Videopeliteollisuudessa on vuosien saatossa nähty jos jonkinmoisia supersankaripelejä, ja vaikka lähtökohdat ovatkin useimmiten olleet loistavat, niin lopputuloksen heikosta laadusta on muodostunut enemmän sääntö kuin poikkeus. Next Level Games -pelistudion kehittämä ja Segan julkaisema Captain America: Super Soldier on yksi viimeisimmistä teoksista, joka pyrkii rikkomaan supersankareiden kirouksen ja tarjoamaan kuluttajalle laadukasta viihdettä. Onnistuuko Amerikan Kapteeni tehtävässään vai onko kyseessä taas yksi yli-ihminen, jonka on aika pistää trikoot kaappiin ja siirtyä eläkkeelle?
Captain America to the Rescue!
Pelin tapahtumat sijoittuvat vaihtoehtoiseen versioon toisesta maailmansodasta: saksalaisten armeija ei ole liittoutuneiden ainoa huoli, vaan kulissien takana käydään myös taistelua, jonka tapahtumilla voi olla dramaattisia vaikutuksia sodan lopputulokseen. Peli alkaa kohtauksella, jossa liittoutuneiden joukot joutuvat Red Skull ja Von Strucker -nimisten pahisten johtaman HYDRA-terroristijärjestön hyökkäyksen kohteeksi. Hyvisten kauhuksi HYDRA-joukoilla on käytössään ennennäkemätöntä teknologiaa hyödyntäviä aseita. Juuri kun tilanne näyttää epätoivoiselta, niin Steve Rogers – ts. Kapteeni Amerikka – saapuu paikalle ja pelastaa päivän. Tutoriaalina toimivan alkukohtauksen jälkeen liittoutuneille selviää, että vihollisten käyttämät aseet ovat rakennettu tuntemattomasta materiaalista, jota löytyy vain Baijerin vuoristossa sijaitsevasta Zemo-nimisestä linnakkeesta. Lisätiedustelujen perusteella on myös syytä epäillä, että keskiaikaisen linnakkeen syövereissä on jotain paljon suurempaa ja pahempaa suunnitteilla. Edistyksellisen ilmantorjuntajärjestelmän ansiosta suora ilmahyökkäys ei ole kuitenkaan mahdollinen, joten Herra Amerikka lähetetään edeltä sabotoimaan HYDRA:n puolustusjärjestelmät ja selvittämään mitä linnassa oikeasti tapahtuu.
Captain America: Super Soldier alkaa melkoisella ryminällä, jonka aikana pelaajalle unohdetaan kertoa mitä oikeastaan tapahtuu. Ensinnäkin pelinkehittäjät ovat ilmeisesti olettaneet, että kaikki tuntevat Kapteeni Amerikan tarinan; jos kapun taustat tai sarjakuvat eivät ole sinulle tuttuja, niin turha odottaa minkäänlaista selvitystä siitä kuka hän on, mistä hän on voimansa saanut tai minkälaisia suhteita hänellä on pelissä oleviin muihin hahmoihin. Tämä ei sinällään vaikuta kokonaispelinautintoon, sillä kampanjan aikana ei nähdä juuri mitään merkittäviä hahmojen välisiä yhteenottoja tai juonenkäänteitä. Ainoa poikkeus on Bucky-niminen nuorimies, joka käyttäytyy Kapteenia kohtaan oudohkolla tavalla, johon jäin kaipaamaan hieman lisäselvitystä. Ihan tyhjin käsin maailmaa ei kuitenkaan tarvitse yrittää pelastaa, sillä kampanjan aikana tulee vastaan audio- ja videologeja, jotka valottavat hieman vihollisjoukkojen taustoja ja pelialueena toimivan linnan historiaa.
Keraamisia munia ripauksella toistoa
Itse tehtävät pelissä ovat hyvin suoraviivaisia ja alkavat nopeasti toistamaan itseään; alkuperäisen tehtävänannon mukaan pelaaja kulkee siis ympäri linnaketta räjäytellen ilmantorjuntatykkejä ja kurittaen vihollisia. Tehtävien toistuvuuteen yritetään tuoda piristystä matkan varrelle sijoitettujen pulmien ja kiipeilykohtausten avulla. Kummankin toiminnon yksinkertainen toteutus ja liiallinen toisto alkavat pitemmän päälle kuitenkin tuntua puuduttavilta. Loppua kohden pelin tehtävät saavat onneksi hieman enemmän vaihtelua, kun juoni alkaa syventyä ja rutiinisabotointitehtävä muuttuu maailmanpelastusoperaatioksi.
