Saavuin edellisen kerran viisi vuotta sitten, edelliselle konsolisukupolvelle. Keräsimme Mestarini kanssa suurta fanikuntaa, positiivista palautetta ja jopa lisäseikkailun. Tietokoneelle saapuessamme olimme Capcom-nimisen luojamme nopeiten myynyt videopeli. Nyt viisi vuotta myöhemmin meidän on tullut aika palata uudelleen, entistä parempana, sulavampana ja komeampana. Meitä on nyt enemmän ja me kaikki elämme fantasiaviihteessä nimeltä Dragon’s Dogma.
Typerä, äärimmäisen sekava ja epäselvä tarinamme alkoi, kun Mestarini asui Cassardisin kalastajakylässä, jonne suuri ja punainen lohikäärme hyökkäsi. Tyhmänrohkeana Mestari haastoi lohikäärmeen taisteluun, jonka tuloksena tuo massiivinen liskokuningas kaivoi Mestarini sydämen rinnasta, söi sen ja poistui alueelta. Kummallisinta kyllä, Mestari ei päätynytkään arkkuun, vaan hän heräsi eloon. Häntä kutsutaan nykyään nimellä ”Arisen” ja hänen kohtalonsa on löytää ja surmata tuo sama lohikäärme, jotta hän voisi tuoda rauhan sekasortoiseen maailmaan sekä itselleen. Tässä kohdassa tarinaa minä tulen mukaan. Herätessään eloon Mestarini synnytti minut. Hän loi minut yksityiskohtaisesti jokaista pientä kasvonpiirrettäkin myöten. Hän suunnitteli ja rakensi minun pituuteni, painoni, koko kehoni käyttäen erittäin tarkkaa ja monipuolista hahmosuunnittelukoneistoa. Samaa koneistoa, jota luoja käytti häneen. Toisin kuin hän, minä vain näytän ihmiseltä, mutta minulla ei ole tunteita, eikä omia ajatuksia. Minun kohtaloni on seurata häntä ja kulkea Mestarini vierellä. En voi myöskään kuolla. Olen Pawni. Enkä ole ainoa, sillä kuten Mestareita, myös meitä pawneja on monia. Mutta minä olen hänelle se läheisin.
Olemme uuden maailman Pawneja
Mestarini voi vuokrata muiden Mestareiden luomia Pawneja. Vahvemmista hän joutuu maksamaan, mutta hänen kanssaan samalla tasolle olevat antavat tukensa ilmaiseksi. Kuten minä, myös muut Pawnit tottelevat ja seuraavat häntä, mutta heidän oma Mestarinsa määrittää heidän varusteensa, kykynsä, sekä ulkonäkönsä. Kun Mestarini luovuttaa heidät takaisin omaan maailmaansa, voi hän antaa pienen lahjan lisäksi palautetta Pawnin avuliaisuudesta, hyödyllisyydestä, sekä tietämyksestä.
Me Pawnit opimme jatkuvasti. Myös minä käyn välillä avustamassa muita Mestareita ja opin samalla erilaisia taistelukikkoja ja salaisuuksia toisten maailmasta. Kun minut on vuokrattu ja tehtäväni täytetty, palaan omaan maailmaani kertomaan Mestarille kaiken oppimani. Viimeisimmällä reissulla opin, että vaaralliset salamanterit kaatuvat ja heikentyvät, mikäli niiden hännän leikkaa irti. Maailmassamme jokainen asia pitää itse opetella ja selvittää, sillä kukaan ei kerro meille mitään. Tiedämme suunnilleen kohteen johon mennä, mutta perillä emme välttämättä tiedä mitä pitäisi tehdä. Maailmamme on ankara, mutta se on silti meidän ja me rakastamme sitä.
Kuten Dslay alkuperäisversion arvostelussa kertoi, on maailmamme kaunis ja suuri. Nykypäivän mittapuulla se ei ehkä näytä kaikkien kauneimmalta, mutta se on meidän maailmamme ja me liikumme sulavasti ja näppärästi sen keskellä. Päivä on kirkas ja kaunis, yö synkkä ja pimeä, jossa ilman soihtua ei näe nenäänsä pidemmälle. Kasvoanimaatiomme ovat alkuperäistä tarkempia, mutta ikä ja edellisen sukupolven varjot alkavat jo näkymään meissä kaikissa.
Olemme Pawneja ja meillä on asiaa
Vaikka maailmamme on suuri, ei se kuitenkaan ole kovin avoin, eikä siellä ole paljoa tekemistä. Kuten viisi vuotta sitten, meitä ärsyttää edelleen tunnelimaiset kulkumatkat ja rajattu pikamatkustus. Joudumme kulkemaan kävellen pitkiä matkoja ja vieläpä useaan otteeseen, kohdaten välillä isoja hirviöitä tai rasittavia pikkurosvoja. Pikamatkustusta voimme käyttää rajatusti, sillä voimme siirtyä vain portaalien kautta ennalta määrättyihin kohteisiin. Eikä Mestarini löydä portaaleja kovin usein. Matkustusamuletteja hänellä on nykyään rajaton määrä, mutta portaaleja vain muutama koko tarinamme aikana. Hevosta emme voi vuokrata, koska sellaisia voivat käyttää vain heinäpaaleja kuljettavat maajussit. Se ärsyttää Mestariani kovasti, mutta hän ei puhu. Hän ei puhu koskaan. Mutta minä puhun, enkä minä lopeta puhumista. Niin tekevät myös muut Pawnit.
