Ensimmäinen Call of Duty -sarjaan kuuluva ja toisen maailmansodan FPS-räiskintäpeli julkaistiin ensin PC:lle ja palkittiin myös useammalla pelimediataholla vuoden 2003 parhaana pelinä, eikä arvostelijan mielestä suinkaan syyttä. Myöhemmin myös konsoleilla on nähty vastaavia CoD-virityksiä, eikä pelkästään karsittuina versioina vaan myös vaisummalla menestyksellä. Nyt odotettu Call of Duty 2 kuului myös uuden sukupolven X360-konsolin julkaisupeleihin Euroopassa, tosin tälläkin kertaa CoD-sarjan uusin tekele julkaistiin PC:lle hieman ennen konsoliversiota. Ilmeisesti molemmille alustoille näitä on kuitenkin samaan aikaan kovalla kiirellä kehitetty ja sen osittain huomaa. Yleisen mediankin suunnalta on havaittavissa, että kaikki sarjan fanit eivät välttämättä ole enää kovin tyytyväisiä, PC- tai X360-versioista riippumatta. PC-versio on joka tapauksessa pelillisesti ottaen edelleen se monipuolisempi ja laajempi käsite.
Uskollinen tunnelmalle
CoD-sarjan yksinpelit ovat alusta asti perustuneet suoraviivaiseen toimintaan, eikä CoD 2:n kampanja tee edelleenkään kovin suurta poikkeusta. Tehtävien painopiste onkin enemmän adrenaliinin ja trotyylin täytteisissä virtuaalitaisteluissa kuin siinä, että pelaajalta vaadittaisiin myös strategista joukkueen johtamistaitoa ja enemmän vapaata harkintakykyä. Taistelutovereiden ja vihollisten tekoäly toimiikin lähinnä vain ennaltamäärättyjen skriptien säestyksellä. Kaikesta huolimatta yksinpelin kampanja onnistuu edelleen luomaan loistavan illuusion toisen maailmansodan taisteluista ja tietenkin tällä kertaa CoD 2:n X360-konsoliversio pystyy tarjoamaan sitä visuaalistakin laatua ja tunnelmaa sekä myös korkeammilla grafiikkaresoluutioilla.
Huolella käsikirjoitetut ja elokuvamaiset tehtävät heittävät pelaajan ensin Stalingradin talvisen hyytäviin taisteluihin ja puna-armeijan saappaisiin, tämän jälkeen intensiivisiä taisteluita seurataan Pohjois-Afrikassa brittisotilaiden näkökulmasta, josta ei puutu myöskään Egyptin aavikoiden asema- ja salamasodan tunnelmaa. Lopullinen liittoutuneiden läpimurto koetaan vastaavasti Normandian maihinousussa ja jenkkisotilaiden rymistyksellä. Harmi vain, että joskus olisi kiva pelata tämän sarjan yksinpelejä myös saksalaistenkin näkökulmasta.
Helppo vai armoton taistelu?
Jos helpoimmalla vaikeustasolla kampanjan menee juoksemalla läpi, niin pelin vaikeimmalla tasolla sen luonne on jo varsin armoton, noutaja nimittäin saattaa tulla yhdestäkin osumasta, eikä niistä myöskään pelaajaa enää juuri varoiteta. Peli poikkeaa muutenkin edeltävästä versiosta siten, että mitään energialatauksia ei pelaaja mistään enää löydä, nimittäin CoD 2:ssa osumat ilmoitetaan näytöllä vain verenpunaisena häivähdyksenä, eli ideana on lähinnä varoittaa pelaajaa siitä, että kannattaisi hakea jo parempaa suojaa. Pelaajan osumankestävyys taas normalisoituu, kunhan ei ota heti perään enää uutta hittiä.
