Lähes jokainen on varmasti joskus kuullut Dragon Ballista, yhdestä maailman suosituimmasta shōnen-mangasta, josta on poikinut lukuisia animaatioita, elokuvia, videopelejä ja ties mitä oheistuotteita. Kultaiselta 1980-luvulta aloittanut piirrossarja on tehnyt sen piirtäjästä ja kehittäjästä, Akira Toriyamasta, yhden merkittävimmistä mangakoista ja hän onkin ollut mukana useassa peliprojektissa, kuten vaikka Chrono Triggerissä ja Dragon Questissa. Dragon Ballista on tullut kymmeniä erilaisia pelejä vuosien varrella lähes jokaisessa eri peligenressä, mutta yksikään ei ole kuitenkaan ollut järisyttävän suuri ja arvostettu menestystarina. Dragon Ball Z: Budokai 3 on varmaankin suosituin, mutta senkin julkaisusta on kohta jo 15 vuotta aikaa. Mahdollisuutta menestystarinaan on lähtenyt hakemaan Arc System Works, joka pitkän linjan 2D-taistelupelikehittäjänä on luonut esimerkiksi BlazBlue ja Guilty Gear sarjat. Molemmat ovat myyneet miljoonia ja poikineet reilusti jatko-osia erilaisissa viihdeteollisuuden muodoissa, joten Dragon Ball FighterZ:n luulisi olevan hyvissä käsissä ja menestyksen taattu ja näin se juurikin on.
Huutoa tiiminä
Kuten Arc Systemin muutkin pelit, myös Dragon Ball FighterZ on värikäs ja erittäin nätin näköinen 2D-taistelupeli, josta ei erikoisefektiä tai vauhtia puutu. Pelin ulkonäkö on sen suurin valttikortti ja varsinkin animesarjan fanit ovat haltioissaan jo pelin alkuintrosta lähtien. Se nimittäin näyttää täysin identtiseltä Dragon Ball Kain ja Superin kanssa ja voisikin aivan hyvin olla jommankumman sarjan alkuvideo.
Räjähtävän alun jälkeen valitaan sopiva peliaula ja oma avatar hahmo sarjan suosituimmista tovereista, jonka jälkeen pelaaja heitetään jopa kuudenkymmenenyhden samanlaisen pallopään sekaan pyörimään. Aulassa voi haastaa muita pelaajia erilaisiin taisteluihin, katsoa toisten matseja tai aiempia suorituksia, siirtyä tarinamoodiin tai vaikkapa perustaa oman turnauksen. Kaveria vastaan voi tapella niin verkon kautta, kuin myös samalla sohvalla istuen. Erilaisia ottelutyyppejä on vaikka muille jakaa, mutta ensin kannattaa aloittaa harjoittelusta, jossa käydään läpi kaikki pelin mekaniikat syvimpiäkin saloja myöten. Sparraus kannattaa, mikäli verkko-otteluissa haluaa pärjätä edes kohtalaisesti. Jokainen varmastikin tietää minkälaista kaveria vastustajaksi saattaa valikoitua, eikä kukaan halua antaa viholliselleen täydellistä voittoa ottamalla kunnolla turpaan yhdestä kombotetusta sarjasta.
Toisin kuin monessa muussa tappelupelissä, FighterZissa ei taistellakaan niin sanotusti ”mies miestä vastaan”, vaan vastakkain asettuvat kolmesta taistelijasta koostuvat joukkueet. Pelattavia hahmoja on aluksi 21 muutaman yllätyshahmon avautuessa myöhemmin. Mukana on sarjan ikonisimmat hahmot kuten Goku, Vegeta, Gohan, Krillin ja Piccolo, sekä pahiksista Cell, Frieza, Hit, Buu ja Nappa. Joistakin hahmoista on vieläpä muutama eri versio ja esimerkiksi Kapteeni Ginyu taistelee yhdessä koko viisihenkisen ryhmänsä kanssa. Valinnanvaraa löytyy ja jokainen varmasti löytää joukosta omat lempihahmonsa. Taistelijoiden määrä on juuri sopiva, sillä ne ovat yksityiskohtaisesti ja huolella tehtyjä, eikä määrä koskaan korvaa laatua. Kerrotaan nyt kuitenkin, että ainakaan julkaisuhetkellä mukana ei ole Mr.Satania, eikä myöskään Superista tuttua Jireniä. Hahmot tullaan varmastikin julkaisemaan myöhemmin lisäsisältönä, kuten myös Bardock ja Broly.
