Livegamersin Halo 3 -julkaisun Tukholman päiväkirja
Maanantai
Aamu alkoi perinteisesti: huonosti nukutun yön jälkeen täytyi tarkistaa, että kaikki tarvittava on pakattu; lisäksi aamutoimet, aamusavuke, ylimääräinen stressaaminen reissusta ja se odottaminen. Tuntui siltä kuin olisi herännyt aivan liian aikaisin. Soitto Janille ja kysymys: Koska olette Helsinki-Vantaan lentoasemalla? Ollaan jo, tultii yöjunalla.
Aikaisin heräämiseni ei koitunutkaan ylimääräiseksi odottamiseksi. Ensimmäinen bussi Helsinki-Vantaalle ja matkaan. Tapasin Liimataisen Janin ja hänen kihlattunsa Jennyn lentokentällä ja siinä sitten hetki juteltiin mukavia ja odotettiin lähtöselvitystä. Lentoon oli reilusti aikaa, mutta olihan mukanamme kaksi kitaralaukkua, matkalaukku, vetokärry ja sporttikassini. Piti varmistaa, että halpalentoyhtiömme ei rupea nipottamaan kitaralaukuista.
Pääsimme lähtöselvitykseen ja kuulimme ensimmäisen mielenkiintoisen uutisen: Ettekö te ole saaneet tekstiviestiä tai sähköpostia? Tämä teidän lentonne on peruutettu, koska se olisi lennetty SAS:n Dash-8 koneella, jossa on ollut laskutelineongelmia ja on täten lentokiellossa. Hikikarpalot puskivat otsalle ehkä johtuen nahkatakista, ehkä pienestä paniikista. Ystävällinen rouva kuitenkin järjesti meille paikat aikaisempaan koneeseen ja matka kohti Tukholmaa kuulosti taasen realistiselta. Pysähdyimme vielä seurueemme kanssa ennen koneeseen nousua juomassa lonkerot.
Jenny ja Jani juomassa reissun viimeiset lonkerot kun eivät tätä jumalaista juomaa myy Ruotsissa.
Koneessa jatkoimme vapaamuotoista juttelua ja tutustumista, joimme siinä edulliset oluet, ja kohta jo saavuimme Arlandan lentokentälle. Tässä vaiheessa oli sopivasti jätetty aikatauluun rako yhdelle oluelle sekä päivän ekalle kiinteälle eli sämpylälle. Sitten alkoivat rokkareille tutut ongelmat: Janin nimellä piti olla odottamassa taksi, joka veisi meidät suoraan tapahtumapaikalle, jossa taas piti olla todella kireästi aikataulutettu harjoitus. Taksia ei näkynyt. Odotimme 4045 minuuttia, kunnes soitin tapahtumajärjestäjälle ja he neuvoivat ottamaan vapaan taksin ja laittamaan heille laskun.
Pääsimme itse tapahtumapaikalle Berwardhalleniin, jossa meitä odotti mukava avustajajoukko sekä valtava määrä sinfoniaorkesterin jäseniä, balettitanssijoita, kuoro sekä Backyard Babies. Tunnin pari siinä kuuntelimme muiden soittelua ja äänenavausta sekä linja-checkejä ja kikkailimme kitaroilla, kunnes tuli Janin vuoro harjoitella ensimmäistä kertaa Halon teeman soittamista kitaralla sinfoniaorkesterin tukiessa soitantaa.
Nicke (Backyard Babies) tekee soinnintarkistusta
Tsiigaa, Smöyk on te vateri!
Nääh… Taidanpa soitella tästä jotain haastavampaa. Tässä sulle Halo Mjölnir mix
Jani ja Ruotsin radion sinfoniaorkesteri ensimmäinen kohtaaminen
Jani jännitti kovasti tapahtuvaa, olihan hän kuullut juuri tuon taitavan orkesterin musisointia, eivätkä rokkarit ihan joka päivä pääse sinfoniaorkesterin kanssa soittamaan. Jani veti aivan upeasti heti ekalla kerralla oman osuutensa, ja sen jälkeen jäimme odottamaan vielä konsertin läpivientiä eli kaikkien biisien kertaamista. Jani on pääesiintyjä eli Grande Finale. Odottamista siis riitti. Olimme Berwardhallenilla joskus noin kello 16.30 paikallista aikaa ja pääsimme lähtemään noin kymmenen aikaan pois. Lähdimme taksilla hotellille, johon Jenny oli vetäytynyt suoraan Arlandasta ja käväisimme pakolliset suihkut ja muut arkiaskareet ennen kuin lähdimme syömään päivän ruoan. Ajattelimme, että söisimme jotain nopeeta ja kevyttä, että jaksaisimme vielä lähteä katsomaan paikallista yöelämää mutta hampurilaispaikka, jossa kävimme, tarjoili valtavia jenkkityylin hampurilaisia. Vedimme itsemme niin ähkyyn koko sakki, että väsymys iski. Parin oluen ja drinkin jälkeen lähdimme takaisin hotellille.
