Joskus tapahtuu harvinaisia asioita, vaikka pelaajat ovatkin jo sujuvasti tottuneet näkemään ja kokemaan milloin minkälaisia pelejä sekä outoja juttuja pelikoneillaan. Yksi asia on kuitenkin hyvinkin uusi juttu konsoleilla: massiiviset moninpelit tuhansien pelaajien kesken. Genre itsessään ei kuitenkaan ole uusi, ja pelejä on nähty onnistuneesti PC:llä jo vuosia. Parhaimmillaan yli 10 miljoonaa samanaikaista maksavaa pelaajaa kerännyt World of Warcraft on vuoden 2004 julkaisustaan asti ollut synonyymi pelaajille MMORPG-peleistä, ja sille, millaisia niiden kuuluisi olla. Yrittäjiä on markkinoilla ollut muitakin, aina tunnetusta Star Warsista muihin scifi- ja fantasia-aiheisiin peleihin, mutta pintansa on silti pitänyt vain se yksi ja ainoa, kohta 10-vuotias WoW.
Nyt asiat ovat kuitenkin konsolipelaajilla toisin. Jo vuodesta 2008 kehitteillä ollut kuukausimaksuton Defiance yrittää saada jalansijaa tuoden laajan vapaan maailman lukuisilla aseilla, tehtävillä ja muilla MMORPG-pelien vahvuuksilla kotiruuduille. Pelin kehittänyt Trion Worlds on mielenkiintoisen tehtävän edessä, sillä Defiancen kaltaisia pelejä ei konsoleilla olla nähty hetkeen. Nyt elinkaariensa lopussa puhisevat koneet ovat saaneet pelin, joka vaatii sekä Trionilta että pelaajilta sydäntä ja sitoutumista Defiancea kohtaan, jotta pelin tulevaisuus näyttäisi vähintäänkin lupaavalta. Uskoa ainakin on, sillä peliä peesaamassa on lanseerauksen aikoihin maailmalla alkanut TV-sarja, jonka kuviot yhdistyvät pelin kanssa.
Across the badlands
Peli sijoittuu muutaman kymmenen vuotta lähitulevaisuuteen, San Franciscon lahden ympäristöön. Ennen pelin aloitusta vuonna 2013, Votaneiksi kutsuttu, seitsemän muukalaislajin liittouma ilmestyy maahan. Votaneiden oma tähtijärjestelmä tuhoutui kahden tähden yhteentörmäyksestä yhdistäen lajit etsimään uutta kotiplaneettaa. Muukalaisten ilmestyessä lähelle Maata, luulivat ne planeetan olevan asumaton, mutta tulessaan pallon pinnalle, eivät ihmiset asiaa sulattaneet, vaan antoivat tulokkaille vihamielisen vastaanoton.
Kymmenen vuoden ajan sopua yritettiin saada aikaiseksi jännitteestä huolimatta, kunnes vuonna 2023 Votaneiden suurlähettiläs salamurhattiin suorassa televisiolähetyksessä. Tapaus aloitti maapalloa ravisuttavan seitsemän vuoden sodan ihmisten ja muukalaisten välillä, kunnes vuonna 2030 muukalaisten Arkiksi kutsuttu laivasto mystisesti räjähti maan ilmakehän tuntumassa. Muukalaiset luulivat ihmisten olevan vastuussa räjähdyksestä, kun taas ihmiset kuvittelivat muukalaisten asekokeilun epäonnistuneen.
Räjähdyksen ansiosta maahan alkoi tippua osia laivueesta paljastaen vahingossa ihmisille uutta ja harvinaista muukalaisteknologiaa. Teknologia ei kuitenkaan tippunut taivaalta ilman seurauksia. Hyvin nopeasti kumpikin puoli huomasi, että Arkfalliksi nimetyt meteorien kaltaiset laivaston osat muokkaavat maata osuessaan sen pintaan, muuttaen pinta-alaa, vaikuttaen ilmakehään, hävittäen pelottavan nopeasti kasvillisuutta ja tehden planeetan ajan kuluessa vaaralliseksi molemmille osapuolille. Loppujen lopuksi taistelupukarit ymmärsivät, että sotiminen ei auta asiaan ja syntyi sopu, ja tulevaisuuden eteen otettiin yhteinen samansuuntainen katse.
Arkfallien mystisestä vaarallisuudesta kertoo myös se, etteivät ihmiset ja Votanit ole rauhan aikana pallolla enää keskenään. Mutanteiksi kutsutut, hyönteisten kaltaiset eläimet ovat alkaneet ilmestyä sodan runtelemille alueille. Mutanttien alkuperää ei varmuudella tiedetä, mutta yleinen luulo on, että ne ovat hyvinkin outoja ja vaarallisia hybridejä Maan ja Votanien planeetoiden, Arkien mukana kulkeutuneista eläimistä.
Mutanteiksi lasketaan myös aggressiiviset Biosotilaat, jotka ihmiset onnistuivat kehittämään seitsenvuotisen sodan aikana Votaneita vastaan. Massatuotannon takia sotilaat arvioitiin korvattaviksi sodassa, eikä niille annettu ihmisoikeuksia. Sotilaat ovat ihmisiä huomattavasti vahvempia ja kestävämpiä, ja niitä olikin kehitetty aggressiiviseen sodankäyntiin. Kun rauhansopimus kirjoitettiin, jäi sotilaisyksiköitä eri puolille maailmaa. Koska sotilaiden on ollut vaikea sopeutua rauhalliseen yhteiskuntaan, ovat ne kiusaamassa ihmisiä ja Votaneita aina niitä nähdessään. Ajoittain myös mutantit ja sotilaat ottavat toisistaan mittaa.
Peli saa alkunsa edellä mainittujen tapahtumien jälkeen, kun Von Bach Industries -yhtiön toimitusjohtaja Karl Von Bach palkkaa pelaajan San Franciscon lahden alueelle etsimään Votaneiden laivueesta tippuvaa teknologiaa.
The american dream?
Defiance on monella tapaa mielenkiintoinen tapaus. Peli on hyvinkin toimintapainotteinen 3PS-peli, jossa ei rajoja pelaajalle juurikaan anneta. Tehtäviä saa tehdä täysin omaan tahtiinsa, satunnaisten pelaajien sekä kavereiden kanssa, tai yksinään. Tiukimmille eräjormille pelimaailma on laidasta laitaan auki vapaaseen tutkimiseen heti lyhyen tutoriaalin jälkeen, tai jos pelin tarinasta ja tapahtumista on kiinnostunut, tarjotaan niitä avosylin pelaajille muutaman sivutehtävän kanssa alusta alkaen. Peli voi tuntua alussa hämmentävältä kaiken tiedon ja laajuutensa takia, varsinkin vähemmän genreen tutustuneille, mutta pienellä maltilla ja ajan antamisella alkaa ajoittain rujonkin pinnan alta paljastua tekijöiden intohimo tuoda vihdoinkin konsoleille jotain sellaista, mitä harva muu firma ei ole uskaltanut edes yrittää.
Kun alun hämmästelystä on päässyt yli, alkaa pikkuhiljaa paljastua, että Defiance on kaikesta laajuudestaan huolimatta yksinkertainen peli, jossa nyt vain on normaalia isompi pelaajamäärä. Myöskään pelin alussa luodun hahmon rodulla tai alkuperäisyydellä ei ole merkitystä siihen, miten hahmoaan haluaa pelin edetessä kehittää. Luokkia on neljä: veteraani, selviytyjä, lainsuojaton ja koneistaja. Näiden valitseminen vaikuttavaa vain siihen, minkä näköisen ulkoasun ja aseen kanssa tutoriaaliin synnytään. Sen jälkeinen loppukehitys ja varustaminen on pelaajasta itsestään kiinni. Idea on hyvä, sillä pelin 14 ase- ja räjähdeluokasta, neljästä hahmon kyvystä ja lukuisista perkeistä annetaan pelaajille vapaat kädet kehittää oman näköisensä Arkkimetsästäjä. Näin ollen turhalta hämmennykseltä vältytään pelin alussa hyvin, ja huomattavasti säästyy myös aikaa sen pohtimiselta, mikä olisi juuri itselle sopiva luokka, millä kyvyllä ja niin poispäin.
