Vuoden 2012 E3-messuilla muun muassa Fahrenheit– ja Heavy Rain -peleistään tutuksi tullut Quantic Dream julkisti Sonyn lehdistötilaisuudessa uuden projektinsa: Beyond: Two Soulsin. Luvassa olisi jälleen David Cagen käsikirjoittamaa ja ohjaamaa eeppistä tarinankerrontaa, kun hieman tavallisesta pulliaisesta poikkeavan Jodie Holmesin tarinaa lähdettiin viimein vuoden 2014 lokakuussa tapahtuneen PlayStation 3 -julkaisun myötä purkamaan. 2015 Jodien tarina kääntyi uusiojulkaisuna uudelle sukupolvelle, kun Beyond: Two Souls julkaistiin PlayStation 4:lle. Nyt onkin aika tutustua Jodien uusvanhaan, sirpaleiseen tarinaan.
Jokaisella varmasti on, tai on ollut, elämässään yksi hyvin läheinen perheenjäsen, sukulainen tai ystävä, joka auttaa hädän hetkellä, mutta vastavuoroisesti käy joskus todella pahasti hermoille. Jokainen iso- tai pikkusisaren omaava tietää sen tunteen, kun teininä hormonipäissään tulee lähettäneeksi rakasta sisartaan kohti vähintäänkin henkisiä perkeleitä. Beyond: Two Souls käsitteleekin näitä edellä mainittuja tunteita; millaista olisi elää yliluonnollisten kykyjen värittämää elämää, uhraten täysin oman yksityisyytensä.
Pelin päähenkilö Jodie, on elämänsä alusta asti omannut vastoin omaa tahtoaan varsin poikkeavan, hieman ehkä pelottavankin elämänkumppanin, Aidenin. Näkymätön, seinien läpi levitoiva aisapari on sidottu mystisellä, muille näkymättömällä, linkillä Jodieen. Hahmot eivät yksinkertaisesti kykene lähtemään toistensa luota ja mikäli jompikumpi näin yrittää, on tiedossa näkökentän pimenemistä ja valtaisaa kipua.
Beyond: Two Soulsin pelimekaniikkaa kuvaillessa voi leppoisin mielin turvautua käyttämään koodisanaa elokuvamainen kokemus. Episodeihin jaettu tarinankerronta vie pelaajan heti alkusekunneista lopputeksteihin saakka hyvin tiukassa, putkimaisessa otteessaan. Aidenia pelaaja pääsee ohjastamaan juuri silloin, kun se nyt sattuu pelin draamankaareen sopimaan. Yleisen pelottelun ja kiusanteon lisäksi pelaaja voi Aidenia ohjatessaan myös hallita pelialueelta löytyviä tekoälyhahmoja tai tarvittaessa ottaa näiltä nirrin pois. Peli onnistuu ajoittain leikittelemään pelaajan kostonhimon ja suojeluvietin kustannuksella välillä niinkin onnistuneesti, että miltei tuntee sarvien puskevan otsalohkoista ulos: säästäisikö jo nöyryytetyn pahantekijän, vai antaisiko vielä viimeisen näpäytyksen? Valitettavasti alkuinnostuksen jälkeen käy hyvin selväksi, että Aidenia(kaan) ohjatessa pelaajan omalle ajattelulle tai ongelmanratkontakyvylle ei ole sijaa. Jos käsikirjoitus on päättänyt, että kulman takana kävelevän hahmon voi Aidenin avulla kuristaa, ei tälle voi tehdä mitään muuta. Peli sisältää kuitenkin jonkin verran vaihtoehtoisia toteutustapoja ja valintoja, joten eteneminen muuttuu lopulta hyvin turhauttavaksi kaiken kokeiluksi.
