Ilmatorjuntatykkien suuliekit värittävät yötaivasta kranaattien ruopatessa maata bunkkerini läheisyydessä. Paluusta takaisin lähtöpisteeseen ei ole toivoakaan, siitä pitää huolen käsiaseella varustautunut Comrad Smirnoff. Minulla ei siis ole muuta vaihtoehtoa kuin arvostella hyppysissäni oleva pelilevy. Olisiko tässä viimeinkin sellainen herkkupala, joka nostaisi pelillisessä mielessä Toisen Maailmansodan sille kuuluvalle kärkipaikalle?
Arvion kohteena on Spark Unlimitedin kehittämä ja Activisionin julkaisema Call of Duty. Aiemmin julkaistuun PC-versioon en itse ole tutustunut, joten arvostelussa ei tulla peilaamaan asioita siihen verrattuna.
Rintamalla suhisee
Call of Duty käynnistyy suoraviivaisesti, pelaaja valitsee käytännössä joko yksinpelikampanjan tai Xbox Live -moninpelin. Yksinpeli lähtee liikkeelle mahtipontisesti mustavalkoisten sotavideoiden siivittämänä ja television suosikkisarjasta tuttu ääni kertoo rintaman tapahtumista. Tämän jälkeen esitellään pelaajan kulloiseenkin tilanteeseen valittu pelihahmo. Jokaisella pelihahmolla on oma taustatarinansa, jota avataan pelaajalle kuvasarjojen ja kertojan avulla avulla. Mielenkiintoinen idea, mutta valitettavasti toteutus jää pahasti puolitiehen, peliosuuksien tuntuessa hyvin irralliselta taustatarinaan verrattuna. Myös usein vaihtuvat hahmot heikentävät tarinan iskukykyä.
Pelihahmon maihareihin astuminen sujuu alan pelejä pelanneilta ongelmitta, ainoastaan zoomaus-toiminnon sijoittaminen vasemmanpuoleiseen liipaisimeen vaatii hiukan totuttelua. Kyseinen toiminto on tyylikkäästi toteutettu, sillä tällöin pelaaja joutuu tähyilemään pitkin aseen piippua ilman normaalitilasta löytyvän hiusristikon apua. Jälleen yksi askel realistisempaan suuntaan.
Taistelut sijoittuvat sekä itä- että länsirintamalle, muun muassa Stalingradin ja Aachenin kaupunkeihin. Euroopan maaperällä käytävien taisteluiden lisäksi mukaan on otettu lyhyt mutta mielenkiintoinen Afrikka-kampanja, jossa pyritään lamauttamaan natsit nopeilla ja tehokkailla sissi-iskuilla.
Kuule, näe ja koe
Pelin ehdottomat valtit ovat ajoittain syntyvä illuusio hektisestä sotatilanteesta ja mukaansatempaava tunnelma. Harmillisesti nämä ilon hetket ovat kuitenkin varsin harvassa, sillä pelistä löytyy monta ikävää piirrettä, jotka vesittävät pelikokemusta. Ensinnäkin graafisesti peli on todella vaatimaton, eikä todellakaan hyödynnä Xboxin voimavaroja monien muiden FPS-pelien tapaan. Väkisinkin ajatukset multiplatform-taustasta hiipivät mieleen graafista toteutusta katsellessa. Myös erilaisia visuaalisia virheitä, kuten tekstuurien leikkautumista ja leijuvia objekteja, esiintyy häiritsevän paljon. Ruumiden nopea häviäminen näkymättömiin pilaa myös osaltaan tunnelmaa.
Hahmot on sen sijaan animoitu suhteellisen hyvin, osittain taiteellista vapautta on käytetty hyvinkin reilusti. Tämä ilmenee esimerkiksi huvittavan teatraalisissa heittäytymiskuolema-tilanteissa. Animaatioiden lisäksi pelimoottori suoriutuu hyvin massakohtauksista, joissa kymmenet tietokoneen ohjastamat sotilaat ryntäävät eteenpäin maastossa.
Äänimaailma ajaa asiansa, mutta silläkään osa-alueella peli ei lukeudu edes oman genrensä parhaimmistoon. Esimerkiksi monikanavaääntä on hyödynnetty todella vaatimattomasti ja räjähdyksissä saisi olla enemmän potkua. Toki suurissa taistelukohtauksissa on ajoittain audiovisuaalisesti hieno tunnelma, mutta sekin johtuu enemmän kaoottisesta äänien sekamelskasta kuin laadukkaasta äänisuunnittelusta.
Ollaanko katossa vai lattialla?
