Lähdin mielenkiinnosta katsomaan ja ihmettelemään eSports in Cinema-tapahtumaa. Tietämykseni eSports-maailmasta on ihan naurettavan suppea, joten ajattelin tämän tilaisuuden avaavan silmiäni ja tietämykseni laajenevan. Sitä paitsi, kaikki pelaamiseen liittyvä kiinnostaa aina. Tietenkään tässä ei pyöritty konsolimaailmassa, mutta samapahan tuo on. Toivottavasti tulen ymmärtämään paremmin niitä verkkopelipelaajia – varsinkin pikkuveljeni intohimoa näitä pelejä kohtaan.
Kyseessä oli All Work All Play: The Pursuit of eSports Glory -dokumenttielokuva, joka oli tehty eSports-maailmasta. Elokuvan oli ohjannut Patrick Creadon. Tapahtuma oli hyvin erikoinen, sillä elokuva esitettiin suorana samaan aikaan 465 eri elokuvateatterissa pitkin Eurooppaa.
Menin tapahtumaan ylläpidosta tutun Ronen kanssa. Saavuin Finnkinon Tennispalatsiin vähän vaille kello 20. Rone oli jo silloin juttelemassa Finnkinon eSports in Cinema -projektivastaavan Reijo Jämesin kanssa. Saimme tietää jännittäviä uutisia. Joten nyt kaikki näistä tällaisista peleistä kiinnostuneet kuulolle: näitä samanlaisia tapahtumia on tulossa lisää! Paitsi siis dokumenttia ei esitetä joka kerta, vaan ihan otteluita. Mikäli siis tahdot katsoa ottelua valtavan isolta valkokankaalta tietokoneruudun sijaan. Seuraava tapahtuma tullaan järjestämään elokuussa 23. päivä ja muutama muu sitten loppuvuodesta valituissa Finnkinon-teattereissa. Jos näillä tapahtumilla on tarpeeksi kävijöitä, niin mahdollisesti otteluita tullaan näkemään useammin Finnkinon valkokankailta. Hienoa, miten tätä touhua on alettu tuomaan suuresti esille.
Reijo Jämes Ronen jututettavana
Juttelutuokion jälkeen jäimme odottelemaan pääsyä teatteriin. Katselin ympärilleni ja ihmettelin pientä väkimäärää; ei kai kaikki katsojat olleet tässä? Tilanne näytti huonolta. No mutta kuitenkin, huomasin kaikilla olevan iso popparikulho sylissä ja kädessä Mountain Dew -limupullo (yllätys). Silloin tajusin, että olisi pitänyt itsekin hakea popcornia ja juotavaa. Katsoin kelloa, joka näytti kaksi minuuttia vaille kahdeksan. Hitto, en kerkeäisi hakea mitään, joten se niistä herkuista. Kahdeksalta ovet aukesivat ja menimme sisälle etsimään omat tuolimme. Kiitos Spesille siitä, että saimme salin parhaimmat paikat! Oli ilo istua keskellä salia.
Sali täyttyi hiljalleen. Osallistujamäärä ylitti odotukseni, sillä katsojia oli sittenkin kiitettävä määrä. Sana tällaisesta tapahtumasta oli siis päätynyt monen tietoisuuteen.
Tapahtuma alkoi puheilla. Reijo Jämes toivotti meidät tervetulleeksi ja kertoi koko yleisölle hieman, mitä tulee tapahtumaan ja mistä dokumentissa on kyse. Seuraavaksi moikat heitti Pelaaja-lehden päätoimittaja Miika Huttunen. Puheiden jälkeen oli arvonta yleisön kesken: jokainen näytökseen lipun ostanut oli osallistunut arvontaan ja siinä sain sitten jännittää, osuisiko tälläkään kertaa arpaonni kohdalleni. Ei, ei osunut, mutta läheltä liippasi, sillä vierustoverini voitti jotain. Tarkemmin palkintoja ei esitelty, joten niistä en osaa kertoa. Onnea kaikille jotka saivat jotain kivaa!
