitavainoihin, joiden seurauksena lähes kaikki Conduit-yksilöt ovatkin päätyneet joko hautaan tai selliin. Kaiken pahan takana on Department of Unified Protection (DUP) -virasto, joka pystytettiin ”valvomaan” Conduit-toimintaa. Kyseinen virasto on ajan saatossa ottanut täydellisen niskaotteen laillisesta päätäntävallasta, luokitellut kaikki erikoiskykyjä omistavat yksilöt bioterroristeiksi ja ajanut koko Yhdysvallat poikkeustilaan. Kaikki suurimmat kaupungit ovat DUP-sotilaiden miehityksen alaisuudessa, täynnä tarkistuspisteitä ja valvontakameroita – ”isoveljen” läsnäolo on siis vahvasti esillä.

Varsinaisen juonen osalta Second Son on melko suoraviivainen ja suoraan sanottuna pienoinen pettymys. Pelin pääsankarina toimiva Delsin Rowe huomaa yllättäen omistavansa kyvyn kopioida toisten Conduit-yksilöiden voimia. Uusi lahja johtaa kuitenkin heti pelin alussa ikävään tapahtumasarjaan, jonka hyvittääkseen Delsin joutuu matkaamaan veljensä kanssa Washingtonin osavaltiossa sijaitsevaan Seattlen kaupunkiin. Hyvin pian paikalle päästyään veljekset tuntuvat kuitenkin unohtavan alkuperäisen tehtävänsä ja päätyvät taistelemaan DUP-viraston hirmuvaltaa vastaan.

Ei omena kauas puusta putoa…

Pelimekaniikaltaan Second Son muistuttaa hyvin paljon aikaisempia osiaan; pelaajalla on käytettävissään kourallinen erilaisia kykyjä, joita hyödyntäen tapahtuvat niin taistelut kuin pelimaailmassa liikkuminenkin. Suurin eroavaisuus aikaisempiin osiin on se, että tällä kertaa käytössä voi olla kerrallaan vain yksi kyky, jonka vaihtaminen toiseen vaatii kyseistä kykyä vastaavan energialähteen löytämisen ympäristöstä. Tämä uusi pelimekaniikka jakaa varmasti mielipiteitä, mutta itse koin sen olevan oikea ratkaisu, varsinkin ajatellen Delsinin kopiointikykyä – uusi korvaa aina vanhan, loogista. Onhan se tietysti turhauttavaa, kun pelaaja joutuu lähtemään uutta energialähdettä etsimään kesken kiivaan taistelun, mutta onneksi tällaisia tilanteita tulee vastaan hyvin harvoin – useimmiten kyvyn vaihtaminen tapahtuukin pelaajan omasta halusta, ei niinkään tilanteen vaatimuksesta.

Ympäristöstä löytyvien räjähdys-sirpaleiden avulla pelaaja pystyy myös päivittelemään kykyjään tehokkaammaksi, kuin myös avaamaan niihin uusia ominaisuuksia. Yleisten lisäominaisuuksien ohella jokaiselle kyvylle on tarjolla myös muutama Karma-riippuvainen ominaisuus, jotka pystyy aukaisemaan vain pelaamalla ”hyvänä” tai ”pahana” – kaikkien ominaisuuksien kokeminen vaatii siis käytännössä kaksi läpipeluuta. Pääkyvyistä pelaaja saa ensimmäisenä käyttöönsä jo trailereissakin esitellyn savukyvyn, jota käyttäen pelaaja pystyy muun muassa teleporttaamaan pieniä matkoja eteenpäin, ampumaan räjähteitä ja heittämään tukahduttavia savukranaatteja. Loput kyvyistä aukeavat perinteisesti tarinan edetessä, mutta koska niiden oppiminen on mielestäni osa pelin viehätystä, niin en viitsi niistä tässä enempää kertoa. Yleisellä tasolla kaikki kyvyt ovat kuitenkin hyvin tasapainossa, joskin joku saattaa sopia hieman paremmin taisteluihin, kun taas toinen ympäristön navigoimiseen – nämä asiat sijoittuvat kuitenkin kategoriaan ”pelaajakohtaiset mieltymykset”. Olipa käytössä sitten mikä tahansa kyky, niin taisteluvälineinä ne jättävät hieman kylmäksi – hyökkäyksistä puuttuu yksinkertaisesti se maailmankuulu ”munakkuus”, eli niiden vaikutus tuntuu heikolta, vaikka ne visuaalisesti saattaisivatkin näyttää hurjilta. Tästä huolimatta DUP-sotilaiden kurittaminen pysyy alusta loppuun viihdyttävänä puuhana, ja ajoittain erittäin hektiseksi sekasorroksi muodostuvat yhteenotot ovat todellista visuaalista ilotulitusta.

Visuaalista ilotulitusta

Visuaalisesti Infamous: Second Son on yksi parhaimman näköisistä konsolipeleistä tällä hetkellä, varsinkin kun ottaa huomioon, että kyseessä on avoimen maailman peli. Leikkikenttänä toimiva Seattle on täynnä mielenkiintoisia kohteita, jotka heräävät henkiin erityisen upeiden valaisuefektien saattelemina. Toinen erityismaininta täytyy antaa Delsinin kykyjen värikkyydelle, joista pari tiettyä pääsevät todellisiin oikeuksiinsa yöllisessä Seattlessa seikkaillessa. Ääninäyttelyn osalta Second Son tarjoaa tasapaksun suorituksen – pelin aikana ei siis nähdä mitään Oscar-tason suorituksia, mutta eipä sellaisia voi odottaakaan, kun jo itse tarinasta puuttuu tietynlainen syvyys.

Infamous: Second Son on perinteinen jatko-osa; se ei tarjoa pelimekaanisesti mitään mullistavaa, vaan hioo toimivaa konseptia entistä parempaan kuosiin, lisäillen juuri sopivasti uusia ominaisuuksia oikeuttaakseen jatko-osan tittelin. Karma-järjestelmän tuoma huima uudelleenpeluuarvo, suuri määrä sivutehtäviä ja laaja peliympäristö takaavat, että pelaajalta ei lopu pelattava ihan heti kesken. Vaikka Second Sonista ei ehkä olekaan ihan vuoden peli -materiaaliksi, niin kyseessä on kuitenkin yksi laadukkaimmista ja ennen kaikkea hauskimmista peleistä mitä uusille konsoleille on tällä hetkellä tarjolla.

Kiitokset arvostelukappaleesta Nordisk Filmille!

Katos Infamous:Second Sonin julkaisutrailerin alla olevasta videosta: