FromSoftwaren kehittämä ja seitsemisen vuotta sitten julkaistu Demon’s Souls osoitti, että pelaajilla on edelleen halua haastaville peleille. Kuitenkin vasta jatko-osa Dark Souls nosti pelit kehittäneen FromSoftwaren, ja etenkin studion nokkamiehen Hidetaka Miyzakin, pelimaailman parrasvaloihin. Sittemmin sarja on laajentunut Dark Soulsin jatko-osan lisäksi PlayStation-yksinoikeuspeli Bloodbornella, joka nimestään huolimatta omaa ison osan Souls-perimää. SoulsBorne-pelien jatko on aina iso tapaus, ja nyt on vihdoin vuorossa Dark Souls 3. Ensimmäisen Dark Soulsin aloittama trilogia saa viimeinkin päätöksensä.
Kuolemisen hienosäätöä
Peli käynnistyy pelihahmon ylösnousemuksesta, eikä aikaakaan kun vastaan tulee Firelink-pyhäkkö. Pyhäkkö toimii pelin keskusalueena, ja niin tason nostamiset, kaupankäynnit kuin varusteiden parantelut hoidetaan tätä kautta. FromSoftware luottaa tarinankerronnassa jälleen hyväksi havaittuun kryptisyyteen, ja pelimaailman taustoista saakin tietoa vain keskustelemalla kaikken kanssa ja lukemalla kaiken, mitä vastaan tulee. Pelin pystyy siis pelaamaan läpi ymmärtämättä yhtään, mitä ympärillä tapahtuu, mutta maailmasta ja tarinasta kiinnostuneelle pelaajalle aukeaa kiehtova kertomus. Suurin osa taustatarinasta on sarjan aiempien pelien tapaan todella hyvin piilotettua, ja nostan hattua pelaajalle, joka löytää kaikki salaisuudet turvautumatta internetin apuun.
Dark Souls 3 ei keksi luurankopyörää uudestaan, vaan luottaa tutuiksi havaittuihin konsteihin pelaajan kiusaamiseksi. Pelimekaniikka on suurelta osin ennallaan, mutta muutamia muutoksia on tehty. Peli on hieman aiempia Souls-pelejä nopeampi, mutta aivan Bloodbornen vikkelyyteen ei kuitenkaan mennä. Edellisestä Dark Soulsista tekee paluun pikamatkustus nuotioiden välillä, kun taas aseille annettu erillinen taitohyökkäys tuo hieman mieleen Bloodbornen trick weapon -systeemin. Muuten taistelu on entisellään, ja pelaajan on pidettävä jatkuvasti silmällä sekä vastustajaa, että omaa stamina-mittariaan. Taistelut ovatkin parhaimmillaan pitkiä kiertelyitä ja iskumahdollisuuksien odottamista. Mekaniikkaan tehdyt muutokset virtaviivaistavat peliä mukavasti, ja etenkin nopeammat liikkeet ovat tervetulleita. Pienempiä muutoksia näkee siellä täällä, mutta pelin perusluonteeseen ei ole kajottu. Myös omintakeinen moninpeli tekee paluun pieniä muutoksia kokeneena. Suurimpana pelaajamäärän kasvu, sillä tällä kertaa peli mahdollistaa jopa kuuden pelaajan samanaikaiset mittelöt.
