Höperöiden kattien ohjainlaitteet ovat monille tuttuja ainakin rattien muodossa. Kohtuuhintaiset ja toimivat laitteet ovat vastanneet hinta-laatusuhteeltaan odotuksia. Mad Catz valmistaa laitteita myös Saitek-nimellä lentosimulaatioihin ja Cyborg-nimen takaa paljastuu muun muassa pelaamiseen muotoiltuja hiiriä. Nyt kissat ovat liikkeellä taistelutikun kanssa. Pelihalliohjaimia jäljittelevän Fightstick Pron kanssa ei jää enää paljoa matkaa esikuviin. Sen verran tarkkaa työtä on tehty suunnittelupöydällä.
Kookas ja komea
Kunnollinen arcadetikku oli pitkään monelle harrastajalle vain haave, mutta nykyään niitä saa jokaisesta hyvin varustetusta tavaratalosta. Usein ne myydään jonkun pelin kanssa pakettina, mutta myös irtokappaleina pelin teemaa kantaen. Nyt arvosteluluupin alla oleva kipale on maalattu Street Fighter X Tekken -risteytyspelin väreihin ja napitettu pelin mukaisesti, joten kohderyhmänä ovat järkähtämättömät mätkintäpelien ystävät. Tikku toimii toki myös niiden retropelaajien käsissä, jotka haluavat kaivaa Dig Dugissa syvemmälle ja ampua Galagassa nopeammin.
Pelihallituntumaa on melkoisen vaikea tavoitella ilman näköä ja kokoa. Tätä Fightstick Prosta kuitenkin löytyy. Painoa on mukavasti eikä kotelointikaan ole ihan sieltä pienimmästä päästä. Koko mahdollistaa tukevan pelaamisen myös silloin, kun ohjainta ei pysty asettamaan tasolle. Käsiä ei tarvitse kannatella pelaamisen aikana ilmassa, vaan ne lepäävät mukavasti kannen päällä. Pöydälle asetettuna tukevuus on jo hyvin lähellä pelikabinettia. Vaikka ohjaimen pohjasta ei löydykään imukuppeja, pysyy se omalla painollaan kiltisti paikoillaan, jos pelaajalla on edes auttavasti malttia mukana. Kun tuttavapiiriin kuuluu yksilöitä, joilla on tapana paiskoa ohjaimia tappion hetkellä, kannattaa FSP pitää kaapissa. Jälki voi muuten olla melkoisen pahaa.
Se pyörii sittenkin
Ohjaintikun ja nappien sijoittelu on varsin onnistunut. Sormia ja kämmeniä ei tarvitse opettaa luonnottomiin asentoihin ja tikku sekä napit ovat mukavasti sormien ulottuvissa; ohjainsauva on pallopäinen. Pelatessa pallo tuntui pyörivän totuttua helpommin tikun akselin ympäri. Tämä häiritsi jonkin verran tuntumaa, mutta tähän varmasti tottuu. Hiukan erilainen ote tikusta paransi asiaa. Napit sen sijaan jättivät hiukan toivomisen varaa: ne vastaavat japanilaisten pelihallikoneiden nappeja, mutta tuntuvat europelaajan näpeissä hiukan ponnettomilta. Napit kyllä toimivat tarkasti ja tuntuma on kohtalainen, mutta tuttu mikrokytkinten nakse puuttuu. Korkemmat ja isoäänisemmät painikkeet toisivat enemmän potkua. Koska kyseessä on teemaohjain, napit on sijoiteltu sen mukaisesti; tämä näkyy liipaisin- ja bumper-nappien vääräkätisyytenä. Vasen on oikealla puolella ja päinvastoin. Näin napit vastaavat esikuviensa asemointia, kun pelataan Xbox-versiota. Tämmöinen saattaa häiritä ostajaa, joka käyttää tikkua monien muidenkin pelien kanssa, mutta harvemmin retroilussakaan liipaisimia tarvitaan.
Xboxin oma guide-nappi on sijoitettu sopivan kokoisena oikeaan paikkaan, oikeaan yläkulmaan. Siellä se ei ole tiellä ja löytyy helposti. Samaa ei voi sanoa start- ja back-napeista, joita tarvitaan pelatessa useammin. Niiden sijoittelussa on otettu vapauksia, jotka eivät toimi ihan niin mallikkaasti. Kyseiset painikkeet löytyvät ohjaimen ulkolaidalta. Vaikka ratkaisuun tottuukin helposti, tulee usein tehtyä vääriä valintoja. Kummallinen valinta sijoittelun osalta ei ole kuitenkaan mikään ”tapponalli”. Ohjainsauvan voi valita vastaamaan perinteisen ohjaimen jompaakumpaa tikkua tai D-padia. Valinta tapahtuu näppärällä kytkimellä. Vaikka kytkimen koko onkin isompinakkiselle vaatimaton, enemmän huolta aiheuttaa sen muovinen rakenne. Pieni kytkin on isossa roolissa ja vuosien käyttö on kova koettelemus. Kestävyys jää nähtäväksi, mutta tässä kohtaa luotamme valmistajan ammattitaitoon kytkinvalinnoissa. Tarvitseville löytyy myös turbotoiminto. Helposti ohjelmoitava, LED-valoilla varustettu turbo on varmasti niitä käyttävien mieleen. Vain turbon käytön moraaliset seuraukset jäävät pelaajan itsensä kannettavaksi.
Anakondan haaste
Rohkea on myös ohjaimen johdollinen puoli: neljä metriä on pääsääntöisesti ohjaimen johdoksi riittävä, mutta nyt se tuntuu pidemmältä kuin joskus. Johdolle on nimittäin rakennettu ohjaimeen kotelo, mihin piuhan pitäisi olla kätevästi säilöttävissä. Englannin kielessä matopurkin aukaisua käytetään kuvaamaan tilannetta, jossa asiaa ei tahdo saada enää aisoihin. Vertaus on enemmän kuin osuva, kun yrittää tunkea neljä metriä johtoa tilaan, johon tuntuu mahtuvan vain kolme ja puoli metriä. Sivusta seuraaville tämä on hauskan näköistä toimintaa, jos ei pahastu sadattelusta. Ohjaimen säilytyslaatikko on kuitenkin laadukas ja imaisee ohjaimen johtoineen päivineen kiltisti takaisin.
Mad Catz tuo markkinoille Fightstickkejä myös muilla teemoilla ja värityksillä. Nappien sijoittelut voivat vaihtua, mutta muut asiat pysynevät melko vakioina. Fightstick Prosta, kuten ohjaimista yleensäkin, löytyy pientä parannettavaa. Kuitenkin pääasiat ovat kohdallaan. Tikku on tuntumaltaan hyvä ja pelaaminen onnistuu hienosti. Jos on hakemassa ohjainta juuri Street Fighter X Tekken -ladulle, tämä on takuuvarmasti parasta mitä Xboxille löytyy. Retropelien ja muiden taistelupelien pelaamiseen tikku soveltuu myös varsin mallikkaasti, eikä ole yhtään hullumpi hankinta, jos tällainen vielä olohuoneesta puuttuu. Toimii halukkailla mutkattomasti myös PC:n kanssa.