Puheiden ja arvonnan jälkeen valkokankaalla pyörinyt aikalaskuri näytti nollaa. Pian kankaalla alkoikin tapahtua ja saimme suoran yhteyden tapahtumapaikalle. Elokuvan ensi-iltatapahtuma järjestettiin Kölnissä. Mukavan näköinen juontaja Sean Charles toivotti kaikki katsojat tervetulleiksi. Todella innokkaan oloinen heppu kertoi, että juuri nyt tätä esitetään suorana 465 teatterissa pitkin Eurooppaa – aika käsittämättömän monessa. Teatterihehkutuksen jälkeen esiteltiin tapahtumakulku, eli seuraavaksi neljä huippuammattilaista demonstroivat meille Starcraft II -peliä Archon-pelimuodossa. Huom., nämä pelaajat oltiin kutsuttu paikalle pitkin poikin maailmaa. Pian peli pistettiin käyntiin ja siinä ne sitten mätkivät huikeat puoli tuntia. Paikan päällä oli juontamassa kaksi huippuselostajaa: James Carol (aika söpö kaveri) ja Leigh Smith. Katselin peliä silmät pyöreinä ja suu auki. Ihan vain siksi, etten ymmärtänyt mistään mitään. Yritin pysyä kärryillä ja ymmärtää pelin ideaa, mutta ohi meni ja lujaa. Jo puolessa välissä peli puudutti. Onneksi se loppui aikanaan.
Unohtuneista herkuista huolimatta hymy irtosi
Dokumenttielokuvassa seurattiin maailman kovimpia ja johtavia eSports-tiimejä League of Legends-pelissä. Pääsimme seuraamaan tarkemmin neljää eriä joukkuetta: yhdysvaltalaiset Cloud9 ja Team Solomid, eurooppalainen Fnatic ja Etelä-Korealainen GE Tigers (nykyään Koo Tigers). Elokuva oli enemmän sellainen kurkistus verhon taakse; tiimejä kuvattiin heidän omassa pelitalossa, jossa he asuvat ja treenaavat tuleviin suuriin koitoksiin. No okei, treenaamisen ohella he myös pelasivat aivan omaksi huvikseen ja tekivät sillä rahaa. Hullua, miten paljon he tienaavat pelkällä striimaamisella. Katseltuaan heidän arkeaan ja elämäänsä talossa, tulin hieman pahoinvoivaksi. Tyypit vain lipittelivät energiajuomaa, pelasivat 10–15 tuntia päivässä, joka paikka oli sotkuinen, kaikkialla oli sponsorien antamia uusia tavaroita ja niiden pakkauksia… No joo, hyvä nipottaa asiasta kun ei itsekään jaksa millään pitää jotain vaatekaappia siistinä.
Pelaajat kertoivat myös taustoistaan. Oli kyllä uskomatonta kuulla näiden heppujen tarinoita siitä, miten he ovat päätyneet nykyiseen tilanteeseen. Aika moni heistä oli jättänyt koulun kesken keskittyäkseen pelaamiseen. Nykyään he tienaavat elantonsa striimaamalla pelaamistaan ja pysyäkseen listaykkösenä. Silmissäni he olivat nuoria rikkaita, sillä he eivät tienanneet mitään aivan pieniä summia. Parhaiten näistä esitellyistä jäi mieleen kovasti hehkutettu saksalainen Rekkles, joka on iältään vasta 17-vuotias. Hän pelaa Fnatic-tiimissä. Tätä nuorta sälliä pidetään yhtenä aikojen parhaimpana pelaajana, kiitos hänen hurjapäisen pelityylinsä takia. Kunnioitusta herätti kaikkein vanhin pelaaja LemonNation Cloud9-tiimistä, jolla oli ikää hurjat 26 vuotta. On kuulemma hyvin harvinaista, että vielä tuon ikäinen ihminen pystyy pelaamaan ammattilaisena. Okei, pakko myöntää, että mitä vanhemmaksi sitä tulee, sitä hitaammaksi käy.
Dokumentti ei ollut vain tiimien treenailun seuraamista, vaan he myös valmistautuivat tulevaan suureen Intel Extreme Masters Season 9 -turnaukseen. Karsintaturnauksia järjestettiin pitkin poikin maailmaa, muun muassa Kiinassa, Taiwanissa, Yhdysvalloissa ja Saksassa. Loppuhuipennus eli finaali järjestettiin maaliskuussa 2015 Puolassa. Tiimien rinnalla seurattiin myös suuren turnauksen järjestäjää Michal Blicharzia ja hänen touhuiluaan. Dokumentin aikana arvostus nousi tätä tyyppiä kohti todella paljon. Ollessaan 20-vuotias hän järjesti videopeliturnauksen kotimaassaan Puolassa jossain nettikahvilassa. Nyt vuosia myöhemmin hän järjestää aivan mielettömän kokoista turnausta, jonka pääpotti hipoo melkein miljoonaa. Tässä sitä huomaa, kuinka isoksi jutuksi pelaaminen on vuosien aikana muodostunut.
