Puolalainen Techland julkaisi syksyllä 2006 länkkäripelin Call of Juarez, joka tavoitti hyvin aiheensa kliseet ja tunnelman. Valitettavasti toteutus kompuroi monella osa-alueella, joista merkittävimpiä olivat puutteet hiiviskelyssä ja ensimmäisen persoonan tasohyppelyssä. Jatko-osa Call of Juarez: Bound in Blood on itse asiassa esiosa sijoittuen aikaan ennen alkuperäisen pelin pastori Ray McCallin ryhtymistä hengen mieheksi. Lopputuloksena on erittäin onnistunut peli, joka onnistuu olemaan edeltäjäänsä parempi kaikilla osa-alueillaan.
Kultaa, karjaa ja sisällissotaa
Bound in Bloodin tarina on kertomus McCallin veljeksistä Thomasista ja Raysta, jotka taistelevat Yhdysvaltain sisällissodassa etelävaltioiden puolella. Heidän esimiehensä eversti Barnsby saa käskyn vetäytyä etenevien pohjoisvaltioiden joukkojen tieltä. Valitettavasti tämä tarkoittaisi McCallin sukutilan jäämistä vihollisen armoille, joten veljekset ryhtyvät sotilaskarkureiksi ja palaavat puolustamaan kotiaan. Karkuruudesta päätyy hirteen, joten McCallit pakenevat Meksikoon ja pääsevät aikanaan kadonneen Juarezin kulta-aarteen jäljille. Matkan varrelle mahtuvat miltei kaikki villin lännen maneerit aina kohtalokkaista naisista petturuuteen ja henkilökohtaiseen kostoretkeen. Videopeleissä länkkärit ovat kuitenkin sen verran aliedustettu genre, että niiden kliseet tuntuvat vielä tuoreilta.
Tarinaa kuljetetaan lukuisilla välivideoilla, mutta myös varsinaisen toiminnan aikana putoileva dialogi vie kertomusta eteenpäin. Mahdollisuus valita tekstitys helpottaa merkittävästi asiaa, sillä aseiden paukkuessa ei useinkaan ehdi keskittymään nasevan dialogin kuuntelemiseen. Kaiken kaikkiaan McCallin matka Juarezin kullan perässä on kerrottu hyvin ja peli on onnistunut tavoittamaan old west -fiiliksen täydellisesti.
Winchester laulaa preerialla
Peli on melko suoraviivaisesti etenevä, tarinapainotteinen ensimmäisen persoonan räiskintä villin lännen teemalla. Kontrollit toimivat napakasti ja totuttelun jälkeen taistelu tapahtuu vihollisten eikä ohjauksen kanssa. Suojautumisjärjestelmä on automaattinen ja tuntuu alussa varsin kummalliselta, mutta ajan kanssa siihen tottuu. Valitettavasti omalaatuista suojautumista ei tarvitse käyttää muuta kuin korkeammilla vaikeustasoilla pelatessaan.
FPS-peli elää ja hengittää aseillaan ja tämän Techland on hyvin sisäistänyt. Tuliaseet jakautuvat tuttuihin kategorioihin (pistoolit, kiväärit, haulikot ja tarkkuuskiväärit), mutta kaikki luikut tuntuvat ja näyttävät teemaan kuuluvasti vanhoilta. Muihin saman genren peleihin verrattuna latausanimaatio on todella hidas, joten tulitaistelut eivät muodostu päättömäksi juoksemiseksi keskellä aukeaa: maltillinen tulinopeus ja hidas lataus tekevät toimintakohtauksista melko hidastempoisia. Pientä kehittymistä tapahtuu matkan aikana, sillä alkuvaiheen ruosteinen tuhnuase muuttuu myöhemmin auringossa kiiltäväksi priimatavaraksi, mikäli vain taskussa oleva kourallinen dollareita riittää.
