Dead Rising oli vuoden 2006 suurimpia peliyllättäjiä. Se kumarsi George A. Romeron luomalle zombiemytologialle syvään, pyllistäen samalla usein aihepiiriin yhdistetylle totisuudelle. Laiva oli lastattu huumorilla, tiukoilla aikarajoilla ja elävien kuolleiden valtaamalla kauppakeskuksella. Dead Rising 2 on toteutettu hyvin pitkälti samalla reseptillä, mutta konsepti on kokenut juuri sen verran muutoksia, että peli tuntuu tuoreelta. Tämä arvostelu käsittelee vain Dead Rising 2:n yksinpeliä. Pelikavereita on nimittäin verrattain vaikea löytää ennen pelin julkaisua.
Uusi kansantauti
Kaikki alkoi kuvitteellisesta Willametten kylästä. Elävät kuolivat ja kuolleet alkoivat elää. Ensimmäisen pelin sankari Frank West kumppaneineen selvisivät zombi-invaasiosta harvojen joukossa linnoittautumalla kauppakeskuksen keskusvalvomoon. Willametten tapahtumista on Dead Rising kakkosessa kulunut viisi vuotta, jonka aikana zombie-infektiosta on kehittynyt Pohjois-Amerikassa liikalihavuuttakin yleisempi sairaus.
Dead Rising 2 jättää pottunenäisen Frank Westin järjestelmäkameroineen taakseen. Peli seuraa motocross-mestari Chuck Greenen edesottamuksia Fortune Cityn kasinokaupungissa, joka on viimeisiä keitaita ympäröivässä kuoleman erämaassa. Arvatenkin kasinokaupungin onni kääntyy yhtä nopeasti kuin uhkapelurilla BlackJack-pöydässä. Joku on nimittäin päästänyt zombit laahustamaan kaupungin kaduille ja lavastanut Chuckin syylliseksi tapahtuneeseen. Chuck ei kuitenkaan halua jäädä muiden selviytyjien tavoin hengailemaan turvapaikkana toimivaan valvontahuoneeseen, vaan päättää kiillottaa kilpensä syytöksistä ja selvittää mistä ihmeestä on kysymys.
Chuckille lisähuolta aiheuttaa zombin puraisua kevyempi tytär, jonka muuttumista lihanhimoiseksi pikkuhirviöksi estää vain Zombrex-rokote. Tilannetta hankaloittaa se, että kukaan ei tietenkään osannut varautua zombi-invaasioon yhtä huolellisesti kuin sikainfluenssaan. Tästä johtuen Zombrex-pakkaukset ovat kasinokaupungissa harvinainen näky. Vuoden Isä -kandidaatti Chuck joutuu etsimään useammankin Zombrex-paketin, sillä yhden rokotteen vaikutus kestää vain 24 tuntia.
Seuraa johtajaa
Chuckilla on 72 tuntia aikaa selvittää zombien läpimurtoon liittyvä arvoitus. Kasinoilla pyöriessä aika kiitää kuitenkin lähes kymmenkertaisella nopeudella ja lopputekstien valuessa ruutuun pelikello pysähtyy kymmenen pelitunnin kohdalle.
Mysteerin selvittämisen takia on elintärkeää olla paikalla oikeaan aikaan, peli ei nimittäin tue ”muodikkaasti myöhässä” -asennetta. Rangaistus myöhästymisestä pääjuonen kohdalla on raju: mysteeri jää selvittämättä.
Kasinokaupungissa sattuu ja tapahtuu pääjuonen ulkopuolellakin. Valvomossa istuva Stacey tuijottaa monitoreita ja raportoi Chuckille esimerkiksi kaupungissa olevista eloonjääneistä. Periaatteessa kaikki sivutehtävät liittyvät eloonjääneiden pelastamiseen, mutta ne eivät samasta tavoitteesta huolimatta tunnu toistavan itseään selviytyjien erilaisuuden vuoksi. Selviytyjät ovat kaikki omia persooniaan ja heidän kanssaan käydyt keskustelut ovat huvittavia. Toisin kuin Willametten shoppailijahirmut, Fortune Cityn uhkapelurit omaavat kiitettävän tekoälyn ja seuraavat siksi Chuckia kiltisti ilman ylimääräistä kädestäpitelyä(lelukaupan mummelia lukuunottamatta). Selviytyjien parantunut tekoäly mahdollistaa suurempienkin ihmislaumojen johdattamisen turvaan ilman vaikeuksia.
