Vuosien saatossa Call of Duty -pelisarja on tullut varmasti jokaiselle FPS-pelien ystävälle tutuksi. Sarjan puikoissa on nähty vuosien varrella useampia kehittäjiä, ja tällä kertaa vuorossa on Infinity Ward. Call of Duty on itseasiassa jo sen verran iäkäs brändi, että kyseessä on 13. täysimittainen julkaisu. Matkan varrella on tultu kauas sarjan toiseen maailmansotaan sijoittuvilta juurilta, sillä tällä kertaa hypätään kohti ääretöntä Call of Duty: Infinite Warfaren matkassa. Rajujen ennakkoluulojen saattamana pelin virallinen traileri oli yksi Youtuben historian vihatuimpia, joten julkaisu tapahtui hyvinkin pessimistisissä merkeissä. Tällä kertaa arvostelussa pelin erikoisversio Legacy Edition, joka sisältää myös Call of Duty: Modern Warfare Remasteredin.
Call of Scifi
Tarina sijoittuu kauas tulevaisuuteen, kun avaruudesta on tullut ihmisen leikkikenttä ja maapallon luonnonvarat on kulutettu loppuun. Läheisistä planeetoista on tehty siirtokuntia ja resurssien haaliminen koko aurinkokunnan alueelta on ihmiskunnan selviämisen kannalta tärkeää. Operaatiota pyörittää kliseisellä lyhenteellä varustettu United Nations Space Alliance (UNSA), jota suojelee yhtä kliseisesti nimetty Solar Associated Treaty Organization (SATO). Kapuloita rattaisiin iskee radikalisoitunut Marsista ponnistava vastarintaliike Settlement Defense Front (SDF), jonka johtajana kylmäverinen pääpahis Admiraali Salen Kotch (Kit Harrington) toimii. Pelin tapahtumat käynnistyvät SDF:n tehdessä yllätysiskun Geneveen, jolloin sota saadaan toden teolla polkaistua käyntiin.
Maan asukkaita lähdetään pelastamaan SATO luutnantti Nick Reyesin näkökulmasta, joka löytää itsensä nopeasti avaruuslaiva Retributionin komentajan pallilta. Mukana kulkee pitkäaikainen taistelupari Nora Salter ja N3N-mallin robotti ”Ethan”. Päätehtävät koostuvat edellisten osien tapaan suurelta osin putkimaisista kentistä, joissa edetään suoraviivaisesti ilman suurempaa valinnanvaraa. Toimintaa rytmitetään ajoittain hiiviskelykohtauksilla ja painottomassa tilassa ammuskelulla, mutta pääpiirteittäin tehtävät koostuvat paikasta A paikkaan B etenemisestä ja kaikkien vastaantulevien vihollisten niittämisestä. Välillä rinnalla puskee isokin joukko taistelutovereita, mutta tekoäly tuntuu aina kiinnittävän huomiota ainoastaan pelaajan ohjastamaan Komentaja Reyesiin.
Vastapainona putkijuoksun rinnalle on tuotu näyttäviä avaruudessa käytäviä taisteluita, joissa pelaaja heitetään avaruushävittäjän puikkoihin. Ilmataistelut tuntuvat kiitettävän erilaisilta ja meininki on ajoittain kuin suoraan Star Warsista. Kontrollit toimivat kuin ajatus ja lentely tuo tervetullutta vaihtelua kampanjan pelaamiseen. Tehtäviä suoritetaan ”vapaassa” järjestyksessä valitsemalla avaruuskartasta päätehtävien ja sivutehtävien välillä. Päätehtävät vievät tarinaa eteenpäin, ja sivutehtävistä palkitaan uusilla varusteilla. Ratkaisu tuo peliin ripauksen roolipelimäisiä elementtejä. Retributionin sisällä voi myös lueskellä edellisen kapteenin lokeja ja ihastella maisemia tehtävien välillä.
Ennen jokaista tehtävää valitaan tehtävään sopivat varusteet, joiden kirjoa voi kartuttaa keräilemällä uusia aseita kaatuneilta vastustajilta, tai penkomalla eteen tulevia asevarastoja. Lisäykset tuovat kampanjaan mukavasti enemmän sitä kuuluisaa syvyyttä. Ensiluokkaiset välianimaatiot, hahmojen huolellinen rakentaminen ja hyvä ääninäyttely takaavat elokuvamaisen kokemuksen, joka jää lopulta mieleen yhtenä pelisarjan parhaista yksinpelikampanjoista. Miinusta tulee scriptauksen jumittumisesta muutamaan otteeseen, joka pakottaa aloittamaan koko kentän alusta.
