Evolution Studiosin kehittämä PlayStation 4 -yksinoikeus, DriveClub, näkee vihdoin päivän valon. CV:hen tiimillä kuuluvat muun muassa menestynyt MotorStorm-pelisarja ja ovatpa herrat ehtineet koodailla ralliakin WRC:n muodossa. Kokemusta autopeleistä riittää. Siltikin, kun tätä kirjoa vertailee keskenään, niin DriveClub on omalla tavallaan täysin poikkeuksellinen tuotos, matka tuntemattomaan.
Jo julkaisupeliksi kaavailtu kilpa-ajo on kohdannut matkallaan haasteita, joiden myötä pelin julkaisuajankohtaa on jouduttu siirtämään useampaan otteeseen. Loppujen lopuksi DriveClub siirtyi melkein vuodella eteenpäin, mutta on nyt vihdoin julkaistu. Miltä valmis paketti näyttää? Tarjoaako DriveClub pelikansalle todellista next gen -autopornoa?
Kauneus on katsojan silmissä
Ensivaikutelmat lupaavat hyvää, sillä lähes sokeudun DriveClubin tarjoamasta näkymästä. Grafiikka on äärimmäisen kaunista katseltavaa. Tätä tunnetta vahvistaa tutustumisajon aikana demottava vuorokausirytmin vaihto. Varsinkin yötä seuraava auringonnousu pistää sanattomaksi. DriveClub on yksi uuden sukupolven näteimpiä pelejä. Äänimaailma tuottaa pienen pettymyksen ja jää visuaalisen serkkunsa varjoon. Konehuoneesta kantautuvat murinat ovat suoraan sanottuna jopa vaisuja.
Tällä hetkellä alunperin luvatut sääolosuhteiden muutokset eivät ole läsnä. Ominaisuus on luvattu tuoda peliin päivityksen yhteydessä myöhemmin tämän vuoden aikana. Sinällään sääli, mutta on parempi, että se hiotaan ensin täysin kuntoon.
Yksinpeli jakautuu useampaan sarjaan, joita availlaan tähtiä ansaitsemalla. Tämä tarkoittaa käytännössä radoille annettuja kiinteitä haasteita, kuten esimerkiksi nopeaa kierrosaikaa tai tietyn osuuden selvittämistä mahdollisimman puhtaalla ajolla. Ratoihin ilmestyy myös muiden pelaajien ajamia linjoja, jotka ajamalla paremmin saa vähän ekstraa tililleen. Mainepisteet kerryttävät kokemustasoja, jotka taas avaavat kulkuneuvoja käyttöön. DriveClubissa ei ajeta rahasta.
Ajettavia menopelejä on pyöreästi viisikymmentä, joka saattaa tuntua Gran Turismoon ja Forzaan tottuneille pieneltä määrältä, mutta loppujen lopuksi se on sopivan kattava. Ainoa miinus on se, että japanilaisia tehohirmuja tai jenkkimuskeleita ei pelissä nähdä Hennesseyta lukuunottamatta, vaan autot koostuvat eurooppalaisista merkeistä. Ajettavia ratoja on hassusti vastaava määrä, osa käänteisiä peilikuvia toisistaan. Ratojen teemat vaihtelevat Norjan lumisista vuoristoista Skotlannin tuulisiin maalaismaisemiin.
Voisi olettaa, että dynaamisesti vaihtuva vuorokausirytmi rokottaisi juuri nimenomaan latausajoissa. Päinvastoin latausajat ovat todella nopeat ja siirtyminen valikosta toiminnan keskelle tapahtuu muutaman sekunnin kuluessa. En muista nähneeni vastaavaa tämän mittakaavan titteleissä.
Rinta rinnan kolmesataa lasissa
Ajotuntuma on kaksiteräinen miekka. Se on riippuvainen siitä, mihin kastiin ajaja itsensä luokittelee. Simulaatiosta ollaan kaukana, mutta kiskoilla ei sentään mennä. Autot pysyvät kontrollissa suhteellisen helposti, mutta niistä puuttuu massa. Äkkijarrutukset voi laskea myös herran haltuun, jopa kovimmilla rata-autoilla. Kulkupelit pysähtyvät liian laiskasti.
