On tullut jälleen se hetki, kun yksi isomman luokan FPS-räimintä pölähtää kauppoihin. Se on yksi niistä peleistä, jonka nimi saa monet hereille ja pyyhkimään talviuinun jälkeisiä silmärähmiä. Kun Crytek tekee jotain, on pelimaailma kuulolla. Kun peli on Crysis, saa jo pelkkä nimi aikaan tunteita pelaajissa. Ei ehkä kuitenkaan sen pelattavuuden vaan pääosin grafiikan takia; onko jälleen saatu uusi Messias, joka saa pelaajat keräilemään leukansa lattialta sillä visuaalisella loistokkuudellaan, jonka pitäisi asettaa uudet standardit pelien ulkoasuille? Se peli, joka tuo huomispäivän grafiikat tämän päivän koneille? Ehkä, mutta on Crysis 3 paljon muutakin.
New York, New York
Crysis-sarjan juoni kuulostaa aavistuksen suttuiselta. Tällä kertaa pelaaja pistetään Crysis 2:n alussa itsemurhan tehneen Prophetin saappaisiin. Nyt kuitenkin 24 vuotta tapahtuneen jälkeen palataan jälleen New Yorkin nurkille ja Prophet elää ja voi hyvin. Crysis 3:ssa homma kuitataan kuitenkin sillä, että Crysis 2:n päähenkilö, Alcatraz, on Prophet. Alcatraz oli lähellä kuolemaansa toisen Crysiksen alussa. Prophet pelasti hänet ja puki nanopuvun herran päälle. Puku pelasti Alcatrazin hengen. Nanopukuun oli kuitenkin tallentunut Prophetin persoonallisuus, muistoja sekä videoita, jotka alkoivat pikku hiljaa kolvautumaan Alcatrazin mieleen, ottaen lopulta täyden vallan tämän mielestä Crysis 2:n tapahtumien aikana. Jos jostain syystä sarjan aikaisemmat pelit ovat kuitenkin pelaamatta, tai muistiaan haluaa virkistää, voi aikaisemmat tapahtumat katsoa pelin valikoista avatakseen kuvioita enemmän.
Olivat asiat niin tahi näin, ovat Ison omenan kadut jälleen nöyrinä pelaajalle aiheuttamaan stressiä korruptoituneelle C.E.L.L (Crynet Enforcement & Local Logistics) -yhtiölle. Vuosien poissaolon jälkeen Prophetin tultua New Yorkiin C.E.L.L ei ole kuitenkaan ollut aivan toimettomana, vaan rakentanut koko kaupungin ympäröivän nanokuvun pitääkseen pelisarjan todellisen uhan, puhtaasti sotaisan Ceph-rodun kurissa. Nanokuuri on ilmeisen hyvin auttanut, sillä yleinen usko on, että koko rotu on pyyhkäisty kaupungista.
Kaikki eivät kuitenkaan asiaan täysin usko, vaan Cephien isopaha, Alpha Ceph kummittelee Prophetin mielessä. Herra ei pysty antamaan asian olla rauhassa, sillä jo Crysis 2:n Nanopuku 2.0 oli suunniteltu ymmärtämään Cephien teknologiaa ja DNA:ta. Puku 2.0 on kuitenkin menneisyyttä, ja ajan saatossa se on päivitetty 3.0:ksi. Puku ymmärtää taas pari pykälää enemmän Cephiä ja osaa muutaman muunkin uuden jutun. Henkilökohtaisia ongelmia puvun kanssa kohdataan myös tarinan edetessä – ja käydään alusta asti läpi asiaa, onko Prophet ihminen, kone vai jopa Ceph puvun sisältämän muukalais-DNA:n takia. Vai noita kaikkia. Nämä ajatukset takaraivossa Prophet aloittaa suunnan kohti Crysis 3:n haasteita.
I’m a Marine, I’ll walk on water if I have to
Crysikset ovat siitä hassuja tapauksia, että niiden vahvin puoli pelillisesti ovat aina olleet yli-inhimillisiä kykyjä antavat nanopuvut. Periaatteessa jokaisessa sarjan pelissä on pääosassa nimenomaan puku, ja se miten sitä käyttää. Crysis 1 antoi varsin paljon liikkumavaraa laajojen kenttien ansiosta mutta sisälsi lähinnä aluskasvillisuutta, minkä vuoksi kiipeiltävää tai varsinaisia kiinteitä suojia ei ollut. Kakkosessa mentiin jo sitten toiseen ääripäähän: keskelle suurkaupunkia, jossa betoniviidakko tarjosi päinvastaista maisemaa ensimmäiseen osaan verrattuna. Onneksi Crytekin pojat ja tytöt ottavat neuvoista myös onkeensa, mikä näkyy Crysis 3:n kenttäsuunnittelussa. Vaikka peli sijoittuu jo kakkosessa koluttuun New Yorkiin, ei kuitenkaan samoja paikkoja kierrätetä – nyt myös lähes jokaisessa kentässä on sekä kasvillisuutta että betonia. Tylsähkön ensimmäisen kentän jälkeen avautuu Crysikselle tyypillistä avoimuutta ja pelaajan luovuudelle annetaan tilaa hyvällä kenttäsuunnittelulla sekä puvun ominaisuuksilla. Aivan Crysis 1:n avoimuudesta ei voida puhua, mutta kompromissi on silti kahden ensimmäisen pelin välillä hyvä. Ensimmäisen kentän ei kannata antaa hämätä, ja sen lineaarisuuden voi antaa anteeksi oikeastaan kokonaan, sillä se toimii lähinnä pelin oman tutoriaalin jälkeen tutustuttamisena, miten peliä haluaa pelata laajemman C.E.L.L-joukon keskellä ja pelin tarjoamassa ympäristössä. Crysis 3 onkin tutoriaalin ja kentän ansiosta erittäin aloittelijaystävällinen.
Ensimmäisestä kentästä päästäänkin pelin toiseen uuteen asiaan: Predator bowiin. Yksi varsin selkeistä nykytrendeissä peleissä – varsinkin FPS-semmoisissa – tuntuu olevan jousipyssy. Skyrimissa jousella ammuttiin loistavasti, samoin Far Cry 3:ssa, eikä Crysiksen tarvitse ujostella kahden jätin keskellä asian kanssa. On erittäin tyydyttävää pistää pahiksia kylmäksi häivemoodi päällä, ilman että itse paljastuu. Crysiksen asekustomointi on ollut aina nopeaa, selkeää ja nautittavaa sekä kesken pelin tapahtuvaa toimintaa – eikä Predator bow:ta olla kustomoinnin kanssa unohdettu. Tosin aivan samanlaiseen monipuolisuuteen tuliaseiden kanssa ei päästä, vaikkakin Crysis 3 sisältää neljä eri nuolityyppiä ja jousen jännitysvoimaa voi muuttaa. Normaali- ja sähkö- sekä kaksi eri tyyppistä räjähtävää nuolta eivät tosin yllätyksiä tuo, mutta jännitteen avulla pystyy jo määrittelemään, haluaako ampua nopeampaan tahtiin, esimerkiksi keskellä taistelua, vaiko hiipiä hyvään paikkaan ja naulata viholliset seinään kertalaakista maksimijännitysvoimalla. Jousen tulo peliin antaa kolmososassa tosiaan tunteen, että Prophet on saalistaja eikä enää saalistettava.
Pelattavuuden kanssa ei Crysis 3:ssa olla lähdetty tekemään juuri muutoksia. Ydinpelattavuus on täysin tallella – sillä erotuksella, että puvun suojaominaisuus ei kuluta energiaa muuten kuin osumia ottaessa. Puvun ominaisuuksien parantamista on kakkosesta muutettu myös sen verran, että nyt kentistä kerätään päivityspisteitä, joilla ostetaan ominaisuus, ja pelaamalla ominaisuuden vaatimalla tavalla puku päivittyy paremmaksi. Ominaisuudet ovat kuitenkin kakkososasta tuttuja, mainittakoon esimerkkinä täyshäive hiippailutapoissa, tutkan laajennus ynnä muut.
Kaiken kaikkiaan kolmannen Crysiksen yksinpeli on toimiva toimintapläjäys ja antaa vastauksia aukinaisiin kuvioihin. Varoitus kuitenkin Crysis 2:n pituudesta pitäville: kolmonen on pituudeltaan noin puolet kakkososan yksinpelistä, pitäen kampanjan pituuden noin kahdeksassa tunnissa. Pituus ei kuitenkaan itselle ollut ongelma, varsinkin kun koko kampanjan rytmitys toimii kolmosessa suhteellisen hyvin toiminnan ja suvantohetkien kanssa. Rytmitystä komppaa hyvin Crytekin lähes aina asiallisesti toimiva kenttäsuunnittelu.
Let’s find them, hunt them, kill them
Mitä Crysis olisi nykyään ilman moninpeliä? Ilokseen voi todeta, että kakkosen moninpeli on tehnyt paluun täysin Crysis 3:ssa. Niin hyvässä, mutta varsinkin pahassa. Hyvää on eittämättä se, että kolmososan moninpeli on monipuolisempi aiempaan osaan verrattuna. Viilailuja ja uusia ominaisuuksia on tehty harkitusti, eikä tasapaino petä missään pelimuodossa tai aseen kanssa. Pelin kahdeksaan pelimuotoon ja 12 kenttään riittää pelattavaa riittävästi mihin tarpeisiin tahansa. Erityismaininta täytyy antaa varsin toimivalle Hunter-muodolle. Pelimuodon idea on yksinkertainen: lobbyn pelaajista kaksi valitaan yli-inhimillisiksi, näkymättömiksi ja äänettömiksi saalistajiksi aseinaan jousipyssyt. Loput pelaajista ovat C.E.L.L-sotilaita, aseinaan normaalit tussarit, vailla häive-, tai hyppyominaisuuksia. Saalistajien pitää 90 sekunnin aikana metsästää jokainen C.E.L.L-sotilas kentältä, keinolla millä hyvänsä. Kaatuneesta sotilaasta tulee synnyttyään saalistaja, joten jänniä hetkiä alkaa sotilailla olemaan, kun vierestä kaatuu kaveria kuin heinää. Hetkeen ei ole tullut palkitsevampaa pelimuotoa vastaan. Uutena asiana nyt myös Crysis 2:n yksinpelistä tutut Pingerit ovat pelaajien ohjattavissa nettikentillä, mikä osakseen tekee väliajoin vaihtelua pelkkään miehistösotaan.
Jos hyvää, niin nyt sitä pahaakin: lagi. Aikoinaan oli niitä päiviä, kun Crysis 2 oli käytännössä pelikelvoton verkkoviiveen takia. Niistä päivistä ollaan päästy parempaan suuntaan, mutta oire on vahvasti läsnä tässäkin Crysiksessa. Päivisin ja aktiiviseen aikaan illalla pelejä löytyy kiitettävästi ja ne toimivat hyvin, mutta ongelmia alkaa ilmenemään, kun amerikkalaiset alkavat heräilemään. Pelin verkkoviive on kelvotonta useimmissa peleissä, ja matseista lentää pihalle enemmän kuin soisi. Hyvässä lykyssä myöhäisillalla yksi viidestä pelistä on kelvollinen, joskaan ei toimivien matsien tasolla, missä ongelma lienee, koska se myös vaikuttaa oman hahmon moninpeli-leveleihin. Joka kerran, kun moninpeliä alkoi pelaamaan, sai huomata että pari viimeistä matsia eivät olleet jääneet muistiin ja leveli oli tippunut vähintään yhden pykälän. Ongelmaa ei sinääsä asian kanssa olisi, mutta kun taas saa lähteä avaamaan jo avattua asetta tai puvun ominaisuutta on se turhauttavaa. Olisin uskonut, että suhteellisen hyvin toiminut moninpelibeta ja Crysis 2:sta saatu kokemus olisivat antaneet osviittaa Crytekille kiertää jo tutuksi tulleet kuopat.
Toimiessaan Crysis 3 -moninpeli on kuitenkin pirun hauskaa ja hyvä kompromissi Call of Dutysta ja Halo 4:stä. Crytekin luova kenttäsuunnittelu pääsee varsinkin nettikentillä suorastaan oikeuksiinsa, eikä yhtäkään huonoa tai epätasapainoista kenttää pelistä löydy. Paluun tekee myös kakkosesta tuttu Skyline. Itselle kelpaisi muutama muukin kenttä avosylin edellisestä osasta.
Potential incapacitate risk
Ei, Crysis 3 ei ole huono peli – kunhan se vain toimii. Yksinpeli on oikeastaan juuri sopivan pitkä, hyvin rytmitetty toimintapaukku. Moninpeli on toimiessaan hemmetin hauskaa, varsinkin hyvällä joukkueella, ja ongelmat ovat niitä ikuisia: ”päivityksiä odotellessa” -tasoa. Kokonaisuudessaan Crysis 3:lla on kuitenkin feng shui kohdillaan – ei ehkä aivan vuoden parhaaksi toimintapeliksi, mutta ei se varmasti noteeraamattakaan jää. Crysis 3 on hyvä päätös trilogialle.