Kotimaisen Housemarquen alun perin 2009 ilmestynyt Dead Nation päästi pelaajat zombi-epidemian kimppuun. Saman kehittäjän uutukainen Alienation jatkaa tyylillisesti siitä, mihin Dead Nation jäi. Kyseessä on siis jälleen yläviistosta kuvattu twin stick -ammuskelu, mutta elävät kuolleet ovat tällä kertaa vaihtuneet avaruusolioihin ja mukaan on heitetty roppakaupalla vaikutteita muista peleistä, mutta pohjimmiltaan idea on pysynyt samana.
Ihmiskunnalla ei mene hyvin. Avaruusolioiden invaasio vuosikymmeniä sitten johti lähes täydelliseen ihmiskunnan tuhoon. Rippeistä koottu erikoisjoukko on ainut, joka edes jollain tapaa pystyy pistämään ylivoimaiselta vaikuttavalle viholliselle kampoihin. Näistä lähtökohdista käynnistyy Alienation, ja pelaaja heitetään erikoisjoukon tuoreimman sotilaan saappaisiin.
Heti alkuun pelaaja pääsee valitsemaan hahmoluokan, joka pitkälti määrää miten peliä pelaa. Bio-spesialisti on Alienationin versio lääkintämiehestä, jonka kykyihin kuuluu parantamisen lisäksi myös myrkkypilvet ja nanobottiparvet. Tankki puolestaan on suojelija, jonka kyvyt keskittyvät vihollisten tuhoamisen lisäksi omien suojaamiseen kilvellä. Tankilta löytyy myös äärimmäisen tuhoisia aluehyökkäyksiä, joilla saa isonkin vihollislauman nopeasti hengiltä. Pelin kolmas hahmo on sabotööri, jonka alaa on lähitaistelu pukuun asennettujen terien avulla. Sabotööri osaa myös muuttua hetkellisesti näkymättömäksi ja omaa Tankin tapaan tappavan aluehyökkäyksen. Hahmoluokat eroavat toisistaan riittävästi, eikä mikään luokista tunnu ylivoimaiselta.
Loot? Loot! LOOT!
Alienationin perustana toimii lähes diablomainen loot-keräys. Samoja tehtäviä jaksaa toistaa kerrasta toiseen toiveena saada aina vain parempi tykki kouraan. Koukku toimiikin hyvin, ja parempaa tavaraa putoaa sopivalla tahdilla. Pelissä on kuitenkin äärimmäisen rajattu asevalikoima, eivätkä paremmat aseet näytä tai kuulosta sen munakkaammilta, kuin alkupään hernepyssytkään. Paremmuuden huomaakin oikeastaan vain siitä, että viholliset lakoavat entistä nopeammin. Tämä onkin pelin suurin ongelma ja edes muutama mielikuvituksellisempi ase olisi piristänyt peliä kummasti. Ongelma on suurin pääaseiden kohdalla, sillä nämä ovat hahmoluokkakohtaisia. Tankki ei siis esimerkiksi voi käyttää Sabotöörin konepistoolia. Pääaseita on myös vain yksi jokaista hahmoluokkaa kohden, eli määrällä ei tässä kohtaa juhlita. Aseita pystyy myös parantelemaan vihollisilta putoavilla voimaytimillä ja sopivalla yhdistelmällä ytimiä voi muuttaa huononkin aseen todelliseksi alienintappajaksi, mutta silloinkaan ase ei tunnu yhtään sen erikoisemmalta. Aseissa on Gears of Warista tuttu Active Reload, eli asetta ladatessa tulee painaa nappia oikeaan aikaan, jotta lataus valmistuu nopeammin. Active Reload sopii peliin hyvin ja tuo sopivasti lisämaustetta toimintaan, kun lataukset joutuu ajoittamaan oikein. Aseiden lisäksi pelihahmon puvusta löytyy erinäisiä kykyjä, joita avataan tasoja nousemalla. Näitä voi muuttaa milloin vain, joten pelaajalle annetaan vapaat kädet valita juuri haluamansa kyvyt käyttöön. Samanlainen vapaus on myös aseiden kustomoinnissa, sillä jopa aseiden ominaisuuksia voi muuttaa lähes milloin tahansa.
Alienationin tehtävät noudattavat pitkälti samaa kaavaa: mene tuonne, paina nappia, tapa viholliset. Kentät ovat kuitenkin laajoja ja etenemisreittejä on yleensä useampia, joten toisto ei pääse ainakaan ensimmäisen läpipeluun aikana häiritsemään. Ajoittain peli heittää vastaan todella massiivisia määriä vihollisia eikä ole yhtään liioiteltua sanoa, että muutamaan otteeseen ruutu tuntui olevan täynnä vihollisia. Parhaimmillaan peli onkin tilanteissa, joissa pelaaja on selkeästi altavastaajana. On hauska kehittää lennosta taktiikoita suuria vihollislaumoja vastaan ja koittaa esimerkiksi johdattaa nämä auton lähelle ja tämän jälkeen räjäyttää auto. Taktikoinnin ja ansojen virittämisen onnistuessa hymy nousee väkisinkin huulille.
Parasta kaverin kanssa
Dead Nation oli hauskimmillaan kaverin kanssa ja sama pätee myös Alienationiin. Vaikka peliä pelaa ihan mielellään yksinkin, on kaverin kanssa aivan omanlaisensa tunnelma. Avaruuden olioita vastaan pääsee taistelemaan maksimissaan kolmen kaverin kanssa, mutta jo yhden kanssa homma maistuu huomattavasti yksinpeliä makoisammalta. Kavereiden kanssa pääsee tällä hetkellä pelaamaan vain verkon välityksellä, sillä paikallinen moninpeli tulee vasta päivityksenä joskus tulevaisuudessa. Oli kaveri mukana tai ei, 20 tarinatehtävää on nopeasti pelattu, eikä loputon parempien aseiden metsästys jaksanut innostaa enää toisella läpipeluulla. Asiaa ei auta se, että pelistä löytyy vain kourallinen alueita, joille tehtävät sijoittuvat. Alueet ovat kylläkin suuria, mutta esimerkiksi pelin avaava Alaska oli koluttu jo kahden tehtävän jälkeen läpikotaisin. Myöhemmissä tehtävissä tulee toki muutoksia vihollisten määriin ja tyyppeihin, mutta alueet itsessään eivät muutu. Hieman lisäsisältöä tuovat satunnaisesti generoidut ja normaalia vaikeammat nimetyt viholliset sekä sieltä täältä löytyvät haasteet. Lisäksi ensimmäisen läpipeluun jälkeen aukeava toinen kierros tuo mukanaan erityisiä toimeksiantoja, jotka ovat useimmiten tietyn vihollistyypin tappamista. Pelistä löytyy myös hyvin darksoulsmainen invaasiotila, jossa avoimiin peleihin voi hypätä kurmottamaan muita pelaajia.
Alienation on yksinpelinä menettelevä ja kaverin kanssa toimiva paketti, joka ei kuitenkaan ole vailla ongelmia. Suppea asevalikoima sekä nopeasti nähdyt ympäristöt nousevat suurimmiksi ongelmiksi ja etenkin aseiden vähyys vie suoraan peli-iloa. Hintaisekseen Alienation on kuitenkin onnistunut räiskintä, josta irtoaa taatusti iloa ainakin muutamaksi illaksi. Potentiaalia olisi kuitenkin ollut parempaankin.