Kun lähdetään vertailemaan eroja autojen välillä, niin ne ovat huomattavissa lähinnä kiihtyvyyden, huippunopeuden ja vakauden välillä – perussäännöt esimerkiksi neli- ja takavetoisen kesken eivät päde. Sanon vakauden, koska niin monet menopeleistä tuppaavat yliohjautumaan mutkassa kuin mutkassa, ajoittain taianomaisesti vauhdista riippumatta. Driftauskisoja ajatellen tietynlainen liukkaus on eduksi, mutta useamman ajajan taistoissa, joissa pikkutarkat käännökset ja nopeat reaktiot näyttelevät isoa roolia, saa tahaton sladitus vain verenpaineen koholle. Alkupään hitaammilla kauppakasseilla tätä ongelmaa ei tietenkään ole, ja niitä ohjatessa kannattaakin pitää pelkästään jalka kaasulla.
Ajamista muokkaavat säätömahdollisuudet loistavat poissaolollaan. Jarrulukitusta tai luistonestoa ei pysty säätämään. Kaikensorttinen tuunaus on poissa kuvioista. Vaurionmallinnuskin on lähinnä kosmeettista. Halutessaan voi valita manuaali- tai automaattivaihteiston. Kaikki on tehty simppeliksi. Kehittäjätiimin ratkaisu varmasti jakaa mielipiteitä.
Vauhdin tunteesta ansaitsee DriveClub pisteet kotiin. Kuvakulma reagoi koviin nopeuksiin. Ruutu alkaa täristä ja kohista. Tämä entisestään vahvistaa käsitystä vauhdin tunteesta, jota pelaaja kokee. Allekirjoittaneella kädet alkoivat pahimmillaan hikoilla, ja huonolla tuurilla sen myötä kasvanut jännitys johti viimeisellä kierroksella ulos tieltä. Mahtavaa. Oikeasti!
Pelin tekoäly taas ansaitsee saada isän kädestä oikein kunnolla. Se on kirjaimellisesti tyly. Konetta vastaan kisatessa kannattaakin pitää silmät selässä ja olla varovainen mutkissa. Tekoäly nimittäin tulee välillä kovaa vauhtia mutkassa kylkeen, mikäli pelaaja sattuu olemaan edellä. Pelaajan taas ollessa altavastaaja tapahtuu täysin käänteinen reaktio. Tekoäly tuntuu hidastelevan ja varmistelevan samalla antaen muille koneen ohjastamille etumatkaa.
”Valmiina kaikkiin haasteisiin. Yhdessä klubina.”
Onneksi ajoittain jopa pakkopullalta tuntuvan yksinpelin läpäistyään koittavat valoisammat ajat, kun kuskilla on siirtyminen moninpelin pariin.
Jos jossain Evolution Studios on lyönyt kunnarin, niin se on moninpeli ja klubit. Klubien ansiosta peliin on äärimmäisen helppo koukuttua. Käytännössä jokainen klubin jäsen tienaa ajoistaan mainetta myös omalle tiimille. Tasojen karttuessa avataan klubeille erityisiä ajoneuvoja ja kustomointeja. Tietenkin kaikkien tiimien välillä vallitsee jatkuva kilpailu teiden herruudesta.
Klubit voivat kilpailla keskenään tai asettaa haasteita toisillensa. Mitä useampi ottaa osaa haasteeseen sitä suurempi on potti. Haasteita voi selailla oman valikon kautta, ja niitä kannattaakin ajella läpi mahdollisimman monta, mikäli haluaa maksimoida voitot. Kun vielä useampi oman klubin jäsen osallistuu samoihin festeihin, niin suhteessa kertoimet kasvavat ja maineen määrä on massiivinen.
Kilpailullisesta puolesta pitää huolen kätevä pelin sisäinen järjestelmä, joka ilmoittaa säännöllisesti, jos joku on ehättänyt sijoilla edelle esimerkiksi klubin asettamassa haasteessa. Datan määrä on runsasta ja saattaa vaatia totuttelua. Itse viestipankin kautta voi vaivattomasti siirtyä parantelemaan tilastoa ja sijoja.
Tavoitteena autopelien kuninkuusluokka
Sony ja Evolution Studios ovat ottaneet paljon riskejä. Monet siitä puuttuvat osa-alueet ovat niin vakiintuneita kyseisessä genressä, että niiden poisjättäminen voi maksaa kalliisti. Onneksi sosiaalinen portaali klubineen päivineen pelastaa paljon. Parhaimmillaan peli koukuttaa pidemmäksikin aikaa, kun tulee pakottava tarve hilata omaa jengiä listalla ylöspäin. Kuuluisat viimeiset sanat – vielä yksi peli!
Yksinpelaajalle sanoma on toisenlainen. Yksinpeli sellaisenaan käy nopeasti puuduttavaksi, ja sisältö jää köyhäksi. Pelkkä autojen metsästys kun ei riitä ylläpitämään mielenkiintoa.
