Pelialan suurin tapahtuma E3-messut järjestetään jälleen perinteiseen tapaan Los Angelesissa 14.─16. kesäkuuta, pressitapahtumien alkaessa kuitenkin jo 12. päivä alkaen. Electronic Arts jättäytyi E3:lta pois järjestämällä oman EA Play -tapahtuman 12.─14.6. Los Angelesissa ja 12.6. Lontoossa. Mitä voimme odotella julkistettavan? Ainakin jatko-osia ja remasterointeja on jo tiedossa tai vähintään huhuasteella. Alla pyrin käymään pintaraapaisulla tulevan viikon oletettua tarjontaa.
Jatko-osien tulva
Kun jokin resepti onnistuu, niin turha siitä poiketa. Vaan aina voi parantaa, siksi tulemme jälleen näkemään seuraavan vuoden aikana monia jatko-osia tutuille peleille. Watch Dogs 2, Dishonored 2, Battlefield 1, Call of Duty: Infinite Warfare, Crackdown 3, Titanfall 2, Forza Horizon 3, Dead Island 2, NHL 17, FIFA 17… Lista on vasta alkua, ja jo nyt hengästyttää. Jotkut nimikkeistä ovat olleet monien pelaajien toivelistoilla pitkän aikaa, osan taas olisi voinut jättää rauhassa kuolemaan koteloihinsa. Silti jatko-osat ovat ja pysyvät, sillä mikäli edellinen osa tuotti rahaa, miksei sitä rahahanaa lypsäisi niin pitkään, kun maito tulee lämpimänä ulos.
Varsinkin EA Sportsin pelisarjat ovat ja pysyvät kuin ne klassiset peräpukamat, ja mikäs siinä. Haastajia kun ei oikein löydy, niin siinä on helppoa rahaa. Battlefieldin ja Call of Dutyn vastakkainasettelu sitä vastoin sai mielenkiintoista lisämaustetta, kun internetin vikkeläsormet antoivat hiirikäsien nakuttaa ja kertoa mielipiteensä seuraavien osien julkaisutrailereista: Battlefield 1:n julkaisutrailerille sateli peukkuja ylöspäin, kun taas Call of Duty -pelisarja sai täystyrmäyksen laajalla alapeukkujen massiivikampanjalla. Joutuuko sodan toinen osapuoli tällä kertaa oikeasti kaivamaan valkoisen lipun liehumaan tappion merkiksi, vai pysyykö vankkumaton fanikunta omansa kanssa poterossa makaamassa? Tulevan viikon aikana molemmista peleistä tullaan näkemään varmasti uutta materiaalia ja mielipiteiden tulva noussee yli äyräiden.
Vaan sopii sitä toivoa näkevänsä jotain muitakin jatko-osia, kuin vuosittaisia uudelleenkääräisyjä. Red Dead Redemption 2 pyörii vuodesta toiseen pelaajien huulilla ja tänä vuonna se viimein tulee! Vai tuleeko sittenkään? Tällä kertaa RDR:n paluu lienee lähempänä kuin koskaan aiemmin ja julkistus nostaa varmasti uskomattoman hypevyöryn. Vaan asetetaanko tietyille jatko-osille jo liiankin suuret odotukset ja vaatimukset? Mikäli Rockstar RDR 2:n julkistaa, niin ovatko he varmasti varmistaneet, että peli tulee olemaan sen näköinen, kun aidot ensimmäisen osan fanit toivovat ja olettavat, vai pitääkö lähestymistapa asettaa mahdollisten uusien pelaajien ehdoilla?
Jatko-osien lista tulee olemaan niin massiivinen, etten edes yritä listata tähän enempää, kuin mitä aiemmin mainitsin. Kyllä niistä vielä saadaan kuulla ja lukea.
Vanhassa vara parempi
Jos ei jatko-osaa, niin parannetaan vanhaa. Siinä tuntuu olevan toinen yleinen trendi nykypelimaailmassa. Kyllähän tuon ymmärtää, niin kovin monia uusia pelaajia on saapunut konsoleiden maailmaan uuden konsolisukupolven myötä, että pitäähän sitä kertoa, mitä silloin nuoruudessa pelattiin. Tai pari vuotta sitten.
