Monen rukouksiin vastattiin heinäkuun lopulla, kun Dark Souls 2 sai lisää lihaa luidensa ympärille ─ Crown of the Sunken King -lisäosa julkaistiin. Se on trilogian ensimmäinen osa. Älä siis huokaise helpotuksesta, vaikka läpäisit pelin, sillä Nashandra ei ole ainoa pahuuden ilmentymä Drangleicin kuningaskunnassa.
Ilman kummempaa kerronnallista puolta, on sinulla edessä astuminen matkalle kohti pyhää maanalaista kaupunkia, Shulvaa, tehtävänäsi noutaa Vendrickin kadonnut kruunu. Mitä sitä turhaan edes kehittämään muuta tarkoitusta reissulle, kun tarjolla on kekkerit, joissa ei miekkaa säästellä.
Pelisarjalle tyypilliseen tapaan pelaajan on itse selvitettävä, minne tulisi talsia. Pienenä vinkkinä hieman ehkä vaivihkaa on ilmestynyt syvälle maan uumeniin alttari, joka toimii portaalina uudelle alueelle. Luojan lykky, että ilman mitään sen kummempia askareita alttarista pääsee suoraan päätepisteelle. Artoriaksessa (Dark Souls: Artorias of the Abyss DLC) kun piti tehdä monta asiaa, jotta taianomainen silta alueelle avautui.
Pyhiinvaellus pyhään kaupunkiin
Jo ensimmäiset hetket viestivät hyvää minulle, sillä miellyin aikanaan synkempään menoon Demon’s Soulsissa. Crown of the Sunken King on kuin nostalgiamatka juurille. Ahtaat kulkureitit sisältävät ansoja, ja vihollisjoukot ovat lukuisia. Ne ovat myös paljon aggressiivisempia. Jopa huippuunsa tuunattu soturi pian huomaa, että pelkästään jo peruspahisten kanssa on suotavaa taktikoida. Yksi osuma kun voi haukata puolet energiamittarista. Eikä muuten Havelit auta!
Syvemmällä kaupunkirauniot muuttuvat pyramideja muistuttaviin temppeleihin. Arkuilla sisustetut hautaholvit houkuttelevat pahaa-aavistamattomia onnenonkijoita kohti kuolemaa, enkä puhu nyt miimikoista. Vihollisten määrä korvautuu laadulla. Turpaan tulee niin että tukka lähtee. Ajoittain taistelut vaativat myös ongelmanratkontaa, mikä tuo tervetulleen vivahteen brutaaliin kamppailuun.
Crown of the Sunken King sisältää tähän saakka vaikeimmat pomotaistelut. Siinä missä normitarinan pomot ovat suhteellisen ennalta-arvattavia, on lisärin bosseja vaikea lukea ja ennakoida. Osaapa yksi näistä vielä summonoida pääpelistä tutun Velstadtin avukseen, ja voi pojat sehän vasta hermoja kutittavaa terapiaa onkin, kun lihanuijalla varustettu jätti juoksee perässä samalla, kun toinen mokoma heittää taikojansa etäältä. Turhautuminen iskee takuulla ja lujaa, mutta vihdoin onnistuessaan voitosta saatava potku ja kunnia tuntuu äärimmäisen hyvältä.
Kun kruunu on vihdoin käsissä noin 4-5 tunnin pelaamisen jälkeen, jää tutkittavaa aika vähän. Jäljelle jäävät mahdolliset keräämättä jääneet uudet varusteet ja lore, joka on suurimmaksi osaksi revittävä varusteiden kuvauksista. On myös todella sääli, että vaihtoehtoisia pomotaisteluja on vain yksi.
Alueena Shulva jakaa mielipiteet. Miljöönä temppelikaupunki on aika tasapaksu ja hieman mielikuvitukseton, mutta toisaalta se on tunnelmaltaan erinomainen ja sopivan ahdistava. Tähän kombinaatioon toki vaikuttaa myös roima vaikeustason nosto verrattuna emopeliin.
Uusia vihollistyyppejä on puolen tusinaa ja ne poikkeavat mukavasti totutusta, joskin pienimuotoista kierrätystä on huomattavissa visuaalisella tasolla.
Ensimmäinen kolmesta
Vaikka lisäosaa ei voi kovin pitkäksi kehua, niin Souls-pelisarjan faneille Crown of the Sunken King on kokemus, jonka pariin tuntuu hyvältä upota. Pelkästään jo grindaus- ja farmausmielessä pyhä kaupunki on oikea unelma. Rahalle vastinetta!
Ota siis haaste vastaan. Koe helvetin tulet. Vaivu epätoivoon. Nouse ylös ja taistele itsesi voittoon. Bonfire Ascetic. Rinse. Repeat.
+ Tunnelma on kohdallaan
+ Haastetta piisaa
+ Uudet vihollistyypit
Huonoa
– Aika lyhyt
– Vain yksi vaihtoehtoinen pomotaistelu