+ Graafisesti todella kaunista katsottavaa
+ Erinomainen, ehkä jopa pelottava vauhdin tunne
+ Klubissa ajaminen on koukuttavaa puuhaa
+ Ratojen sisältämät lisähaasteet tuovat vaihtelua kisojen aikana
+ Erittäin nopea siirtyminen valikosta ajoon
Huonoa
– Autoista puuttuu massa
– Äänimaailma tuntuu vajaalta
– Puuduttava yksinpeliosuus
– Tekoälyssä on parantamisen varaa
Perjantai, kesken työpäivän saan ilmoituksen että paketti saapunut kotiin. Kello näyttää puoltapäivää ja jo tässä kohtaa tiedän että seuraavat neljä tuntia tulevat tuntumaan todella pitkiltä töitä tehdessä. Kotona tosiaan odotti mukava ja kauan odotettu pressipaketti joka sisälsi Driveclub pelin kolmena kappaleena. Kaikki nämä olivat tarkoitettu pelin arvostelua ja Suomen pelimedioiden välistä skabaa varten. Tätä oli odotettu kuin pieni lapsi joulupukkia aattoiltana. Paketin avattuani oma hype nousi vielä tässä vaiheessa entistä korkeammalle. Kotelo jossa pelit olivat arvosteluohjeineen huokui tyylikkyyttä ja jo siinä vaiheessa tuli fiilis että tässä on meidän tiimin, klubin haaste, jonka parissa työskentelemme tiiviisti ja yhdessä seuraavat kaksi viikkoa. Tässä kohtaa täytyy kiittää Nordisk Filmsiä (PlayStation Suomi) joka lainasi PS4 -konsolin allekirjoittaneen käyttöön täksi ajaksi.
Ensifiilikset
Ruudulla pyörii Driveclubin alkuvideo, joka on tietenkin katsottava ensimmäisen kerran kokonaan läpi. Peli ei tähän pakota, vaan videon voi kyllä skipata, mutta tämä kuuluu omiin rituaaleihin. Odotukset ovat melko korkealla tässä kohtaa, koska pelin graafista ilmettä on kehuttu todella paljon. Myönnän että jouduin myös hypetyksen uhriksi vaikka sitä en missään vaiheessa ulospäin kenellekään oikeastaan edes näyttänyt. Kisan alussa näytetään mahtavan näköisiä maisemia ja peli on lunastamassa näitä visuaalisia lupauksia joita on hehkutettu pelin julkistamisesta lähtien, mutta hetkinen… Kuva siirtyy lähtöviivalle valitsemaani kuvakulmaan ja graafinen ilme onkin jotain ihan muuta kuin odotin. Ensimmäisenä mieleeni hiipii edellisen sukupolven autopeli katsellessani hieman hiekkaista tienpintaa ja lähellä olevia puita jotka näyttävät hieman kulmikkailta sekä rakeisilta. Nopeusrajoitusta merkkaava liikennemerkki taas näyttää kuin se olisi piirretty heikommalla piirto-ohjelmalla muuhun maastoon nähden. En kuitenkaan anna tämän häiritä, sillä kyseessä on autopeli ja ei tuollaisia yksityiskohtia kerkeä jäädä ihmettelemään kisan tiimellyksessä.
Seuraava huomioni pelistä on ajotuntuma joka oikeastaan on olematon. Missään vaiheessa ei pysty tarkkaan tuntemaan kuinka hyvin kiesi on hallussasi ja millainen pito milläkin alustalla on. Toisin sanoen ajoneuvoista puuttuu massan, tienpinnan ja pidon tunne. Jarrutuksissa sekä mutkissa nämä ovat melko olennaisia asioita, sillä tienpinnan ja renkaiden tunteen puuttuessa et pysty suoriltaan sanomaan menevätkö renkaat lukkoon tai koska perä irtoaa tiestä ennen kuin on liian myöhäistä. Tämä myös vaikeuttaa moottorijarrutuksen suorittamista. Ainoa keino saada jonkinlaista informaatiota pidosta ovat äänet joten ei kannata ajaa volyymit minimillä.
