Näin eurooppalaisittain Atlus tunnetaan valtavirtaa vastaan pyristelevien pelien viirinkantajana. Baijerilainen mediatalo on kustantanut esimerkiksi Sacred 2:n ja vähemmän mairittelevasti Risenin eurooppajulkaisut. Helmikuun 10. päivä lista jatkuu tähän saakka omaleimaisimmalla retail-nimikkeellä, mitä Xbox 360 asemassaan pyörittää. Ja mikä parasta, Catherine ei jää pelkän kuriositeetin tasolle, vaan se on oikeasti hyvä peli.
Päähenkilömme Vincent Brooks on kolmekymppinen elämässään epäonnistunut vetelehtijä. Mikrotukihenkilön toimessa juuri ja juuri pysyvällä poikamiehellä on kuitenkin käynyt flaksi naisasioissa: parisuhde fiksun ja sievän toimistopäällikön, Katherinen, kanssa on vielä voimissaan parin vuoden jälkeenkin. Omaa auvoaan ymmärtämättä Vince antaa asoiden rullata omalla painollaan. Sankarimme kuluttaa pääosan vapaa-ajastaan kantakapakassa lukiokavereidensa kanssa ryypiskellen tai parinkymmenen neliön kämpässään jumittaen. Taivaallinen joutenolo muuttuu hetkessä ihmissuhdehelvetiksi, kun Katherine alkaa yhtäkkiä puhua avioliitosta, ja samana iltana Vincen vakkaripöytään kiilaa kerrassaan hemaiseva vaaleaverikkö, Catherine.
”Sä oot mulle ainoastaan yhden illan pan…kkitili”
Perinteisenä kolmiodraamana käynnistyvä tarina saa pian perijapanilaisia piirteitä, kun soppaan sekoittuvat painajaisten houreilut, pinkit bokseri, pari jumalaa sekä tukku yliluonnollisia tapahtumia. Ylimääräisestä hötöstä huolimatta kerronta on kiinnostavimmillaan, kun polttopisteessä kypsyvät Vincent ja tämän daamit. ”Kolmannen korvapuusti” maistuu hetkittäin mainiolta kevyellä huumorilla ja animetyyppisellä överiydellä kuorrutettuna. Tätä saisi olla lyhykäisten välinäyttöjen sijaan enemmänkin. Sivuhahmot taas soittavat alati vain yhtä säveltä, eikä pienoismaailmana toimiva pubi tarjoa juuri muuta tekemistä kuin puhelimen kyttäämistä tekstareiden (tai pikkutuhmien kuvaviestien!) varalta. Harmittavasti uudelleenpeluuarvo jää tarinan kannalta lähes olemattomaksi, sillä Vincentin unissa ja tosimaailman kommunikoinnissa tehdyt valinnat vaikuttavat vain pariminuuttiseen loppunäyttöön.
Kevyt roolipelailu tekstareiden ja dialogien merkeissä jää lopulta sivuosaan. Suurin osa peliajasta vietetään Vincentin painajaisissa, joissa sankarimme joutuu kiipeämään henkensä edestä. Yö toisensa jälkeen Vincen on kiivettävä Jenga-tornin huipulle ennen kuin se sortuu. Palasia liu’uttamalla on muodostettava etenemisreitti ylöspäin; unimaan fysiikan lakeihin tukeutuen. Yksinkertainen pelisysteemi starttaa yksinkertaisilla kentillä, mutta matkan edetessä opitaan erilaisia kiipeämistekniikoita, jotka paljastavat palikkatestin monipuolisuuden. Kun kuutiota esimerkiksi työnnetään reunaan vasemmalle sen oikealle vetämisen sijaan, saattaa pelaaja joutua täydelliseen pattitilanteeseen. Tätä varten Catherinen jenkki- ja eurooppaversioihin on lisätty peruutustoiminto, jolla voi kelata siirtoja taaksepäin.
Keskustellessani pelistä kaveriporukassa totesin, että pelattavuus muistuttaa vähän kuin RedLynxin Trials HD:tä mutta tiukalla aikarajalla, epätarkemmalla ohjauksella ja harvemmilla tallennuspisteillä. Lonkalta heitetty luonnehdinta kristallisoitui omassa päässä myöhemmin tarkimmaksi mahdolliseksi kuvaukseksi, jonka osaan näin uniikista julkaisusta antaa. Kyseinen kotimainen prätkäpeli kutitteli aikanaan ikävästi ärsytyshermoja, mutta Catherinen palapelit ovat toista maata. Jo Normal-vaikeustaso sai ohjaimen lentämään. Pulmakulmissa jumittamisen hyväksyy vielä omana tyhmyytenä, mutta suunnittelumokat raivostuttavat: kun ohjaimen näppäimistä on käytössä vain puolet, miksi ihmeessä palikan reunaan tarttuminen ja siitä irti päästäminen täytyy sitoa samaan painikkeeseen? Kuulostaa pikkujutulta – ennen kuin on pudottautunut vahingossa rotkoon pari askelmaa ennen maalialuetta.
Catherinea on vaikea lokeroida yhteen kategoriaan. Siksi sitä voikin suositella kaikille pelihyllyn perustarjontaan kyllästyneille. Alimmalla vaikeustasolla kentät ovat selvästi Normal-tasoa helpompia, joten pelaaminen onnistuu muiltakin kuin vain Mensan jäseniltä. Hermojen käyntilämpötila taas pitäisi tarkastaa jo kassalla henkilöpapereiden yhteydessä, vaikka sitten pelkästään yhteisen hyvän nimissä.