Vuonna 2004 ilmestynyt Driver-sarjan edellinen osa Driv3r oli kaikilta osin pettymys. Peliin palkattiin ääniksi tunnettuja Hollywood-näyttelijöitä ja pelin mainostamiseen käytettiin todennäköisesti enemmän rahaa kuin itse pelin kehittämiseen. Panostuksista huolimatta peli sai kriitikoilta murska-arvosanoja ja Atarille se oli myynnillisesti floppi. Tällä kertaa pelisarjan kehittäjä Reflections on saanut enemmän aikaa pelin työstämiseen ja edellisessä osassa olleita virheitä on pyritty välttämään.
Reflectionsin työstämän Driver: Parallel Linesin tarina tapahtuu kahdella eri vuosikymmenellä. Vuonna 1978 18-vuotias miehenalku ”The Kid” on juuri tullut New Yorkiin ja toimii keikkakuskina hämärämiehille. Jo ensimmäisestä tehtävästä lähtien päästään tositoimiin ja tehtävänä on kyydittää viinakaupan ryöstäjä toiselle puolelle kaupunkia karistaen samalla poliisit kannoilta. Tällä kertaa pelin päähenkilö ei ole ”under cover” -poliisi, vaan oikeasti ”keikka”-rikollinen.
Kuten aikaisemmissakin Driver-peleissä, kehittäjät ovat loihtineet pelin miljöistä mahdollisimman aidon oloisia. 1970-luvun New York näyttää hyvältä ja Reflections on saanut luotua peliin upean leffafiiliksen. Aikakaudelle uskollisena isot aurinkolasit, pillifarkut ja kaikki muut nykypäivänä hauskuutta herättävät asiat ovat tietenkin mukana. Autoradioissa pauhaa muun muassa Iggy Pop ja Blondie.
The Kidin tekemien keikkojen vaarallisuus ja vaikeus kasvavat tarinan edetessä ja erään keikan päätteeksi TK lavastetaan syylliseksi ja hän joutuu vuosiksi vankilaan. 25 vuotta myöhemmin, eli tarkemmin sanottuna vuonna 2006, TK pääsee vankilasta. Maailma on muuttunut ja vankilassa karaistunut päähenkilö elää oudossa, uudessa ympäristössä. 2000-luvun New York on mallinnettu mahdollisimman tarkasti nykypäivän mukaan ja tuntuukin, että pelissä olisi kaksi eri kaupunkia pelattavana.
Driver: Parallel Lines on paljon velkaa uusimmille GTA-peleille. Tekijätiimi on häpeilemättä ottanut peliin kyseisen pelisarjan parhaat piirteet ja muokannut niitä vielä paremmiksi, kuten esimerkiksi autojen monipuolisemman virittelyn. Peliympäristössä saa mennä vapaasti minne haluaa ja jokaisen ajoneuvon voi varastaa. Driv3r-pelissä harmaita hiuksia aiheuttanut kävelymahdollisuus on tehty tällä kertaa onneksi paremmin – hahmo liikkuu keveästi ja ohjaus on helppoa. Edellisistä osista poiketen TK voi nyt lyödä ja ampua siviilejä sekä ajaa ajoneuvolla heidän päälleen, joka sekin vie peliä selvästi GTA:n suuntaan. Tämä on siis mahdollista ainakin beta-versiossa – saa nähdä tuleeko siviilien kohdistuva väkivalta olemaan mukana myyntiversiossa.
Graafisesti peli kärsii selvästi PS2-riipasta ja ainakin ennakkoversiossa oli vielä paljon tekstuurien warppailua sekä pientä hidastelua. Myös välianimaatiot pätkivät oudosti, mutta muuten peli näyttää ja tuntuu lähes valmiilta. Driver: Parallel Linesin tarina on mielenkiintoinen ja peli on sinänsä teknisesti toteutettu hyvin, mutta tehtävät eivät anna käytännössä mitään uutta, jos on pelannut edellisiä Driver-sarjan pelejä ja GTA-pelejä.
Nyt, kun Atari kertoi myyvänsä viisi omistamaansa pelistudiota, mukaan lukien Reflectionsin, tämä jäänee ainakin viimeiseksi osaksi, jonka Atari julkaisee. Tätä kirjoittaessa ei ole tietoa onko Driver-sarjasta suunnitteilla mahdollista jatkoa seuraavan sukupolven konsoleille.
Driver: Parallel Lines ilmestynee maaliskuun aikana, palaamme silloin kattavammin pelin pariin arvostelun muodossa.