Joka kerta kun Aliens-brändi lätkäistään peliin, ryhtyy pelaajakunta kaiken järjen vastaisesti kuolaamaan. Tämä on Pavlovin oppien vastaista, sillä harvat pelit ovat kyenneet kerta toisensa jälkeen nostamaan toiveet taivaisiin, vain murskatakseen ne kahta kovemmin kehnon pelin terävään kulmaan. Asetelma on jälleen sama. Aliens: Colonial Marinesia on odotettu monissa koloissa innokkaasti mutta varovaisesti peläten pahinta. Tällä kertaa kaikki ei kuitenkaan mene aivan saman kaavan mukaan. Uusin tulokas lunastaa odotuksia selkeästi enemmän kuin aikaisemmat vedokset, mutta päivittelyyn on kuitenkin aihetta. Kuka haistaa, että kohta puhutaan makuasioista?
Ripley was here
Aikajanalla peli sijoittuu muutama kuukausi Aliens-elokuvan tapahtumien jälkeen. Paikka on sama, LV 426. Tuttavallisemmin Calpamoksen kuu Acheron. Yksinpelikampanja lähtee liikkeelle kiertoradalta ja etenee sieltä kohti elokuvasta tuttuja paikkoja. Menossa on mukana Xenomorphien, eli alieneiden, lisäksi vieläkin iljettävämpi Weyland-Yutani -yhtiö. Merijalkaväen miehet ja leidit joutuvat näiden kahden puristuksiin, ja seurauksena on odotetusti tauotonta pulssikiväärien rätinää.
Siinä missä aikaisemmat Aliens-pelit ovat ontuneet, onnistuu Colonial Marines huomattavasti paremmin. Tunnelma on lähempänä elokuvia kuin koskaan aiemmin. Perusasiat ovat olleet kunnossa aikaisemmin, eli musiikki ja ääniefektit ovat tuttuja leffoista. Ne toimivat tietenkin loistavasti, mutta tällä kertaa myös kulissit ovat tuttuja. Yksinpelikampanjassa tulee vastaan paikkoja, jotka ovat tuttuja elokuvan kautta. Huoneet, tavarat ja valaistukset toimivat synkassa elokuvien kanssa. Välillä meno on hektistä ja annetaan paukkua sokkona, välillä taas mennään hiipien ja pulssi hakkaa 160 lyöntiä per minuutti. Pakko myöntää omien ennakkoluulojen vääryys. Tämä on tunnelmaltaan paras Aliens-peli tähänastisista.
It’s a legen… – wait for it – ….dary weapon!
Yksinpeli, jonka tunnelmassa on onnistuttu ihan hienosti, on kuitenkin auttamattomasti vanhanaikainen. Putkimaiset kentät ovat toisinaan ihan ok, mutta tässä seinät ovat liian lähellä. Perusvirheitä tehdään muutenkin laajalla rintamalla. Pelaajan kätyri juuttu seiniin sekä on tulivoimaltaan melkoisen kehno. Tapahtumat ovat tarkasti ennaltaohjelmoituja kuin avioliitto parhaimmillaan. Joka kerta jauhetaan uudestaan samat kuviot, kuin tanssin askeleet, jos joudut aloittamaan edellisestä tallennuksesta. Grafiikka on osittain vanhentunutta, vaikka mukavia yksityiskohtia kyllä löytyy. Ärsyttävän kömpelöä on myös pitkähäntien animointi. Missä on se gasellimainen liike, joka sai meidät huokaamaan ihastuksesta? Nyt pökkelöt hyppivät sinne tänne ja poksahtelevat kuin saippuakuplat.
Poimittavissa on varusteita ja aseita, joiden määrästä voikin päätellä, että kyseessä on vanhan koulukunnan toimintaräiskintä. Kun tämän muistaa ja antaa otsanahan löystyä ihan rauhassa, niin kyllä yksinpelikampanjaa ihan pelailee. Mukana on trenditietoisesti kerättäväksi ääninauhoja, tunnuslaattoja sekä legendaarisa aseita elokuvasta. Hahmo kehittyy tasolta seuraavalle ja saa palkintoina lisää roipetta ja kykyjä. Avatut aseet ja taidot ovat hyödynnettävissä myös moninpelissä. Tarina kampanjassa etenee ja toimintaa riittää. Tämä ei ole se huonoin räiskintä, johon rahansa voi käyttää – vaikka paljon jää toivomisen varaa. Ne ovat kuitenkin alieneita, joita pääsee poksuttelemaan.
It’s game over man! …oh wait, I got another quarter
Puutteet ja turhat toiveet tulevat yksinpelissä selkeästi esille. Moninpelissä ne kuitenkin jäävät taka-alalle, sillä siinä on onnistuttu paremmin. Kun on aikansa pelannut Haloa, Battlefieldia ja Codia, niin on sangen valmis ottamaan vastaan jotain piirun verran erilaista. Sitä Aliens: Colonial Marines pystyy toimittamaan. Moninpelimatsit käydään viisi vastaan viisi -kokoonpanoilla, jolloin pelit pysyvät kompaktin kokoisina. Ei tarvitse odotella järjettömän kauan, että aula täyttyy, ja tiimipelikin on ihan mahdollisuuksien rajoissa. Tässä kohtaa pieni on parempaa. Aliens-tarinat starttaavat aina pienistä ryhmistä hankalissa tilanteissa, ja tämä on onnistuttu tuomaan moninpelissä mukaan. Vaikka Xenomorphien pelaaminen on aluksi hankalaa, on niillä metsästäminen ennen kaikkea erilaista. On mietittävä koko pelistrategia eri tavalla kuin normaalissa tähtäimen takaa pällistelyssä. Pelimuotoja on useita, ja niissä on riittävästi variaatiota. Mainittakoon escape, jossa kumpikin puoli on vuorollaan merijalkaväkiryhmä, joka yrittää paeta ulos alieneiden valtaamasta rakennuskompleksista. Erilaista ja toimivaa moninpeliä. Mukana on myös pelattavien hahmojen kustomointi niin aseiden, ulkonäön kuin taitojenkin osalta.
Kuka alienin hännän nostaa, ellei alieni itse?
Piikkihäntä on uponnut jo monille syvälle nenään. Harva peli on kirvoittanut sellaista kommenttitulvaa frendilistalla kuin tämä. Lähtöjään oli selvää, että monet tulevat pettymään. Loistavat elokuvat laittavat riman todella korkealle. Peli on buginen ja suloisen vanhanaikainen. Tunnelmassa on kuitenkin onnnistuttu ja veikkaan, että moninpelikin on joillekin varsin mieluinen. Tämä on paras Aliens-peli tähänastisista. Mielestäni se ansaitsee reilun mahdollisuuden näyttää parhaat puolensa, kuten raikulipoika palatessaan riennoistaan. Nukkavieru, mutta silti kaikille tärkeä.