Historique
Batman, tuo lepakkoasuinen veijari sai alun perin alkunsa yhdysvaltalaisen sarjakuvapiirtäjä Bob Kanen kynästä jo vuonna 1939. Vastikään kunnioitettavaan 72 vuoden ikään ehtinyt supersankari on tähdittänyt omia lehtiään ja filmatisointejaan jo vuosikausia, mutta nykybuumista voitaneen kiittää erityisesti Christopher Nolanin Batman Begins (2005) ja Dark Knight (2008) -elokuvia. Peli Batman: Arkham City puolestaan on jatkoa menestyksekkäälle Batman: Arkham Asylumille, jota niin kriitikot kuin maallikotkin kutsuvat lisänimellä ”Vuoden peli 2009”.
Oma suhteeni Batmaniin on erityisesti vuodesta 2005 lähtien ollut varsin lämmin. Ihastuin synkän Batman Begins -elokuvan kiehtovan aikuismaiseen maailmaan jo elokuvateatterissa ja olin hurmiossa seuratessani, kun jatko-osa Yön ritari vetosi jo arvostelijoihinkin. Batman: Arkham Asylum ilmestyi juuri sopivasti sesongin keskellä ja iski minuun kuin miljoona megavolttia. Tovi siihen meni, mutta keräsin kuin keräsinkin pelistä 1000 gamerscorea innokkuuttani ilmentämään. Kysymys kuuluukin nyt seuraavasti: miten Arkham City lunastaa edeltäjänsä asettamat ennakko-odotukset?
Mielisairaalasta kaupunkiin
Kuten pelin nimi paljastaa, tällä kertaa seikkaillaan yksittäistä mielisairaalaa laajemmalla alueella. Arkham City on Gothamin sydämeen rakennettu kaupunkimainen supervankila, jonka korkeiden porttien taakse on teljetty kaikki metropolin mielipuolet ja murhamiehet. Epäeettisen vankilahankkeen keulakuvana toimii vinksahtanut psykiatri Hugo Strange, joka on saanut selville Batmanin oikean henkilöllisyyden. Hullun Hugon onkin tämän tiedon varjolla helppo sieppauttaa Bruce Wayne -nimisenä miljardöörinä lehdistöä jututtava sankari suoraan väkijoukon keskeltä. Telkien taa joutuvalla Batmanilla ei alussa ole tietoa Strangen suuruudenhulluista suunnitelmista, mutta palat loksahtelevat paikoilleen vähitellen. Tarina ajaa mainiosti asiansa ja on paljon monipuolisempi kuin Arkham Asylumissa.
Peliteknisesti siirtyminen hoitolaitoksesta kaupunkiin on varsin merkittävä muutos. Siinä missä Arkham Asylumin kenties suurin synti oli putkijuoksuisuus, Sitissä tätä ongelmaa ei ole. Sekopäiden kansoittamassa kaupungissa on huimasti kiviä käännettäväksi ja luita murrettavaksi. Tällä kertaa ei siis tarvitse alati kiiruhtaa paikasta A paikkaan B, vaan halutessaan voi vierailla esimerkiksi E:ssä, J:ssä ja Å:ssa, sillä kiitettävän kokoinen vankilakompleksi on täynnään erilaisia sivukujia, tehtäviä ja salaisuuksia. Tarinaa edistävät kohdat on merkitty kätevästi karttaan, mutta koskaan ei ole niin kiire, etteikö voisi huvin vuoksi lähteä kaupungin katuja kartsaamaan. Liikkuminen tapahtuu katolta toiselle liidellen, ilmassa kiitäen ja lepakkokoukkua laukoen. Kaikki tämä on toteutettu uskomattoman sulavasti, vaikka vaatiikin hetken opettelua.
Arkham City vai Arkham Asylum 2?
Palasin tätä arvostelua varten koemielessä takaisin myös Arkham Asylumin pariin. On absurdia kuvitella, kuinka kauas kahden vuoden aikana on voitu laajuuden suhteen tulla. Graafisesti Lepakkomies ja kumppanit näyttivät koreilta edellisessäkin pelissä, mutta piirtoetäisyys ulkoalueilla yski toisinaan. Nyt Batmanin edessä avautuu loputon näkymä korkeine kattoineen, mutta ruudunpäivitys ei hidastu eivätkä objektit popahtele näkyviin yllättäen. Peli on valikoista lähtien tyylikkäämmän ja siloitellumman näköinen.
Siinä missä visuaalisuuden isot linjat ovat kokeneet mullistuksia, on paljon pysynyt myös koskemattomana. Lepakkomiehen taisteluliikkeet, juoksu ja ritilöiden varovainen availu näyttävät erittäinkin kirjaimellisesti aivan yhtä sulavilta kuin ennenkin, eikä ohjastaminenkaan ole kokenut suuria muutoksia. Kehittäjät eivät ole ilmeisesti tahtoneet korjata animaatioissa mitään sellaista, mikä ei ole ollut rikki. Tämä saattaa olla ihan hyväkin ratkaisu ja tuo tietynlaista kotoisuutta peliin, vaikka hiljaiset mietteet Arkham Asylum 2.0:sta saattavatkin hiipiä mieleen.
Pyhä laajuus!
On hienoa huomata, kuinka pelintekijät ovat tosissaan panostaneet Arkham Cityn ulkoasun lisäksi myös sisältöön. Eläväisessä kaupungissa tuntuisi olevan tekemistä vaikka muille jakaa – aina löytyy jokin syrjäisä kolkka, jossa liikkuu muutama ojennusta odottava lurjus. Tarina-alueet vaihtelevat melko virtaviivaisesti jännittävistä hiiviskelyosuuksista monen miehen nujakoihin, mutta matkalla pääsee myös hieromaan nystyröitään teknisten lepakkohärpäkkeiden parissa. Pelin tahditus pysyy koko ajan hyvänä eikä turhauta samoin tavoin kuin esimerkiksi Arkham Asylumin viemärikohtauksissa. Pelaaminen ei tunnu työläältä velvollisuudelta, vaan mieluisalta etuoikeudelta.
Edellisosassa ihastuttanut Arvuuttaja palaa myös kuvioihin entistä ehompana ja taskut täynnä jekkuja ja arvoituksia. Tällä kertaa ei metsästellä ainoastaan nurinkurisia vihreitä kysymysmerkkejä, vaan luvassa on runsaasti erilaisia haasteita ja löydettävää, mikä tekee aarteenmetsästyksestä todella hauskaa. Palkinnoksi etsiväntöistä saa esimerkiksi uusia tehtäviä, tarkasti koottuja hahmomalleja sekä mielenkiintoisia Batman-maailmaa valottavia tarinoita. Lisäksi tarjolla on myös liuta laadukkaita sivutehtäviä, joiden aikana tutustutaan myös päätarinasta erillään oleviin kriminaaleihin.
Uusien asioiden availu on riippuvuutta aiheuttavaa. Paluun tekee myös Arvuuttajan Jokerilta perimä haastemoodi (Riddler’s Revenge), jossa pelaaja pääsee vertaamaan taitojaan Xbox Live -pistelistoille. Tarjolla on runsaasti hiippailua ja tappelua treenauttavia osioita, joita tällä kertaa jaetaan myös kolmen tehtävän kampanjoihin. Täysien arvosanojen kerääminen kaikesta mahdollisesta vie tuhottomasti aikaa, eikä asiaa auta se, että peliä rakastavan on pakottava tarve päihittää myös kaverinsa tulokset. Useana yönä olen jumittunut tuhoisaan yksi kerta vielä -noidankehään.