Omaa hahmoa kehitetään monesta muusta pelistä tutuilla XP-pistellä, joita saa lähes kaikesta tekemästään. Luonnollisesti päätehtävistä palkitaan suuremmilla määrillä, mutta jokainen tappo, tapon avustus tai satunnaiset Arkfall-tehtävät, joihin lukeutuu seitsemän pienempää ja kolme isompaa tehtävää. Pieniä Arkfalleja pelaajat pystyvät selvittämään jo yksin, kun taas isot vaativat jo lukuisia muita pelaajia mukaan, sillä mutanteista vaarallisimmat Hellbugit ovat kestävyytensä ja ison kokonsa takia vaativia tapauksia ennen kuin kupsahtavat, mutta palkinnotkin niistä ovat sen mukaiset. XP-pisteillä ei kuitenkaan hahmoa kehitetä suoraan, vaan tietty määrä XP:tä kasvattaa pelaajan omaa EGO (Environmental Guardian Online) -tasoa. Jokainen ase, suoja ja perkkien sekä kykyjen parannus on sidoksissa EGO-tasoon. Myös pelin tehtävät vaikeutuvat pelaajan EGOn kasvaessa. Isoilla EGOilla olevat pelaajat tekevät varsinkin isoista Arkfalleista pitkiä aikoja kestäviä väsytystaisteluita.
Kilpailuhenkisille peli tarjoaa myös muiden tehtävien lisäksi lyhyitä intensiiviä tehtäviä tietyillä haasteilla, joissa esimerkiksi ajetaan tietyllä ajoneuvolla aikarajan puitteissa muiden pelaajien aikoja vastaan tai pyritään selviytymään hengissä mahdollisimman pitkään vihollisaaltoja vastaan tietyllä aseella.
Vaikka Defiance tarjoaa tehtäviä lähes jokaiseen tarpeeseen, mitä vain mieleen tulee, ei silti vapaasti maailmaa tutkivia luonnonlapsia ole unohdettu. Hyvinkin vahvasti borderlandsmaisia vaikutteita peli hehkuu sieltä täältä. Gearboxin pelisarjasta tutut aktiiviset pikkuhaasteet ovat vahvasti läsnä Defiancessa, myös vahvalla samankaltaisuudellaan: tapa tietty määrä mutantteja, tapa tietty määrä mutantteja tietyllä aseella, hyppää 720 astetta ilmassa ympäri ajoneuvollasi, osta viisi tavaraa, myy viisi tavaraa ja vaikka mitä. Pelissä on lukuisia haasteita, joiden suorittamisesta palkitaan pienellä kivalla. Myös tietyistä pienistä haasteesta on kasattu niin sanottuja päähaasteita, joiden suorittamiseen vaaditaan monipuolisesti aktiivista tekemistä ympäri pelialueen. Päähaasteista pelaajaa palkitaan jo sitten ruhtinaallisemmin.
