Pelin tarina saa alkunsa vuodesta 1944, kun joukko kommandoja soluttautuu Japanin merivoimien vartioimaan saareen Japanin merellä. Heidän tehtävänsä on hakea ja turvata japanilainen tiedemies, joka työskentelee salaisen projektin parissa nimeltä ”The Black Weapon”. Matkaan ilmenee mutkia ja hyvin suunniteltu operaatio muuttuu radikaalisti. Operaatio kaikista ponnisteluista huolimatta epäonnistuu pahimmalla mahdollisella tavalla, kun salainen ase laukaistaan.
Pelin tarina hyppää 2000-luvulle hetkeen, jossa kersantti Redford edelleen johtaa B-komppaniaa ja mukana ovat tutut hahmot pelin ensimmäisestä osasta. Pelaaja ohjaa Preston Marlowea, jonka epäonni ja onni oli liittyä pahamaineiseen B-komppaniaan. B-komppanian muut hahmot ovat Terrance Sweetwater ja George Haggard. Sweetwater on tiimin teknikko. Hän on kätevä tietokoneiden kanssa, mutta ei pelkää painaa liipaisinta tukalimmissakaan tilanteissa. Haggard on räjähde-expertti. Hän on asenteeltaan puhdas hullu ja huumorintajukin on sen mukainen, mutta korvaamaton apu B-komppaniassa.
Yhdysvallat ovat saaneet vihiä, että Venäjän armeija olisi saanut mysteerisen aseen, joka teki pahaa tuhoa 1940-luvulla. Sopivasti B-komppania käsketään tekemään likainen työ ja tuomaan ase tutkittavaksi. Hommat luonnollisesti eivät taaskaan mene toivotulla tavalla ja asiat mutkistuvat entisestään.
Kampanja täynnä asennetta ja sotaa
Pelin yksinpelikampanja on hyvin suoraviivainen. Samanlaista liikkumisen vapautta ei anneta, kuten pelisarjan ensimmäisessä osassa oli, mutta tämä ei ole huono asia. Peli ei kärsi samanlaisista hiljaisista hetkistä, vaan toiminta on koko ajan läsnä. Pelin skriptit näkyvät aika selvästi ja pelaajalla on aika helppo analysoida, koska räjähdyksiä alkaa kuulumaan pelissä. Omalta osaltaan peliä vaivaa liiallinenkin putkimaisuus, jota on toki yritetty naamioida, mutta heikoin lopputuloksin. Suurin ongelma lienee pelin saman toisto. Hyvin paljon samanlaisia tilanteita tunnutaan kierrättävän eri kuorissa uudestaan ja uudestaan. Se aiheuttaa välillä turhautumisen oireita, mutta onneksi pelin tuoma huumori saa turhautumisen laantumaan. Joukon jäsenet nimittäin puhuvat välillä ihan pimeitä juttuja, joka pistää naurattamaan.
Yksinpelikampanja on parempi kuin edeltäjänsä. Siinä on tempo tasapainossa. Vaikka turhautumista tuleekin, sen antaa anteeksi, koska peliä ei ole yritetty turhaan pitkittää. Pelaajasta riippuen pelin tarina saattaa tuntua hyvinkin erikoiselta. Se on kuin halpa B-luokan elokuva hyvillä näyttelijöillä höystettynä, jossa juonen osa elokuvasta on pienessä humalassa kirjoitettu. Yksinpelin läpäisy vie keskimäärin 10 tuntia.
Perusasiat kunnossa
Pelin grafiikkaa on paranneltu kovasti. Myös tuhoutuvaan ympäristöön on nyt keskitytty enemmän jottei kaikki tuhoaminen näytä täysin samalta. Yksityiskohtia on paljon enemmän tunnistettavissa, kun verrataan grafiikoita edelliseen osaan. Grafiikoiden kierrättäminen ja geneerisyys ei vaivaa Bad Company 2:sta. Liikkeet ja animointi näyttävät hyvältä, ja esimerkiksi katon romahtaminen tai koko rakennuksen tuhoaminen näyttävät vakuuttavilta.
