Maailmassa ei ole pulaa niin sanotuista Twin Stick Shootereista, joissa toinen tatti ohjaa hahmoa ja toisella valitaan tulituksen suunta. Tähän samaan lajityyppiin kuuluu myös pienen Witch Beamin kehittämä ja huvittavasti nimetty Assault Android Cactus. Peli julkaistiin alunperin PC:lle vuoden 2015 puolella ja nyt ruudinkatkuista toimintaa pääsevät haistelemaan myös PlayStation 4:n omistajat. Lajityypin runsaudenpula on niin valtava, että peliltä vaaditaan jotain omaperäistä erottuakseen joukosta. Yritystä Assault Android Cactukselta ei ainakaan puutu.
Luotihelvetti
Ensimetreiltä lähtien on selvää, että Assault Android Cactuksen vahvuudet eivät ole tarinankerronnassa, sillä pelaaja heitetään todella nopeasti keskelle toimintaa. Se vähä, mitä tarinasta selviää, on kerrottu lähinnä introvideossa sekä pomotaisteluita edeltävissä tekstipohjaisissa dialogeissa. Kyseessä on kuitenkin niin geneerinen tarina avaruuspoliisi Cactuksen ja tämän tovereiden seikkailusta, että peli itsekin jättää juonen taka-alalle ja keskittyy toimintaan. Ja toimintaa riittääkin.
Perusmekaniikaltaan peli ei suuresti eroa muista lajityypin edustajista, mutta mukaan heitetään kuitenkin muutamia yllätyksiä. Androideilla kun pelataan, niin kuolema on vain hidaste, ja peli päättyy vasta kun hahmon akku on tyhjä. Lisää virtaa saa vihollisista tietyin väliajoin putoavista akkupaketeista. Tämä tuo mielenkiintoisen lisämausteen peliin, sillä ajoittain pelaaja on pakotettu tekemään uhkarohkeita itsemurhaiskuja keskelle vihaista robottilaumaa akun saamiseksi. Akkujen lisäksi vihollisista putoilee hahmoa parantavia lisävarusteita, jotka puolestaan ovat varsin perinteistä tavaraa lisätulivoiman ja lisänopeuden tyyliin. Tarinamoodin edetessä pelattavaksi aukeaa lisää hahmoja, joista jokaisella on omat aseistuksensa. Nämä eroavat toisistaan huomattavasti ja omat suosikit löytyvätkin nopeasti. Pelissä on myös maksimissaan neljän pelaajan co-op, jossa eri hahmot ja näiden ominaisuudet nousevat erityiseen asemaan. Co-op rajoittuu vain samalla konsolilla pelaamiseen, eikä pelistä pistetilastoja lukuunottamatta löydy online-toimintoja.
Assault Android Cactus on jaettu viiteen alueeseen, jotka päättyvät aina pomotaisteluun. Pomotaistelut eroavat toisistaan selvästi, mutta mistään mielikuvituksen riemuvoitosta ei voida puhua. Mielikuvituksen puute vaivaa peliä muutenkin, sillä kenttäsuunnittelu ja yleisilme ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta hieman aneemisia. Kentät ovat etenkin alkupuolella todella ahtaita eikä liikkumatilaa aina ole läheskään tarpeeksi. Ulkoasultaan peli puolestaan on paikoitellen jopa ruma epätarkkoine tekstuureineen ja sahalaitoineen. Taidetyyli ei myöskään iskenyt allekirjoittaneeseen, ja isopäiset sarjakuvahahmot antavat pelistä lähes luotaantyöntävän ensivaikutelman. Saman vaikutelman antaa myös musiikki, joka on lähes poikkeuksetta yhdentekevää jumputusta ja epäonnistuu sopimaan yhteen ruudulla näkyvän luotisateen kanssa. Sääli, sillä itse pelattavuus on huippuluokkaa. Ruudulla on ajoittain aivan käsittämätön määrä tavaraa, ja kontrollien iskostuttua selkäytimeen on luotisateiden väistely äärimmäisen nautinnollista. Pienehkö kehitystiimi näkyy ulkoasun lisäksi myös vihollishahmojen määrässä. Erilaisia vastustajia ei nimittäin ole kuin muutamaa tyyppiä ja kunkin vihollistyypin hyökkäykset tulevatkin erittäin tutuiksi pelin edetessä. Viholliset ovat pääosin hyvin suunniteltuja ja kestävät pelityypille sopivan määrän vahinkoa. Ainoastaan kerrasta tappavat miinat aiheuttivat harmaita hiuksia, sillä pelin hektisen luonteen vuoksi niitä voi olla vaikea tai jopa mahdoton nähdä. Mikään ei aiheuta samanlaista raivoa kuin tyhjästä päälle putoava miina.
Pistemetsästystä
Tarinamoodi on sen verran lyhyt, että sen pelaa helposti päivässä läpi. Pelattava ei kuitenkaan lopu siihen, sillä pelistä löytyy muitakin moodeja. Infinity Run on nimensä mukaisesti ikuisuuksiin jatkuva moodi, joka päättyy vasta kun pelihahmon akku on tyhjä. Boss Run puolestaan koostuu pelkistä pomotaisteluista, ja Daily Run on päivittäin nollautuva moodi, jossa kilpaillaan maailmanlaajuisesti muita vastaan piste-ennätyksillä. Näistä omaksi suosikikseni nousi Infinity Run, sillä aina vain jatkuvassa toiminnassa ilman taukoja on vain ”sitä jotain”, joka pakottaa vielä yhteen yritykseen. Jos kuuluu siihen pelaajakuntaan, jota piste-ennätysten rikkominen ei kiinnosta, ei peli tarjoa tarinan läpäisyn jälkeen juuri mitään. Jos kuitenkin saa edes jonkinlaista tyydytystä pisteiden parantamisesta, on Assault Android Cactus siihen hyvä valinta.
Lajityypin tarjonta on etenkin useamman alustan omistajille niin monipuolista, että Assault Android Cactus uhkaa upota keskinkertaisuuden mereen. Muutamat toimivat oivallukset pelimekaniikassa sekä vauhdikas toiminta nostavat sen kuitenkin pinnan yläpuolelle.