Tätä arvostelua on tehty pitkään ja hartaasti. Olen pyrkinyt seuraamaan tarinaa mahdollisimman hyvin ja selvittämään sivutehtävistä tulevat tarinaa selventävät ja syventävät kohdat. Toki aina jotain jää myös huomaamatta, mutta pyrkimyksenä oli saada mahdollisimman kattava näkemys tästä pelistä.
Takinkääntö
Toinen uusimmista Assassin’s Creed -pelisarjan peleistä avaa mahdollisuuden kurkistaa temppeliherrojen puolelle. Ubisoft on jo vuosia kehittänyt pelisarjan tarinaa vain salamurhaajien näkökulmasta. Tässä osassa kuitenkin tarinan päähenkilö Shay Patrick Cormac suuttuu ystävilleen ja ajautuu askel kerrallaan temppeliherrojen puolelle. Peli onnistuu rakentamaan erittäin toimivan tarinan. Se onkin hyvin virkistävä kokonaisuus moniosaisessa pelisarjassa.
Tarinassa eletään noin 1700-luvun puoliväliä, ja Euroopassa käydään seitsenvuotista sotaa. Peli keskittyy Pohjois-Amerikan itärannikolle jossa vastakkain taistelevat birtit, ranskalaiset ja espanjalaiset. Temppeliherrat, joihin Shay lopulta kuuluu, ovat osana brittien laivastoa. Tällä kertaa punaristiset laivat eivät siis ole vihollisia. Tarinan alussa Shay on juuri värvätty salamurhaajien joukkoon. Hänelle annetaan tehtäväksi kerätä muistakin sarjan peleistä tuttuja Edenin palasia (Pieces of Eden). Nämä tehtävät johtavat kuitenkin Sheyn pohtimaan johtajiensa motiiveja ja siirtymään lopulta heitä vastaan.
Pelissä on monta kohtaa, jotka yhdistävät tämän yksittäisen pelin niin aikaisempiin Assassin’s Creed peleihin kuin samaan aikaan ilmestyneeseen Unityynkin. Pitäisinkin tätä peliä siltana ainakin Black Flagin ja Unityn välillä. Tässäkin pelissä pääsee, tai joutuu nykyaikaan. Kyseinen ajankohta sijoittuu noin vuosi Black Flagin nykyajan jälkeen. Oikeastaan tässäkin kohtaa on huomattavissa hieman Ubisoftin laiskuutta. Paikka on tismalleen sama Abstergon toimisto, samoilla liikkumisrajoitteilla kuin Black Flagissä. Nykypäivän tehtävät ovat tylsyydessään hieman puuduttavia. Niistä saa kuitenkin hyvin tietoa siitä, miksi pelissä on kyseinen tilanne, mitä on tapahtunut ja kuka on Otso Berg. Ellei Otson ympärille, tai jotenkin linkitettynä viikinkiaikaan, tule uutta peliä, on kyseinen nykyhetki pelissä ollut hieman turha. Lisätietoa henkilöhahmoista olisi voinut tuoda varmasti muullakin tavalla.
Päähenkilö
Shayn hahmosta on tehty mielenkiintoinen, hieman auktoriteetteja vastaan taisteleva salamurhaaja. Hahmon persoonallisuus ja arvot kuitenkin muuttuvat pelin edetessä, mikä hieman ihmetyttää. Pelin alkupuolella Shay alkaa epäilemään salamurhaajien tavoitteita ja omia tekojaan. Kuitenkaan takinkäännön jälkeen ei tule sitä tunnetta, että hänellä olisi vaikeuksia taistella entisiä ystäviään vastaan. Alun katuva ja tekojaan epäilevä hahmo muuttuu tehtäväänsä suorittavaksi kylmäksi henkilöksi, joka surmaa ystävänsä armotta. Toki tämä saattaa olla tarinan kirjoittajan tarkoituskin, sitä ei vain tuoda riittävän selvästi esille.
Muut henkilöt
Tarina tarkentaa monen ennalta tutun hahmon taustoja. Tuodaan tarinassa mukaan myös yksi uusi tuttavuus, suomalainen viikinkien jälkeläinen Otso Berg. Kuullaanpa pelissä myös hieman englantilaisittain äännetty suomalainen kirosanakin. Rogue kompastuu hieman henkilöiden taustojen rakennuksessa. Sivuhenkilöitä ei oikeastaan esitellä kovinkaan hyvin. Jos pelaajalla ei ole entuudestaan kokemusta pelisarjasta, voi pelikokemus jäädä aika vaisuksi. Henkilökemiat eivät oikeastaan syvene hahmojen välillä. Tarina on täynnä irtonaisia henkilöitä joiden persoonallisuus saattaa jäädä arvoitukseksi. Erilaisten tekstien, historian ja muiden lukeminen pelissä avaa huomattavasti lisää tarinaa ja syitä siihen, miksi tietyt henkilöt toimivat niin kuin toimivat. Eniten näistä sivutehtävien tarinoista saa selvyyttä menneisiin ja mahdollisesti tuleviin Assassin’s Creed -peleihin.
