Vuosi 2004 on ollut autopelien juhlaa. Pelaajille on tarjottu laadukkaita ajosimulaattoreita laidasta laitaan. World Rally Championship 4 ja Richard Burns Rally ovat tarjonneet huippurallia, FlatOut ja Burnout 3 vievät romuautoilun uusiin ulottuvuuksiin sekä Need For Speed Underground 2 antaa mahdollisuudet monipuoliseen kilpailemiseen ja ajokin muokkaamiseen. Markkinoita täydennetään vielä vuoden loppumetreillä yhdellä kilpa-autoilulla.
Surkea startti
Crash ’n’ Burnin graafinen yleisilme on erittäin selkeä. Radan varsilla ei juurikaan nähdä yksityiskohtia ja erikoistehosteet ovat rajoittuneet muutamiin animaatioihin. Räjähdykset ja tulipalot ovat aina samanlaisia. Yksinkertaisuus voi kuitenkin olla hyvä asia, sillä peli pyörii erittäin sulavasti. Autojen toivoisi menevän rikki näyttävämmin komeiden ilmalentojen jälkeen. Yleensä törmäyksen jälkeen liekit leimahtavat ja savun hälvettyä autosta on enää kori jäljellä. Loppujen lopuksi pelaajalle jää sellainen fiilis, että homma olisi toiminut yhtä hyvin suuremmillakin tehovaatimuksilla.
Pelin äänimaailmaan verrattuna grafiikka on hyvä suoritus. Kilpailuiden taustalla soi epämääräinen rockia muistuttava musiikki. Se jää pahasti muun äänimaailman alle ja siksi jumputus on lähinnä rasittavaa. Peliin on lisätty myös selostaja, joka on erittäin epäaktiivinen ja alkaa toistaa itseään jo ensimmäisen kilpailun aikana. Autojen moottorit ovat äänekkäitä ja saavat aikaan hyvän tunnelman. Valitettavasti moottoreista ei ole tehty persoonallisia ja melkein kaikki autot kuulostavat samanlaisilta. Hyvästä yleisräminästä huolimatta äänimaailma pilataan huonolla selostuksella ja typerällä musiikkiratkaisulla. Kummatkin olisi voinut jättää pois kokonaan.
Tasainen kiihdytys
Ajotuntuma on hyvä ja ohjaaminen tarpeeksi yksinkertaista. Pelaaja ei tarvitse suunta- ja olkanäppäinten lisäksi kuin yhtä nappia, jolla suoritetaan turbon käyttö. Monien arcade-käännösten tyyliin liipaisimet toimivat kaasuna ja jarruna, mikä on erittäin onnistunut ratkaisu. Vaikka ohjaaminen onkin helppoa, oikeat ajolinjat on löydettävä, jos mielii voittajaksi. Autot käyttäytyvät eri tavoin törmäystilanteissa. Törmäyskulma ja -vauhti ovat suuressa roolissa ja näin peliin tulee taktinen lisä.
Pelimuotoja on tavallisesta kilpailusta aina kamikaze-ajamiseen asti. Kamikaze-kilpailuissa pelaajat jaetaan kahteen ryhmään, jotka ajavat rataa päinvastaisiin suuntiin. Tällaisissa kilpailuissa törmäämiset ovat joskus taktisia tapauksia, sillä toisen auton romuttaminen on hyvä ratkaisu kilpailun voittamiseen. Varsinkin tässä asiassa kanssakilpailijoiden tekoäly on toimivaa, sillä usein tietokonekuskit romuttavat muita voiton toivossa. Tämä tekee kilpailuista tiiviitä ja jännittäviä maalisuoralle saakka.
Viimeinen mutka pitkäksi
Peli alkaa puuduttaa muutaman tunnin pelaamisen jälkeen. Ensimmäiset kilpailut ovat niin helppoja, ettei vaikeampiin asti edes jaksa tahkota. Ainoa mielenkiintoa herättävä mahdollisuus on, että kilpailuista saaduilla rahoilla voi ostaa uusia osia autoonsa. Tämäkin osa-alue on loppujen lopuksi erittäin rajoittunut ja yksinpelaaminen alkaa maistua puulta. Kavereiden kanssa ajaminen on kuitenkin yllättävän addiktoivaa viihdettä ja 16 pelaajan Xbox Live -tuki lupaa paljon. Peliseuran löytäminen on valitettavasti todella vaikeaa ja siksi hyvät verkko-ominaisuudet menevät hukkaan.
Crash ’n’ Burn yrittää olla hyvä jokaisella kilpa-autoilun osa-alueella eikä onnistu oikeastaan missään. Online-puolikin jää ilman käyttöä vain peliseuran puutteen takia. Miksi ostaa peliä, kun parempaakin on tarjolla? Kaikki ensimmäisessä kappaleessa mainitut pelit tarjoavat omilla alueillaan huippuautoilua. Crash ’n’ Burn jää huonoksi yritykseksi eikä sitä pelasta edes halpa hinta.