Moninpeli
Useimmille pelaajille Call of Duty on tullut tutuksi nimenomaan moninpelin puolelta. Tempo on kasvanut vuosien saatossa lähes Quakemaisiin mittasuhteisiin, mutta suosio on pysynyt siitä huolimatta korkealla. Moninpeli jatkaa samaa yksinpelissä nähtyä scifi-teemaa. Miljööt ovat pitkälti futuristisia avaruusajan tukikohtia, joissa sinkoillaan pitkin ahtaita käytäviä aseet laulaen. Avattavaa piisaa aseiden, perkkien, ase-skinien, varusteiden, kranaattien nimilaattojen, tarrojen ja monen monen muun tilpehöörin muodossa, joten pelaaminen tuntuu jatkuvasti palkitsevan hyvistä suorituksista.
Toiminta rullaa kauniisti 60fps nopeudella ja kontrollit ovat totuttuun tapaan äärimmäisen tarkat. Uutena kikkana pelaaja voi valita itselleen pelattavan haarniskan eli Rig:in, jotka vastaavat viime vuonna nähtyjä Specialist-rooleja. Jokaisella Rig:illä on omat vahvuutensa, joista jokainen voi valita omaan pelityyliinsä sopivat ominaisuudet. Kyseessä on valitettavasti vain näennäinen uudistus, joka ei tarjoa pelillisesti juurikaan mitään uutta.
Kenttäsuunnittelussa ollaan menty mahdollisesti jopa takapakkia. Sekavat ja ahtaat kentät yhdistettynä hektiseen tempoon luovat kokonaisuuden, joka kyllästyttää nopeasti. Kokonaistuntuma on sama vanha tuttu, mutta valitettavasti jopa sillä asteella, että erot viime vuoden Black Ops 3:n moninpeliin tuntuvat liiankin pieniltä. Pelisarjan veteraaneja saattaa kismittää uudistusten puute ja merkittävä samankaltaisuus sarjan edelliseen osaan.
Yleisesti ottaen kokonaisuus on edelleen hyvin hallussa. Pelaaminen on hauskaa pieninä annoksina, peliseuraa löytyy nopeasti vuorokaudenajasta riippumatta, availtavaa piisaa ja pelimuotoja on kiitettävän paljon. Valitettavasti selkeiden uudistusten puute, heikohko kenttäsuunnittelu ja hiomaton viimeistely vetävät keskiarvon hieman miinuksen puolelle. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä yksinpelin elementtejä, kuten painottomat tilat tuomassa moninpeliin lisämaustetta.
BBBRRRRAAAAAIIINS!
Pyhän CoD-kolminaisuuden viimeinen pala on suuren suosion aiemmissa osissa saavuttanut Zombies-pelimuoto. Idea on hyvinkin simppeli; tapa zombeja, tienaa rahaa, osta aseita, tapaa lisää zombeja, etene, tutki karttaa, tapa lisää zombeja. Kyseessä on siis survival-henkinen pelimuoto 1-4 pelaajalle.
Zombies in Spaceland sijoittuu 1980-luvun huvipuistoon, jossa riittää tutkimista ja penkomista. Huumorilla höystetty pelimuoto on erittäin hauskaa ajanvietettä erityisesti usean pelaajan voimin. Jokaisella pelikerralla vastaan tulee jotain uutta ja haaste kasvaa ajan myötä karmivan vaikeaksi. Jokaisella kierroksella aseet keräävät kokemuspisteitä, jotka avaavat uusia tähtäimiä ja modeja helpottamaan tulevia yrityksiä. Meno yltyy välillä hyvinkin intensiiviseksi.
Infinite Warfaren teemasta poiketen Zombies-pelimuodossa nähdään vain tavallisia selviytyjiä ilman selkeää scifi-teemaa. Aseita on myöskin saatavilla laidasta laitaan ja vastassa on pääasiallisesti eläviä kuolleita, joten avaruusmähinät jäävät muiden pelimuotojen puolelle. Kokonaisuutena Zombies in Spaceland on yksi Infinite Warfaren parhaita puolia. Toisaalta jos survival/horde -tyyppiset pelimuodot eivät ole lähellä sydäntä, ei Zombies in Spaceland välttämättä muuta kyseistä faktaa.