Vanhaa grafiikkaa ja virhehyppyjä
Rogue on virkistävä jatko-osa Assassin’s Creed IV: Black Flagille. Valitettavasti peli tehtiin vain ja ainoastaan vanhalle konsolisukupolvelle. Tämä näkyy selvästi grafiikassa. Aikaisempaa merirosvoilua kun tuli harrastettua jo uuden sukupolven konsolilla, ihmetyttikin suuresti, miksei tätä tarinaa tehty myös uusille konsoleille. Syitä varmaan on monia, ja Assassin’s Creed Unity on yksi niistä. Peli on lähes samanlainen kaikilta osin kuin Black Flag. Tästä olisi voinut kuvitella, että Roguen tekeminen myös uudelle sukupolvelle ei olisi ollut vaikeaa. Pelin alussa tuntui, kuin pelaisi vain Black Flagin lisäosaa. Kaikki toiminnot ovat lähes samanlaisia; niin karttamerkit, taistelut kuin liikkuminenkin. Ainoa ero on oikeastaan uusissa talvisissa maisemissa ja grafiikassa.
Pelattavuus on taattua Assassin’s Creed -pelaamista. Välillä on vaikea saada hahmo hyppäämään tismalleen oikeaan kohtaan. Useita turhia kuolemia tulikin virhehypyistä. Uutta parkour-liikkumista, kuten Unityssä, ei tässä pelissä ole, vaan vapaa juoksu tapahtuu aikaisempien pelisarjan pelien mukaan. Tämä ei välttämättä ole huono puoli. Joskus tuttu ja turvallinen on erittäin toimiva.
Taistelut myös ovat vanhempaa perua. Roguessa voi edelleen kerätä pitkiäkin tappoputkia, kuten edellisissäkin versioissa. Uusi asekin on tuotu ”ilmakiväärin” muodossa. Kyseinen ase on oikeastaan täysin sama kuin puhallusputki Black Flagissä. Purjehtiminen ja meritaistelut saivat pienen päivityksen. Painikkeet on vaihdettu ja taistelu tuntuu jotenkin vaativammalta, mutta silti paremmalta. Muuten purjehtimisessa ei ole juurikaan uutta. Tässäkin sanoisin, että hyvää ei kannata vaihtaa. Äänimaailma ei oikeastaan nouse mitenkään erikoisesti esiin. Vanhat tutut äänet ovat edelleen tallella. Jopa niin vanhat, että tietyissä pienissä välivideoissa kuulostaa henkilön toteamus hieman muutetulta Black Flag -kokemukselta. Esimerkiksi kalastamaan mennessä Shay sanoo tismalleen samat sanat, samoilla äänenpainoilla, kuin Edward aikaisemmassa pelissä. Ääni on vain hieman erilainen.
Tyytyväinen kapteeni
Ubisoft on onnistunut rakentamaan uskomattoman tarinakokonaisuuden. Sen osana tämä peli on mahtava ja toimii hyvänä linkkinä pelien välissä. Pelissä keskitytään tekemään enemmän siltaa muiden sarjan pelien välille, kuin kertomaan vain yksi yhden miehen tarina. Tämä siis tekee pelistä hieman kaksijakoisen. Assassin’s Creed -pelisarjaa pelanneelle ja koko pelisarjan tarinasta kiinnostuneelle tämä on pakko-ostos. Kuitenkin satunnaisen salamurhaajan peli saattaa jättää hieman kylmäksi. Itselleni suurin harmitus oli grafiikka. Olin jo tottunut Black Flagissä upeaan grafiikkaan, joten uuden sukupolven poissaolo harmitti todella paljon. Vanhemman sukupolven peliksi grafiikka on kuitenkin hyvää.
Vertailen peliä monessa kohtaa Black Flagiin. Tämä johtuu täysin siitä, että peli on monesta kohdasta suora kopio siitä. Pelistä ei voi olla huomaamatta selkeitä samanlaisuuksia, jos on pelannut aikaisemman version. Tämähän olisi lähes voitu myydä Black Flag -lisäosana, joka tarinaltaan ja pituudeltaan olisi kokonaan uusi peli. Kokonaisuudessaan upea peli, joka kannattaa hankkia. Peli kannattaa pelata Black Flagin jälkeen ja ennen Unityä. Ilman muiden osien pelaamista kannattaa tämä peli jättää hyllyyn.