Käsittelyssä on jälleen kerran osa voittajan silmin pelattavaa Ranskan vapautustaistelua natsien ikeestä, kuten sitä on tehty jo Call of Duty -pesueen alusta saakka. Tällä kertaa pelisarjasta poiketen venäläiset jätetään rauhassa hoitamaan suurhyökkäystään Karjalan kannakselle ja itse pelihommat jaetaan amerikkalaisten, brittien, kanadalaisten sekä puolalaisten vastuulle. Taistelut ja juonen kuljettaminen kiertyvät löyhästi historiallisten tapahtumien ympärille, toki pelillistä draamaa silmälläpitäen hieman väritettyinä versiona.
Saint Lo 19.7.1944 klo 18.00
Tapahtumat alkavat astuessani varusvarastolla jääkäri Nicholsin saappaisiin ja ilmoittautuessani jo kuusi viikkoa maihinnousun alkamisen jälkeen amerikkalaisten valtaaman Saint Lon kylän liepeillä sijaitsevaan leiriin täydennysmiehenä. Suuremmitta esittelyittä minut ohjataan taisteluvälinealiupseerin pakeille ja pienen ampumarataharjoittelun yhteydessä, joka joissain yhteyksissä myös tutoriaalina tunnetaan, hän väliin ihmettelee aseenkäsittelytaitojani mutta en viitsi kertoa hänelle, että olen ollut täällä aiemminkin – jopa useaan otteeseen. En voi silti olla panematta merkille, kuinka kaikki on silti muuttunut sitten viime käynnin, lähinnä ulkoisilta puitteiltaan. Kaikki näyttää kaksinverroin kauniimmalta, ruoho heiluu tuulessa ja kukkaloisto kutsuu kirmaamaan pitkin ahon laitaa ilman paitaa… Hauskana yksityiskohtana aseella tähdätessäni ”katse” ruudulla ”tarkentuu” juuri siihen, mihin tähtäin osoittaa, ympäristön saadessa kipakan blur-efektin osakseen. Erittäin toimiva illusio oikeasta tähtäämisestä.
Osoitettuani kykyni hyppään kuorma-auton lavalle ja aloitamme matkan kohti etulinjan taisteluja. Aseveljet ympärilläni heittelevät henkeä kohottavia sutkautuksiaan, mutta taidan olla jo liian vanha ja kyyninen yhtyäkseni heidän lapselliselta tuntuvaan ilonpitoonsa. Eivät taida pojat tosiaan tietää, että mukana on moninkertainen ja palkittu Normandian veteraani, heh heh.
Matkalla kohti etulinjaa arvioin tulevaa vastusta ja muistelen, että vastaamme heitetään tuskin taistelukelpoista ja rauhanajan palveluksesta vapautettua ainesta vahvistettuna venäläisillä, jotka sotavankileirin välttääkseen ovat lupautuneet taistelemaan Saksan puolesta. Ainoastaan motivoituneista Hitler-Jugend-nuorista (n. 16-vuotiaita) muodostettu SS-panssaridivisioona aiheutti pientä huolenaihetta mutta muistelin, että tämä joukko oli sijoitettu hieman kauemmaksi itään toimintaympäristöstämme.
Herään muisteloistani raaimmalla mahdollisella tavalla Luftwaffen yllättäen iskiessä yläilmoista ja olen kuulevinani myös Tiger-panssarivaunun karjahtelevan jossain yhtäkkisen kaaoksen keskellä. Monikanavaääni puhuu joka puolelta niin vakuuttavasti, että tunnen todellakin olevani tapahtumien keskipisteessä.
Puristan kivääriän…ööö…ohjaintani ja yritän parhaan kykyni mukaan säilyttää tasapainoni heittelehtivän auton lavalla. Seuraava muistikuvani onkin, kun minua raahataan turvaan aseveljieni toimesta ja viimein havahdun täysin hereille kersantin jakaessa käskyjä meitä suojaavan kiviaidan suojasta. ”Aidan yli ja eteenpäin” on selkeä ohje ja odotan kärsivällisesti vuoroani päästäkseni autettuna aidan ylitse ja tositoimiin.