Perustoiminnan lisäksi yksinpelikampanja sisältää myös paljon erilaisia kerättäviä esineitä, joiden avulla pelaajaa yritetään kannustaa tutkimaan peliympäristöä enemmän. Kampanjan aikana pelaajan tulee kerätä kokemuspisteitä tuovia asiakirjoja, vihollisteknologiaa sisältäviä pohjapiirustuksia, audiologeja sisältäviä esineitä, videologeja sisältäviä filmirullia sekä keraamisia munia, joiden tarkoitus jäi allekirjoittaneelle hämärän peittoon. Se ei tietenkään ole huono asia, että pelissä on paljon erilaista kerättävää – varsinkaan achievement-haukkoja ajatellen. Casual-pelaajalle keräily käy kuitenkin hyvin nopeasti tympeäksi, kun noukittavaa tulee vastaan joka viidennen metrin välein.
Kapteeni Keskiverto
Heti alkuminuuteista lähtien on selvää, että Kapu on saanut paljon vaikutteita pari vuotta sitten ilmestyneestä Batman: Arkham Asulym -videopelistä; varsinkin lepakkomiehen taistelutyyliä on yritetty sovittaa Kapteenin trikoisiin häpeilemättömästi. Prosessi ei kuitenkaan ole onnistunut moitteettomasti, sillä Kapteenin taisteluliikkeiden sulavuus ei pääse lähellekään sitä tasoa, mitä Arkham Asulymissä nähtiin. Suurin ongelma Kapun taisteluotteissa on napin painalluksen ja itse liikkeen suorittamisen välinen lagi. Pienen viiveen takia taistelu tuntuu ajoittain kankealta ja aiheuttaa virhepainalluksia. Pahiten viive näkyy kuitenkin akrobatiaa vaativissa kiipeilykohtauksissa ja muissa quick-time-event -toiminnoissa. Täysin surkeaa taisteleminen ei kuitenkaan ole, vaan silloin kun homma rullaa oikein, niin huoneen tyhjääminen useasta vihollisesta on erittäin tyydyttävää ja hienon näköistä toimintaa; varsinkin kilven heitteleminen taistelun tiimellyksessä tuo hymyn huulille.
Visuaalisesti Captain America on sitä kuuluisaa keskivertoa; sahalaitaa näkyy kyllä jatkuvalla syötöllä, mutta ei kuitenkaan niin karkeasti, että peliä voisi rumaksi kutsua. Ääninäyttelyn laatu sen sijaan löytyy jostain B- ja Ö-luokan väliltä, vaikka olisi voinut olettaa Captain America: The First Avenger -elokuvasta koostuneen näyttelijäkaartin pystyvän laadukkaampaan suoritukseen. Pelin ääninäyttely tukeutuu aivan liikaa stereotypioihin: saksalaisten hahmojen aksentti on kuin Pixar Studiosin tulevasta natsi-animaatiosta, kun taas amerikkalaiset äänet ovat sitä niin kovin tutuksi tullutta machoilua.
O’er the land of the free and the home of the brave?
Kaiken valituksen ja kritisoinnin jälkeen Captain America: Super Soldier tarjoaa kuitenkin hauskaa, joskin kankeaa toimintaa noin viiden tunnin ajan. Lisää elinikää pelille antavat valikoista löytyvät bonustehtävät, jotka tosin läpäisee noin tunnissa. Puhtaalla omallatunnolla tätä teosta ei kuitenkaan pysty suosittelemaan kenellekään täysihintaisena, vaikka huonompiakin supersankaripelejä on tullut pelattua. Marvel-sarjan fanien kannattaa kuitenkin pitää tämä teos mielessä, sillä Kapteeni Amerikka on ehdottomasti alelaarihinnan arvoinen hankinta.