Alkuperäisen pelin nopeat ja ajoittain turhauttavat kaksintaistelut tekevät paluun; tällä kertaa duelit toimivat tarinaa edistävinä pomotaistoina. Kuolemantanssissa voi liikkua melko vapaasti ja pistoolikäden ohjaaminen tapahtuu oikealla tatilla. Kellon kumahtaessa aika hidastuu antaen hetken aikaa vetää ase ja olla vastustajaa nopeampi. Epäonnistumisia kertyy ajan kanssa melkoisesti, sillä tarkka ajoitus ei useinkaan onnistu ensimmäisellä yrittämällä.
Kahdella veljeksellä ilman yhteistyömahdollisuutta
Yksinpeli etenee lineaarisessa putkessa viidentoista kappaleen verran ja yhteen läpipeluuseen saa kulumaan aikaa noin seitsemän tuntia. Tekijät ovat kuitenkin oppineet edellisosan virheistään ja peli sisältää myös kuusi sivutehtävää, joiden aikana preerialla saa liikkua kohtuullisen vapaasti. Valitettavasti kaikki sivutehtävät noudattavat samaa kaavaa: ratsasta kartan osoittamaan paikkaan, ammu kaikki liikkuva ja käy lopuksi eeppinen kaksintaistelu pääpahiksen kanssa. Kaikesta huolimatta suunta on oikea ja toivottavasti sarjan mahdollinen kolmas osa sijoittaa pelin kokonaan vapaasti tutkittavaan maailmaan Fallout 3:n malliin.
Kerran läpäistyihin kappaleisiin voi palata haluamassaan järjestyksessä ja tämä helpottaa erilaisten saavutusten metsästämistä huomattavasti. Suurimman osan voi myös pelata joko Raylla tai Thomasilla ja saavutusten täydellinen avaaminen edellyttääkin vähintään kahta läpipeluukertaa: ensin toisella broidilla ja heti perään toisella. Ray pystyy käyttämään kahta pistoolia yhtä aikaa ja heittelemään dynamiittipötköjä kuin käsikranaatteja ikään. Thomas on hieman heikompi, mutta pystyy tappamaan äänettömästi heittoveitsillä tai jousella ja nuolella. Erittäin kummallista on kuitenkin se, ettei Bound in Blood anna minkäänlaista mahdollisuutta pelata kampanjaa toisen ihmisen kanssa yhteistyössä. Kokonaisuus suorastaan henkii suunnittelua yhteistyöpeliä silmällä pitäen, mutta jostain syystä se ei ole mahdollista.
Tallentaminen tapahtuu erittäin avokätisesti ripotelluissa välitallennuspisteissä, mikä on suuri parannus alkuperäiseen Call of Juareziin verrattuna. Valittavia vaikeustasoja on aluksi kolme ja yhden läpipeluun jälkeen avautuu kuninkuusluokka Very Hard, joka soveltuu vain totisille Buffalo Billeille ja Wyatt Earpeille.
Videopelien elävin villi länsi
Ympäristöjen mallinnus on teknisesti suurin ansio Bound in Bloodissa. Kivikkoinen metsä ja kallioinen aavikko eivät ole koskaan näyttäneet näin hyvältä videopelissä. Värimaailma on kirkas, mutta aihepiiristä johtuen ymmärrettävän ruskea, harmaa ja tummanvihreä. Piirtoetäisyys on kiitettävä, mutta silti osa ympäristön yksityiskohdista ilmestyy tyhjästä pelaajan ratsastaessa lähemmäksi. Henkilömallinnus ei ole tämän päivän tasoa: hahmot näyttävät muovisilta ja niiden animaatio on poikkeuksetta tönkköä ja kankeaa. Nämä puutteet pystyy kuitenkin antamaan anteeksi, koska muu kokonaisuus on kunnossa.