”Please, don’t hurt me!” – ”Of course I won’t…” *BAM!*
Myös äänipuolella Arkham City on kautta linjan esimerkillinen. Naksahtelevien luiden sekä seikkailua siivittävien Lepakkomies-fanfaarien lisäksi myös ääninäyttely vie suupielet jokerimaiseen hymyyn. Mark Hamil (Luke Skywalkerin näyttelijä) palaa jälleen kaikkien suosikkiklovnin ääneksi ja ihastuttaa kieroilla kommenteillaan sekä edesmenneen Heath Ledgerin veroisella Jokeri-karismallaan. Batmanin näyttelijä puolestaan on äänenä neutraalin itsevarma ja eleetön, mutta taitaa sarkastisen huumorin salat. Myöskään rivihahmoja ei ole onneksi unohdettu, vaan katuja kansoittavat ketaleet elävöittävät yksinäisen lepakon liihottelua mukavasti huvittavilla keskusteluillaan. Äänitystyön kanssa ollaan oltu ahkeria, sillä leipiintyneillä vangeilla tuntuu alati olevan jotakin uutta ja hauskaa sanottavaa milloin mistäkin polttavasta aiheesta. Nykypäivän ja taas lisää luettavaa -tekstiviidakkotrendi rikotaan todella viihdyttävästi näillä virkistävillä juttutuokioilla.
Kissoja ja pingviinejä
Rocksteady marssittaa jälleen estraadille huikean kavalkaadin superrikkollisia ja muita Batman-universumin hahmoja. Mukana on kestosuosikkien Jokerin ja Arvuuttajan lisäksi sellaisia nimiä kuin Kaksinaama (Two-Face), Pingviini sekä Mr. Freeze. Pelinsä uutena hankkivat saavat ilmaiseksi Livestä muutoin ostettavan koodin, jolla saa avattua Kissanaisen pelattavaksi hahmoksi. Catwomanin lyhykäiset osuudet risteävät jouhevasti Batmanin kanssa, mutta jäävät kuitenkin ehkä hieman irralliseksi lisäksi. Huomionhakuisen kaunottaren liikkuminen ei myöskään ole aivan yhtä saumatonta kuin siipiveikollamme, mutta toisaalta tämä tarjoaa mukavaa näkökulmaa siihen, kuinka äijä Herra Lepakko onkaan.
Batman: Arkham Cityn yksi kauneuksista on siinä, miten se ei pidä liian tiukasti kädestä kiinni. Pelaaja joutuu välillä itse todistamaan olevansa maailman parhaan etsijän arvonimen veroinen. Erityistä pureskelua vaativat Arvuuttajan oikeasti ovelat pulmat, joista valtaosa jää päätarinan ulkopuolelle. Lisäksi useissa tarinan kohdissa viitataan eri hahmojen syntyyn ja taustoihin vaivihkaisesti. Esimerkiksi Mr. Freezen yksi suuri motivaattori näyttäisi olevan hänen vaimonsa, mutta asiaa valotetaan tietämättömälle pelaajalle välivideoissa hyvin vähän. Toisaalta pelinsisäiseen rikollistietopankkiin saa tarinan edetessä lisää sisältöä, josta mieltäpainavat asiat voi kätevästi tarkastaa. Arkham City on kumarrus sarjakuvien ystäville ja imee uudetkin pelaajansa vaivihkaa syvemmälle Lepakkomiehen historiaan ja maailmaan, mutta ei se mitään – se on kiintoisa maailma se!
Batman vai Chickenman?
Batman: Arkham City on hyvin monella tapaa kuin Arkham Asylum, mutta parantaa jokaisella osa-alueella. Käteen jää todella laaja ja viihteellinen paketti, joka yhdistää jälleen sydäntä tykyttävän hiippailun naurettavan toimivaan ja hauskaan taistelumekaniikkaan, huikean laajaan pelimaailmaan, erinomaiseen ääninäyttelyyn, mainioon tarinaan ja tuntikausia mielenkiintoa tarjoavaan, elävään kaupunkiin. Sisälle pääseminen voi olla hieman hidasta, mutta ulospääsy yhtä mahdotonta kuin tarkoin valvotusta Arkham Citystä konsanaan. Rocksteady ei ole tyytynyt pelkkään päivitykseen, vaan kyseessä on täysiverinen hiekkalaatikkoelementeillä kuorrutettu jatko-osa. Kyllä se tästäkin pitää ne 1000 gamerscorea lypsää.