Dead By Daylightin idea on hyvinkin yksinkertainen ja monesta teinikauhuelokuvasta tuttu. Yksi yliluonnollisilla kyvyillä vahvistettu murhaaja jahtaa aseettomia selviytyjiä, joiden tarkoitus on piileskellä, huijata murhaajaa ja paeta alueelta elossa. Kuvio on hieman samanlainen kuin Friday The 13th -pelissä, mutta ilman elokuvalisenssin rajoitteita. Dead By Daylightissa murhaajia on monta erilaista ja jokaisella on omat erikoiskykynsä ja ominaisuutensa, kuten myös selviytyjillä. Roolipelimäinen kehityspuu, harvinaisuusluokitetut varusteet ja hirviömäiset tappajat tekevät pelikokemuksesta mielenkiintoisen, mutta kuinka pitkään?
Yhdessä selvitään, yksin jahdataan
Selviytyjänä hengissä selviäminen vaatii paljon tiimityötä, huonon tappajana pelaavan, tai hyvää tuuria. Selviytyjien tehtävänä on etsiä pelialueelta generaattoreita, joita täytyy käynnistää pakenemista varten. Kun viisi generaattoria on saatu pumpattua käyntiin, syttyy pelastustiet avaaviin kytkimiin virta ja pelaajat pääsevät karkuun. Generaattoreiden käynnistäminen ei ole kuitenkaan mikään helppo juttu, sillä se on erittäin hidasta, varsinkin jos sattuu munaamaan käynnistymisen aikana tulevat Quick Time Event -testit. Yhdessä toisen selviytyjän kanssa homma käy toki nopeammin, kuten kaikissa muissakin tehtävissä. Alueelta löytyy myös laatikoita, joista voi kerätä itselleen erilaisia varusteita nopeuttaakseen esimerkiksi tiimitoverin parantamista tai ansojen sabotointia. Lähes jokainen tehtävä vaatii nopeaan Quick Time Eventiin reagointia ja mikäli homma menee pieleen, saa murhaaja ilmoituksen tapahtuneesta virheestä ja lähtee mahdollisesti katsomaan mikä on homman nimi.
Kun murhaaja lähestyy selviytyjää, asiasta ilmoitetaan kohonneella sykkeellä ja kovenevalla taustamusiikilla. Tällöin tulee aika häipyä paikalta ja piiloutua, sillä kuolo korjaa äkkiä ja pakeneminen ilman suojaa on äärimmäisen vaikeaa. Selviytyjän suurin ase murhaajaa vastaan on kamera, sillä selviytyjän kamera on kytketty tämän selän taakse, kolmanteen persoonaan. Kameraa pyörittämällä saa hyvän kuvan pelialueesta, edessä olevista esteistä ja mahdollisista piilopaikoista. Hirviömäinen tappaja sen sijaan näkee koko pelin ensimmäisestä persoonasta, missä on myös omat rajoitteensa. Mikäli selviytyjänä pelaava on kyykyssä sopivassa kohdassa näkösektorin reunassa, putkinäköinen tappaja ei tätä välttämättä näe.
Tappajalla pelaaminen on täysi vastakohta selviytyjälle. Yksinäinen susi liikkuu nopeammin kuin selviytyjät, mutta on kömpelö kaikenlaisten esteiden ylityksessä. Apunaan tappajalla on hahmosta riippuen omat erikoistaitonsa, kuten karhunraudat, teleporttiansat, moottorisaha tai näkymättömyys. Taidoissa on vahvuutensa, mutta myös heikkoutensa. Esimerkiksi näkymättömänä pelaava Wraith ei pysty näkymättömyystilassa tekemään mitään, mutta hänen läsnäolosta ei myöskään kuulu lähestymisestä varoittavaa sydämentykytystä. Sähköshokkeja antava Tohtori sen sijaan pystyy nostamaan selviytyjän hulluustasoa, jolloin tämä alkaa näkemään näkyjä ja huutamaan peloissaan, paljasten olinpaikkansa Tohtorille.
Murhaajalla on myös muutakin tehtävää, kuin juosta ympäri pelialuetta hakkaamassa selviytyjiä. Kun tämä saa yhden pakenevista kiinni, pitää uhri ripustaa roikkumaan valtavaan lihakoukkuun odottamaan uhrausta pimeille voimille. Muut pelaajat voivat tämän jälkeen tulla auttamaan avutonta uhria, tai vaihtoehtoisesti keskittyä pakenemiseen. Tässä tilanteessa tulee esiin pelin yksi ärsyttävimmistä ongelmista, nimittäin kyttäävät tappajat. Liian moni tappajana pelaavista jää seisomaan suoraan koukussa roikkuvan uhrin eteen ja odottamaan mahdollisia pelastajia. Koukussa roikkuvalle ei jää käytännössä mitään mahdollisuutta paeta, sillä kukaan selviytyjistä ei uskalla tulla paikalle auttamaan ja päätymään itse roikkumaan viereiseen koukkuun. Niin sanotut ”camper killerit” ovat tehokkaita saamaan yhden tai kaksi uhria pois, mutta myös erittäin ärsyttäviä ja muiden peli-iloa laskevia pelaajia. He tosin saavat myös vähemmän kokemuspisteitä, sillä montaa uhria kerrallaan jahtaavat tappokoneet keräävät suurimmat pistepotit.