Oikotie kuolemaan
Iso osa sarjan viehätystä on ollut taidokkaasti rakennettu maailma, jossa risteilee oikoteitä ja vaihtoehtoisia reittejä. Dark Souls 3 sisältää myös paljon tätä, mutta etenkin pelin alkupuolella alueet tuntuvat entistä itsenäisemmiltä kokonaisuuksilta. Myöhemmät alueet aukeavat hieman enemmän, mutta ylipäätään pelistä jää aiempia lineaarisempi vaikutelma. On silti hieno tunne, kun puolikuolleena löytää sen oikean reitin takaisin nuotiolle ja saa hengähtää hetken. Ajoittain tarkistuspisteinä toimivia nuotioita on kuitenkin ripoteltu yllättävän tiheään, mikä vähentää osaltaan pelkoa valuuttana toimivien sielujen menettämisestä. Alueet ovat pääosin mielenkiintoisia, joskin mukaan on saatu jälleen ärsyttävä suo, jossa samoilu ei vain ole millään mittapuulla hauskaa tai antoisaa. Onneksi heikommat alueet ovat kuitenkin selkeässä vähemmistössä. Lineaarisuudesta huolimatta pelin tapahtumapaikkana toimiva Lothricin kuningaskunta muodostaa kuitenkin selkeän kokonaisuuden. FromSoftware on aina Demon’s Soulsista saakka hallinnut synkkien ja lohduttomien maailmojen luomisen, ja siinä onnistutaan jälleen. Heti alkumetreiltä asti alueet ovat vaikuttavan näköisiä jyrkkine pudotuksineen ja kaukana siintävine vuorineen. Myöhemmin päästään muutamiin todella vaikuttaviin ympäristöihin, joiden ihastelun keskeyttää vain halu olla kuolematta.
Valmistaudu kuolemaan… vähemmän?
Souls-sarjan peleistä puhuttaessa ensimmäiseksi puheenaiheeksi nousee usein pelien vaikeus. Dark Souls 3 ei ole tässäkään mielessä poikkeus, vaan edetä saa edelleen varovasti. Liiallinen itsevarmuus kostautuu väistämättä ja ohjaimesta tulee helposti sivullinen uhri tuhansien sielujen kadotessa lopullisesti varomattoman pelaamisen vuoksi. Souls-peleille tuttuun tyyliin jokainen vihollinen on vaarallinen. Heikoimmatkin hirviöt tekevät runsaasti vahinkoa iskemään päästessään, joten oikea-aikaisen väistämisen ja kilven käytön oppii pakostikin nopeasti. Pelin pomotaistelut eivät kuitenkaan ole täysin tasapainossa muun haastavuuden kanssa. Muutamat alkupuoliskon pomotaistelut eivät nimittäin vaadi juuri minkäänlaista taktikointia, ja ikkunat väistöihin ovat todella anteliaita. Parasta Souls-pomoissa on juuri oikean taktiikan hakeminen sekä pomon liikkeiden lukeminen, ja kun nämä poistetaan, katoaa myös iso osa pelin viehätyksestä. Tästä syystä pelin alkupuoliskoa voisi luonnehtia jopa tylsäksi. Helppouden vuoksi alkupuolen pomot eivät jää laisinkaan mieleen. Peli myös rakastaa liikaa pomotaisteluita, joiden voittamiseen on vain yksi oikea tapa. Taistelut kuitenkin vaikeutuvat loppua kohden, ja etenkin vaihtoehtoisilta alueilta löytyy todellista haastetta tarjoavia pomotaisteiluita. Pomoilla on myös entistä enemmän eri vaiheita ja muutamaan otteeseen tuntuukin, että taistelee kahta eri pomoa vastaan peräkkäin – niin erilaisia eri vaiheet voivat olla. Myös läpäisyn jälkeen aukeava New Game+ on suhteettoman helppo, vaikka vaikeustason pitäisi kaiken järjen mukaan olla normaalia korkeampi. Vaikeustason lisäksi pelin tasapainotus on muutenkin hieman pielessä. En esimerkiksi joutunut kertaakaan korjaamaan aseita vaikka aseiden ja kilpien kuluminen pelissä onkin mukana. Varusteiden kuluminen tuntuukin lähinnä hyödyntämättä jätetyltä jäänteeltä menneisyydestä.
Dark Souls 3 on huippuunsa hiottu näkemys Souls-pelistä, mutta ei kuitenkaan ole täysin vailla vikoja. Lineaarisempi maailma ja konepellin alle tehdyt muutokset jakavat taatusti mielipiteitä, mutta epätasainen pomovalikoima on pelin suurin yksittäinen miinus. Puutteineenkin Dark Souls 3 on erittäin nautinnollinen seikkailu haastetta kaipaaville pelaajille. Jos Souls-väsymys vasta kutittelee päälakea kuristusotteen sijaan, on Dark Souls 3 ehdottomasti yksi vuoden parhaista pelikokemuksista.