Modern Warfare: Remastered
Call of Duty Infinite Warfaren erikoisversiot sisältävät remasteroidun version legendaarisesta Modern Warfaresta. Ensimmäisenä kerrottakoon monia kiinnostava asia. Vaikka peli pitää ladata erikseen, tarvitsee se käynnistyäkseen Infinite Warfaren levyn. Nyt julkaistu remasteroitu versio on saatavilla ainoastaan Infinite Warfaren yhteydessä, joka on herättänyt laajalti närää pelaajien keskuudessa. Digitaalisen version kohdalla Infinite Warfaren ei kuitenkaan tarvitse olla asennettuna. Ja sitten itse aiheeseen.
Infinity Ward löi itsensä toden teolla läpi vuonna 2007, kun Modern Warfare ensimmäisen kerran julkaistiin. Peli myi kuin häkä ja Call of Dutyn legenda oli syntynyt, eikä syyttä. Kampanja oli poikkeuksellisen mieleenpainuva kokemus, mutta moninpeli vasta olikin jotain ennennäkemätöntä konsoleilla. Terävät kontrollit, pelaamisesta palkitseva tasojärjestelmä, aseiden lisäkilkkeiden avaaminen, killstreakit ja paljon muuta. Kaikille nostalgiannälkäisille hyviä uutisia; MW on edelleen juuri niin hyvä kuin ennen, ellei jopa parempi.
Ruudunpäivitys on jokseenkin tasainen 60fps ja tekstuurit on päivitelty tälle vuosikymmenelle. Yksinpeli on siloteltua silmäkarkkia lukuun ottamatta täysin sama kuin alkuperäinen. Animaatioiden satunnainen jäykkyys paljastaa pelin olevan vanhahko, mutta muilta osin kampanja pärjää yhä vertailussa uudempiin nimikkeisiin. Moninpeli on sielultaan sama vanha tuttu. Killstreakit aktivoituvat kolmen, viiden ja seitsemän tapon putkien jälkeen. UAV, Airstrike ja Helikopteri ovat ainoat valittavissa olevat streakit. Pieniä uudistuksia ovat esimerkiksi Kill Confirmed pelimuoto, jota ei nähty alkuperäisessä Modern Warfaressa, sekä ruudulla vilistävät ikonit ansaituista meriiteistä. Kenttiä on toistaiseksi kymmenen ja kuusi seuraavaa on luvattu ilmaisena DLC:nä ennen vuoden loppua.
Nostalgia-arvo on varmasti suuri, joten nimenomaan vanhoille pelaajille MW tuntuu edelleen maistuvan. Hitaampi tempo ja yksinkertaistettu sodankäynti toimivat yhä, joten miksi suotta keksiä pyörää uudelleen. Suurin miinus on pelin paketoiminen Infinite Warfaren rinnalle. Molemmat pelit edustavat totaalisen erilaista pelaajakuntaa, joten ratkaisu ei herätä suurta suosiota hitaamman sotimisen ystävien keskuudessa.
Loppumaton sotatanner
Kun katsoo kokonaisuutta koko Call of Duty: Infinite Warfare Legacy Editionin sisällöstä, on pelaamisen määrä häkellyttävä. Kaksi erinomaista kampanjaa, Zombies ja kaksi todella erilaista moninpeliä samoissa kansissa takaavat pelitunteja todella pitkäksi aikaa. Vaikka pelien paketoiminen samoihin kansiin oli halpamainen teko, on kyseessä silti erinomainen räiskintä, joka vetoaa sarjan pitkäaikaisiin faneihin. Legacy Edition keventää lompakkoa hieman tavallista versiota enemmän, mutta antaa rahalle toden teolla vastinetta. Infinite Warfaren moninpeli ei yllä yksinään aivan sarjan parhaimmistoon, mutta kyseessä on silti toimiva ADHD-hippa. Valinnanvaikeutta aiheuttaa syksyn uskomattoman kovatasoinen FPS-tarjonta. Pukinkonttiin on kovaa tunkua, sillä kilpailua löytyy niin futuristisen, kuin historiallisenkin räiskinnän saralta. Tämän vuoden Call of Duty ei aivan yllä listan kärkeen ilman MW Remasteredia.