Vaihdelaatikon käyttäytyminen herätti myöskin ihmetystä. Manuaalivaihteilla ajaessa vaihteen vaihtaminen pienemmälle on välillä tuskaista, ja vaihde ei aina suostu vaihtumaan kuten sen pitäisi. Alkuun tämä sekoitti ajamista todella pahasti, koska piti tuijottaa vaihteita hitaampiin mutkiin mentäessä. Vaihteiden vaihtamista vaikeuttaa myös joidenkin autojen hieman latteat ja tasapaksut moottoriäänet. Ylöspäin vaihtaminen kilpailutilanteessa perustuu kuitenkin suurimmaksi osaksi kuuloon, ei kierroslukumittarin tuijottamiseen, joten välillä huomaa jurnuttavansa nelosvaihteella kilpakumppaneiden kiihdyttäessä ohi. Pieniä asioita, mutta kaikkeen edellä mainitsemaani tottuu ja ei tosiaan kannata jättää tätä peliä väliin noiden takia! Ettei täysin negatiiviseksi mene tämä aloitus niin muistutan että nämä olivat tosiaan ensimmäiset fiilikset pelistä.
Kyllä se kuitenkin on karkkia silmälle
Vaikka ensifiiliksissä kritisoinkin hieman graafista ilmettä, niin se on myös tämän pelin suola. Autot näyttävät todella hyvältä niin sisä- kuin ulkopuolelta. Dynaaminen valaistus toimii kuin unelma. Parhaimmillaan välillä tekisi mieli hakea aurinkolasit ilta-auringon paistaessa matalalla puiden välistä suoraan silmiin, mutta tiedän että se ei auta tässä tapauksessa. Valo taittuu puiden välistä, autojen pinnoilta ja jopa Norjan vuoriston lumisilta rinteiltä todella mallikkaasti. Varjot piirtyvät autoista tiehen valonlähteen mukaan kuten pitääkin ja maisemat kauempana näyttävät todella kauniilta, joten tässä kohtaa tekstin alun negatiiviset huomiot voi heittää roskakoriin. Parhaimman kokemuksen valaistuksesta saa päivän vaihtuessa yöksi. Myös vauhdin tunne pelissä on kohdallaan ja välillä jopa mennään siinä rajoilla, että ei yksinkertaisesti enää uskalla ajaa kaasu pohjassa tietyissä paikoissa.
Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta
Yksinpelissä ajettava Tour -pelimuoto on melkoinen läpihuuto juttu kahta kisaa lukuun ottamatta. Tekoälyn kuskit ovat välillä Schumachereita ja toisinaan sunnuntaikuskeja. Ensin mainittuja silloin kun ovat perässäsi ja jälkimmäisiä edellä ajaessaan. Tour toimii hyvänä tutoriaalina peliin, sekä maineen kartuttajana klubille. Driveclubin vahvin osa-alue on selkeästi moninpelin puolella. Oman klubin perustaminen ja sen maineen kerryttäminen on todella koukuttavaa puuhaa tiimikavereiden kanssa tai yksin. Kaikki mitä teet pelissä kerryttää mainetta niin sinulle kuin klubillesikin. Haasteiden suorittaminen ja online -kisojen ajaminen väriä tunnustaen tuo todella vahvan yhdessä tekemisen tunteen ja ruokkii pelaajan kilpailuviettiä. Yhtäkään vastaanotettua haastettahan ei voi lopettaa ennen kuin oman klubin nimi on ensimmäisenä listalla. Se tunne, kun klubina olette onnistuneet voittamaan haasteen johon on vierähtänyt toista tuntia on todella tyydyttävä. Tämä on se juttu tässä pelissä joka pitää pelaajan koukussa ja jonka takia sivuuttaa alussa mainitsemani pienet viat ajotuntumassa. Pitää muistaa että peli on puhtaasti arcadea, ei missään nimessä simulaatio. Ehdottomasti yksi parhaista arcade -kaahailuista joita olen pelannut, kiitos yhteisöllisyyden. Tätä ei kannata jättää hommaamatta, mutta puhtaasti yksinpeliksi en voi tätä suositella, sillä silloin kokemus jää vajaaksi siitä potentiaalista jonka DriveClub pystyy tarjoamaan. Radoilla tavataan!
