Capcom taisi aloittaa Dead Rising 2: Case Zerollaan peliteollisuudessa uuden trendin – nimittäin maksulliset pelimaistiaiset. Capcomin luomalla ladulla hiihtelee ensimmäisenä Electronic Arts, joka julkaisi ensi vuonna ilmestyvän Dead Space 2:n demon maksua vastaan ladattavaksi Xbox Liveen sekä Playstation Networkiin. Jos harkitsit Case Zeroa ostaessasi edes pienen hetken, harkitse Ignitionin kohdalla pidempään. Näistä kahdesta nimittäin vain toinen on kannattava ostos, eikä sen ”Dead”-sanan perässä lue Space.
Pelissä seurataan kahden teknikon työpäivää avaruusasemalla. Päivä alkaa leppoisasti rikkinäisiä ovia korjaamalla, mutta kun parivaljakko luulee päivän jo olevan paketissa, eivät he voisi olla enempää väärässä. Illallissuunnitelmat menevät kerralla mönkään, kun ensimmäisestä osasta tutut mutantit valtaavat avaruusaseman. Ylityökorvaukset ja vaarallisen työn lisä, täältä tullaan!
Se on sellainen työmiehen maanantai
Voisi kuvitella, että demo antaa esimakua tulevasta pelistä. Ignitionilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä tammikuussa julkaistavan Dead Space 2:n kanssa. Ignitionin ainoa pelattava sisältö koostuu nimittäin minipeleistä, joita on kolmea eri tyyppiä: Trace Route, System Override ja Hardware Crack.
Trace Routen pitäisi olla tuttua yläasteen terveystiedon tunneilta. Pieniä nuijapäitä ohjaillaan onkalossa, joka on täynnä erilaisia esteitä. Maaliin ensimmäisenä päässyt juova voittaa pelin. Trace Route on pelimuodoista viihdyttävin, sillä tuubit ovat hyvin suunniteltuja ja luoviminen vaatii nopeaa hermoverkostoa. Esteisiin osuminen nimittäin hidastaa siittiön matkaa. Kilpaan pääsee yleensä takaisin osumalla nopeusbuustia tuottaviin näpyttimiin. Pelikelloon kertyessä yhä enemmän minuutteja, pelin vaikeustaso nousee. Pelaajallekin annetaan pelin vanhentuessa käytettäväksi uusia toimintoja, joilla omaa liikkumistaan voi vauhdittaa tai tehdä vastustajille jäynää.
Toinen minipeli, System Override ei puolestaan ole alkuunkaan viihdyttävä. Ideana on lähettää omia viruksiaan tietokantaan, jonka F-secure on kaikkea muuta kuin viimeiseen asti päivitetty. Pelaajalla ei nimittäin tarvitse olla pelissä minkäänlaista taktiikkaa. Riittää, että lähettää viruksia liikenteeseen ja odottaa, että ne tekevät tehtävänsä. System Override olisi pienellä hiomisella voinut olla viihdyttävä aivopähkinä, mutta tällaisenaan se tuntuu viimeistelemättömältä ja turhalta. Ensimmäisen minipelin tavoin myös järjestelmän yliajamiseen saa pelin edetessä tehokkaampia työkaluja.
Kolmas, ja viimeinen minipeli on Hardware Crack. Sen idea muistuttaa hieman kaikkien tuntemaa putkimiespeliä: Järjestä putket niin, että ränni jatkuu maaliin asti ilman vuotoja. Ignitionissa systeemi on tosin avaruusmaailman versio, eli putket on vaihdettu laser-säteisiin. Vihreä ja punainen säde täytyy johtaa peilejä hyväksi käyttäen oikeaan vastaanottimeen. Hardware Crack on oikeastaan ainoa oikeasta aivopähkinästä menevä minipeli, sillä sitä ei voi ratkaista arpomalla tai tuurilla. Tästä johtuen allekirjoittanut oli itse tässä lajissa heikoimmillaan. Alkuun säteet menevät oikeaan paikkaan kuin vettä vain, mutta myöhemmin tehtävä vaikeutuu huomattavasti, kun peli esittelee keltaisen säteen, joka sekin täytyisi saattaa oikeaan vastaanottimeen.
Hirvittävyyksiä D-kannella
Pelattavuutensa kannalta Ignition on siis ristiriitainen. Kolmesta ”Puzzle-pelistä” vain yksi vaatii oikeasti aivosolujen tehokasta käyttämistä, toinen jaksaa viihdyttää aikansa ja kolmas on täysi susi. Onneksi pelin ulkoasu on sentään (alkuvalikkoa lukuun ottamatta) kautta linjan samaa tasoa; nimittäin hirveää. Pelin graafinen tyyli on sarjakuvamainen (luulin aina sen olevan synonyymi komealle, mutta Ignition opetti olleeni väärässä). Piirrokset ovat paikallaan olevia kuvia, joissa on joitain liikkuvia osasia. Tämän antaisi anteeksi, jos piirustustyyli olisi ollut edes tyydyttävällä tasolla, mutta ei. Pelin taiteilijaksi on palkattu kuin kuka tahansa Bob Dylanin tapainen sunnuntaituhertaja. Tästä johtuen kuvat näyttävät lähinnä väritetyiltä luonnoksilta, eivät miltään sellaisilta, joita odottaisi löytyvän valmiista pelistä. Välivideot, tai oikeastaan kuvasarjat, ovat ainoa pelin juonta kuljettava tekijä. Onneksi perunanaamoja ei kuitenkaan joudu katselemaan kuin parikymmentä minuuttia noin kaksituntisen pelikokemuksen aikana.
Tästä päästään pelin toiseen akilleen kantapäähän. Pelin nimestä, Ignition, voisi nimittäin päätellä, että peli paljastaa salaisuudet mutanttiepidemian takana. Mutta ei: Peli toteaa vain, että jotain hirvittävää on tapahtunut. Pelin voi siis jättää kauppapaikalle homehtumaan jo senkin takia, ettei se syvennä Dead Space -mytologiaa mitenkään.
Viimeisen raajan Ignition-mutantilta leikkaa plasmaleikkurin säde nimeltään ääninäyttely. Aneemiset äänimiehet ja -naiset ovat vain lukeneet vuorosanat paperilta ilman mainittavaa eläytymistä.
Ignitionia mainostettiin ”pelaajan omilla päätöksillä”. Tosiasia kuitenkin on se, että pelaajan päätöksillä ei ole pelin lopputuloksen kanssa mitään merkitystä. Peli loppuu samalla tavalla, valitsi pelaaja minkä etenemisreitin hyvänsä. Lopussa kiitos kuitenkin seisoo: pelin läpäistyään pelaaja saa kostyymin, jota Isaac voi käyttää Dead Space 2:ssa sitten kun se joskus julkaistaan.
Kun maistiainen ei maistu
Petri Nygård kannustaa sanomaan suoraan, joten sen teen. Dead Space: Ignitionille voi suosiolla tehdä Spacet ja jättää pelin väliin. Se on huono yritys rahastaa pelaajakuntaa, ja sitä voi siksi suositella vain yhdelle kohderyhmälle: Niille, jotka ovat tilanneet Dead Space 2:n ennakkoon (vain koska peli on heille ilmainen).