Aloittelija ei pakene
Kuten lähes kaikissa peleissä, myös Dead By Daylightissa on oma kehityspuunsa. Kokemuspisteitä tai tässä tapauksessa veripisaroita, saa jokaisesta asiasta, mitä pelaajat tekevät. Pelin jälkeen pisteet laitetaan pankkiin ja niitä voi käyttää myöhemmin hahmonkehitykseen. Jokaisella tappajalla ja selviytyjällä on omat erikoistaitonsa, sekä monia yhteisiä. Yksi hahmoista osaa esimerkiksi parantaa itsensä, yksi näkee muut selviytyjät seinien läpi ja yhdellä on suuremmat mahdollisuudet saada parempaa tavaraa kentällä lojuvista laatikoista. Kyvyt ovat usein ase toisiaan vastaan, sillä moni tappajan taito kumoaa selviytyjien vastaavat. Taidoilla on myös roolipelimäiseen tyyliin värikoodaukset, eli harvinaisuustasot; keltainen on yleinen, vihreä harvinainen, violetti erittäin harvinainen ja pinkki kaikista harvinaisin. Suurimpina eroina värikoodauksissa on kyvyn vaikutusaika, kantomatka tai laantumisaika, jolloin kykyä voi käyttää uudelleen. Sama pätee myös erilaisiin varusteisiin, kuten taskulamppuun ja ensiapulaukkuun.
Koska pelissä ei ole mitään hahmotason perusteella hakevaa matchmaking-systeemiä, peli heittää kaikenlaisia pelaajia keskenään samaan matsiin. Kun tappaja on pelannut peliä 200 tuntia ja saanut kaikki parhaimmat edut ja taidot käyttöönsä, voi Dead By Daylightin aloituskynnys olla uudelle pelaajalle turhankin korkea. Pelissä on kyllä hyvät harjoitteluvideot, jotka kertovat vinkkejä pelissä pärjäämiseen, mutta ne eivät välttämättä päde kokeneempiin pelaajiin. Siksi suosittelenkin peliin tutustumista esimerkiksi kaveriporukassa, jossa pelaaminen on muutenkin huomattavasti sooloseikkailua mukavampaa. Ystävät antavat neuvoja ja tukea, sekä auttavat huonompaa pelaajaa selviytymään ansoista ja koukuista. Myös kommunikointi on huomattavasti helpompaa, sillä pelin sisällä ei ole minkäänlaista keskustelumahdollisuutta. Ratkaisu on hieman outo, sillä pelaaminen on tarkoitettu toimimaan yhteistyössä ja apua pyydellen. Ilmeisesti puheäänen poistamisella on yritetty saada pelistä enemmän jännittävä, kun kukaan ei pysty keskustelemaan toisilleen.
Jos ei vielä tullut selväksi, Dead By Daylight on sataprosenttinen moninpeli. Minkäänlaista yksinpelikampanjaa ei ole, kuten ei myöskään botteja paikkaamaan puuttuvia ihmispelaajia tai tappajaa. Peliyhteys toimii tappajan yhteyden kautta, johon selviytyjinä pelaavat liittyvät. Mikäli tappajana pelaavalla on hidas verkkoyhteys tai taipumusta ”ragequitiin”, tulee pelikokemuksesta erittäin tylsä matsin katketessa keskenkaiken. Tappajan poistuminen kesken pelin ei ole onneksi kovinkaan yleinen ongelma, mutta yhteyden pätkiminen sen sijaan on. Pelien etsiminen on muutenkin välillä aika takkuista ja saattaa viedä helposti viisikin minuuttia löytää sopivat pelaajat. Vaikka peliä pelaisi kavereiden kanssa, joutuu jokaisen pelin jälkeen kutsumaan kaverit taas takaisin samaan ryhmään ja etsimään pelin uudelleen. Ryhmä kun purkautuu aina jokaisen pelin jälkeen.
Kaveriin koukussa
Parhaimmillaan Dead By Daylight on pelatessa omassa kaveriporukassa, jossa neljä kaverusta pakenevat ja yksi kavereista ohjaa tappajaa. Peleistä ei tosin saa tällöin mitään kokemuspisteitä, mutta se nostaa silti pelikokemuksen kattoon kun kaikki voivat keskustella keskenään. Jännitys katoaa, mutta huumori ja hauskanpito korvaavat puuttuvat kuumotukset. Yksin pelattuna en jaksanut peliä edes kymmentä matsia, sillä oma huonouteni ja kyttäävät tappajat söivät peli-ilon aivan täysin. Mielenkiintoista nähdä muutenkin, kuinka pitkäikäinen peli Dead By Daylight lopulta on. Idea on yksinkertainen ja hyvin toteutettu, mutta jaksaako samanlainen pakeneminen tai uhrien jahtaaminen kiinnostaa montaakaan viikkoa?