Zombi-invaasio koettelee etenkin herkkien taiteilijasielujen mielenterveyttä. Siinä missä pääosa selviytyjistä on vain hieman poissa tolaltaan, on massiivinen zombilauma saanut toisten kupolit aivan sekaisin. Tälläisia sekopäitä ovat muiden muassa ”Ranskalaisen keittiön kuninkaaksi” itseään tituleeraava kannibalismiin taipuva kokki ja comebackia tekevä ikääntyvä pop-laulaja. Koska psykopaattien tai terroristien kanssa ei neuvotella, poistuvat psykot uhkapelurien ihmemaasta vain jalat edellä. Psykopaattien päihittäminen ja selviytyjien johdattaminen turvaan palkitaan runsaalla määrällä tasonousuihin tarvittavia kokemuspisteitä(PP).
Tekemistä Dead Rising 2:ssa siis riittää. Sivutehtäviä on jopa niin paljon, että kaikkia ei millään ehdi suorittamaan yhden pelikerran aikana. Mutta mikäpä uudelleenpelaamisessa olisi vikana, kun vanhat kokemustasot ja edut pysyvät tallessa myöhemmille läpipeluukerroille.
”NänÄNänÄNnänÄ mä zombimeressä melon vain”
Dead Rising 2 noudattaa pitkälti ensimmäisestä osasta tuttua pelimekaniikkaa. Fortune City on avoin hiekkalaatikko jossa kaikkea saa, mutta mitään ei ole pakko tehdä. Ensimmäisen Dead Risingin kauppakeskus oli zombipelin ympäristöksi mainio: putiikeista löytyi yli 250 zombien lahtaamiseen soveltuvaa esinettä, joiden käyttötarkoitusta pelaaja pystyi soveltamaan zombiystävälliseen ilmapiiriin sopivaksi. Dead Rising 2 ei jää edeltäjänsä varjoon esineiden määrässä, mutta monet esineet ovatkin tuttuja jo ensimmäisestä osasta. Esineitä on niiden brutaalien käyttötapojen vuoksi hauska kokeilla kerran, mutta kokeilujen jälkeen inventaariossa yleistyvät tehokkaammat aseet. Käsilaukkua ei kannata kantaa, kun vaihtoehtona on huomattavasti enemmän tuhoa tekevä leka.
Herra Greene viimeistään todistaa, että linkkuveitsi ja takatukka eivät ole välttämättömiä hullunkurisia viritelmiä rakennellessa. Chuck nimittäin pystyy yhdistelemään löytämiään esineitä tehokkaammiksi kombo-aseiksi- ja esineiksi: työmaakypärän ja olutpullon yhdistelmästä syntyy kaljakypärä, taskulampun ja jalokivien hybridin tuloksena on valomiekka ja teippaamalla auton akun pyörätuoliin tuloksena on (tietenkin) sähkötuoli. Uusia yhdistelmiä Chuck oppii pelin edetessä avautuvien kombo-korttien avulla. Yhdistelmäaseita voi nikkaroida eripuolilla kaupunkia sijaitsevissa huoltohuoneissa. Yhdistelmäaseilla ei ole ainoastaan hauskempi teurastaa zombeja, vaan niitä käyttämällä irtoaa ekstra-kokemustasopisteitä. Tasonousut parantavat Chuckin ominaisuuksia ja taisteluvalmiuksia. Pelin alussa Chuck on zombien keskellä avuton kuin kissanpentu puun oksalla. Tasojen kasvaessa Chuckin olemus muuttuu Greenestä Norrikseksi – mieheksi, joka mättää zombeja turpiin menestyksekkäästi vaikka paljain käsin.
Zombit näkevät ihmisen kävelevänä lihapalana, jonka vuoksi elävät kuolleet koittavat herkeämättä saada maistiaisia keltaiseen nahkatakkiin pukeutuneesta sankarista. Tämän vuoksi ravinnolle kannattaa varata aina pari paikkaa inventaariossa, sillä Chuck saa elämänhaluaan takaisin mättämällä ruokaa ja juomaa naamariin. Mehut ja maitovalmisteet ovat tarkoitukseen parhaiten sopivia. Alkoholijuomatkin kelpaavat, kunhan muistaa ottaa maltilla. Chuck nimittäin saa vakavaa laatua olevan alkoholimyrkytyksen jo parista pullosta olutta.