Seuraavana päivänä oli luvassa shoppailua (kitarankieliä, plektroja, ehkä jotain muutakin…) sekä biisin treenaamista tietokoneen säestämänä, keskiviikkona taas kenraaliharjoitus kello 21.00 ja show pyörimään 23.00.
Ensimmäisen päivän perusteella reissusta tulisi ikimuistoinen!
Tiistai 25.9 vapaapäivä
Kohtalaisen hyvin nukutun yön päätti kaunis intialaistaustainen tyttö, joka tuli herättämään minut tuomalla aamupalan huoneeseen. Leivät ja kahvit naamariin ja tekemään töitä läppärillä. Olimme sopineet, että Jani soittelee, kun he ovat valmiina lähtemään tutkiin Tukholmaa. Lähdimme noin kello 14 aamukahville paikalliseen katukahvilaan ja siitä kohti Tukholman ydinkeskustaa. Kävelimme muutaman kilometrin Birger Jarls gatania, emmekä juuri kitaraliikkeitä nähneet. Kielet ja plektrat saivat jäädä amatöörit vaihtavat kitarankieliä ennen keikkoja. 😉
Kävimme paikallisessa pitseriassa, jonka ehdoton erikoisuus oli se, että siellä ei ollut vessaa. Tukevan pitsalounaan jälkeen suuntasimme Dubliners-nimiseen irkkupubiin katsomaan rugbya ja nauttimaan irlantilaisista antimista. Sitten iski paniikki. Kukaan meistä ei ollut nähnyt yhtäkään System Bolagetia (paikallista Alkoa), ja Tukholman hintatason tietäen turvapohjat olisi hyvä ottaa hotellissa ennen baariin siirtymistä. Soitto Halo-tapahtuman järjestäjäpuolen edustajalle ja hän googletti meille lähimmän System Bolagetin. Kävelimme noin kilometrin pari etsien sitä paikkaa, ja pääsimmekin sinne, mutta ovet olivat kiinni ja viimeiset asiakkaat olivat poistumassa sieltä parhaillaan. Saimme kuitenkin kuulla, että toinen Bolaget on auki vielä tunnin. Otimme taksin ja lähdimme Bolagetiin ostoksille. Mukaan tarttui puolen litran Koskenkorva (hyvä Suomi!) ja parit oluet sekä siiderit. Tästä sitten tilasin taksin hotellilleni, josta nappasin mukaan tykötarpeita, ja siirryimme Janin ja Jennyn hotellihuoneeseen.
Etkot, eli pohjien otto meni villeissä rokkarimeiningeissä! Rikoimme hotellihuoneen ja heittelimme telkkareita ikkunasta… Tai sitten ei. Katsoimme kaikessa rauhassa Idol-nimistä tv-ohjelmaa, joka on siis Ruotsin Idols, soittelimme hieman kitaraa ja kuuntelimme Janin uutta projektibändiä Dream Asylumia (tsekkaa mikseri.netistä!). Jani kirjoitti tekstiviestiä tutulle muusikolle ja kyseli, mihin baariin kannattaisi suunnata. Lähdimme sitten Club Anchoriin, ja siellä yllätykseksemme soikin hevikaraoke.
Etkoilla pelasimme Guitar Hero 2:ta, erittäin vaikealla tasolla ja kaksinpelillä tietenkin
Kaksi ystävääni, Koskenkorva 013 ja Carlsberg Hof, vakuuttivat minulle, että kyllä minä pystyn laulamaan karaokea muutenkin jo kipeällä kurkulla. Ensituntumaa kävivät heittämässä Jenny ja Jani kappaleella Disturbed Stupify, jonka perään lähdimme Janin kanssa vetämään Iron Maidenin The Evil That Men Do -kipaletta. Saimme jopa eturiviin pari bändäriä katselemaan ja yksi niistä koitti viittoa, että paidat pois. Mikä niitä ruotsalaisia vaivaa? 😉
Stupify!
Illan sponsori oli Jägermeister, joten kuvissa näkyvä Jägermeister-huivi ei kuulu perustyyliimme se on vain baarista poimittua ilmaistavaraa.
Illan päätteeksi taksilla hotellille, ja voin myöntää, että olin aika tukevassa humalassa, kun sinne pääsin.
Keskiviikko The D-Day
Aamulla iloinen ja nätti intialaistaustainen tyttö taas herätti kymmenen nurkilla tuomalla aamupalan huoneeseen. Oli siinä aika vaikea hymyä vääntää kun päähän sattui ja oli todella lasinen olo.
Soitin järjestäjälle, koska taas minulle oli lähetetty sähköpostitse ruotsin kielellä kaikki aikataulut ja ohjeet tässä vaiheessa matkaa heidän olisi jo pitänyt tietää, että jag talar inte!
Ohjeet olivat seuraavanlaiset: Mika Berwardhallenille kello 19 viimeistään kokoamaan Janin kitarakamat ja virittämään kitarat sekä tekemään soinnintarkistusta. Jani Berwardhallenille 20.30 konsertin kenraaliharjoituksiin. Itse show alkaisi kello 23.00.
