Vuoden alussa pelimediassa kuohui, kun puolalainen pelinkehittäjä Techland julkaisi trailerin kauan työn alla olleesta Dead Island -projektistaan. Kyseisen trailerin emotionaalinen lataus oli sitä luokkaa, että kovettuneemmankin pelimiehen/naisen silmät kostuivat. Elävien kuolleiden valtaamaan paratiisisaareen sijoittuva Dead Island lupaili ensimmäisestä persoonasta kuvattua avoimen maailman toimintakauhupeliä, joka sisältäisi ripauksen roolipelielementtejä ja vahvasti lähitaisteluun perustuvaa taistelumekanismia. Suurta kohua aiheuttaneen trailerin ja mielenkiintoisen toteutuksen ansiosta pelille alkoi kasvaa melkoinen hype – pystyisikö Techland täyttämään trailerin luomat odotukset vai olisiko kyseessä jälleen kerran yksi elävä kuollut, jonka olisi pitänyt pysyä kuopattuna?
28 kaljaa myöhemmin
Dead Islandin tapahtumat sijoittuvat Papua-Uuden-Guinean rannikoilla sijaitsevalle fiiktiiviselle Banoin saarelle, joka muuttuu yhden yön aikana paratiisista helvetiksi. Pelin tapahtumia ei juurikaan pohjusteta, vaan pelaaja heitetään keskelle painajaismaista tilannetta sen kummemmin selittelemättä. Ennen peliin siirtymistä pelaaja saa kuitenkin valita ohjattavan hahmon neljästä eri vaihtoehdosta. Tasa-arvon nimissä valittavista hahmoista kaksi on miestä ja toiset kaksi naista. Hahmovalinta tulee tehdä tarkasti, sillä jokaisella sankarilla on oma erikoisosaamisalueensa; Isokokoinen rap-artisti Sam B. on erikoistunut tylppiin aseisiin, entinen NFL-tähti Logan toimii parhaiten heitettävien aseiden kanssa, Walesin sinivuokkojen riveihin kuulunut Purna hallitsee ampuma-aseet ja Hong Kongin poliisin soluttautumistehtävissä toimiva Xian Mei hallitsee teräaseiden jalon taidon.
Itse peliin siirryttäessä krapulainen sankarimme herää hotellihuoneestaan vain huomatakseen, että jotain on pahasti vialla paratiisissa. Hetken kestävän kummastelun ja tutkiskelun jälkeen pelaaja päätyy hysteeristen ihmisten pariin, jotka valottavat sekavaa tilannetta; jostain mysteerisestä syystä osa ihmisistä on muuttunut yltiöpäisen aggressiivisiksi ja paremman diagnoosin puuttuessa muistuttavat käytökseltään erehdyttävästi popkulttuurista tutuksi tulleita eläviä kuolleita, eli zombeja. Tilanne ei ole kuitenkaan niin synkkä miltä näyttää, sillä jostain kumman syystä sankarimme on immuuni zombismia aiheuttavalle virukselle. Immuniteetin johdosta pelaajasta tuleekin nopeasti muiden selviytyneiden juoksupoika, joka pistetään välillä hoitamaan mitä turhanpäiväisimpiä tehtäviä. Tarinankerronta ja juoni eivät paljon alkuasettelusta syvene, mutta tämä ei loppujen lopuksi pelinautintoa haittaa, sillä mikä muu voisi olla pelaajan motiivina kuin pako saarelta?
Kampanjan aikana suoritettavien tehtävien laatu vaihtelee ääripäästä toiseen; naurettavimmat tehtävänannot tulevat normaalisti sivutehtävistä, kun taas pääjuoni onnistuu pitämään suurimmaksi osaksi vakavan linjan. Tehtäviä suorittamalla (ja zombeja tappamalla) pelaaja ansaitsee kokemuspisteitä, joiden avulla hahmon taso nousee. Uuden tason saavuttaminen tuo mukanaan aina kehityspisteen, jolla voi päivittää hahmonsa ominaisuuksia. Päivitettävissä olevat ominaisuudet kategorisoituvat kolmeen eri kykypuuhun: raivo, taistelu ja selviytyminen. Raivo-ominaisuuksia päivittämällä saa parannuksia hahmon erikseen aktivoitavaan raivo-erikoiskykyyn, taistelupuuta päivittämällä hahmon erikoistumisalueen aseiden attribuutteja pystyy parantamaan ja selviytymiskykyjä päivittämällä pelaaja saa erilaisia passiivisia kykyjä.
Lähitaistelun ABC
Zombi-invaasiosta selviytyminen ei tietenkään onnistuisi ilman kunnon ase-arsenaalia, mutta koska vastassa on elävien kuolleiden armeija, niin ampuma-aseet eivät välttämättä ole aina se paras vaihtoehto. Techland on ollut tästä elintärkeästä faktasta hyvin tietoinen, sillä Dead Islandin taistelumekaniikka painottuu vahvasti lähitaisteluun. Ensimmäisestä persoonasta kuvatun toiminnan ja lyömäaseiden yhdistelmä saattaa aluksi kuulostaa tökeröltä ratkaisulta, mutta Techland on onnistunut luomaan sulavasti toimivan ja erittäin nautinnollisen lähitaistelumekaniikan – mikään ei ole palkitsevampaa kuin katsoa kimppuun ryntäävän zombin pään räjähtävän oikein ajoitetun pesäpallomailaiskun toimesta. Täysin suin päin pelissä ei kannata muutenkaan huiskia, sillä jokainen mailan tai veitsen heilautus kuluttaa kuntoa, jonka kuluessa loppuun pelaaja jää puolustuskyvyttömäksi. Harkinnanvaraisilla iskuilla on myös taktista arvoa taisteluissa: esimerkiksi suurempien zombien kauaskantoiset kädet kannattaa katkoa ensimmäisenä, jotta välttyisi niiden paljon vahinkoa aiheuttavilta iskuilta.