Jodien ohjaaminen perustuu käytännössä pelkästään erilaisiin quick time eventteihin, jotka käyvät ajoittain, eivät vaikeustasonsa, vaan määränsä puolesta pelaajan hermoille. QTE-pommitukseen yhdistetty, hyvin elokuvamaisen, mutta epäkäytännöllisen elämyksen tarjoilevat kamerakulmat tekevät kaikkensa, jotta ainakaan pelin tarinasta ei kepein mielin pääsisi nauttimaan.
Peli sisältää myös kaksinpelin, jota kaikessa loogisuudessaan ei kuitenkaan voi sellaiseksi kutsua. Yhteistyömoodissa toisen pelaajan ihmetellessä toinen pelaaja ohjaa Jodieta ja toinen Aidenia, luonnollisesti ainoastaan silloin, kun peli on niin päättänyt.
Aiemmin mainitunlaisesti Beyond: Two Soulsin läpivienti on jaettu erilaisiin episodeihin, jotka sijoittuvat päähenkilö Jodien eri elämänvaiheisiin. Alkuperäinen tarinankerronta ei etene kronologisesti, vaan episodien esitysjärjestys poukkoilee, ehkä alkuun hieman liiankin vauhdikkaasti, edes takaisin erilaisten avaintapahtumien välillä. Pelin PlayStation 4 -versio tarjoaa pelaajalle uutena mahdollisuutena kokea Jodien tarina kronologisesti kerrottuna, mutta suosittelen jokaiselle pelin ostaneelle ensiläpäisyksi alkuperäistä tarinankerrontamallia, joka onnistuu edes hetken peittelemään juonen överikliseisyyttä.
Beyond: Two Soulsin käsikirjoitus ei sorru yhteen tai kahteen kliseiseen kikkakolmoseen, vaan se käy surutta läpi kaikki maailman leffakliseet läpi. Jossain vaiheessa lupaavalta vaikuttanut tarina muuttuukin sohvalla käytäväksi kilpa-arvailuksi juonen seuraavasta käänteestä – hämmentävän suurella prosentilla sohvalta illmoille heitetyt arvailut myös osuvat oikeaan. Kliseisyys tekee lopulta tarinan vakavasta seuraamisesta mahdotonta ja juonenkäänteet aiheuttavatkin suurien tunteiden sijaan turhautuneita ”no olipa yllätys” -yhteishuokauksia. Tarina käy lopulta niinkin kliseiseksi, että koko pelikokemus muuttuu tahattomaksi komiikaksi ja aiheiden yltiöpäinen alleviivaaminen käy lähinnä sympaattiseksi. Jos Beyond: Two Souls olisi ihminen, se tauottaisi katselemasi elokuvan jokaisen tapahtuneen juonenkäänteen jälkeen huutaen: ”TA-JU-SIT-KO?” Huhujen mukaan
Pelaajan omiin valintoihin perustuvasta käsikirjoituksesta ei missään nimessä voida Beyond: Two Soulsin kohdalla puhua, sillä tarina etenee tehdyistä tai tekemättä jääneistä päätöksistä hätkähtämättä omilla raiteillaan.
Quantic Dreamin kehittämä Beyond: Two Souls on erittäin näyttävästä ulkoasustaan huolimatta hyvin skitsofreeninen ja ontto tapaus. Sillä on omat hyvät hetkensä, mutta kokemus jää valitettavan mitäänsanomattomaksi ja valmiiksipureskelluksi. Pelinä julkaistu projekti yrittää, ehkä vähän sympaattisestikin, kaikkensa, jotta se olisi elokuva, vaikka se onkin peli. Näyttelijäkaartista löytyy suuria tähtiä aina Ellen Pagesta Willem Dafoeen asti, peli on ahminut sisälleen kaikki tietämänsä leffakliseet ja se imitoi geneeristä elokuvakokemusta kaikin mahdollisin keinoin. Tästä huolimatta Beyond: Two Souls ei kuitenkaan ole elokuva, vaan peli ja kaiken lisäksi varsin tylsä sellainen.