Tunnelmaa huomattavasti vaativammalla veteran-tasollakin hieman syö se, että useimmat tilanteet ovat tietysti edelleen pääasiallisesti skriptattuja ja lähes kaikki viholliset tuntuvat olevan jo niitä kolmannen valtakunnan supersotilaita, jotka eivät ammu enää milliäkään ohi. Tällöin yksinpelin luonne on tavallaan silti astetta uskottavampi ja sisältää ajoittain lievästi taktistakin toimintaa, tällä tasolla pelaaminen nimittäin pakottaa pelaajan rynnäköissä hyödyntämään entistä enemmän myös savukranaatteja sillä joissakin tilanteissa ilman savuverhon tarjoamaa näkösuojaa eteneminen saattaisi olla jatkuvaa itsemurhaa. Onneksi kuitenkin yksinpelissä on automaattinen tallennussysteemi ja se myös toimii suhteellisen järkevästi, ettei tehtäviä tarvitse aloittaa uudestaan alusta tai niitä välttämättä jatkuvasti erikseen tallennella.
Yksinpeli onkin sinällään lähes tismalleen samanlainen putkijuoksu, kuin vastaavassa PC-versiossa. X360-version ainut puute lieneekin kurkkaus-kontrolli, nimittäin kulman taakse kurkkiminen puuttuu myös tästä moninpelistä ja olisi varmaan monelle Live-pelaajallekin ollut tarpeellinen ominaisuus.
Visuaalisen kaunista sotaa
Vaikka CoD 2:nkin runkona toimii edelleen se Väinämöisen ikään päässyt Quake III:n kustomoitu grafiikkamoottori, niin silti Infinity Ward on saanut siitä veistettyä vielä yllättävän kauniin tekeleen. Toisen maailmasodan karut maisemat ovat uskottavia ja tarjoavat entistä enemmän myös yksityiskohtia, ympäristöt ovatkin CoD-sarjassa pyrkineet olemaan alusta asti ajan hengelle mahdollisimman uskollisia.
Textuureita ja animointia on entisestään hiottu paremmiksi, aseetkin näyttävät enemmän äärimmäisissä olosuhteissa kuluneilta kuin suoraan tehtaalta sotilaan käteen heitetyiltä. Useista nykypeleistä tuttua ja kehittyneempää fysiikkamallinusta ei kakkosestakaan vielä löydä, mutta silti esimerkiksi kuolinanimaatiot näyttävät riittävän uskottavilta ja tuskallisilta, viholliset saattavat yrittää ampua viimeisillä voimillaan myös käsiaseellaan. Lisäksi monipuolinen hahmoanimointi lähitaisteluissa liittyy osaksi myös omien ja vihollisten teköälyyn, hahmot nimittäin osaavat viskellä liian aikaisin heitettyjä käsikranaatteja takaisinkin ja joskus pelaaja näkeekin vaihtelevia kuolintilanteita, kun oman joukkueen sotilas tai vihollinen epäonnistuu kyseisessä yrityksessään. Laadukas ääninäyttely tukee erinomaisesti myös tämän tyylisiä tilanteita, eli sillä voi olla useasti pelaajaa varoittavakin tarkoituksensa.
Erityisesti yksinpeli pyörii kiitettävän sujuvasti X360:ssa, voisinkin varovaisesti jo väittää, että jopa paremmin kuin PC-versiossa ja ehkä tehokkaistakin kokoonpanoista huolimatta. Eikä CoD2 näytä suinkaan huonolta normaalissa laajakuvatelkussakaan, eli erot ovat kaikesta huolimatta selkeitä vanhan Xboxin peleihin verraten, vaikka ei vielä omistaisikaan HD-teräväpiirtonäyttöä tai vaihtoehtoisesti VGA-AV-kaapelia, joka mahdollistaa X360-käytössä myös PC-näyttöjen hyödyntämisen. Yksinkertaisesti sanottuna CoD 2 näyttää ja kuulostaa X360:ssa erittäin hyvältä.