Kävin hakemassa Janilta kitarat mukaan ja suunnistin jo noin kello 18.25 paikalle. Pihassa odotti kuorma-auto täynnä Ruotsin armeijalta lainattua materiaalia, kuten vanhoja sotilaskypäriä, putkistoja, höyrykoneita, kamiinoita… valtava määrä kaikkea industrial-henkistä tavaraa, jotta saadaan aikaan sotaisa tunnelma konserttisalin aulaan.
Kapellimestari Esa-Pekka Salonen oli juuri johtamassa omaa konserttiaan, joten emme päässeet vielä rakentamaan valtavaa lavaa ja videoscreeniä. Odottelin kaikessa rauhassa bäkkärillä viritellen kitaroita aika huonovointisen näköisenä, kun paikalle saapui Backyard Babies -solisti Nicke. Hän tervehti minua rempseästi suomeksi Moi! ja tuli kättelemään. Ensimmäinen kysymys häneltä oli What’s up, you look like shit! Vastasin hänelle, että on aika paha dagenefter, johon hän tokaisi takaisin: Well I think Uncle-Nicke has the cure for it. Follow me. Lähdin hänen perässään kulkemaan kohti hänen kitarakamojaan. Siellä odotti yllätys, joka sai kyllä nauramaan. 200 pulloa Jack Daniels Bourbon Whiskyä. Tosin 4 cl pulloja, mutta silti! Nicke löi muutaman pullon kouraan ja sanoi: There’s plenty more where that came from, feel free to take if you want to. Pistin bourbonit tähän väliin taskuun ei sitä tuppaa humaltuneena tekemään hommia.
Esa-Pekka lopetti oman konserttinsa ja nyt iski rako lähteä rakentamaan massiivista lavaa. Katselin hetken tätä rakennusprojektia. Se näytti hyvin tarkkaan tehdyltä koreografialta, jossa rakennettiin lavaa tetristyyliin sovitellen asioita tarkasti niille paikoille, mihin ne kuuluvat. Täten tyydyin kiltisti vain viemään Janin kitarakamat lavalle ja kytkemään piuhat kiinni. Hetkeä myöhemmin Jani ja Jenny saapuivatkin jo paikalle ja pidimme pienen palaverin koko joukon kesken, miten homma tulee toimimaan ja missä järjestyksessä tapahtuu mitäkin.
Sitten vietiin koko konsertti läpi valoineen, spiikkeineen ja sillä mentaliteetilla, että jos joku kaatuu lavalla tai soittaa ihan reisille tehköön niin. Musiikki jatkuu kuten livenäkin, mikään ei pysäytä show’ta!
Läpiveto meni ihan ok; mitään ongelmia ei tullut. Tämän jälkeen siirryimme backstagelle ja Janille pistettiin hieman meikkiä naamaan, jotta saatiin kunnon metalli-look aikaseksi. Tässä vaiheessa lähdimme Jennyn kanssa katsomaan show’ta yleisön joukkoon ja jätimme Janin keskittymään vetoonsa.
Pakkelit naamassa ja valmiina vetämään!
Show oli aivan mahtava kertakaikkisen huikea spektaakkeli, jossa oli valoa, upeaa sinfoniaorkesterimusiikkia, tanskalaista rokkia, ruotsalaista rokkia, balettia ja sitten viimeisenä esityksenä Ruotsin radion sinfoniaorkesterin säestämänä Jani Liimatainen ja biisinä Halo Mjölnir mix. Jani kirjaimellisesti räjäytti potin! Hän oli harjoituksissa vetänyt kohtalaisen kiltisti verrattuna show’hun. Kitarasooloimprovisaatiot ja kellokoneentarkka ajoitus vain tekivät siitä niin mahtavaa! Nuorehko yleisö nousi seisaaltaan antamaan aplodit Janin esiintymisen jälkeen ja konsertin pääjehu, Orvar, joka oli suunnitellut koko homman ja vielä juonsi tapahtuman, syöksyi lavalle halaamaan Jania niin että meinasivat pojat tulla rymisten alas Janille rakennetulta korokkeelta. Orvar oli aivan haltioissaan Janin suorituksesta kuten oli yleisö ja kaikki paikalla olleet muusikotkin. Jatkobileet yläkerrassa olivat itsensä toistoa: Jani was so awesome, Amazing guitarist!, Jani really nailed the whole show! ja niin edelleen ja niin edelleen… Jatkot menivät turistessa Backyard Babiesin poikien kanssa, joidenkin journalistien ja paparazzien ristitulessa sekä juodessa ilmaisia nautintoaineita. Vielä ennen lähtöä turisimme Backyardin kitaristin Dregenin sekä laulajan Nicken kanssa. Hyvästelimme pojat hyvässä hengessä ja Nicke nousi vielä ylös antamaan miehekkään halin sakillemme. Halo 3:n julkkarit olivat purkissa.
Aamulla oli väsynyttä porukkaa menossa kohti Arlandaa ja lentoa Suomeen. Kävimme vielä Helsingissä syömässä ennen kuin Jennyn ja Janin juna lähti, ja hyvästelimme toisemme toistaiseksi. Eihän sitä koskaan tiedä, missä tavataan ja toivottavasti tavataankin, on nimittäin aivan järjettömän mukava pariskunta!
Katso kuvakimara reissusta!