Tekoälystä ei voida Call of Dutyn kohdalla edes puhua, niin alkeellisella tasolla se on. Viholliset seisovat kuin pysäkillä pelaajaa odottamassa, ja toiminta alkaa vasta tietyn pisteen ohittamisen jälkeen. Pelaajan mukana viilettävistä siipiveikoista ei juuri ole apua, kaverit kun tuntuvat kilpailevan siitä, kuka ottaa vastaa eniten osumia ja kuolee ensimmäisenä. Tietokoneen ohjastamille apureille voi antaa yksinkertaisia komentoja, he voivat esimerkiksi avata oven, mutta edes Rainbow Six 3 -tyyppiseen monipuolisuuteen ei ylletä. Ei-pelaajahahmoja voi myös parantaa, mutta se on lähinnä ensiapupakkausten tuhlaamista, ottaen huomioon hahmojen itsetuhovietin.
Tekoälyttömyyden ohella Call of Dutyn yksinpelin raivostuttavin piirre on järjetön pelitilanteen tallennusmekanismi. Checkpointteja, joista peliä saa jatkaa kuoleman kohdatessa, on nimittäin todella harvassa eivätkä ne mahdollista tilanteen tallentamista. Eli tehtävät on pelattava yhdellä istumalla läpi, mikäli ei halua aloittaa alusta Xboxin sammuttamisen jälkeen. Ehkäpä tällä järjestelyllä peitetään yksinpelin lyhyttä kestoa, siitä on nimittäin iloa vain muutamaksi illaksi.
Livettääkö?
Call of Duty mahdollistaa useamman pelaajan virtuaalisodan joko System Linkin välityksellä tai Xbox Live -palvelun avulla Internetissä. Pelin Live-moninpeli on toteutukseltaan tavanomaista keskitasoa. Ihan sinänsä toimivaa – mutta samanlaista vääntöä, tosin paremmin toteutettuna, on tarjolla monessa muussa pelissä. On moninpelissä hyviäkin puolia – esimerkiksi yksinpelistä tuttu hektinen tunnelma on läsnä muutamissa kartoissa todella mainiosti. Peliin on myös helppo päästä sisään, tuttujen pelimuotojen ja helposti omaksuttavien karttojen ansiosta. Myöskin pelien etsiminen ja niihin liittyminen käy nopeasti ja varsin mutkattomasti. Sinänsä pieni karttavalikoima sisältää toimivia ja riittävästi toisistaan eroavia vaihtoehtoja yksinpelistä tutuilta alueilta – aina Afrikan aavikoilta Stalingradin viemäreihin.
Pelimuotoja löytyy perinteiset Deathmatch, Team Deathmatch ja Capture the Flag, sekä hieman erikoisempana vaihtoehtona Search and Destroy. Viimeksimainitussa pelimuodossa toinen osapuolista puolustaa kahta pistettä kartalla, vastaavasti hyökkäävä osapuoli pyrkii asettamaan pommin näihin kohteisiin.
Moninpelin ongelmiin lukeutuu heikko graafinen toteutus. Kentät ovat pienehköjä ja ulkoasultaan yksinpelin kaltaisia eli suhteellisen vaatimattomia. Hahmojen animoinnissa on parantamisen varaa, nyt ns. ”hiihtämistä” esiintyy luvattoman paljon. Myös verkkoviive häiritsi ajoittain, varsinkin ulkomaalaisten kanssa pelatessa. Moninpelaajalle kansainvälistyminen onkin ainoa vaihtoehto, sillä kotimainen peliseura on erittäin harvassa – ulkomailta peliseuraa löytyy sen sijaan runsaasti.
Pelin Live Aware ja Frendilista -toimintoihin sisältyy ärsyttävä piirre, ystävälistaa selatessa näkymä nimittäin päivittyy listan ylälaitaan muutaman sekunnin välein. Tämä tekee listan sisältämien tietojen havainnoinnin käytännössä mahdottomaksi.
Katse horisonttiin
Kiehtova aihepiiri, muutamat hauskat oivallukset ja ajoittain loistava tunnelma eivät valitettavasti ole tällä kertaa tarpeeksi. Xboxin laajasta FPS-valikoimasta löytyy monta huomattavasti laadukkaampaa toteutusta, esimerkiksi Halo 2 ja Chronicles of Riddick, jotka hyödyntävät hienosti konsolin tehoja ja erikoisominaisuuksia. Moninpelipuolella ongelmaksi muodostuvat pelikokemusta häiritsevät bugit sekä etenkin suomalaisen peliseuran vähäisyys.
Mikäli Toinen Maailmansota on kuitenkin sinulle ”se juttu” ja olet valmis joustamaan muutamissa yksityiskohdissa, saattaa Call of Duty olla harkitsemisen arvoinen.