Team Ninjan kehittämä Dead or Alive -sarja on vääjäämättä noussut Virtua Fighterin ja Tekkenin rinnalle mätkintäpelien kärkikaartiin. Naisellisia avuja hyväkseen käyttävä sarja ei varmasti edelleenkään ihastuta kaikkia häpeämättömällä japanilaisuudellaan, mutta pelattavuuden osalta laatutyötä on tehty. Neljäs osa tuo mukanaan kaikki Live-pelaamisen herkut ja parantelee taistelusysteemiä juuri oikeista paikoista.
Päättymätön tarina
Muutama uusi heppu haluaa muokata kasvojaan uuteen uskoon mätkinnän tuiskeessa: tyttöpoika Eliot, hieno nainen Kokoro ja capoeiran sekä pellepainin taitaja La Mariposa. Näitä ihastuttavampi tuttavuus on Spartan-458 eli Nicole, naispuolinen spartan, jonka ainoa naisellinen puoli on ääni. Tyytyväisyyttä uhkuen huomasin, että hän näyttää Master Chiefiltä ja tuntuukin häneltä, jos laittaa äänet pois päältä. Aiemmista osista tutut taisteluekspertit ovat jälleen messissä.
Yksinpelin selkäranka on tarinamoodi. Se on myös sen akilleen kantapää. Tarinaa ei käytännössä ole laisinkaan. On vain irtonaisia, usein täysin kaistapäisiä väli- ja loppuvideoita, joiden kautta pelaajan täytyisi ymmärtää eri hahmoja yhteen liittävä suurempi kokonaisuus. Ketäänhän ei kiinnosta edes yrittää, hahmot kun ovat mitä ovat. He pistävät tappelun pystyyn jopa kaalin palasta. Kuka sitten tappelupeleihin kaipaa kunnon stooria? Minä minä! Pelasin kaikilla hahmoilla läpi vain siksi, että saisin kaikki asut ja hahmot. Laadukas juoni olisi ollut jalompi syy. Höpsöä japanilaisuutta hönkivä tarina on kyllä todellinen värilaiska homogeenisten länsipelien kartalla.
Muovia ja silikonia
Ulkoasu jatkaa ristiriitaisia tunteita herättävällä anime-linjalla. On tosi kuin vesi, että hahmoista olisi saanut tehtyä rutkasti aidomman näköisiä. Liikkeet näyttävät aidoilta, mutta kasvojen ilmeet eivät juuri muutu. Hiukset eivät laskostu luonnollisesti, vaan menevät jopa tappelijan läpi. Hienoiseen realismiin on pyritty kenttien osalta, vaikka esimerkiksi varjoja ei olekaan. Erityisesti öinen Las Vegas ja pieni välimerellinen kauppatori sykähdyttävät. Vastustajan voi vaikka potkaista ikkunan läpi, alas parvekkeelta tai mätkäistä kojujen päälle, jolloin hedelmät lentävät uskomatton aidon näköisesti ympäriinsä. Musiikki on suurimmaksi osaksi japskeille aina niin mieluisaa teknoa, mutta muutamassa loppuvideossa piipahtaa Aerosmith vetämässä kunnon settiä.
Neljännessä osassa käytetään rutkasti polygoneja siellä, missä ne huomataan. Hylskyvät melonit ja heiluvat pikkupöksyt tekevät paluun, mutta kyyninen arvostelijanrenttu ei niistä enää innostunut. Shokkiarvo on mennyt. Mihin Team Ninja sitten enää luottaa? Nautittavasti rautaiseen taistelumekaniikkaan. Aiemmista osista tuttuun tapaan taistelu pohjaa iskuun, potkuun, torjumiseen sekä vastaliikkeeseen eli holdiin, jolla voi estää vastustajan tekemän hyökkäysyrityksen. Nopeus on valttia, sillä holdi pitää tehdä entistä nopeammin, eikä se tee enää yhtä paljon vahinkoa. Tämä pakottaa hyökkäävämpään pelityyliin, mikä tekee otteluista vauhdikkaampia. Kivi-paperi-sakset-mentaliteetilla toimivan systeemin sisäistää nopsaan, mutta senseiksi kipuaminen vaatii jo sitkeää harjoittelua. Ajoitus on kaiken a ja o, eikä aloittelijalla ole asiaa eksperttiä vastaan.
