On juhlalaukausten aika! Ensimmäinen Xbox One -peliarvostelu näkee päivänvalon. Eikä tarvitse uudelleenlämmittää sotapelejä, vaan kärkeen pistetään odotettu, ainoastaan Xbox Onelle julkaistu zombiapokalypsi. Dead Rising -pelisarja on kerännyt vuodesta 2006 alkaen tasaisesti perässä raahustavaa fanilaumaa, joka ei vain saa kylliksi hassuista hatuista. Omakohtainen kosketus aiempiin osiin on ollut hiukan kalvakka ja jäykkä. Tykätty on pelin toisesta puolesta, ja toinen puolikas on ollut ärsyttävää pakkogrindausta. Lähtötilanne uusimpaan osaan oli ennakkoon kaksijakoinen. Pystyisikö Capcomin Vancouverin osasto parantamaan vahvuuksia ja irrottamaan kirveellä kuolleet osat?
Jos minne lie, polkuni vie.
Tutoriaalin aikana maailmanlopun asetelma kerrataan, vaikka se lienee kaikille tuttu. On kulunut 72 tuntia zombie-epidemian puhkeamisesta, ja koko kaupunki on eristetty. Sankarimekaanikko Nick on löytänyt itselleen possen, jonka kanssa pyristelee kaupungista toisaalle. Zombielaumojen lisäksi joukon elon ylle luo varjon toinenkin taho. Armeija aikoo puhdistaa koko kaupungin tärpätillä ja palopommeilla, minkä jälkeen mitään Lemmy Kilmisteriä heikompaa biomassaa ei elossa löytyisi. Tällä kertaa ei kuitenkaan olla jumissa yhdessä rakennuksessa, vaan pakoa varten kerättävät tarvekalut on hankittava kokonaisesta kaupunginosasta.
Los Perdidos levittäytyy laajana, mutta ei valtavana, kuten vaikkapa GTA:n taustakangas. Pienempi alue on kuitenkin toteutettu huomattavan yksityiskohtaisesti, ja tutkittavaa riittää. Kaupunki on elävän oloinen, ja vaikka täynnä kuolleita, silti elävä. Jos tykkää tutkia nurkat ja nuuskia paikat, niin sille löytyy vastinetta. Kuten aiemmissakin osissa, siellä täällä on eloonjääneitä, joista jokainen heiluu eri kohdassa täysjärkisyyden asteikkoa. On inhimillistä tragediaa ja tottakai psykoosiin hurahtaneita, joita mätetään sitten bossitaisteluissa. Kaupunki on täynnä liikkeitä ja toimitiloja, joista voi hamstrata selviytymiselle välttämätöntä tarvekalua. Poiketen aiemmista osista, nyt on käytössä kunnon välineitä myös liikkumiseen. Toistakymmentä erillaista autoa ja moottoripyörää on hylätty ympäriinsä. Lystihän se on huristaa Mustangilla läpi kaupungin, vaikka zombeista vetreimmät roikkuvatkin konepellillä ja takovat tuulilasia. Nickin siviiliammatti on otettu myös pelin keskiöön. Mekaanikkona hän pystyy yhdistelemään aseita, kemikaaleja ja luudanvarsia niin, että käytettävissä on yli 50 komboasetta. Myös ajoneuvoja on mahdollista yhdistää, jolloin päästään ihan Mad Max -tunnelmiin. Kun pelataan co-opia, pystyy toinen hoitamaan ajamisen, ja kaveri voi paukutella tykkitornista viimeistä voitelua eteen sattuville. Aseiden ja ajoneuvojen piirustuksia löytyy ympäri kaupunkia, kuten myös muutakin kerättävää. On ammuttavia kaiuttimia ja kimaltavia pystejä. Kerättävät tavarat sekä sivutehtävät takaavat, että tekemistä riittää useampaan läpipeluuseen.