Musiikki on Ennio Morriconen länkkärisävellyksiin tottuneelle hieman liian suureellista. Tekijät ovat ilmeisesti yrittäneet tavoittaa jotain teatraalisen Hollywood-leffan ja minimalistisemman spagettiwesternin välimuotoa onnistumatta oikein kummassakaan. Bound in Bloodin tapauksessa vähemmän olisi ollut enemmän, sillä jokainen Dead Spacea pelannut tietää kuinka hiljaisuus voi olla tehokkaampaa kuin paraskin orkesterimusiikki. Ääniefektien saralla Techlandin pojat onnistuvat paremmin, sillä hevosen hirnunta, kavioiden kopse, variksen raakunta ja tuulen humina vievät yhdessä pelaajan mukavan lähelle oikeaa tunnelmaa. Aseiden äänissä mallia lienee haettu Sergio Leonen elokuvista, koska pelkästään pistoolista lähtee äärimmäisen miehekäs pauke. Ääninäyttely on kautta linjan laadukasta, mutta ei valitettavasti yllä samalle tasolle kuin vaikkapa Grand Theft Auto sarjalle tunnusomainen loistava replikointi.
Vain muutaman dollarin tähden Livessä
Vaikka varsinaista yhteistyöpelin mahdollisuutta ei olekaan niin kilpailullinen moninpeli onnistuu maksimissaan kahdentoista hyvän, pahan ja ruman kesken joko Livessä tai System Linkin avulla. Viisaasti matseissa ei yleensä lasketa tappoja vaan kerättyä rahaa, mikä on mukava tuoreuden tuulahdus moninpelien saralla.
Pelimuodoista perinteisempää linjaa edustavat Shootout, Wanted ja Posse, jotka ovat variaatioita tavallisesta Deathmatchista ja Team Deathmatchista. Livessä ihmiset tuntuvat pelaavan eniten Manhuntia, jossa kaksi tiimiä asettuu vastakkain ja yhdestä tulee aina Wanted man, jota muiden täytyy joko suojella tai tappaa. Kyseessä on siis muunnelma Gears of War 2:n Guardianista. Omaperäisin pelimuoto on Wild West Legends, joista jokainen on jonkin todellisen tapahtuman pelillinen toisinto. Käytännössä kyse on samanlaisesta menosta kuin Battlefield: Bad Companyn Gold Rush, jossa hyökkääjä pyrkii tuhoamaan määrättyjä kohteita ja siirtämään näin puolustajien rintamaa taaksepäin.
Moninpelikenttiä ei ole kuin kahdeksan, mutta ne ovat kaikki suuria ja täynnä erilaisia rakennuksia väijytyksiä varten. Kaikkiin pelimuotoihin suuri koko ei sovi ja esimerkiksi viiden hengen Shootoutissa suurin osa ajasta menee pelikaverien etsimiseen varjoisilta kujilta. Liven kauppapaikalta voi halutessaan ladata neljä kenttää lisää 800 Microsoft-pisteen hintaan.
Hahmoluokkia on yhteensä 13, joista viisi on auki heti peliä aloitettaessa. Loput aukeavat ansaitsemalla rahaa ranked-matseja pelaamalla. Luokkien suuri määrä selittyy sillä, että ne ovat variaatioita pistooli-, kivääri-, haulikko- ja tarkkuuskiväärimiehistä. Ansaitulla rahalla luokkia voi päivittää matsin aikana, mutta tehojen lisäykset ovat väliaikaisia ja poistuvat ottelun loputtua. Aseiden tasapainotuksessa olisi parantamisen varaa, sillä Hombren kaksi katkaistua haulikkoa dominoivat liikaa sisätilojen taisteluja.
Kauppaan senkin hölmö
Call of Juarez: Bound in Blood on erittäin onnistunut jatko-osa, sillä se onnistuu parantamaan alkuperäisestä kaikilla osa-alueillaan. Yhteistyöpelin puute, putkimaisuus ja sivutehtävien yksinkertaisuus ovat asioita, jotka kannattaa huomioida. Silti kauniit maisemat, onnistunut moninpeli ja aseiden munakkuus tekevät pelistä sijoituksen arvoisen.