Vuosi lähestyy loppuaan, minkä kunniaksi voidaan fiilistellä vähän maailmanlopun tunnelmia. Zombit, epäkuolleet, infektoituneet, mutantit, katastrofit ja maailmanloput ovat jatkuvasti toistuva teema pelimaailmassa ─ kuten muussakin viihdeteollisuudessa. Itsekin usein herkuttelen ajatuksilla ja erilaisilla visioilla siitä, millainen olisi esimerkiksi apokalyptinen Helsinki. Mikä totaalisessa tuhossa ja elävissä kuolleissa sitten kiehtoo?
Kun sivilisaatio on romahtanut, voi ainakin osan ihmisyydestään ja moraalistaankin heittää romukoppaan. Zombit eivät enää ole ihmisiä, joten niitä voi ja pitääkin hakata sydämensä kyllyydestä. Hienon esimerkin tästä tarjoavat Dead Rising– sekä Dead Island -pelisarjat, jotka ovat tehneet mielikuvituksellisista aseista lähes taidetta. Luihin ja ytimiin asti käyvää mäiskettä, verta ja mitä eriskummallisempia mäiskintävälineitä. Miksi tyytyä pesäpallomailaan, jos sen sijaan rellestää vaikkapa moottorisaha-airon tai konekiväärinallekarhun kanssa. Erilaisia aseyhdistelmiä on valtavasti, ja joskus tuntuukin, että koko iso osa molempien pelisarjojen syntyä on ollut se, että päästäisiin esittelemään mahdollisimman hervottomia objekteja, joilla hakata epäkuolleilta aivot pihalle.
Jonkinlaisen kättä pidemmän ohella selviytymisen kannalta olennaista on resurssien löytäminen. Muun muassa ruokaa, lääkkeitä, vettä ja ammuksia on löydettävä ─ ja mikäs sen hauskempaa, kuin päästä penkomaan vaikkapa puoliksi romahtaneen supermarketin tai hylätyn asuintalon hyllyjä ja komeroita. Samalla vapaudutaan myös lainsäädännön ja yhteiskunnassa pätevien normien kahleista. Aamulla ei tarvitse herätä kahdeksaksi töihin, eikä ketään kiinnosta, onko veromätkyt maksettu. Toisaalta, yhteiskunta ei enää tarjoa myöskään suojaa uhkia vastaan, vaan jokaisen on joko selviydyttävä itse tai löydettävä liittolaisia.
Kun maailmanloppu koittaa, kuka tahansa voi olla sankari. Arkipäiväiset huolet liittyen vaikkapa viikkosiivoukseen tai myöhässä olevaan puhelinlaskuun eivät merkitse enää mitään. Sisäisen metsästäjä-keräilijänsä voi antaa mellastaa sydämensä kyllyydestä. Tätä varsinaista apokalypsin ilosanomaa tuo hienosti esiin esimerkiksi Sunset Overdrive, jossa otetaan maailmanlopusta kaikki ilo irti, ja riekutaan ja rellestetään antaumuksella. Pelissä Sunset Cityn tuho otetaankin vastaan enemmän mahdollisuutena kuin uhkana. Mahdollisuutena luoda itsensä uudestaan ja olla ja tehdä ihan mitä huvittaa. Mutanttien kourissa kärvistelevä kaupunki on iso leikkikenttä ja tappaminen hauskaa ja palkitsevaa.
Vähän erilaista, astetta vakavampaa ja realistisempaa sankaruutta tarjoilevat esimerkiksi ydintuhon jälkeiseen Amerikkaan sijoittuvat Fallout 3 ja Fallout: New Vegas, jotka antavat pelaajalle mahdollisuuden luoda itsestään ja kohtalostaan juuri sellaisen kuin haluaa. Hyväntekijä, sankari vai kauhua kylvävä julmuri? Valinta on pelaajan omissa käsissä, ja edessä aukeaa valtava Wasteland. Mahdollisuudet ovat lähes rajattomat.
Vielä pidemmälle realismia vie, jo kulttimaineen saanut MMO DayZ, joka edustaa huiman paljon synkempää ja realistisempaa otetta maailmanloppuun kuin aiemmin mainitut pelit. Pelin ainoa päämäärä on selvitytyä. Päivästä ja tunnista toiseen. DayZ:n selviytymiskokemus onkin viety äärimmilleen ─ vettä ja ravintoa on löydettävä, jos meinaa henkikultansa säilyttää. Tosin, säilykepurkki kourassakin voi kuolla nälkään, jos ei satu omistamaan purkin avaamiseen sopivaa välinettä. Mätien hedelmien syömisestä rangaistaan erilaisilla sairauksilla. Selkäreppuun ─ jos ja kun sellaisen sattuu löytämään ─ ei mahdukaan kymmenittäin tavaroita, vaan pelaajan on pakko priorisoida, mitä kannattaa pitää mukana. Pelin maailma on julma ja karu ja zombit käyvät päälle, mutta julmimpia ovat kuitenkin ihmiset ─ joita tällä kertaa ovat muut pelaajat. Ryöstetyksi tuleminen on pientä verrattuna siihen, mitä kaikkea pelaajat ovat toistensa pään menoksi keksineet ─ alkaen pesuaineiden tai mätien hedelmien pakkosyötöstä aina väärän veriryhmän veren pumppaamiseen uhrin elimistöön. Zombit ovatkin pelissä jääneet aika toissijaiseen asemaan pelaajien keskittyessä lähinnä metsästämään toisiaan.
Tarttuipa maailmanloppua tarjoavaan peliin mielessään eeppinen pelastusretki, zombintappobileet, selviytymiskokemus tai loottaushimo, tarjoavat apokalyptiset skenaaroit jos eivät muuta, ainakin pakoa harmaasta arjesta. Kukapa ei haluaisi, ainakin joskus, olla Wasteland Wanderer ja kulkea kivääri olallaan kohti seuraavaa seikkailua, 1940-luvun musiikin soidessa taustalla.