Intel Extreme Masters -turnaus järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen maaperällä, tarkemmin sanottuna San Josessa. eSports ei ole ollut kuulemma niin kovin iso juttu Yhdysvalloissa, minkä takia ei olla nähty vaivaa järjestää tällaista turnausta. Nyt kuitenkin sille annettiin mahdollisuus ja se osoittautui menestykseksi. Surullista kyllä, miten sen jälkeen dokumentti alkoi mennä jenkit-on-parhaita-linjalle. Siinä vaiheessa taidettiin unohtaa, ettei maailma edelleenkään pyöri vain Yhdysvaltojen ympärillä.
Lopulta oltiin käyty kaikki karsintaturnaukset läpi ja tiimit saatu esiteltyä. Sitten olikin loppuhuipennuksen aika eli Intel Masters Extreme Season 9 -finaali, joka pidettiin Puolassa Katowicessa. Siihen pisteeseen asti päässeet tiimit olivat saapuneet paikalle ihmettelemään ja ihastelemaan paikkaa. Aika huikean näköiset lavasteet. Itsellä alkaisi kyllä pahasti puntti tutista, jos siellä lavalla pitäisi paistatella tuhansien edessä.
Ensimmäinen kisapäivä ja lohko-ottelut pistettiin käyntiin. Olihan se touhu aika intensiivistä. Tyypit olivat treenanneet kuukausia aamusta iltaan voittaakseen palkinnoista kovimman ja häviö olisi aivan liian suuri pettymys. Paljon hehkutettu ja tässä dokumentissa kovasti seurattu yhdysvaltalainen tiimi Cloud9 pääsi heti ottelemaan. Vastassa oli korealainen GE Tigers-tiimi, joka ei ole koskaan hävinnyt kenellekään. Eikä hävinnyt nytkään. Toisessa erässä Cloud9 haastoi Taiwanilaisen yoe Flash Wolvesin. Cloud9 voitti vain paluulipun kotiin. Onneksi toivoa ei oltu menetetty, sillä olihan paikalla vielä toinen yhdysvaltalainen tiimi. Mahdollisia maailman pelastavia sankareita oli siis vielä paikalla.
Seuraavassa lohkossa ainoa yhdysvaltalainen toivo haastoi kiinalaiset, ja voitto tuli. Seuraavassa erässä toisen korealaistiimin ja taas tuli voitto. Jännitys tiivistyi – pudotuspelien aika. Eurooppalainen, yhdysvaltalainen, kiinalainen ja kaksi korealaista tiimiä. Kaikkien yllätyksesi yhdysvaltalainen tiimi voitti itsensä toiselle finaalipaikalle. Omaksi harmiksi oma suosikkini korealainen GE Tigers tippui pois pelistä aivan viime metreillä. Tyypit olivat aivan loistavia, sillä koko joukkue pukeutui saman lailla. Kaikilla oli saman väriset nike-lenkkarit, hieno villatakki, tummat housut ja hiukset pistetty ojennukseen. Heillä ei ollut koskaan tylsiä sponsorilogopaitoja. Viimeisessä ottelussaan he olivat pistäneet päähänsä kaninkorvat – hauskaa ja erilaista. Heillä oli selvästikin hyvä tiimihenki. Eurooppalainen Gambit Gaming tipahti jo ensi metreillä, toinen korealainen CJ Entus pääsi melkein finaalin asti, mutta ei kuitenkaan.
Finaali. Kiina vs Yhdysvallat. Dun dun dun, kumpi voittaa? Kaikkien yllätykseksi Yhdysvallat vei voiton. Hallelujah! Voi että siinä oltiin niin sankareita. Ei siinä mitään, että yhdysvaltalainen tiimi vei voiton vaan se, kuinka dokumentti oli yhtäkkiä kovin jenkkimielinen. He ovat sankareita. Ymmärrän kyllä miksi näin tehtiin, sillä olikohan sen ensimmäinen kerta ikinä kun mikään yhdysvaltalainen tiimi pääsi edes pudotuspeleihin, saatika finaaliin tai voitti koko homman. Hieno homma hei.
Tiedätkö oikean vastauksen?