Kontrollit vaikuttivat aluksi todella kömpelöiltä. Ohjattavuus ja kamerakulmat ovat olleet yksi niistä asioista, jotka ovat edellisissä osissa hiukan häirinneet. Ehkäpä niitä pelatessa on ollut hiukan maltin puutetta, sillä nyt kontrollit paranevat ajan myötä huomattavasti. Melkein unohtaa, että välillä tulee poimittua vääriä esineitä ja tiputettua oikeita. Mukaan ovat tulleet myös äänikomennot. Niillä voi kiinnittää zombien huomion tai vaikkapa ärsyttää psykoja. Äänikomennot toimivat ihan kivasti, vaikka niille ei ihan hirvittävästi tarvetta välttämättä olekaan. Kamera ei edelleenkään pysy jokaisessa tilanteessa mukana, mutta siihenkin on vastaus ohjainta pitelevissä käsissä. Onneksi ohjaustyyliä ja kameran käyttäytymistä, kuten muitakin asioita voi säätää, joten väärään tapaankin tottunut pelaaja voi olla huoletta. Yksinpelissä ja moninpeliaulojen muodostamisessa on annettu neljä vaihtoehtoa vastaamaan erilaisia pelityylejä. Vanhanliiton ”oikeat pelaajat” löytävät omansa hardcore-modesta, ja me muut löydämme jutustelun ja kaakaon juonnin valitsemalla pelityyliksi casualin. Pelin lähestyttävyyttä on parannettu muiltakin osin. Esimerkiksi tallennuksen voi tehdä nyt missä kohtaa vain, mutta toki perinteinen vessassa itsekseen tallentelukin on mahdollista.
Yhtä kokemuspistettä rikkaampi
Aiempien osien tapaan pelistä löytyy myös roolipelimäinen hahmonkehitys. Tehtävien suorittaminen ja z-bodycountin kasvattaminen tuo kokemuspisteitä, joita voi sitten jakaa haluamiinsa alueisiin. Vaikka mukana ei ole perinteisiä voima-, ketteryys- ja äly-tyyppisiä atribuutteja ihan puhtaassa muodossaan, on hahmonkehittely kuitenkin erittäin laajaa. Pisteitä voi laittaa omaan kestävyyteen, melee- ja tuliaseiden käsittelyyn sekä tekniseen taitavuuteen. Mahdollista on myös kerätä kirjoja, jotka antavat bonuksia, mutta joista vain yksi voi olla kerrallaan käytössä. Pelaajalla on myös avattavia erikoisliikkeitä, ihan kuin tappelupeleissä konsanaan. Ilman niiden käyttöäkin pärjää kuitenkin ihan kivasti.
Pelin tarina on täynnä perinteisiä (lue kliseisiä) hahmoja, mutta niinhän sen pitääkin olla. Dead Rising on toimintapeli, jonka tarina tarjoaa aivovapaata tauhkaa, joka toimittaa juonen virkaa. Toki seikkailu on sidottu aikaisempiin peleihin, mutta se ei juonta juuri syvennä. Huumoria löytyy myös paljon. Naurunaiheet on enemmän suunnattu nuoremmalle pelaajakunnalle, mutta kyllä se slatterihauska roiskahtaa sopivasti myös näin vanhemmitenkin. Erityisesti hauskuutti kerättävät ”surkeat kohtalot”, joissa todetaan vainajan kuolintavasta riippuen jotain Hannu Karpo -tasoista juttua. Ääninäyttely on mainiota ja musiikitkin on valittu hienosti. Country-biisi piristää ravintolaan astuttaessa kummasti, kun on muutaman tunnin kuunnellut zombien murahtelua.
Dead Rising 3 käänsi ainakin minun kelkkani pelisarjan suhteen. Los Perdidos on mainio paikka kaikille hurmeenjanoisille seikkailijoille. Peli on hauska, mutta ajoittain ahdistava, paniikkia lietsova ja jopa pelottava. Tunnelmien lisäksi vaihtelevat myös vuorokaudenajat ja zombielaumojen tiheys. Pelisarja on nyt päässyt siihen pisteeseen, josta kehittäjät ovat haaveilleet. Aiemmissa osissa on vain jouduttu tinkimään laajuudesta ja epäkuolleiden määrästä. Pelattavaa on nyt jo paljon, mutta päätarinan voi vetää läpi alle 20 tunnissa. Itse pidin tämäntyylisestä hiekkalaatikosta enemmän kuin GTA:n vastaavasta. Ja kun kaikki on koluttu, tulee apuun Season Pass uusien tarinoiden, ajoneuvojen ja aseiden muodossa. Dead Rising 3 on hieno peli, joka takertuu lahkeeseen juuri kun olet kävelemässä pois.
huom!
Xbox Onen lokalisoinnin antaessa vielä odottaa itseään tänne pohjolaan, myös Smart Glass on saavuttamattomissa. Tällä kertaa ei ryhdytty keskivahvaan kikkailuun, vaan Smart Glass on jätetty arvostelusta kokonaan pois.
”Pelataana Dead Rising 3” -videota löytyy täältä.