Dead or Ninja
Hahmojen tasapainotuksessa ei ole täysin onnistuttu, vaikka myönnettäköön, että nämä ongelmat vaivaavat eniten aloittelijoita. Ninja Gaiden -sarjasta tuttu Ryu Hayabusa on liian tehokas hahmo muutaman avainliikkeen osaavan pelaajan käsissä. Peliin istumattomat teleportaatioliikkeet, pitkä kantomatka ja vaikeaksi tehty torjuminen aiheuttaa inhan yhdistelmän. Hayabusa on Liven suosituin hahmo, eikä syyttä.
Aivan oma tarinansa on Alpha-152, Kasumin ilkeämpi hirviöversio, yksinpelin pomovastus. Tunnetaan myös lukuisilla kirosanoilla, jotka jätämme mainitsematta varjellaksemme nuorempia lukijoita. Jos ei osaa lainkaan holdeja, niin saa varautua tuhraamaan ärräpäiden sävyttämiä pitkiä sessioita tätä hupakkoa vastaan mätkiessä. Ja vaikka osaisi holdit, nopeasti teleporttiliikkeitä hyödyntävä vesihirviömme potkii sankarin kanveesiin nopeammin kuin kissa ehtii pieraista. DOA-pelaajien keskuudessa tämän kaiken lopputulos tunnetaan niin sanottuna aqua kasumi deprecor decerto -efektinä. Kansanomaisemmin ilmaistuna pelaajaparan kattila kiehahtaa yli ja tekee voltteja. Oli sitten vastus kuka tahansa, silloin tällöin tekoäly selkeästi huijaa. Se tietää mikä liike pelaajan arsenaalista on tulossa, ja ottaa holdin. Taitojen kasvaessa alkaa huijauksen vakavuus pienentyä. Huvittavasti tekoälyn taso vaihtelee rajusti. Paikoin se on yli-inhimillinen, paikoin saa lähes tulkoon luovutusvoiton.
Dead or Live
Moninpeli on aina ollut mätkintäpelien suola. Ihmispelaajien ansiosta taistelusysteemi pääsee oikeuksiinsa, kun vastapuolena ei ole ennakoiva tekoäly. Samalla koneella pelaamisen lisäksi pääsee mättämään ulkomaaneläviä Livessä. Luotuaan oman profiilin voi siihen laittaa pienen kommentin ja valita maansa lipun. Tilastoina voi nähdä muun muassa peräkkäiset voitot ja voittoprosentin. Vastustajia voi etsiä pelimuodon lisäksi kokemustason mukaan. Tasoilla todella on merkitystä, eikä aloittelijan edes kannata yrittää selättää mestaria. Jokaisesta tappiosta saa miinusta, ja mitä isomman luokan mätkintäsankarin pieksee, sitä enemmän saa pisteitä.
Pelissä voi olla maksimissaan 16 pelaajaa, joista kaksi taistelee samaan aikaan. Muut odottavat vuoroaan ja katsovat matsia, uudessa ällön söpöillä avatareilla varustetussa taukotilassa tai jonossa. Taukotilassa ei valitettavasti voi olla niin, että samalla jonottaisi matsiin. Tämä tekee siitä turhan, sillä kaikki haluavat mennä suoraan varsinaiseen peliin jonottamaan. Amerikkalaisten kanssa pelaaminen on verkkoviiveen takia useimmiten mahdotonta, mutta eurooppalaisten kanssa homma yleensä toimii. Valitettavasti peli jumittuu joskus ennen matsin alkamista, tai jos yrittää katsoa kaverilistaa. Päivityksen tulosta on liikkunut huhuja, joten tämä saatetaan korjata. Toivottavasti samalla lisättäisiin klaanituki, jota ei jostain hiivatin syystä ole laitettu. Live-nujakointi on hermoja raastavasta luonteestaan huolimatta pirullisen addiktoivaa touhua. Vaikka olisi hävinnyt kuinka mojovasti, areenalle on pakko päästä uudestaan.
Yhteenveto
Mätkintäpeleihin ensi kertaa tutustuville ei anneta armoa. Harjoitella täytyy tuntikaupalla, ja mieluusti ihmisvastustajia vastaan. Siinä ja ailahtelevassa tekoälyssä ovat pelin suurimmat kompastuskivet. Yksinpelaavat kääntykööt toisaalle, täällä ei ole mitään nähtävää. Jos sietää muutaman harmaan hiuksen, niin pinnan alta paljastuu monipuolinen tappelupeli, jonka kirkkain kruunu on moninpeli. Dead or Alive 4 hioo kulmia, mutta ei tuo monien kaipaamaa vallankumousta.