Batman: Return to Arkham, The Elder Scrolls: Skyrim, Turok, Mirror’s Edge, Final Fantasy XII… Ihan vain osa peleistä, mitä huhuillaan tai mitä on jo varmistettu tulevan uudelleenjulkaisuina. Remasteroinneille on tukijansa ja vastustajansa, osan mielialat ovat sekoitusta molemmista tunteista. Microsoft on jo pidemmän aikaa tuonut Xbox 360 -pelejä Backward Compatibility -ohjelman kautta Xbox One -pelaajien saataville, eikä tahti liene hiipumassa. Myös Sony tuo hieman verkkaisemalla tahdilla vanhempia PlayStation-pelejä taaksepäin yhteensopivana PlayStation 4 -konsolilleen. Joitakin pelejä ─ kuten edellä mainittu Skyrim ─ on tietojen mukaan hankalampi saada pelittämään taaksepäin yhteensopivasti, jolloin se avaa pelikehittäjille mahdollisuuden saada nimikkeestä hieman enemmän hilloa myös uudelta sukupolvelta. Remasteroinnit tuskin vievät ainakaan kovin paljoa resursseja aidoilta jatko-osilta tai kokonaan uusilta nimikkeiltä, ja niin kauan kuin uudelleenlämmittelyt tehdään kunnolla, palvelee se varmaankin niin uusia kuin vanhojakin pelaajia.
Uutta ja innostavaakin
Jos jatko-osat ja remasteroinnit eivät ole varsinaisesti lähellä sydäntä, huoli pois: tulossa on myös monia uusia nimikkeitä, jotka työntävät hypejunan liikkelle, ja joita odotellaan taas vuosia. Joitakin ehkä vain kuukausia.
Horizon: Zero Dawn keräsi viime vuoden E3:lla kovasti ihastelevia huomioita ja pelistä saataneen lisää tietoa tänä vuonna, vaikka julkaisu lipsahtikin vuoden 2017 puolelle. Ubisoft on työstämässä Watch Dogs 2:n lisäksi myös viime vuonna julkistettua For Honor -toimintapeliä, joka lienee edelleen pelaajien huulilla. Microsoftin Xbox One- ja PC-yksinoikeuspeli ReCore saanee oman hetkensä parrasvaloissa, kun viime vuonna pelistä annettiin vain pikkuriikkisen vihjettä. PlayStation 4 -pelaajien yksinoikeuksista viime vuodelta muistetaan etenkin The Last Guardian sekä vuoden 2015 Paris Games Weekillä julkistettu Detroit: Become Human. Detroitille ladataan roima kasa odotuksia niskoille, onhan pelin taustalla muun muassa Heavy Rainista tuttu David Cage.
Viilataan laitteita
Kevään yhtinä mielenkiintoisimpina tietoina ja uutisina voitaneen pitää nykysukupolvien paranneltujen versioiden tuleminen jossain vaiheessa kuluttajille. PlayStation 4:stä ollaan puskemassa tehokkaampaa PlayStation 4 Neo -konsolia, ja Xbox-leiristä viritellään vastaiskua Xbox Onen parannellulla painoksella, jonka työnimeksi kerrotaan Scorpio. Lähteiden mukaan molemmat tehokkaammat konsolit olisi suunnattu pääasiallisesti VR-laitteita silmällä pitäen, parempaa 4K-resoluutiota unohtamatta. Binäärimaailman vankkumattomat asiantuntijat pitävätkin todennäköisenä, että konsoleiden sukupolveilu on päätöksessään ja jatkossa rautaa päivitetään hieman PC-maailman tavoin. Sony vahvisti vastikään, että Neo’ta ei esitellä E3:lla ja Scorpion esiinastuminenkin on epätodennäköistä.
Sony on tuomassa virtuaalitodellisuuslaiteympäristöön omaa PlayStation VR -laitettaan, kun taas Microsoft on pantannut mahdollista VR-laitettaan julkisuudelta piilossa, kun HoloLens-hologrammilaseja tuskin voi suoraan muiden VR-laitteiden kilpailijaksi laskea. Viimeisimmät huhut kuitenkin kertovat, että Microsoft pamauttaa oman laitteensa raiteille E3-messuilla. Kuten Anita Hirvonen taannoin lauleskeli: Ans kattoo ny.
Yllätysten yö
Mitäpä olisi E3-messut ilman meheviä yllätyksiä ja tajunnanräjäyttäviä puskista pomppaamisia. Juuri kun ennakkoon miettii, ettei tänä vuonna ole mitään kivaa, niin johan sieltä julkistetaan joku aivan uusi ja täydessä hiljaisuudessa työstetty nimike. Joka sitten kuihtuu hypen kasvaessa kuolevaisten tasolle… Mutta silti. Uskallan vannoa, että tänä vuonna ainakin kaksi kehittäjää pamauttaa ilmoille sellaisen leijatyylisen paukun, että tajunnantaso palautuu normaaliksi juuri ennen joulukinkkua. En tohdi edes arvailla kuka tai mikä. Sehän näinä aikoina onkin hienoa, mitään ei voi tietää.
Kertokaa, te rakkaat lukijat, jotka tähän asti jaksoitte: mitkä ovat teidän odotuksenne? Kuka poimii marjat, mikä on floppi? Onko vuoden 2016 E3-messut tai EA Play -tapahtuma parasta ikinä vai onko kyseessä jääkiekon MM-kisojen tyyliin jokavuotiset turhakkeet?