Kamehamehalla suoraan ulkoavaruuteen
Kun oma joukkue on rakennettu, on aika siirtyä siihen tärkeimpään, eli taisteluun. Ja voi pojat se näyttää ja tuntuu hyvältä! Ohjaus on äärimmäisen tarkkaa, näppäinyhdistelmät hillittyjä ja hahmot tekevät juuri kuten käsketään, silloin kuin käsketään. Peruspainikkeista lyödään joko kevyesti ja nopeasti tai lujaa, mutta hitaasti. Yhdestä napista ammutaan erilaisia tulipalloja ja valoammuksia, takaliipasimista tehdään heitot sekä erikoisliikkeet. Hahmoa voi vaihtaa lennosta yhtä nappia painamalla, mutta tiimikaverin voi myös kutsua hetkellisesti apuun yhden erikoisliikkeen ajaksi. Näyttävään toimintaan pääsee helposti mukaan myös aloitteleva pelaaja, sillä mukana on autokombo-toiminto. Kun esimerkiksi rämpyttää pelkästään kolmiota, tekee hahmo ensin kuuden iskun erilaisen lyöntipotkusarjan, jonka jälkeen lyödään vastustaja alakoukulla taivaalle ja ammutaan Kamehameha-säde suoraan naamariin. Autokombon avulla heikompikin pelaaja voi tuntea osaavansa jotain ja saavan jotakin tyylikästä aikaan. Sillä pärjääkin jo pitkälle, vaikka kokeneempi pelaaja osaakin heittää vastaiskua havaitessaan saman sarjan toistuvan useasti.
Näppäimet oppii nopeasti, eikä monimutkaisia suunnanpyörittelyjä juurikaan ole. Hahmot tottelevat tiukasti käskyjä ja toimivat kuin kunnon ardacemätöissä kuuluu. Mikäli näin ei kuitenkaan ole, johtuu se aivan varmasti vain pelaajasta. Pelasin peliä normaalilla Dualshock-ohjaimella ja kun en saanut Kamehameha-iskuani ammuttua, oli vika pelaajassa eikä pelissä, vaikka kuinka koetin vastaan väittää. Ohjaimella pelatessa omat sormeni sotkeutuivat välillä painamaan vääriä nappeja yhtaikaa, jolloin hahmoni alkoikin lataamaan itseensä lisäenergiaa. Tällöin vastustajani tajusi tilaisuutensa tulleen ja turpaanhan siinä tuli. Häviön hetkellä syytin kyllä kaikkea muita kuin itseäni, myös täysin olematonta lagia ja jopa tiimikavereita, vaikka pelasin yksin.
Taistelu on parhaimmillaan aivan kuten sarjassakin. Hahmot huutavat ja loistavat erilaisilla väreillä, hyppivät ilmaan, ilmestyvät pikasiirtymisellä toistensa taakse, ampuvat ruudun täyttäviä energiasäteitä ja potkivat toisiaan kerrostaloista ja kallioista läpi. Mikäli viimeisen iskun tekee Ultimate-iskulla, päättyy matsi joko pelialueen räjähtämiseen, kokonaisen mantereen tuhoamiseen tai jopa vihollisen lennättämiseen kauas avaruuteen. Meininki on juuri niin överiä kuin Dragon Ballilta voi odottaakin. Mukana on myös ”dramaattisia lopetuksia”, jotka ilmestyvät tiettyjen vihollisten taistellessa keskenään ja matsin päättyen tiettyyn liikkeeseen. Näissä koetaan animesta tuttuja kohtauksia, kuten Cellin tai Buun täydellinen tuhoaminen.