Äänimaailma on paras verrattaessa muihin konsolin sotapeleihin tai oikeastaan mihin tahansa konsolipeliin. Ne ovat mahtavat ja räjähdys kuulostaa oikeasti räjähdykseltä. Kotiteatterin omaavat saavatkin varoa tärykalvojansa, koska räjähdyksistä tuleva äänenpaine pistää suun ja korvat mutrulle. Äänivalikosta ääntä voi tehostaa erilaisten äänitilojen muunnelmilla. Selvästä bassovoittoisesta rytinästä huolimatta erilaiset äänet ovat eroteltavissa selkeästi. Musiikit iskevät hyvin ja omalta osaltaan nostattavat adrenaliinitasoa muutamalla pykälällä.
Kontrollit ovat pääosin pysyneet samanlaisina, mutta kontrollien viivettä on pienennetty hiukan ja tähtääminen tuntuu entistä paremmalta. Aikaisempaa osaa vaivannut viive vaikeutti huomattavasti jo valmiiksi taitoa vaativaa tähtäämistä. Toiminnot nappeihin ovat asetettu järkevästi eikä niistä ole huomauttamista. Kulkuneuvoilla liikkuminen käy vaivatta eikä aiheuta harmaita hiuksia.
Moninpeli pääsee oikeuksiinsa
Battlefield pelisarjana herättää suuressa osaa pelaajia tunteita enemmänkin moninpelin puolelta. Battlefield on PC:llä yksi pelatuimpia moninpelejä.
Bad Company 2 korjaa hurjasti ensimmäisessä osassa olleita ongelmia. Peleihin on helppo päästä ja niihin pääsee yleensä nopeasti. Suurta lagia esiintyy vain todella harvoissa peleissä, joten pelihakua on paranneltu huimasti. Asevalikoima on todella monipuolinen ja aseista on muunneltavissa erilaisia variaatioita. Pelin karttoja on vähän, mutta ne ovat enimmäkseen erinomaisesti suunniteltu. Suunnittelusta kuitenkin huomaa, että tietyt kartat ovat selvästi suunniteltu vain tietyille pelimuodoille, sillä niistä puuttuu tasapaino. Tämä tarkoittaa sitä, että pelinautinto on hyvin paljon kiinni siitä, minkälaisia tiimitovereita samalla puolella on. Ongelmaksi se yleensä kehittyy, jos jokainen hakee pelkästään pisteitä. Tähän on helppo ratkaisu: pari-kolme kaveria listalta pelaamaan samaan partyyn ja homma toimii taas.
Pelissä on hyvin samankaltainen tasojärjestelmä kuin Modern Warfare 2:ssa. Erona toki se, että aseita saa aukaistua riippuen, millä luokalla pelaa. Muun muassa peli sisältää tarkka-ampujan, räjähde-expertin, kommandon, lähitaisteluun erikoistuneen ja rynnäkkökivääriluokan.
Mitä jäi käteen
On hienoa saada kokea peli sekä yksinpelin että moninpelin osalta. Peli tarjoaa sotapelien ystäville hyvin paljon sotaisia hetkiä, eikä unohda sitä hektistä katossa olevaa tunnelmaa. Yksinpeli on pituudeltaan hyvin sopiva ja vähän yli menevästä tarinasta huolimatta se jaksaa viihdyttää. Toisto aiheuttaa välillä turhautumista, mutta onneksi ääninäyttely ja sen mukana tuoma huumori pistää naurattamaan. Grafiikka jaksaa ihastuttaa loppuun saakka. Maisemien vaihtelu ja erilaisuus poistaa aikaisempaa osaa vaivanneen geneerisyyden ja tylsyyden. Äänimaailma on huippuluokkaa ja nostattaa tunnelmaa. Moninpeli tarjoaa taattua laatua eikä varmasti jätä pelaajaa kylmäksi. Mahdollisuus erikoistua haluamaansa luokkaan luo myös yksilöllisyyden tunnetta. Ongelma on vain se, että yleisesti noita luokkia ei käytetä tarpeeksi vaihtelevasti, jolloin saatetaan parhaillaan törmätä 10 tarkka-ampujaan kentällä. Mutta toisaalta ne ovat pelaajien valintoja eikä peliä voi sen suhteen moittia muuten kuin tasapainosta luokkien kesken.
Battlefield: Bad Company 2 on erinomainen peli, jota kenenkään ei tulisi sivuuttaa kokeilematta ensin.