Kaikkien aikojen suurimman pelijulkistuksen ollessa lähellä, kutsui Microsoft suomalaisia pelitoimittajia ja -myyjiä Halo 2 Boot Camp -tilaisuuteen, jossa kerrottin hieman tarkemmin luvuista ilmiön ympärillä.
Voin suoraan mainita, että Halo 2:n julkistus tulee olemaan suurempaa ja kauniimpaa kuin millään muulla pelillä aikaisemmin. Julkistuksen lähestyessä alkavat massiiviset mainoskampanjat, joita kanavoidaan kuluttajille television, radion, lehtien ja internetin kautta. Lisäksi mainontaa näkee tienvarsilla ja julkisen liikenteen seassa. Markkinointiin käytetyt rahamäärät ovat varmaankin tähtitieteellisiä, mutta näin tavoitetaan mahdollisimman suuri määrä potentiaalisia asiakkaita. Kuten arvata voi, tulee Halo 2:n myynti rikkomaan ennätyksiä niin tuotollisesti kuin määrällisestikin mitattuna.
D-Day
Suomessa 11. päivä marraskuuta tapahtuvan superjulkaisun pääpaikkana on Helsingin keskustan Stockmann, jonka edustalla sijaitsevan Kolmen Sepän patsaan -alue koristellaan Xbox- ja Halo 2 -aiheisella tilpehöörillä. Innoikkaimat Halo 2 -fanit sekä satunnaiset ohikulkijat tulevat ihmettelemään paikalta löytyvää Xbox-rekkaa, katettua pelialuetta, julkkisvieraita, musiikkiesityksiä sekä tietenkin itse Master Chiefiä, joka ottaa alueen komentoonsa käskytettäviensä avulla. Tapahtuma alkaa 10. päivä klo 21.00 ja tarkempia tietoja tapahtumasta ilmoitetaan lähempänä julkaisua.
Stockmann avaa ovensa klo 00.01 ja fanien odotus päättyy viimeinkin. Oman Halonsa saa siis jo yöaikaan, eikä tarvitse odottaa aamun valkenemista. Unettomia öitä pelin julkaisun jälkeen onkin odotettavissa lisää, kun pelilevyä kulutetaan monien tuntien pelisessioissa niin yksinpeliä kuin moninpeliä vääntäessä.
Mainittakoon, että 9. päivä tapahtuva pääjulkaisu järjestetään, ei sen vähempää eikä enempää, kuin New Yorkin Times Squarella.
Kertausharjoitukset
Inkoon Degerössä järjestetyssä tilaisuudessa riitti sotilaallista särmää ja vauhtia myös Halo 2 -luennon ohella. 30 suomalaista pelialan vaikuttajaa (mm. Pelit-lehden päätoimittaja Tuija Lindén) joutuivat pukeutumaan hienoihin maastohaalareihin, jonka jälkeen paikallaolijat jaettiin viiteen ryhmään. Ryhmät kävivät läpi hauskoja, mutta myös haastavia armeijaan liittyviä tehtäviä, joista mieluisimpia olivat saamamme kyyti T 34 Sotka panssarivaunulla sekä ajelut Bandvagnilla ja maastokuorma-autolla, joiden ohjattavuutta pääsimme jokainen henkilökohtaisesti kokeilemaan. Lisäksi meille kerrottiin alueen historiasta.
Livegamers.infon edustajat, PingKing ja Killi, joutuivat mielivaltaisen valinnan jälkeen eri ryhmiin. Tämä oli valitettavaa varsinkin Pingin kannalta, koska oma joukkueeni, Murmansk, voitti kokonaiskilpailun ylivoimaisesti. Palkinnoksi saimme tietenkin First Class Fighter -diplomit, jotka oli allekirjoittanut itse Master Chief.
Rehkimisen jälkeen luvassa oli yhdessäoloa, saunomista ja herkullinen illallinen (Vorsmack a´la Mannerheim). Lisäksi väsyneiden taistelijoiden juomatäydennykset hoidettiin huolellisesti. Erittäin onnistuneen päivän päätteeksi, kestävimmät taistelijat jatkoivat vielä jalkapallo-ottelun seuraamista helsinkiläisessä hotellissa.
Livegamers.info kiittää tapahtuman järjestäjiä ja paikallaolijoita hienosta päivästä. Marraskuussa tavataan!