On jälleen se aika vuodesta kun joulukalenterit on avattu, ainakin osa lahjoista hankittu ja joulukuusikin pitäisi vielä hommata. Puhumattakaan jouluaaton tarjoiluista. Miten Livegamersin staffi viettää jouluaan? Luvassa nyt ensimmäinen osa Livegamersin staffin joulutarinasta.
Miten vietät joulusi?
– Perheen eli äidin, sisarusten ja noin miljoonan koiran kanssa. Sillä ei ole niin välilä, ollaanko kenen luona, Suomessa vai ulkomailla; pöydän ääressä, pubissa vai palmun alla – kunhan koko jengi on koossa. Meillä on tapana, sekä jouluna että muina juhlapyhinä, syödä ja juoda ja kokoontua yhteen. Aika paljon tulee myös pelailtua ja katsottua elokuvia. Jouluaaton aamun ohjelmaan kuuluu (jos ollaan Suomessa) myös Joulupukin Kuumalinjan, Joulurauhan julistuksen ja Lumiukon katsomista sekä esi-isien haudoilla käyntiä.
Onko jouluna aikaa peleille?
– On. Aina. Sekä konsoli- että lautapelejä tulee jouluna pelattua runsaasti. Järjestämme myös perheen kesken pienimuotoisia peliturnauksia ja -kisoja sekä tietovisoja.
Vuoden 2014 paras peli?
– Sunset Overdrive yllätti valtavan positiivisesti, ja tietysti Halo: Master Chief Collection. Myös Alien: Isolation, Evil Within sekä Forza Horizon 2 tekivät suuren vaikutuksen.
Mieluisin jouluruoka?
– Seuraavan päivän kinkkusandwichit: paahdettua joululimppua, kinkkusiivuja, itse tehtyä sinappia, remouladea, goudaa, salaatinlehtiä, rucolaa ja maustekurkkusiivuja. Ja tietty kunnon glögi ja tummat jouluoluet.
Mikä on parasta joulussa?
– Se, että on yleensä monta päivää aikaa viettää perheen kanssa. Ja paljon ruokaa ja juomaa.
Mieluisin koskaan saamasi joululahja?
– Nykyään lahjat ei enää ole joulun vietossa pääosassa, mutta aikoinaan suurinta riemua on aiheuttanut Age of Empires II -peli, Kiinan-matka ja South Park -pehmolelut. Viime jouluna sain pullon niin kallista viskiä, etten ole uskaltanut avata sitä.
Oletko ollut kiltti vai saatko lahjaksi risuja?
– Risuja ei ole koskaan tullut (vaikka niillä on kyllä uhkailtu). Eli ainakin tähän mennessä olen ilmeisesti ollut tarpeeksi kiltti..
Uskotko joulupukkiin?
– Rare Exports. ’nuff said.
Terveiset käyttäjille
– Syökää, juokaa, rakastakaa lähimmäisiänne ja pelatkaa!
Miten vietät joulusi?
– Joulu taitaa mennä tänäkin vuonna yksin kotosalla. Rahoittuen ja nauttien vapaista.
Onko jouluna aikaa peleille?
– Jouluhan on parasta peliaikaa! Tulee siis pelattua hyvinkin paljon.
Vuoden 2014 paras peli?
– Itselle on yksi selkeä voittaja: Assassin’s Creed IV: Black Flag. Toki monen monta muutakin loistavaa peliä tuli, ja tätä kirjoitettaessa on vielä tulossa.
Mieluisin jouluruoka?
– Kinkku on Joulupöydän kunkku!
Mikä on parasta joulussa?
– Loma
Mieluisin koskaan saamasi joululahja?
– Varmaan ollut monia, joista olen todella pitänyt. Nyt ei vain tule mitään yksittäistä mieleen.
Oletko ollut kiltti vai saatko lahjaksi risuja?
– Risuja tulee koko vuosi muutenkin. Jos vaikka edes Jouluna saisi jonkin lahjankin.
Uskotko joulupukkiin?
– Tietysti! Pitäähän itseään uskoa. Monena Jouluna ollut siskon lapsille Joulupukkina
Terveiset käyttäjille
– Oikein pelirikasta Joulua ja menestyksekästä Uutta Vuotta 2015
Miten vietät joulusi?
– Nauttien perheen seurasta, syödessä, laiskotellessa ja pelatessa.
Onko jouluna aikaa peleille?
– Joulunaikana on ollut perinteenä itsellä pelailla jotain uutta peliä ja syödä samalla joulahjoina saatua suklaata.
Vuoden 2014 paras peli?
– Vuoden 2014 peli itselle on ollut Destiny, jota puutteistaan huolimatta, on tullut pelattua mielettömiä määriä omalla mittapuulla.
Mieluisin jouluruoka?
– Mieluisimpia jouluruokia ovat: kinkku, bataattilaatikko, graavilohi ja mäti.
Mikä on parasta joulussa?
– Parasta joulussa on ehdottomasti tunnelma, ja vanhemmiten on ruvennut nauttimaan pienestä lomasta perheen kanssa, koska viime aikoina yhteinen aika on ollut aika kortilla johtuen omasta työstä ja opiskelusta.
Mieluisin koskaan saamasi joululahja?
– Lapsen tekemä joulukortti
Oletko ollut kiltti vai saatko lahjaksi risuja?
– Omasta mielestä kiltti, mutta vaimo antaa varmaan lahjaksi risuja.
Uskotko joulupukkiin?
– Tottakai
Terveiset käyttäjille
– Hyvää joulua kaikille LG:n käyttäjille! Muistakaa levätä ja pelata paljon joululoman aikana.