Lohikäärmeet ovat heränneet maan syvistä uumenista tuhansien vuosien unen jälkeen ja aiheuttavat kyläläisissä pelkoa ja kauhua. Voimakkaiden hirviöiden nahka on niin paksu, ettei mikään maallinen ase siihen uppoa. On aika saattaa tämä pahuus loppuun ja kristalleihin turvautuvan ninjan hypättävä syvälle maan uumeniin tuhoamaan paha lopullisesti maan kamarasta. Sinä olet sankari, jota valtakunta tarvitsee.
Älä seiso, juokse!
Riptale on refleksi-tasohyppelypeli, jossa tarkoituksena on ohjastaa punaiseen bandanaan sonnustautunutta ninjaa yhä alemmas ja alemmas kohti lohikäärmettä ja vastaan tulevat viholliset silvotaan pois tieltä. Mitä enemmän tuhoaa vihollisia matkalla, sitä enemmän saa rahaa, jolla pystyy ostamaan parannuksia hyökkäyksiin ja liikkuvuuteen. Peli vaatii nopeita refleksejä ja tasohyppelytaituruutta. Pelikenttä koostuu sokkeloista ja jokainen uusi taso määrittyy sattumanvaraisesti, joten ulkomuistista tässä pelissä ei ole apua, vain silkasta taidosta. Mikäli kesken matkan kuolee, peli alkaa sattumanvaraisesta kentästä ja pelaaja menettää keräämänsä kolikot ja upgradensa. Ninjalla on käytössä kolme kristallia, jotka vastaavat niin sanottuja miekan ammuksia. Yksi miekan isku vastaa yhtä kristallia. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikä tahansa miekan isku, vaan supermiekanisku, jonka avulla ninja pystyy lävistämään paksunahkaiset viholliset ja loikkimaan korkeammille korokkeille. Timantit latautuvat itsestään lyhyessä ajassa, mutta jos istut keskellä vihollisjoukkoa ja timantit on käytetty, voi peli saada nopean lopun. Pelkällä hyppimisellä ja miekan rämpyttämisellä ei pitkälle pääse, vaan jokainen isku on suunniteltava ja kaiken kaikkiaan osuttava. Seisomaan ei kannata jäädä, vaan on pysyttävä liikkeessä.
Ohjattavuus on Riptalessa nopeaa ja joustavaa, minkä peli vaatiikin. Pelaajan pitää suunnata ohjausnäppäimillään suunta, mihin aikoo iskeä. Refleksinomainen tähtääminen ja hyökkäämisen sujuvuus muistuttavat Batman Arkham-pelisarjan pelattavuutta. Alussa iskun ohjaaminen voi tuottaa ongelmia, mutta muutaman kuoleman jälkeen miekalla huiskiminen sujuu kuin tanssi. Muutoin peli muistuttaa Ninja Gaidenin tapaista refleksipeliä, paitsi tässä tapauksessa mokasta ei voi syyttää peliä tai jatkuvasti uusiutuvia vihollisia, vaan ihan itseään ja omia poropeukaloita. Riptalen musiikit toimivat pelissä hyvin ja edesauttaa adrenaliinin nousua kinkkisissä tilanteissa.
Go Ninja Go!
Riptalen grafiikka täyttää peliä erittäin hyvin ja on kuin suoraan alkuperäisestä Kevin Eastmanin Teenage Mutant Ninja Turtles -sarjakuvasta; synkkä, kaunis ja verinen. Tarina on yksinkertainen ja ytimekäs, mutta pelin luoma miljöö laittaa väkisinkin mielikuvituksen laukkaamaan, kun vastaan hyökkää erilaisia ninjoja, samuraita ja pieniä lohikäärmeitä. Sen lisäksi peliin on upotettu pieniä paikkoja, joista voi lukea tarinoita edellisistä sankareista, jotka ovat yrittäneet kukistaa pahan lohikäärmeen. Näistä kaikesta huomaa, että kehittäjät eivät ole tehneet peliä lyhyen juonen varaan, vaan koko pelin maailma on tarkkaan harkittua. En ihmettelisi, että Riptale voisi saada jatkoa syvällisemmän juonen kera.