Alkuperäisen Dead Risingin suurimpia ongelmia oli ampuma-aseiden kankea käyttäminen. Kakkosessa taistelun pääpaino on onneksi edelleen lähitaistelussa, mutta ampuma-aseiden tuntuma on aivan toisenlainen. Räiskiminen ei edelleenkään käy yhtä luontevasti kuin esimerkiksi Gears of Warissa, mutta parannus aiempaan on huomattava.
”Ei mikään ruusunen, mut kukkiihan ne perunatki”
Pelin kenttäsuunnittelu on valitettavan yksipuolista. Etenkin kaupungin viisi kasinoa muistuttavat aivan liikaa toisiaan, vaikka niissä kaikissa onkin oma teemansa. Pelin muut alueet muistuttavat paljon ensimmäisen Dead Risingin ympäristöjä. Tämä ei sinällään häiritse, mutta esineiden ja ympäristöjen kierrättäminen pelistä toiseen kielii luovuuden puutteesta.
Peli tallentuu kun Chuck käy vessassa heittämässä kepillisen. Jostain kumman syystä kauimpana sijaitsevilla alueilla ei ole kuitenkaan lainkaan miestenhuoneita. Tämän vuoksi aikaansa viettää mieluiten valvontahuoneen lähialueilla. Tervetulleena uudistuksena peli haluaa tallentaa automaattisesti juonitehtävän suorittamisen jälkeen.
Lataustaukoja pelissä on valitettavan paljon. Jokaista välivideota ja alueelta toiseen siirtymistä seuraa latausruutu. Pitkät ja suhteellisen tihein väliajoin ilmestyvät lataustauot rikkovat immersiota ja ne tuntuvat tiukassa paikassa kestävän loputtomiin. Tallentamalla pelin kovalevylle latausajat lyhenevät jonkin verran.
Grafiikka ja tekstuurit ovat aavistuksen suttuisia ja sahalaitoja on havaittavissa jonkin verran. Tämän pelille antaa kuitenkin anteeksi ruudulla vellovan zombimassan ja avoimen peliympäristön takia. Etukäteen hehkutettiin paljon kerralla ruudulla näkyvien zombien määrän nousua ensimmäisen pelin 800:sta moneen tuhanteen. Hienolta kuulostavan uudistuksen kolikon kääntöpuolelta löytyy ajoittainen ruudunpäivityksen tökkiminen. Äänimaailma on edellisosan tavoin kunnossa. Rusahdukset ovat groteskeja, ääninäyttely on kautta linjan mainiota ja pelin musiikki on valittu hyvällä maulla.
Arvosteluversion tekniikkaongelmat eivät rajoitu pelkästään pelin grafiikkaan ja ruudunpäivitykseen. Pelissä ilmeni muutamia vakavaa laatua olevia bugeja(zombit jähmettyivät paikoilleen, kamera ”irtosi” Chuckista), jotka korjaantuivat vasta dashboard-käynnin jälkeen. Toivottavasti näitä ongelmia ei ilmene jälleenmyyntiversioissa.
Judge, Jury & Executioner
Dead Rising 2:n suurimmat pelilliset uudistukset ovat kieltämättä kaksinpelissä ja nettimoninpelissä, joita arvosteluversiossa ei valitettavasti päässyt kokeilemaan. Pelkästään yksinpelissä on kuitenkin jo niin paljon tekemistä, että moninpeli ei mielestäni vieläkään olisi pelissä edes pakollinen. Siksi moninpelin olemassaoloa Dead Rising 2:ssa voi pitää vain ja ainoastaan plussana, vaikka se olisi huonokin. Ensimmäisestä osasta pitäneet pitävät pelistä varmasti, toisaalta vihaajat tulevat edelleen vihaamaan. Itse kuulun ensimmäiseen ryhmään.
Nyt menen takaisin tappamaan zombeja. Zombie Genocider Master -saavutuksesta puuttuu nimittäin vielä pyöreästi 70 000 tappoa.