Käytössä olevat aseet vaihtelevat pesäpallomailoista ja vasaroista aina hieman eksoottisimpiin välineisiin, kuten Katanaan ja Morning Star -piikkinuijaan. Jokaisesta asetyypistä löytyy kampanjan aikana useita eritehoisia versioita, joita pystyy lisäksi päivittämään entistä tehokkaammiksi. Normaalien päivitysten ohella aseista pystyy myös muokkaamaan mitä eriskummallisimpia viritelmiä, joiden tuoma lisävaikutus voi muun muassa sytyttää zombin palamaan tai saada tämän oksentamaan hallitsemattomasti. Lähitaistelupainotteisesta toiminnasta huolimatta saarelta löytyy kyllä myös ampuma-aseita, mutta pääsääntöisesti ne ovat hyödyttömiä – etenkin kun vastassa on useampi kuin yksi zombi. Pelin suurin pettymys tuleekin vastaan ensimmäistä kertaa pistoolia käytettäessä; lähietäisyydeltä laukaistu luoti keskelle zombin otsaa ei tuota minkäänlaista tulosta. Tämä on entistä järjettömämpää, kun juuri hetkeä aikaisemmin samaa tasoa olevan vihollisen pää räjähti tuhannen palasiksi yhdestä mailan iskusta.
Mikään väline ei tietenkään kestä ikuisesti jatkuvaa käyttöä, joten pelaajan täytyy pitää tarkkaa huolta lempiaseidensa kunnosta. Aseiden kunnossapitoa, päivittelyä ja modausta varten pelialueeseen on sijoitettu sopivin välimatkoin työpenkkejä, jotka toimivat alustana aseiden huoltamiselle – pientä rahallista korvausta vastaan tietysti. Eri aseiden iskujen vastaanottavana osapuolena toimivien ”normaalien” zombien lisäksi pelistä löytyy myös hieman erikoisempia olioita, kuten itsensä räjäyttävä Suicider-zombi, happoa sylkevä Floater-zombi, sekä järjettömästi ryntäilevä Ram-zombi. Tarkkasilmäisempi pelaaja varmasti huomaakin, että Dead Islandin ”erikoiszombit” muistuttavat yllättävän paljon yhden toisen zombipelisarjan vihollisia.
Zombismin riemujuhlaa
Visuaalisesti Dead Islandin taso vaihtelee keskiverrosta erittäin kauniiseen. Ulkona liikkuessa peli pääsee elementtiinsä kauniilla ja pitkäkantoisilla maisemilla, mutta sisätilat ovat jokseenkin pelkistettyjä ja itseään toistavia. Parasta visuaalista karkkia tarjoillaan kuitenkin zombien vahinkomallinnuksen muodossa; isku iskulta heikompaan kuntoon menevät ruumiinosat ovat irvokkaan kaunista katseltavaa, eikä vihollisen mestaus ole koskaan ollut näin palkitsevaa tai hauskaa videopelissä. Täysin puhtailla papereilla visuaalinen puolikaan ei selviä, sillä perässä raahaava tekstuurien päivitys ja muut pienet bugit, kuten oven läpi puoliksi kurkottavat zombit tulevat hyvin tutuiksi läpipeluun aikana.
Pelissä olevien hahmojen kasvomallinnus ja ääninäyttely kärsivät myös jokseenkin kankeasta ja tunteettomasta toteutuksesta. Dialogien kehnoa toteutusta lukuun ottamatta Dead Islandin äänimaailma on kuitenkin oikein loistavasti toteutettu, varsinkin zombien äänet ovat erittäin vakuuttavia – Sprinter-zombin hyökkäystä edeltävät kaukaiset kiljahdukset onnistuvat aiheuttamaan kylmiä väreitä joka kerta. Pelissä soiva taustamusiikki jää hyvin usein taka-alalle muiden äänien dominoidessa, mutta esimerkiksi turvapaikoissa kuultavat surullisen haikeat sävellykset herättävät ajoittain jopa ahdistuksen tunteita.
Kaikista pienistä bugeista ja puutteista huolimatta Dead Island on ehdottomasti parasta zombi-viihdettä, mitä pelimarkkinoilla on pitkään aikaan nähty (jos milloinkaan). Täydellisestä pelistä ei missään nimessä ole kyse, mutta kun laitetaan vaakakuppiin hyvät ja huonot puolet, niin hyvien puolien paino on kiistatta moninkertaisempi kuin huonojen. Kaikkeen tähän kun lisätään vielä moitteettomasti toimiva neljän pelaajan yhteistyöpelitila Liven välityksellä, niin kyseessä on ehdoton pakkohankinta zombi-intoilijoille!