Heräät sidottuna tuolilta. Numerot vilisevät silmissäsi samalla, kun sähkövirta valtaa kehosi ja tunnet kuolettavaa kipua. Olet yksin, eikä kukaan auta sinua. Tervetuloa Black Opsin maailmaan.
Tervetuloa joukkoihin alokas!
Ensimmäistä kertaa Call of Duty -pelisarjan teemana on 60-luku. Pelissä päästään tallustamaan maailman eri kolkissa. Jopa Vietnam on yksi kohde, jossa miljoonilla vietnamilaissotilailla on kana kynittävänä kanssasi. Tunnelma välittyy hyvin ja täten 60-luku on onnistuneesti toteutettu. Kukapa ei haluaisi päästä kokeilemaan salamurhaa, jossa kohteena on Kuuban pahamaineinen diktatuuri.
Yksinpeliin on otettu erilainen lähestymistapa. Päähenkilö on tuolissa sidottuna ja johtoihin kytkettynä, muistinsa menettäneenä. Armoton kidutus ja kuulustelu tuovat pieniä muistin palasia takaisin ja täten episodi on valmis pelattavaksi. Vaihtelua maisemien suhteen tapahtuu kiitettävästi ja pelin upea soundtrack saa ajoittain ihon kananlihalle. Kulkupelejä päästään myös ohjaamaan muun muassa moottoripyörän, veneen ja lentokoneen voimin. Heikkoutena yksinpelissä on siihen luodut skriptit, jotka näkyvät liian helposti, liian kaukaa ja ne ovat ennalta-arvattavissa. Tietyissä kohdissa eteen ilmestyy joukkoja, jotka eivät lopu kesken ellei etene tiettyyn pisteeseen saakka. Välillä tekoäly tekee tepposet, ja vastustajat tuntuvat haluavan ennemmin kuolla kuin tappaa. Yksinpeli on myös lyhyt. Kokonaisuudessaan kampanja on ihan viihdyttävä.
Pulla kahvilla vai ilman?
Grafiikka on kaksipiippuinen rasti. Ajoittain peli näyttää todella upealta, ja ottaen huomioon, että taistelutantereella tapahtuu todella paljon, peli pysyy sulavana yskimättä sen kummemmin. Toisaalta grafiikka näyttää toisinaan todella suttuiselta ja muutamissa objekteissa onkin rumaa sahalaitaa huomattavissa. Vaikuttaa siltä, että grafiikan pääpaino on yksinpelissä ja moninpeliä olisi täten visuaalisesti rajoitettu.
Myös äänimaailmaa on hankala analysoida siten, että lopputulos olisi selkeä. Äänet on pääosin toteutettu hyvin ja eroa aseiden äänissä on sopivasti. Basson saa helposti laulamaan, kun painaa liipaisimen pohjaan. Äänissä painottuu tosin hieman liikaa keskiäänet ja basso, minkä vuoksi korkeat äänet jäävät alle ja menetetään äänen kirkkaus.
Kontrollit ovat edelleen taattua CoD-laatua. Viivettä ei juurikaan ole, ja napit ovat loogisesti määritelty. Muutoksia edellisiin pelisarjan osiin ei ole, mutta tämä on kaava, joka kannattaa jättää pysymään sellaisenaan.
Yhdessä sotaan käykäämme
Moninpeli on huippuluokkaa. Karttojen suunnitteluun on käytetty enemmän ajatusta ja näin ollen ne ovat pelattavuudeltaan erinomaisia. Mikäli joku kartta ei ole mieleen, niin uusi vote-ominaisuus mahdollistaa sen, että samaa karttaa tuskin pelataan useammin kuin kahdesti. Pelimuodot eivät ole kokeneet muutoksia. Moninpeliin on todella helppo vanhan konkarin päästä sisälle, eikä uusiakaan pelaajia rankaista liian vaikealla lähestymisellä.
Uusi hahmon kehitys ja kustomointi ovat tervetullut uudistus. Aseita avataan ostettavaksi saavuttamalla tasoja, mutta poikkeuksena aseisiin voi myös ostaa pelin sisäisellä valuutalla härpäkkeet suoriltaan. Valuuttaa tienataan pelaamalla moninpeliä, mutta tasojen edetessä avautuu ”Contracts”, jossa on ajastettuja haasteita, joita ostamalla ja suorittamalla voi tienata valuuttaa paremmalla kertoimella. Mikäli valuuttaa on ylimääräiseksi asti, niin kannattaa katsastaa Wager-match, jossa voi laittaa rahat likoon ja viedä entistä suuremman potin kotiin tuhlattavaksi tai menettää kaiken.
World at Warista tuttu Zombie-pelimuoto on läsnä. Konsepti on sama kuin aikaisemminkin eli pyritään pysymään hengissä loputtomia zombi-joukkoja vastaan kuolemaan saakka. Koukuttavaa ja mukavaa ajanvietettä on tarjolla tämän pelimuodon parissa. Harmittavan vähän kuitenkin näin alkuun on pelattavissa karttoja.
Täyden kympin arvosanaa moninpeli ei ansaitse. Aseiden tasapaino ja peleissä esiintyvät viiveet on iso pala purtavaksi. Näistä suurempi paha on lagi. Sitä on aivan liikaa ja liian monessa matsissa. Myös äänien sattumanvarainen toimimattomuus saa niskakarvat uusiin solmuihin. Hyvä esimerkki: Vastustaja ampuu metrin – kahden päästä liipaisin pohjassa selän takana, mutta mitään ei kuulu. Etäisyyden määrittäminen on ajoittain hankalaa johtuen siitä, että kaukaisten ja läheltä kuuluvien äänien ero on niin pieni. Tämä kaikki on pelaajien onneksi korjattavissa päivityksellä.
Vanha kaava, parempi lopputulos
Call of Duty on aina ollut moninpeli, jossa erinomainen yksinpeli on ollut plussana. Tarina on ihan viihdyttävä ja toimintaa riittää, mutta eteneminen muuttuu nopeasti puuduttavaksi. Kampanjassa on liian paljon asioita, jotka latistavat peli-iloa. Kertaläpäisyn jälkeen yksinpeliin tuskin tulee palattua.
Moninpeli on erinomainen, vaikka siinä on tällä hetkellä mukana aika pahoja ”fiiliksen tappajia”. Ne ovat korjattavissa päivityksellä, joka todennäköisimmin julkaistaan nopealla aikataululla. Uudet ominaisuudet antavat peliin hohtoa ja tuovat vanhaan kaavaan kaivattua muutosta pienin askelin. Black Opsin moninpelin parissa vierähtää helposti aika aina pelisarjan seuraavan osan julkaisuun asti.