Live-peli täydellisesti motissa
Moninpeliosuus onkin sitten se osa-alue, josta ei juuri kehuja heru sillä nimenomaan uuden sukupolven Live-peliltä odotti alkujaan vähintään samansuuntaista monipuolisuutta ja laatua kuin vastaavista PC-versiosta. Moninpeli on kuitenkin lyhyesti sanottuna täydellinen pettymys. X360-version moninpelissä on pelkästään jo niin paljon pelillisesti radikaaleja puutteita, että tämän takia kyseistä konsoliversiota ei allekirjoittanut voi millään tavalla puolustella. Tämä laskee kokonaisuudessaan myös pelin jälleenpelaamisarvoa kummasti, ellei sitten mahdollisten päivitysten tiimoilta myöhemmin kuuluisi vielä iloisia uutisia.
Ensinnäkään CoD 2:sta ei voi samalla Live-servulla pelata kuin vaivaiset 8 pelaajaa, vaikka kenttäsuunnittelu ja moninpelimuodot ovat tällä kertaa jo lähes identtisiä vastaavan PC-version kanssa, joka mahdollistaa huomattavasti suuremmat online-pelaajamäärät. Kaiken huippu on se, että Live-pelaajat eivät voi luoda lainkaan omia servereitä, koska koko Live-peli pohjautuu ilmeisesti jonkinlaiseen automaattiseen matchmaking-systeemiin. Tämän takia pelikavereita on yleisesti hyvin vaikea kutsua samalle serverille, eivätkä ajoittaiset vasteaika-ongelmatkaan ole tällöin tavaton vieras, vaikka hikiset 8-pelaajaa olisikin kyseessä. Tietysti nettikoodissakin saattaisi olla vielä kummasti parantamisen varaa. System Link -peli kuitenkin mahdollistaa maksimissaan 16 pelaajaa, mutta sekään ei juuri lohduta kaikkia X360 Live -pelaajia. Vanhankin Xboxin CoD: Finest Hour- ja CoD 2: Big Red One -Live-pelejä voisi pitää pelillisesti selkeästi monipuolisempina ja siltä osin laadukkaampina online-versioina.
Käytännössä Live-peliseuraa voidaan hakea vain Player Match ja Ranked Match -> Quick Match / Custom Match -serverinhakutoimintojen kautta, samalla valitaan haluttu moninpelimuoto (Deathmatch, Team Deathmatch, Capture the Flag, Headquarters tai Search & Destroy). Online-peli käynistyy automaattisesti tietyn ajan kuluttua, kun muutama pelaaja on merkinnyt olevansa lobbyssa valmis. Ranked Match -vaihtoehto tarkoittaa lähinnä vain sitä, että se etsii Livestä tasoistasi peliseuraa ja pelikaverille kutsu ei tästä asetuksesta onnistu. Player Match on ehkä ainut vaihtoehto josta on mahdollisuus lähettää pelikaverille kutsu, mikäli serverillä on vielä tilaa.
Yhteenveto
Olisi helppo yhtyä suuremman median mielipiteisiin ja turvautua pelkästään yksinpelin erinomaisuuteen, mutta kun asiaa tarkastelee hieman laajemmin niin rehellisesti sanoen ei voi olla samaa mieltä. Pelkkä silmäkarkki ja pelin visuaalinen tunnelmallisuus ei vielä kruunaa kokonaisuutta – varsinkaan tämän sarjan kohdalla. CoD-sarjan pääpaino kun on tähän asti kallistunut enemmän sinne moninpelin puolelle ja jos ei muuten, niin näin ainakin pelaajien keskuudessa. Näillä eväillä X360-versiosta olisi tuskin myöskään pidempäänkin kiinnostavaksi klaanipeliksi.
Laihanpuoleinen Live-pelitoteutus pudottaa kummasti myös kokonaisvaltaista arvosanaa, näinkin radikaaleja moninpeliä koskevia puutteita ja kädetystä ei voi antaa enää anteeksi ja varsinkaan, kun kyseessä on jo nextgen Live-peli. Optisimmat X360-pelaajat saattavat vielä uskoa mahdolliseen Live-peliä laajemminkin kehittävään päivitykseen, mutta senkin toteutumista sopii epäillä. Tosin sitä toivon itsekin, että olisin tältä osin väärässä. Lopuksi herää vielä kysymys kohtaavatko tässä konsolipelissä hinta ja laatu lainkaan toisiaan.