Tätä on odotettu jo kuukausia ja YouTuben tuhruisia videoita seuraten. Viimeinkin takaisin Ranskaan jossa olen, lukuunottamatta ehkä iskuryhmä Rainbown asettamia haasteita, viettänyt eniten laatuaikaa niin verkossa, kuin yksinäisyytenikin hetkinä.
Aseveljeni autettua minut aidan yli valtaa mieleni pienoinen paniikki ja vihollista kohtaan tuntemani ylimielisyys saa todellisen kolauksen. Luotia ja kranaattia sataa vastaan siinä määrin, että hengästyttävän kaunista uuden sukupolven HD-grafiikkaa miljoonine yksityiskohtineen tuskin edes ehtii huomioimaan. Voisiko olla mahdollista, että itärintaman koulutetuista erikoisjoukoista olisi sittenkin irroitettu joku divisioona pysäyttämään etenemisemme tänne Ranskan maaseudulle?
Pohtiminen sikseen. Makaan jossakin ilmapommituksen aiheuttamassa kuopassa tietämättä mitä tehdä. Aliupseeristo huutelee kyllä käskyjään mutta tuntuu, että tilanne ei silti lähde etenemään suuntaan tai toiseen. Suomen puolustusvoimain peruja ehkä mutta tajuan, että pakko tässä on ottaa aloite omiin käsiin. Pikaisesti vilkuilen etumaastoa ja valitsen suojaisimman reitin kohti kompassini osoittamaa kohdealuetta. Kranaatti matkaan, pari sarjaa järeällä Thompsonin .45 kaliiperin konepistoolillani ja ryntään eteenpäin. Tuli ja liike, jumaliste tämä on hurmiollista. Adrenaliinin kutoman verhon läpi tajuan aseveljieni, uhkarohkean esimerkkini tähden ehkä, seuraavan minua laajana rintamana kohti vihollisen murhaavaa tulta. Näyn humalluttamana teen uhkarohkean virheen ja saan kehooni sarjan luoteja, jotka pakottavat minut ryömimään suojaan ja hengähtämään hetken. Näen kaiken punaisen verhon lävitse mutta onnekseni huomaan, että kyse on vain pintanaarmuista ja pian haen jo seuraavaa etenemispaikkaa lähimaastosta.
Usean tunnin hektisen tahkoamisen jälkeen olen jälleen kerran Normandian veteraani, tällä kertaa palkittuna myös kanadalaisten sekä puolalaisten toimesta. Kampanjan aikana pääsi kokeilemaan monia eri aselajeja kuin kadettikoulussa konsanaan. Hauskana, ja ehkä omaperäisenäkin yksityiskohtana mukana oli myös saksalaisten 80 mm kevyt kranaatinheitin, jota suunnattiin tatteja veivaamalla, melkein kuin oikeaa esikuvaansa siis. Vanhaa heitinmiestä tämä miellytti kovin.
Moninpeli
Edellisen osan pettymyksistä on otettu oppia ja vihdoin Call of Dutyn moninpeli on myös konsolilla tasolla, jolla sen olisi pitänyt jo edellisessä osassa olla. Serverin venyessä jopa 24 pelaajan mittaisen suursodan näyttämöksi on pelaaminen sujuvaa ja yleensä jopa lagitonta. Kaikki yhdeksän kenttää on mitoitettu hyvin ja maasto on sopivan hankalaa, joten ajoneuvoilla ei saavuteta mitään mittavaa ylivoimaa, ei edes tankilla. Tosin tankki saattaa osaavissa käsissä saavuttaa hetkellisesti lievää hallinnan tuntua, mutta sen suhteellisen kömpelö ohjattavuus koituu nopeasti kaikille kyydissä oleville kohtalokkaaksi.