Henkilökohtaisesti petyin hieman dokumentin henkeen. Jos kerran tällaista dokumenttia aletaan väsätä, niin olisi kovin mukavaa ettei siitä tehtäisi mitään tällaista kotimaan sankareiden palvontadokumenttia (ohjaaja on siis yhdysvaltalainen). Ymmärrettävää kyllä, että on helppoa kuvata niitä tiimejä, jotka asuvat samalla maaperällä, mutta silti olisi ollut mukavaa saada tietää enemmän niistä muiden maiden tiimeistä.
Muuten dokumentti oli hieno. Itse täysin tietämättömänä pelistä oli välillä vaikea pysyä kärryillä, kun puhuttiin League of Legends -pelistä. Dokumentissa esiteltiin kyseisen pelin mekanismia ja mistä siinä oikein pelataan. Silti oli vaikeata ymmärtää sitä kaikkea hillitöntä hiiren ja näppäimistön rämpytystä, kun pelissä ei edes tapahtunut omasta mielestä mitään ihmeellistä. Tai sitten kun en ymmärrä peliä, niin en osaa nähdä niitä asioita. Leffan aikana esiteltiin joku megahieno lopputaistelu joltain viimeisimmiltä kiertueilta. Intensiivinen taistelu, jossa pelaaja tuhosi yksin vastustajan basea ja vastassa oli monta elossa olevaa vastustajaa. Touhu näytti aikalailla samalta kun minä pelaan Call of Dutyssä Search and Destroyta ollessani viimeinen elossa ja vastassa on koko vastustajatiimi. Jollain ihmeellä se tyyppi sai tuhottua basen. Fiilis oli kyllä aika upea, kun selostajat huusivat kuin viimeistä päivää. Yksi hieno finaali historiassa. Kyllä siinä itsellekin tuli hieman kylmiä väreitä. Ei sen hienon tapon ansiosta, vaan sen kaiken tunnelman ja fiiliksen ansiosta.
Dokumentin jälkeen oli nopea jälkikatsastus Kölnin kisakatsomossa. Dokumentin tekijää haastateltiin hetkinen, sen jälkeen selostajat heittivät omat kommenttinsa ja sitten se olikin ohi. Juontaja toivotti heipat ja salissa syttyi valot. Sinä iltana opin todella paljon uusia asioita aivan toisenlaisesta pelimaailmasta. Kaikesta huolimatta en saanut mitään kipinää tai halua kokeilla noita pelejä. Olen kovin tyytyväinen omaan valintaan pelata pelkällä konsolilla.
Ylös, ulos ja kohti bussiasemaa. Kello näytti puoli kaksitoista illalla. Mukavasti oli vierähtänyt pari tuntia elokuvan parissa. Vieläkin harmitti ettei tullut ostettua niitä popcorneja.
Turku calling
Kello 20:30 ja matka kohti Turun Finnkinoa. Näin e-urheilun ystävänä eSports in Cinema -tapahtuma ei voi kuin kuulostaa hyvältä. Vaikka erikoisempia ennakko-odotuksia ei ollut niin, kuitenkin sitä vähän odotti, että pääsee näkemään lempipelaajiensa haastatteluja tai materiaalia mitä ei ennen ollut nähnyt.
Kello oli 20:59 kun astuin sisään saliin 9. Pieni tila, mutta täynnä selvästi jännittynein fiiliksin olevia ihmisiä. Tapahtuma lähti käyntiin suorana lähetyksenä ESL-studiolta ja olo tuntui heti kotoisalta, kun viimeisten vuosien aikana tutuksi tullut juontaja Sean Charles pääsi ääneen ja kertoi samantien, että lähetys pyörii suorana 465 teatterissa pitkin Eurooppaa. Pienen puheen jälkeen hypättiinkin esittelemään StarCraft 2:n uutta 2v2-pelimuotoa. 20 minuuttia pitkä esittely oli itselle melkein kidutusta, koska peli ei koskaan ole oikein mieleen ollut. Selostajat saivat kuitenkin pelin idean selitettyä hyvin kaverille, joka ei oikeastaan koskaan ole sitä pelannut.