Myös hahmon aseenkäsittelytaidot ovat Borderlands-peleistä tuttuja: mitä enemmän esimerkiksi rynnäkkökivääriä käyttää ja sillä saa vahinkoa aikaiseksi, sen paremmaksi pelaajan hahmo rynnäkkökiväärien kanssa tulee. Vaikutukset eivät tosin ole suuria per tason nousu, mutta ajan kanssa latausnopeus, pienempi rekyyli sekä damage paranevat kaikesta huolimatta tasaisesti. Omia aseitaan voi myös modata enemmän omaan pelityyliin sopiviksi esimerkiksi parantamalla tähtäintä, perää, lipasta tai piippua. Aseiden muokkaaminen ei aivan pelkillä osilla aina onnistu, vaan jotkut tussarit vaativat, että niihin ensin lisätään mahdollisuus uudelle osalle. Kaikkea kun ei ilmaiseksi saa, vaatii paikan lisääminen kymmenen minuuttia aikaa ja Ark Salvageksi nimettyä valuuttaa. Ark Salvagen lisäksi Defiancessa on neljä muutakin valuuttaa: Scrip, jolla ostetaan ajoneuvoja, suojia, aseita, kaikkea käyttötavaraa. Korttikoodien jämiä, joilla saa itselleen yhden korttiavaimen, kun jämiä on ensin kahdeksan kerättynä. Korttikoodeilla taas avataan ostettavia lukkolaatikoita, jotka sisältävät aseita, suojia ja muuta käyttötavaraa. Lukkolaatikoita on neljää eri tasoista; mitä isompi taso, sen enemmän korttikoodeja tarvitaan, ja sen paremmat tavarat. Joskus laatikoista saa tavaraa, jota ei voi ostaa tai löytää mistään muualta pelistä. Lopuksi Defiancessa on vielä yksi valuutta: Bit. Bit on tarkoitettu käytettäväksi pelin omassa kaupassa. Toisin sanoen Bit on tarkoitettu mikromaksuihin, ja sitä saa oikeata rahaa vastaan. Jos etsii oikotietä parempiin aseisiin tai varusteisiin, Bitillä saa ostettua hahmolleen teityn ajan kestäviä boosteja ynnä muuta, mitä pelaamallakin voi saada auki.
Defiance on siitä harvinainen peli, että pelimaailman laajuus tarkoittaa nimensä mukaisesti juuri sitä. Kilometrit tuntuvat suhteellisen realistisilta, eikä koko aluetta ole aivan heti koluttu puhki. Ajoneuvolla ajo on välttämätöntä, mikäli pesäeroa ensimmäisestä turvapaikasta haluaa ottaa turvallisesti. Lääniä, mäkiä, aluskasvillisuutta, merenrantaa, peltoa ja rujon ankeita raunioita tulee vastaan siellä täällä matkustuspaikkojen välissä. Myös satunnaisia pikkutehtäviä peli tarjoaa ympäri pelimaailmaa, mikä saa yllättävän hyvän illuusion aikaiseksi elävästä San Franciscon alueesta. Mukaan kun lisätään muut pelaajat, ollaan kerrankin konsoleilla päästä lähemmäksi onnistunutta, mielenkiintoista ja elävää maailmaa.
Aivan kun tuo ei olisi vielä Trionille riittänyt saamaan aikaiseksi vähintään kunnianhimoista peliä, on mukaan ympätty kaiken lisäksi seitsemän neljän pelaajan yhteistyökarttaa sekä moninpeli. Moninpeli tukee nettisotia tutuista turvallisista pelimuodoista kuten 8 vs. 8 -pelaajan Deathmatcheista aina isompia pelaajamääriä tarvittavaan Shadow War -muotoon. Täysin varmaa ei ole, mikä on maksimimäärä pelaajia konsoleilla, mutta mainospuheiden mukaan ilmeisesti 64 vs. 64.
Broken american dreams
Vaikka Defiance onkin vakuuttava ominaisuuksiltaan, ei voida silti puhua tekniikan ihmepelistä. Ensimmäisenä silmiin iskee alkudemosta lähtien varsin köyhän oloinen animointi. Tönköhkö liike hahmoilla ja kasvoanimointi ei pääse millään tapaa tämän päivän standardeihin. Pelatessa huomaa varsinkin hahmoanimoinnista yleisesti, ettei se ole Trion Worldsin vahvinta alaa. Toki Defiance on MMORPG-peli, mikä tarkoittaa sitä, että genren pelien laatuvaatimukset ovat muualla kuin ulkoasussa, mutta olisi pelin kanssa voitu vähän parempaa jälkeä silti tehdä. Tähän kun lisää vielä aavistuksen köyhän äänimaailman ja esimerkiksi aseiden ja ajoneuvojen äänet, ei voida pelin kanssa puhua ainakaan päräyttävän näyttävästä ja kuuloisesta kokemuksesta.
