Ehkä yksi kaikkien aikojen persoonallisimmista ja siisteimmällä hahmorosterilla varustetuista tappelupeleistä on tehnyt näyttävän paluun. Vuosikaudet pölyä kerännyt tappelulegenda on jälleen keskuudessamme, tällä kertaa HD-ajalle päivitettynä. Darkstalkers Resurrection sisältää Darkstalkers-saagan kakkos- ja kolmososat; vuonna 1995 julkaistun Night Warriors: Darkstalkers’ Revengen sekä vuonna 1997 julkaistun Darkstalkers 3:n. Kahden pelin julkaiseminen samassa setissä on Capcomilta hieno veto, mutta olisivat nyt saman tien ympänneet pakettiin vielä ykkösosankin.
Step back loser! Make way for the winner!
Itse tutustuin Darkstalkersiin joskus 90-luvun loppupuolella, hämärässä espanjalaisessa peliluolassa, ja ihastuin välittömästi. Olin aiemmin fanittanut Street Fighteria, mutta Darkstalkers nousi hyvinkin pian jaetulle kärkisijalle, kiitos sen toimivan ja sujuvan tappelun ja mahtavan hahmokavalkadin.
Darkstalkers ei koskaan oikein yltänyt massasuosiossa samalle tasolle esimerkiksi Street Fighterien tai Tekkenin kanssa, ja sen kohtalo on ollut jäädä Street Fighterin vähän oudoksi pikkusisarukseksi. Darkstalkers kantaa friikkiytensä kuitenkin ylväästi ja on todella ansainnut paikkansa uudelleenjulkaistavien klassikkopelien joukossa.
Basically I’m stronger and you’re weaker!
Tutoriaalissa voi opetella liikkeitä ja komboja hahmokohtaisesti, ja sen avulla aloittelijakin pääsee mukavasti sujahtamaan Darkstalkersin hullunhauskaan maailmaan. Kattava, vaikkakin hieman kankeakäyttöinen tutoriaali on pelissä ihan paikallaan.
Darkstalkersin pelimekaniikka on todella toimiva, kontrollit tiukat, ja sen perustoiminnot on aika helppo oppia. Tämä madaltaa mukavasti kynnystä alkaa pelata matseja. Haastettakin kuitenkin löytyy sitä kaipaaville – hienoimpia komboja, saati niiden sulavaa käyttöä, ei todellakaan opi ihan heittämällä. Aikoinaan uraauurtavat liikkeet, kuten ilmablokkaukset ja reversal attackit tuntuvat edelleen hemmetin hyviltä. Xbox-ohjain ei ehkä ole ihan paras mahdollinen peliväline – pari kertaa kaipasin ihan tosissani fight stickia – mutta ajaa kyllä asiansa. Pelistä löytyy paljon pikkuhaasteita, kuten ”torju seuraavan vastustajan hyökkäys kolme kertaa peräkkäin”, joita suorittamalla voi ikään kuin nostaa leveleitä. Leveleitä nostamalla taas saa avattua vaikkapa hahmoprofiileita, konseptitaidetta ja muuta mukavaa.
Darkstalkersia voi hakata joko normaalinopeudella tai turbolla. Ja täytyy sanoa, että kun on turbolla pelannut pari matsia, ei normaalinopeuteen enää ole paluuta. Turbo vie pelin taas astetta korkeammalle tasolle, jossa jo hämärtynyt todellisuus nyrjähtää lopullisesti raiteiltaan, ja elämän tarkoitus tiivistyy toinen toistaan villimpien iskujen, potkujen, torjuntojen ja loikkien vuoropuheluksi. Peli kulkee eteenpäin kuin juna ilman jarruja ja muistuttaakin parhaimmillaan todella häiriintynyttä tanssia. Niin kaunista, sulavaa ja väkivaltaista. Juuri tästä Darkstalkersissa on pohjimmiltaan kyse.
I enjoyed abusing you. Care to try it again?
Jos kotisohvalta ei löydy pelikaveria, on Darkstalkersin online-moninpeli ihan varteenotettava vaihtoehto. Käytössä on GGPO-tekniikka, ja lagisia matseja on tullut vastaan ilahduttavan vähän. Tarjolla on ”perusmatseja”, joita voi pelata ihan huvin vuoksi sekä kilpailuhenkisempiä Ranked Matcheja, joissa saa tai menettää, matsin lopputuloksesta rippuen, Battle Pointseja. Tappeluseuraa tosin löytyy aika vaihtelevasti, mutta silloin kun matsin sattui saamaan aikaiseksi, ei online-pelistä juurikaan löytynyt moitittavaa – päinvastoin, ”yksi matsi vielä” -mode jäi välillä päälle hyvinkin pitkiksi ajoiksi. Hauskana lisänä täytyy myös mainita mahdollisuus tallentaa omat online-matsinsa ja iskeä ne vaikka Youtubeen koko maailman ihmeteltäviksi. Aikamoista pikselimössöähän nuo lopulta olivat, mutta mainio lisä jokatapauksessa. Omien matsien uudelleenkatsominen on mös hyödyllistä oppimisen kannalta, jos haluaa pelaamista ihan tosissaan treenata.
Scream in harmony with the devil’s choir!
Ei kannata antaa pelin nimessä olevan HD-termin hämätä. Darkstalkers näyttää ihan siltä, miltä se näytti vajaat 20 vuotta sittenkin – kunnon vanhan koulukunnan mätkimispeliltä. Hieman on toki siistitty ja puunattu sieltä täältä, mutta särmää löytyy yhä. Mukana tulee myös huima määrä erilaisia säätöjä ja filttereitä, joilla näkymää voi muokata mieleisekseen. Kannattaa ehdottomasti kokeilla vaikkapa säätöä, jolla pelin saa näyttämään ihan siltä kuin pelaisi sellaisella vanhanajan pelikoneella. Tähän kun lisätään vielä tahmea ohjain, huono ilmanvaihto ja hienhaju, aletaan olla aika lähellä 90-luvun pelihallitunnelmia. Retrokolikolla on kuitenkin kääntöpuolensa – peli on graafisesti valitettavan vanhentuneen näköinen. Värikäs, hauska ja retro, kyllä. Mutta myös ikääntynyt.
Darkstalkersin hahmovalikoima zombirokkareineen, kissaihmisineen, faaraoineen ynnä muine ikimuistoisine persoonineen on aina ollut vertaansa vailla. Hahmot erottuvat toisistaan paitsi luonteensa ja ulkonäkönsä, myös pelattavuuden ja liikkeidensä puolesta, eikä niiden parissa tule tylsää. Darkstalkersin ollessa kyseessä voi aina luottaa siihe, että kaikki mahdollinen ja mahdoton on vedetty ihan överiksi. Tämä pätee niin hahmoihin, niiden liikkeisiin, kuin pelin musiikkeihinkin. Skitsofreenisesti looppaava jumputus kuuluu tähän konseptiin kuin nyrkki silmään.
I’ll survive! My name or shape may change, but I will remain!
Darkstalkers: Resurrection on toimivaa ja mukaansatempaavaa viihdettä, jota voi fanityttölasit pois heitettyäänkin lämpimästi suositella sekä faneille että tulokkaille, ja erityisesti vähän vinksahtaneempien klassikoiden ystäville. Pelin hahmorosteri on verraton, eikä Darkstalkers-sarjalle ole vielä tähän päivään mennessä löytynyt todellista haastajaa. Toivottavasti Capcom jatkaa samoilla linjoilla ja julkaisee lisää Darskstalkerseja myös tulevaisuudessa.
Katso traileri