Kun näytösottelun haastattelut oltiin saatu pois alta, niin ruudulle pamahti ”ALL WORK ALL PLAY” -elokuva. Suoraan sanoen pettymys oli itselleni suuri, kun huomasin, että elokuva keskittyy kokonaan seuraamaan n. vuoden ajan League of Legends -pelaajien arkea, harjoittelua, turnauksia ja selviytymistä Major-turnauksen voittajaksi. Hyvääkin elokuvasta löytyi: itselläni ei ollut pelin ideasta mitään hajua, joten elokuva teki loistavaa työtä ja selvitti sen heti alkuun. Vaikka dokumentti sai itselläkin kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin tietyissä kohdissa, jotenkin jäi harmittamaan kun muiden pelien ammattilaisista ei oikeastaan puhuttu tai näytetty mitään. Ymmärrettävää on tietenkin, että LoL on tämän hetken suosituin peli eSports maailmassa, mutta lopulta jäi vaivaamaan kiinnostaako tämä muiden pelien pelaajia, kun ainoastaan LoL-legendat ovat aiheena.
Kaikenkaikkiaan tapahtuma oli hieno askel eteenpäin. Suomi tarvitsee tälläisiä edistääkseen e-urheilun asemaa ja päästäkseen joskus muun Euroopan tasolle.
Tampere, mikä meininki?
Tampereen Plevnassa oli paikalla vajaa 20 hengen kokoinen ryhmä peliaiheisesta dokumentista kiinnostuneita. Joukossa oli myös muutama lapsensa kanssa tullut vanhempi, mikä oli oikeastaan aika mukava ja positiivinen yllätys. Ikäjakauma oli kuitenkin keskittynyt aika paljolti nuoriin aikuisiin ja teini-ikäisiin. Entuudestaan en ollut kauhean innoissani dokumentissa esiteltävistä peleistä, joihin en ole itse tutustunut lähestulkoon ollenkaan. Starcraft ja League of Legends ovat toki tuttuja kaikille pelialan parissa viihtyville, mutta itselleni tämä oli ensimmäinen matka pintaraapaisua syvemmälle.
Dokumentti oli kokonaisuudessaan suhteellisen mielenkiintoinen jopa asiaan vihkiytymättömille ja korvan taakse jäikin jonkin verran uutta ja mielenkiintoista asiaa. En kuitenkaan sanoisi, että se olisi saanut minkäänlaista liekkiä omassa sydämessäni syttymään LoLin tai SC:n pariin. Enemmän olin kiinnostunut järjestävän organisaation matkasta pienistä tapahtumista tähän massiiviseen loppuspektaakkeliin. Kaiken hien, veren ja kirosanojen takana on kuitenkin roihuava palo yhdistää ihmisiä, jotka rakastavat pelaamista. Toivottavasti Suomessakin eSports-skene saa vielä reilusti enemmän tuulta purjeisiinsa. On ollut hienoa nähdä tässä viimeisten kahden vuoden aikana kuinka Suomen eri mediat ovat laajentaneet eSportsin puolelle ja YLEn panostus jopa suoriin lähetyksiin valtakunnallisilla tv-kanavilla on ollut sanoinkuvaamatonta. Dokumentissa näytettiinkin, että kaikki on alkanut todella pienesti mutta rankalla työnteolla ja uskomisella omaan tekemiseen on saatu aikaan jotain näin isoa ja konkreettista.
Harmillisesti dokumentissa keskityttiin turhan paljon League of Legends -puoleen ja sen glorifioimiseen. Muidenkin pelien ammattilaisia ja heidän mielipiteitään olisi kuunnellut mieluusti. Ehkäpä tulevaisuudessa saadaan nähdä sitten mittavaa selvitystä myös esimerkiksi Counter Striken maailmasta.
Loppukaneettina on mainittava, että pelaaminen tulee vain kasvamaan ja se jos mikä on hienoa. Mieleenpainuvin lause, joka noin 2,5 tunnin sessiosta jäi mieleen oli: ”Stigma of being a gamer has changed and gaming is here to stay”. Tämän voi allekirjoittaa mieluusti. Enää ei tietokone- tai konsolipelaajia leimata niin jyrkästi vanhempiensa kellarissa mätäneviin limaisiin nörtteihin vaan pelaamisesta on tullut massan normaalia viihdettä joka on täysin verrattavissa elokuviin, tv-sarjoihin tai musiikkiin.
Seuraavan kerran elektronista urheilua pääsee seuraamaan Finnkinoissa sunnuntaina 23. elokuuta, kun Esports in Cinema: ESL One Cologne 2015 Counter‐Strike Global Offensive Finals järjestetään. Lisätietoja tapahtumasta löydät Finnkinon nettisivuilta. Livegamers kiittää Finnkinon tarjoamasta mahdollisuudesta tutustua eSports in Cinema -konseptiin.