– JJR
Avainhan ei koskaan sovi ulko-oveen kun on kiire. Yleensä tuo ongelma tulee eteen silloin kun on jäätävä vessahätä. Nyt kiire oli päästä pelaamaan. Joo meille tuli DriveClub testattavaksi. Pikaisesti vaan vilkaisin peliä ollessani JJR:llä. Uusi hieno avain temppuilee aina kun on kiire ja hätä. Nyt meinas hajoo pää kun ei ees kolmannella yrittämällä voinu ovi aueta. Samalla kiireellä ja hädällähän laitoin ekana plegen päälle ja yritin äheltää levyä laitteeseen. Tietysti edellisen pelin levy sisällä…
Tuossa siis pieni ote siitä tunnelmasta ja olotilasta miten tuota peliä tuli odoteltua. Kun saimme tietää tulevasta medioiden välisestä kisasta, sovimme JJR:n kanssa, että se kisa voitetaan. Samalla pohdittiin, kuka voisi olla pahin kilpakumppani. Kisan ensimmäisen viikon aikana palvelimet eivät olleet auki. Joten jokainen joutui pelaamaan tietämättömänä muista ja muitden tilanteista. Taisin pelata ensimmäiset 36 tuntia lähes putkeen. Kokeilin nukkua joskus aamuhämärässä pari tuntia, aika huonolla menestyksellä. Yksinpeli olikin sitten jo pelattu tuossa ajassa. Ja siitä jäi vähän kolkko olo. Ei tuo peli lunastanut niitä toiveita mitä olin sille asettanut.
Ensimmäinen hetki kun palvelimet aukaistiin hetkeksi, huomasin olevani listalla toisella sijalla. Enkä kovinkaan kaukana ensimmäisestä. Tuosta sai jo mukavasti lisäpotkua ja jatkoin tylsää yksinpeliä. Vihdoin kuin palvelimet meille virallisesti avattiin ja kilpailu pääsi alkamaan, olin jo vähän kyllästynyt peliin. Ajattelin ettei peli tuo minulle enää mitään uutta ja samoja ratoja siinä ajallaan kuitenkin. JJR teki Livegamersille oman klubin ja liityin siihen. Tästä aukesikin ihan uusi maailma. Pari ensimmäistä haastetta ja oma mieliala ja tunne pelistä kohentui. Silti edelleen olin aika skeptinen. Huomasin, että lista ykkönenkin on jo karannut.
JJ muistutti, että pitää pelata riittävästi, että saadaan LG nostettua ykköseksi. Taisi mennä heti seuraava yö kokonaan DriveClubin parissa. Ja johan klubi oli nostettu kärkeen. Sieltähän ei sitten koskaan tiputtukaan. Oikeastaan kukaan ei päässyt edes lähelle. Oma taistelu maailmanlistan kärkeä vastaan tuntui aika mahdottomalta. Vastustajahan vaikutti pelaavan töissäänkin ja oli jatkuvasti kasvattamassa piste-eroa. Otin töistä vapaapäivän, unesta vapaan yön ja seuraavastakin työpäivästä vapaata. Pisteitä tuntui tulevan todella hitaasti, mutta silti pääsin koko ajan lähemmäs ja lähemmäs. Kun minulla oli enää miljoonan pisteen ero edellä olevaan, päätin etten nuku ennen kuin olen mennyt ohi. Ohitin ykkösen vielä samaisena iltana. Seuraavana päivänä huomasin, että tulikin varmisteltua ja otettua parikin miljoonaa pistettä eroa vielä toiseen suuntaan. Pääsin kuin pääsinkin ykköseksi.
Kun sain piste-eroa kasvatettua riittävästi, aloin vain seuraamaan tilannetta ja pidin johtoaseman siinä mihin sen olin saanut. Samalla JJR ja Pexi olivat hoitaneet omaa osuuttaan klubin pisteiden saamiseksi. Huomasin, että sillä puolella meillä on homma niin hyvin hallussa, että olin jo melko varma voitosta tuossa vaiheessa. En koskenutkaan peliin kokonaiseen viikonloppuun. Sen jälkeen hieman huolestuneena menin seuraamaan tulostauluja. Ensin klubi puoli. Se oli oletetusti täysin meidän dominoima. Eivätkä kilpailijat olleet merkittävästi minuakaan saaneet kiinni. Kasvatin taas illan aikana eroa kolmisen miljoonaa pistettä lisää. Sovin itseni kanssa, että tästä pelistä pitää saada platina ennen julkaisupäivää. Harmikseni se tuli vasta julkaisupäivänä.
Pääsimme tavoitteeseen. Livegamers klubi on maailman ykkönen. Toiset eivät ole edes lähellä. Lisäksi onnistuin vielä omassa lisätavoitteessani, eli valloitin henkilökohtaisen listan. Tätä kirjoittaessa palvelimet eivät valitettavasti päästä minua sisään tarkistamaan tilannetta. Mutta sama ongelma on todennäköisesti muillakin. Oletan siis, että olen edelleen samalla listasijoituksella.
Peli on toden totta koukuttava. Suosittelen DriveClubia kilpailuhenkisille moninpelien ystäville.
– Rone