Hej, jag heter Darien Fawks!
On vuosi 2003. Olen juuri saanut suomalaisesta peliliikkeestä muhkean paketin, jota olen odottanut kuukausitolkulla kieli pitkällä. Joudun taistelemaan tovin tiukan muovipakkauksen kanssa, mutta lopulta se on edessäni: Xbox Live Starter Kit!
Olin yksi Suomen ensimmäisistä livettäjistä. Pelifanina tiesin tästä konsolimaailman suurimmasta innovaatiosta jo aikaisin. Moninpelit olivat aina olleet mieleeni, mutta oli vaikeaa saada monta pelaajaa samanaikaisesti telkkarin ääreen. Kolmen pelaajan Halo: Combat Evolved -matsit hyisen kylmässä Sidewinder-kentässä olivat harvinaista, mutta epätasapuolista herkkua. ”Miks te molemmat mua ammuitte?!” keksi joku aina huutaa.
Onnekseni eräs suomalainen pelikauppa toimitti Xbox Liveä kotimaahamme jo noin vuosi ennen varsinaista Suomen-lanseerausta. Siitä hetkestä tähän päivään asti on Microsoft pitänytkin minua ruotsalaisena.
1, 2, 3… 1, 2, 3… Is this on?
Suurin osa meistä muistanee sen jännityksen, kun ensimmäistä kertaa uskaltautui Xboxinsa kanssa verkkoon. Ensimmäinen Live-pelini oli Midtown Madness 3, jonka löin mustan laatikkoni syövereihin todella jännittyneenä. Yhtäkkiä aloin kuulla ääniä. Kanssaeurooppalaiset siellä huutelivat ja ilakoivat englanniksi. Kesti kauan ennen kuin uskalsin sanoa yhtikäs mitään. Tilanne on jäänyt mieleen todella surrealistisena; vaikka olin odottanut sitä hetkeä kuin kesää lähestyvää, iski tajuton ramppikuume heti, kun olisi pitänyt avata suunsa. Onneksi Microsoft oli osaltaan tehnyt aloittamisen helpoksi: Voice Mask -toiminnolla pystyin naamioimaan oman ääneni ikään kuin häivyttäen samalla oman persoonani ja läsnäoloni.
Alkujaan Live-piirit olivat hyvin pienet. Ensimmäiset kaksi suomalaista, joihin törmäsin suhteellisen nopeastikin aloitettuani, olivat Killi ja Nurkkamestari. Huvittavaa tässä on se, että Killistä tuli lopulta mittavan LG-historian jälkeen Suomen Microsoftin suurtekijä, kun taas Nurkkamestari alun perin loi tämän samaisen sivuston, jossa nyt kirjoittelen. Mitään tällaista ei luonnollisestikaan voinut vielä silloin kuvitella tapahtuvaksi.
Live-kaverista livekaveriksi
Vielä 15 vuotta sitten olisi ollut naiivia kertoa, että itsellä on nettikavereita. Ala-asteaikoinakin moni vanhempi varoitteli, että kannattaa pitää ystävistään visusti huolta, sillä kaverit tulevat ja menevät. Yläasteella jo nuoremmatkin olivat lähteneet tähän samaan mukaan: lapsuudessa on yhdet kaverit, aikuisuudessa toiset. Tällöin ei vielä osattu aavistaa, että jatkuvasti yleistyvät kännykät ja internetyhteydet tulisivat mullistamaan koko sosiaalisen elämämme. Ei silloin tiedetty nopeista laajakaistoista, Facebookeista, Livestä tai kännykkäkameroista.
Samalla kun tietotekniikassa on tehty harppauksia, myös elämä on alkanut pyöriä entistä enemmän tietokoneen ja teknologian ympärillä. Tällaisessa tietoyhteiskunnassa nettituttavien rooli korostuu. Siinä missä moni meistä saattaa laiminlyödä sosiaalisia kontaktejaan juostessaan opiskelun, töiden ja kodin välillä, useimmat meistä varastavat kuitenkin aikaa itselleen. Rauhoittuminen hoituu tietenkin parhaiten yksin tietokoneella tai pelin ääressä istuessa. Tällöin ulottuvillamme ovat kaikki muutkin arjestaan uupuneet ystävämme, joita siis tätä nykyä tapaamme enenevissä määrin verkon välityksellä. Tämän vuoksi raja kaveruuden ja nettikaveruuden välillä on hyvinkin häilyvä.
Moni puhuu siitä, miten kommunikaatiosta suuri osa on nonverbaalista, sanatonta. Sosiaalisessa kanssakäymisesssä keskeistä ei siis ole vain se, mitä sanotaan – tärkeää ovat myös äänenpainot ja elehdinnät. Oma ajatukseni on aina ollut, että puhekommunikaatio mukaileekin aitoa maailmaa merkittävästi tekstittelyä tehokkaammin. Kirjoittavalla keskustelijalla on mahdollisuus ottaa aikansa ja kikkailla hymiöillä, mutta puhuminen perustuu aitouteen ja intiimiyteen, eikä sitä voi samalla tavoin kietoa värikkääseen lahjapaperiin. Livessä voi piilottaa lähinnä fyysisen olemuksensa ja mahdollisen visuaalisen ujouden, joka tavallisesti karisee muutenkin pois tutustumisen edetessä. Kun siis kuulokemikrofonilla juttelun aitous lisätään siihen, että pelatessa meillä on aina small-talk-aihe valmiina, on Liven kautta kaverustuminen enemmänkin sääntö kuin poikkeus – nettipelaaminen on sosiaalisuudelle kuin alkoholi, mutta terveellisempää.