Pelillisesti suurin ongelma on ajoittain notkahteleva ruudunpäivitys. Isoissa Arkfalleissa sen huomaa todella monen muun pelaajan keskellä. Toki ongelmaa puoltaa se, että Defiance ei ole kaikista nopeatempoisin peli, joten ohimot eivät notkahtelun kanssa sula, mutta vähän on tainnut liian iso pala olla koodareille saada framet kuriin isommissa väännöissä.
Harvinaisempia ongelmia pelin parissa ovat verkkoviive ja kirjautumisongelmat serverille, mutta ne ovat silti mukana. Kirjautumista helpotti taannoiset serveripäivitykset, mutta täysin kateissa ne eivät ole, joten aina kun pelaaminen maittaisi, joutuu ensin jännittämään kirjautumisen kanssa. Lagi taasen vaikuttaa periaatteessa kaikkeen pelaamiseen. Parhaimmassa tapauksessa viholliset katoavat ja warppailevat pitkin aluetta, muita pelaajia ilmestyy ja katoaa miten sattuu, tavaroita ei saa kerättyä jne. Lyhyesti: kun peli lagaa, se on pelikelvoton, mutta viivettä tapahtuu nykyään harvemmin kaikkien onneksi.
Kannattaa myös varata pelin kanssa aikaa ensimmäisen käynnistyksen yhteydessä. Konsolipelaaminen ja pelin aloittaminen on helppoa ja nopeaa – yleensä, mutta ei todellakaan Defiancen kanssa. Jos tunnin alkuasentelulla selviää, on se jo nopeaa toimintaa.
Vaikka pelissä ongelmia onkin, on jo leijonanosa korjattu pelin uusimmalla, julkaisemisen jälkeisellä päivityksellä. Peli otti sen kanssa hyvän harppauksen eteenpäin, ja varmasti lisää on luvassa ja ongelmia korjataan, mutta tilanne niiden kanssa on tällä hetkellä tämä.
Welcome arkhunter
Defiance on koko lailla onnistunut paketti ongelmistaan huolimatta. Balanssi kääntyy reippaasti plussan puolelle, ja peliä voi suositella ihan mielellään. Iso käsi Trion Worldsille rohkeasta vedosta saada tällainen teos suhteellisen sujuvasti toimimaan konsoleilla ja kovista lupauksista sitoutua jatkossakin tukemaan peliä. Ainoa jännityksen aihe itselläni on se, että peli julkaistiin aika myöhään, kun aika alkaa väistämättä olla 360:tä vastaan. Riittääkö pelaajilla ja Trionilla loppujen lopuksi jatkossa enää paukut Defiancen kanssa, se jää nähtäväksi. Peli kun vaatii tosiaan sydäntä ja sitoutumista jokaiselta osallistujalta San Franciscon taisteluissa sekä satsausta pitämään paketti toimivana jatkossakin. Jos näin on, nostan hattua. Pelille on tavallaan hankala antaa optimaalista arvosanaa, sillä se ei vielä ole kokonainen. Joka tapauksessa pistemäärästä voi ottaa tai lisätä ainakin viisi pinnaa suuntansa, riippuen jokaisen omista kokemuksista ongelmien kanssa.
Kunnianhimoinen peli kaikesta huolimatta, ja toivon sille vilpittömästi suosiota, sillä haluan nähdä jatkossakin vastaavia pelejä konsoleilla.
Katso traileri: