Ei varmaan ollut vaikea arvata, että ”remasteribuumin” myötä näkisimme jossain vaiheessa myös Souls-sarjan pelejä. Dark Souls II tuli kuitenkin vanhemmalle sukupolvelle uusien konsoleiden ollessa jo markkinoilla, mikä taatusti jäi askarruttamaan pelinkehittäjiä. Paljon oli kuitenkin konsolipelaajia siirtynyt uudelle sukupolvelle. Vuoden verran siinä meni, ja lopputuotteen nimi on Dark Souls II: Scholar of the First Sin. Se sisältää emopelin ja kaikki kolme julkaistua lisäosaa.
Hieman alkuun harmittelin, kun pienessä mielessäni haudoin ajatusta siitä, että paketissa olisi ollut myös ensimmäinen ja erinomainen Dark Souls Artoriaksen kanssa. Kuitenkin pian unohdin harmitukset ja jäin odottamaan henkilökohtaisen ”messiaan” paluuta. Peli julkaistiin 2. päivä huhtikuuta. Maistuuko seikkailu Drangleicin kuningaskunnassa edelleen vai onko aika nostaa kytkintä ja katsoa toisaalle?
Muutoksen tuulia hovissa
Vaikka kyseessä on pääpiirteittäin se sama Dark Souls II, ovat pelintekijät tuoneet uusioversioon tuoreita ideoita. Pelaajan astuttua Majulan lämmöstä vaarojen keskelle valkenee vanhemmillekin konkareille jotain poikkeuksellista. Vihollisjoukkoja on organisoitu uudelleen, ja monin paikoin ne ovat lukuisampia. Välillä uudet sijoittelut ovat niin nokkelia, että edetäkseen on käytettävä kunnolla aivosoluja. Näin ollen peli tuntuu heti alusta lähtien mukavan freesiltä.
Vaikka pidänkin haasteista, muodostuu vihollisjoukkojen lukumäärästä ajoittain kaksiteräinen miekka, sillä tietyillä alueilla niitä on liikaa ja flow uhkaa kadota. Varsinkin alkutaipaleella, kun hahmo on lapsenkengissä, on helppo turhautua, kun pahiksia täytyy houkutella yksi kerrallaan listittäväksi – se tunne, kun operaatio kariutuu ja yhden sijasta hyökkääkin kolme kerralla, ja kenties neljäs on ampumassa horisontista nuolilla.
Täysin identtinen alkuperäisen kanssa ei ole enää pelin tarinakaan. Vaikka ydin on pysynyt ennallaan, on muun muassa lorea selkeytetty, ja varusteiden selosteet ovat yksityiskohtaisempia. Tarina on saanut myös uuden vaihtoehtoisen lopun ja uuden nemesiksen, Aldian.
Kehuja ansaitsee erityisesti verkkopelaaminen. Toisten pelaajien sessioihin tunkeutuminen käy nopeasti ja vaivattomasti. Lisäksi enää ei tarvitse pidättäytyä ensimmäisessä läpipeluukerrassa, jotta matseihin pääsisi, sillä edeltäjää vaivannut muuri on remasterista poistettu. Parhaimmillaan kekkerit ovat kuuden laumoissa, mutta sellaisiin pardeihin pääseminen vaatii melkoisesti tuuria, tai sitten oman poppoon.
Se kauniimpi Drangleicin kuningaskunta
Scholar of the First Sin pyörii 1080p kuvanlaadulla, ja framet ovat tasaista kuuttakymmentä, joskin pienen huoneen täyttyessä vihollisista saattaa ruudunpäivitys tipahdella. Sutjakkaamman ruudunpäivityksen myötä taistelut pääsevät entistä paremmin oikeuksiinsa – pelin parhaasta osa-alueesta tulee mitallisen verran nautinnollisempaa.
Graafinen ulosanti on edeltäjäänsä huomattavasti skarpimpaa ja piirtoetäisyys ottaa reippaan harppauksen paremman puolelle. Ehkä paras visuaalinen uudistus, mikä alkuperäisestä konsoliversiosta lähes puuttui, on valon ja pimeyden välinen erottelu. Varjot piirtyvät, valon sijainnista riippuen, vakuuttavasti seinille. Tietyt alueet ovat myös merkittävästi pimeämpiä. Soihdulle löytyy vihdoin käyttöä tässä pelissä.
Vielä kerran, Vendrick
Kun lopputekstit noin 40 tunnin jälkeen jälleen kerran näyttäytyvät ruudulla, on helppo todeta, että tietyt pelit eivät vanhene muiden tavoin. Näin pelisarjan veteraanin silmistä katsottuna Dark Souls II:een tehdyt muutokset rikastivat matkaa Drangleicissa. Reissunteko ei tuntunut puuduttavalta, vaikka pariin kohtaan jumiutuminen alussa pienesti söi allekirjoitettua. Vaikeustasoltaan Scholar of the First on armoton ja vaikeampi kuin edeltäjänsä. Itse ”true soulerina” otin haasteen vastaan ja kuolin kymmeniä kertoja hymyssä suin. Samalla kuitenkin mietin, että tekikö From Software matkasta nyt liian tuskastuttavan ensikertalaisille.
Scholar of the First Sin on ehdottomasti harkitsemisen arvoinen uusille konsoleille, jopa täysihintaisena. Monella tapaa tämä uusioversio on sitä, mitä alkuperäisen olisi pitänyt aikanaan olla. Se sisältää myös kaikki julkaistut lisäosat, jotka tuovat roppakaupalla tunteja lisää pelikelloon.
Lue myös Dark Souls 2 -arvostelu.