90-luvun loppupuolella synnytetty tanssipeligenre ei näytä vieläkään kuolemisen merkkejä. Konamin Dancing Stage -sarjasta (joka Euroopan ulkopuolella tunnetaan Dance Dance -etuliitteellä) on Xbox 360:lle julkaistu aiemmin Dancing Stage Universe, ja nyt on jatko-osakin löytänyt tiensä kauppojen hyllyille.
Tanssipelien idea on yksinkertainen. Ruudun yläosassa on neljä nuolta, ja alhaalta valuu nuolia eri nopeuksin ja yhdistelmin. Pelaajan tehtävä on osua (tanssimatolla) vastaavaan nuoleen tai useampaan oikeaan aikaan. Askelkuvion toteutuksella on paljon merkitystä. Mikä tahansa sohaisu ei riitä. Hyviin pisteisiin pääseminen vaatii täydellistä ajoitusta ja sitä myöten hyvää rytmitajua sekä vikkelät koivet.
Tanssin universumi
Kaikki aiemman Dancing Stage Universen pelimuodot ovat entisellään. Questissa suhataan tanssiklubien välillä erilaisia haasteita ratkoen ja rahaa pelihahmon muokkaamista varten keräten. Tätä pelimuotoa on onneksi helpotettu jonkin verran. Alun haasteet eivät ole yhtä hermoja raastavan hankalia kuin ykkösessä. Questin lisäksi yksinpelaajalle on Challenge, jonka tehtävissä pitäisi DSU-ekspertillekin olla tekemistä. Minulle ne olivat aivan liian vaikeita, suorastaan käsittämättömiä. Jokin hyöty sähellyksessä sentään on: pelin voi tässäkin versiossa asettaa muistamaan kulutetut kalorit, joita todella tuntuisi haihtuvan. Ainoana kokonaan uutena lisänä on Free Play, jossa pelaaja saa laittaa tyrät rytkymään täysin oman mielensä mukaan, ilman ilmaisua rajoittavia nuolia. Mikään kummoinen uudistus se ei ole, eikä ainakaan minua innostanut pelaamaan.
Tanssijumpan taustahumppa on edelleen turhan hajutonta ja mautonta jytkettä, joka ei jätä juuri minkäänlaisia muistijälkiä. Ykkös-Universen musiikkivalikoiman vallanneelta mielikuvituksettomalta konejumputuspoptekno-akselilta on sentään päästy vähän monipuolisimmille urille, vaikka muutos onkin marginaalinen. Ainoa mainitsemisen arvoinen viritys tulee Konamin oman pelikokoelman puolelta: siinä missä DSU:a piristi Castlevanian teemasta miksattu kipale, DSU 2:ssa Contra-potpuri erottuu edukseen. Vastaavaa soisi olla mukana enemmänkin. Musiikki ei silti ole kaikki kaikessa samalla tavalla melkeinpä soundtrackin kuin soundtrackin tahtiin maton tamppaaminen kuluttaa kinkkua.
Koska en päässyt Liveen sillä viikolla, jolloin peliä arvostelumielessä pelasin, ja koska en myöhemmin löytänyt virtuaalivastustajia, en osaa sanoa verkkopelin toimivuudesta mitään. Rohkenen veikata, että se toimii ihan yhtä hyvin kuin aiemmassa pelissä. Veikkaan myös, että olisin saanut köniin aivan yhtä pahasti kuin ykkösessäkin. Sen Live-pelaajat olivat keskimäärin käsittämättömän hyviä. Laisellani rytmitajuttomalla nyypällä ei ollut mitään saumaa heitä vastaan.
Viimeinen tanssi
En ihan tarkkaan ymmärrä, miksi näiden pelien pelaamista tanssimiseksi nimitetään. Kutsuisin sitä ennemmin aerobikkaamiseksi tai jumppaamiseksi. Joka tapauksessa, oli nimitys mikä hyvänsä, tärkeintä on, että tulee hiki ja että on hauskaa. Muiden rävellyksen seuraaminen on aina yhtä hupaisaa, omasta koikkelehtimisesta puhumattakaan.
Tanssipelejä pelanneille Dancing Stage Universe 2:ssa ei ole mitään uutta. Se on Dancing Stage hyvässä ja pahassa. Eurooppalaisella Xbox 360:lla pelaaville tanssaajille ei kuitenkaan parempaa vaihtoehtoa ole, ellei pidä edellisosan musiikkivalikoimasta (ja yksinpelin vaikeustasosta) enemmän. En osaa sanoa, millainen DSU 2 on muiden pelikoneiden vastaaviin peleihin verrattuna, mutta ainakin itse olen sitä pelatessani viihtynyt ja hikoillut. Dancing Stage Universe 2 on kelpo peli heille, jotka eivät ole genreen vielä tutustuneet. Tanssimaton hankinta on myös sellaisille edessä, koska eihän kukaan tällaisia padilla pelaa.