Kaikesta huolimatta moninpeliin on jäänyt joitain bugeja, jotka ilmenevät väliin ylivoimaisena vaikeutena liittyä peliin. Osa pelaajista on valittanut myös, että eivät ole päässeet pelaamaan Ranked Matcheja lainkaan, Player Matchin toimiessa kuitenkin ongelmitta. Työryhmä on kuuleman mukaan vääntämässä näihin ongelmiin korjauspäivitystä.
Pelata voi joko saksalaisena tai amerikkalaisena ja kumpainenkin puoli heittelee pelin aikana aitoja onlinereita alkuperäisellä kielellään lisäten pelin autenttista vaikutelmaa. Voisin myös kuvitella, että tekijätiimillä on ollut hauskaa tallentaessaan pelin kuolinkirkunoita ja korinoita.
Hahmoluokkia on kummallakin puolella valittavana seitsemän: Rifleman, Light Assault, Heavy Assault, Medic, Scout, Support, sekä Anti-Armor. Jokaisella hahmoluokalla on oma erikoisosaamisensa, Scout voi sniputtelun ohella johtaa rajoitetusti myös tykistötulta, Medic palauttaa kaatuneita tiimikavereita jälleen henkiin ja Assaultilla on käytössään mm. jalkaväkimiinoja. Pelin myötä ja pisteiden karttuessa hahmo myös ”ylenee” kolmiportaisessa arvoasteikossa. Kotoisin termein ja symboliikan perusteella sotilasarvoja voisi kutsua vaikka korpraalin, alikersantin ja kersantin arvoiksi. Ylennysten myötä jokaiselle hahmoluokalle tulee lisää ominaisuuksia, kuten enemmän kranaatteja tai jalkaväkimiinoja. Uuden erän alkaessa sotilasarvo kuitenkin jälleen nollaantuu ja ylennykset on taas ansaittava tappelemalla.
Pelimuotoja on tarjolla kuusi:
Battle, deathmatch kaikkia vastaan.
Team Battle, sama muuten, mutta tiimit vastakkain.
Capture the Flag, perinteinen lipunryöstö.
Single Flag CTF, lipunryöstöä maustettuna kentän keskellä olevalla neutraalilla lipulla, joka täytyy kantaa vihollisen lippupaikalle saadakseen pisteen.
War, taistelua eri puolilla kenttää olevasta muutamasta (3-5) avainkohdasta, joihin kumpikin osapuoli yrittää nostaa oman lippunsa salkoon. Nämä pisteet on merkitty ”kompassiin” tähdellä ja ne täytyy vallata yksi kerrallaan määrätyssä järjestyksessä kummankin osapuolen tastellessa samasta lippupaikasta yhtä aikaa. Tämä on ylivoimaisesti suosituin pelimuoto ainakin suomalaisten keskuudessa.
Headquarters, taistelua kentälle satunnaisesti syntyvästä pisteestä, joka täytyy vallata ja hallinnoida tietyn ajajanjakson verran, vihollisen yrittäessä raivokkaasti purkaa valtauksen.
Livegamers suosittelee
Kokonaisuus niputettuna yhteen pakettiin tarjoilee meille visuaalisesti kauneinta toista maailmansotaa konsolien historiassa. Yksinpeli kärsii putkimaisuudesta, mutta siitä ei jaksa valittaa sillä tarina on niin taidokkaasti käsikirjoitettu, että se jaksaa viihdyttää useammankin kokeilukerran jälkeen.
Äänimaailma monikanavatukineen on myös toteutettu siinä määrin komeasti, että jo pelkästään sen takia suosittelen ripottelemaan kaiuttimia ympäri pelihuonetta tunnelmaa syventämään. Moninpelin pienistä bugeista huolimatta Call of Duty 3 tarjoilee tämän päivän ehkä viihdyttävintä livemättöä, eikä seuraavaa osaa odotellessa ainakaan peliseuran vähyyttä tarvitse harmitella.