Klooneja ja androideja
Dragon Ball-peleissä tarina on ollut aina mukana, mutta on kuitenkin seurannut lähes poikkeuksetta alkuperäistä animesarjaa aina Frieza-saagasta Buu-saagan loppuun, joskus jopa GT-saagan tullessa mukaan. Xenoverse teki pientä poikkeusta erilaisella aikamatkustuksella, mutta tuntui silti toistavan samoja taisteluita ja kontakteja. FighterZ tekee poikkeuksen, sillä sen tarina on täysin omansa, joka sijoittuu kuitenkin Dragon Ball Superin aikaan.
Tarinassa on kolme erilaista haaraa, joista seuraava avautuu, kun edellinen on läpäisty. Tarinatila ei pelillisesti ole kovin kummoinen, sillä se sisältää tylsiä ja mykkiä klooneja, päähahmojen puhumista suoraan pelaajalle ja itseään toistavia taisteluita, mutta varsinkin sarjan fanille se on täyttä timanttia alkuperäisäänillä toteutetun ääninäyttelyn ja tyylikkäiden välivideoiden kera. Mukana on myös yksi täysin FighterZia varten suunniteltu hahmo, jonka on luonut Akira Toriyama itse ja joka toimii tarinassa pääpahiksen roolissa. Tarinamoodi on muutenkin liian helppo, eikä osaa millään tavalla sopeutua pelaajan valintoihin tai otteluiden lopputuloksiin. Yhdessäkin matsissa hakkasin pääpahiksen täydellisellä voitolla tonttiin, mutta ottelun jälkeen näytettävässä välivideossa pahis olikin murjonut omat hahmoni henkihieveriin. Tarinatila on kuitenkin suositeltavaa pelata, sillä siitä avautuu uusi hahmo pelattavaksi ja samalla siitä saa myös kokemusta, sekä pelinsisäistä rahaa.
Kuten tarinassa, myös kaikesta muustakin saa rahaa. Sparraukset, verkko-ottelut, turnaukset ja päivätehtävät kerryttävät pikkuhiljaa pankkiin kolikoita, joilla voi avata loottilaatikoita. Ja ei, niitä ei voi ostaa vinguttamalla Visaa, vaan niitä voi avata vain ja ainoastaan pelaamalla. Laatikoista saa avattua erilaisia värejä hahmoilleen ja uusia aulahahmoja, sekä muita personointivälineitä. Mitään merkittävää paketeista ei saa, sillä kaikki avattavat tavarat ovat pelkkää kosmeettista krääsää. Tavarat eivät myöskään muuta taistelijoiden ulkonäköä tuomalla niille esimerkiksi Tekken 7:sta tuttuja hattuja, takkeja ja robottisiipiä, vaan ne muuttavat pelkästään hahmojen vaatteiden väritystä.
Maailmanmestaruusmatseja odotellessa
Dragon Ball FighterZ on jälleen yksi tappelupeleistä, jotka ovat helposti opittavia, mutta vaikeasti hallittavia. Kovalla treenillä pärjää paremmin ja sitä kannattaakin harjoitella, mikäli meinaa päästä Ranked-otteluissa aloituspistettä korkeammalle. Peli tulee takuulla ottamaan isoa roolia eSports-maailmassa ja tullaan myös näkemään elokuisessa EVO 2018 -turnauksessa, jossa maailman parhaat tappelupelien mestarit ottavat toisistaan mittaa. Peli tarjoaa mahtavan kokemuksen niin kokeneille taistelupelien ystäville, kuin myös aloitteleville turpaanvetäjille, jotka etsivät sitä parasta 2D-taistelupeliä.
Mikäli haluat hidastempoisempaa, mutta suolenpätkillä ja irtoraajoilla mässäilevää verijuhlaa, on Mortal Kombat sinulle. Mikäli haluat äärimmäisen tyylikästä, nopeatempoista ja yliampuvaa mättöä universumien välisistä taisteluista, on Dragon Ball FighterZ oikea valinta. Mikäli FighterZ ei ole paras 2D-tappelupeli, on se vähintäänkin paras Dragon Ball -peli ja varsinkin sarjan faneille pakollinen kokemus.
PS. Pelissä on myös ehkä tappelupelihistorian paras soundtrack.