Kohtaamme usein matkalla erilaisia vaaroja pienistä peikoista suuriin kyklooppeihin ja aarnikotkiin, välillä jopa khimairaan. Toisinaan matkamme keskeyttää rosvojoukot, jotka haluavat ryöstää kallisarvoiset parannusomenamme ja herkulliset mustikkapiirakkamme. Kun pahisten suunsoitto ja tappelu alkaa, me kaikki kolme Pawnia huudamme yhteen ääneen erilaisia taisteluhuutoja Mestarillemme, kuten ”Vahvistakoon liekkini miekkaasi!”, ”Pidä kiinni, minä isken ylhäältä!” tai ”Se on heikentynyt, mutta niin olen minäkin! Kiipeän sen selkään, lyökää te muut jaloille! Älä hyökkää sokeasti, keskity yhteen kohtaan! Meillä on ylivoima!”. Me huudamme jatkuvasti niin kauan, kunnes Mestarini tukkii turpamme hallintavalikkonsa kautta. Tähän hän ei alkuperäisversiossa pystynyt. Nyt hän hiljensi meidät jo ensimmäisissä taisteluharjoituksissa. Olemmeko oikeasti niin ärsyttäviä?
Olemme Pawneja ja me opimme
Suorittaessamme kyläläisten toiveita ja kuninkaan antamia tehtäviä, saatamme kohdata yllättävän vihollisen, jonka tasosta tai kestävyydestä emme tiedä mitään. Olemme vasta tasolla kymmenen, mutta vastaan kävelevä örkki on selkeästi meitä korkeammalla tasolla, sillä emme pärjää sille edes nelistään. Otamme kaikki turpaamme jo ensimmäisestä iskusta, enkä edes minä pysty suojelemaan Mestaria. Seikkailumme päättyy yllättävään käänteeseen ja synnymme kaikki uudelleen edelliselle tarkistuspisteelle. Koemme tätä usein, mutta sellaista elämä meillä on. Välillä taisteluista täytyy paeta, eikä sitä pidä hävetä. Emme kuitenkaan panisi pahitteeksi, jos kyläläiset kertoisivat hieman tarkemmin mitä matkalla kohdataan tai kuinka hyvin reissuun kannattaa varustautua.
Varustautuminen on meillä kuitenkin sivuseikka, sillä saimme Mestarini kanssa heti tarinamme alussa niin vahvat varusteet, että käytimme niitä koko seikkailumme ajan. Matkalla tulevat aseet ja haarniskat olivat kaikki liian heikkoja, jotta meillä olisi mitään syytä pukea niitä päällemme. Mestarini kouluttautui nuorena kahta tikaria ja jousipyssyä hallitsevaksi Rogue-nimellä kulkevaksi pikanakuttajaksi, kun minulle suotiin kilven ja suuren miekan koulutus. Mestarini tosin ei pitänyt valinnastaan, sillä huomasin hänen tekevän lähes olematonta vahinkoa keneenkään muuhun, kuin heikkoihin rosvoihin ja pikkupeikkoihin. Onneksi minä muiden Pawnien kanssa autamme kaikessa, mihin hän ei pysty. Varsinkin isolla rahalla vuokrattu, pelkissä alusvaatteissa kulkeva, maksimitasoinen maagi on suuri apu, sillä hän pystyy tappamaan jokaisen vihollisen yhdellä liekkimerellä. Niin kaatui pienet peikot ja suuret lohikäärmeetkin, kun hän löi sauvansa maahan kuin muinainen Gandalf. Myöhemmin Mestarini pystyi kouluttautumaan uudelleen, jolloin hän pystyi opettelemaan sekä magian salat, että kahden käden miekan taidot. Uusintakoulutuksen jälkeen hän oli onnellinen.
Tarinamme ei pääty
Seikkailuumme kuuluu myös Dark Arisen -nimellä kulkeva osio, jonka pariin voimme siirtyä milloin vain. Kulkiessamme Mestarini kotikylässä, löysimme yön pimeydestä mysteerisen naisen, joka vei meidät uuteen maailmaan. Maailma oli valtavan kokoinen labyrintti, jonka syvimmästä nurkasta löysimme kaikkein pahimman ja vaarallisimman pedon, Daimonin. Labyrinttiin emme kuitenkaan uskaltautuneet ennen tarinamme läpäisyä, sillä yhden kerran vierailtuamme saimme niin pahasti turpaamme, että Mestarini itki itsensä uneen vielä kuukausienkin päästä. Häviön aiheuttama shokki ja häpeän määrä oli liian suuri, joten jouduimme vahvistamaan itseämme kovin käsin ennen uusintayritystä. Uusintayritys tapahtui vasta neljänkymmenen tunnin jälkeen, kun olimme ensin saaneet Mestarini sydämen takaisin.
Paluumme on hyvin pitkälti samanlainen kuin ensimmäinenkin saapumisemme, mutta näytämme hieman kauniimmalta ja seikkailumme on saanut pieniä parannuksia. Maailmamme on kuitenkin samaan aikaan laaja ja ahdas kuten ennenkin, enkä voi välttyä näkemästä Mestarini turhautuneita ilmeiltä huonon pikamatkustuksen takia. Jalkamme ovat rakoilla pitkistä kävelymatkoista ja samojen alueiden tutkimisesta, mutta vitsailemme silti asiasta ennen nukkumaanmenoa. Meillä asiat ovat kuitenkin ihan hyvin, sillä kohtalotoverini joutuu seikkailemaan Dragon Age 2:n itseään toistavissa luolastoissa. Kertomukseni päättyy tähän ja toivon, että palaamme vielä jatko-osan merkeissä. Siihen meillä on varmasti suuri mahdollisuus.