F.E.A.R. Files sisältää kaksi itsenäistä lisälevyä jo vuonna 2005 PC:llä ilmestyneen kauhuräiskintäpelin lisäksi. Extraction Point nimeä kantava paketti nähtiin PC:llä jo vuonna 2006, mutta Xbox 360 pelaajien iloksi mukana on myös täysin uusi Perseus Mandate niminen kampanja.
Anteeksi, eikö tämän pitänyt olla Xbox 360 peli?
Alkuperäinen F.E.A.R. oli aikoinaan hienon näköinen ja melko pidetty peli, jossa pelaaja oli F.E.A.R. nimiseen erikoisjoukkoon kuuluva henkilö, jolla oli ajan hidastamiskyvyn lisäksi outoja, painajaistyyppisiä näkyjä. Reilussa kahdessa vuodessa graafinen kehitys on ajanut täysin pelin ohi, ja samalla grafiikkamoottorilla pyörivät lisäosat näyttävät latteilta paikoin jopa rumilta. Ensi näkemällä peliä ei välttämättä edes uskoisi uuden sukupolven peliksi. Tekstuurit ovat suttuisia ja hahmomallit ovat yksinkertaisia. Valaistus ei ole dynaamisuudesta kuullutkaan ja HDR on pelkkää toiveunta. Peli näyttää ja tuntuu kuin aikahypyltä edelliseen sukupolveen.
Ensimmäisen lisäosan, Extraction Pointin, juoni jatkaa suoraan alkuperäisen pelin tarinaa, mutta Perseus Mandatessa päästään uuden F.E.A.R. tiimin jäsenen kinttuihin. Mitään tiivistelmää edellisen pelin juonesta, edes tekstipohjaista sellaista, ei ole tarjolla, joten uudet pelaajat ovat heti alkuun pihalla. Juonenkuljetus on muutenkin hyvin hataraa ja lähinnä tekosyy Replica-sotilaiden lahtaamiseksi. Extraction Pointissa pelaaja on lähes koko pelin ajan yksin, mutta Perseus Mandatessa mukana on myös tiimikavereita.
Déjà vu
F.E.A.R. sai ilmestyessään kritiikkiä itseään toistavista pelialueista. Läksyä ei ole opittu edes lisäosissa, vaan samoja tylsiä teollisuushalleja ja rakennustyömaita kierrätetään armotta. Toki mukana on myös uusia ympäristöjä, mutta myös ne on onnistuttu rakentamaan idioottimaisiksi ja masentaviksi putkikentiksi, joissa on vain yksi mahdollisuus edetä. Kenttäsuunnittelu on muutenkin melko sekavaa ja epäloogista. Varsinkin aseiden, energiapakkausten ja checkpointien sijoittelussa ei tunnu välillä olevan mitään järkeä. Joskus niitä tulee esiin jatkuvasti, mutta pahimmassa tapauksessa väärin ajoitettu kuolema tietää kymmenien minuuttien uudelleentahkoamista. Myös viholliset on sijoitettu ajoittain todella oudosti. Peli on parhaimmillaan isoissa ja avoimissa taisteluissa, mutta niitä nähdään valitettavan harvoin. Liian usein pelaajan eteen tulee vain pieniä vihollisryhmiä, jotka on helppo eliminoida yhden hidastuksen aikana.
Myös aseet ovat varsin geneerisiä. Mukana on alkuperäisestä pelistä tuttu arsenaali, joka ei herätä suuria tunteita. Molemmat lisälevyt tarjoavat muutaman uuden pyssyn, mutta nekin ovat varsin perinteisiä ja moneen kertaan nähtyjä miniguneja ja lasereita.
Suoraa toimintaa
Kahden yksinpelikampanjan lisäksi paketista löytyy myös Instant Action pelitila, jossa pelaaja pääsee nimensä mukaisesti suoraan räiskimään. Tarjolla on yhdeksän erilaista ympäristöä, jotka ovat muunnelmia kampanjoissa nähdyistä. Jokainen kenttä tarjoaa räiskintää noin viideksitoista minuutiksi riippuen vaikeustasosta. Omia suorituksiaan voi vertailla leaderboardien kautta varsin näppärästi.
Mukana on myös 16 pelaajan moninpeli, joka sisältää varsin perinteistä räiskintää ja tiimipohjaisia pelimuotoja. Tarjolla on noin kymmenen kenttää, jotka sijoittuvat pelin maisemiin. Valitettavasti pelaajamäärät ovat todella vähäisiä joten peliseuran löytyminen on harvinaista. Mitäköhän ne muut oikein mahtavat pelata?
Pelillä on myös omat vahvat hetkensä. Jotkin kauhukohtauksista onnistuvat säikäyttämään oikein kunnolla ja hidastetussa tilassa veri ja räsynuket lentävät messevästi. Veren käyttöä ei muutenkaan säästellä, vaan sillä mässäillään muutamaan otteeseen oikein kunnolla. Eräs F.E.A.R.:n vahvuuksista oli vihollisten tekoäly, joka on kunnossa myös lisälevyissä. Viholliset vyöryttävät päälle, hakevat suojaa ja liikkuvat ryhmässä todella mallikkaasti. Ryhmä kommunikoi keskenään ja käyttää uskottavia taktiikoita. Valitettavasti erilaisia vihollistyyppejä on luvattoman vähän.
Sent to die
Kauhuelementeistään huolimatta peli onnistuu olemaan välillä jopa tappavan tylsä. Pelottelukikkoja käytetään aivan liikaa, jopa kyllästymiseen asti, ja suurin osa niistä on melko ennalta-arvattavaa ja kliseistä kauhuelokuvakamaa. Olematon juonenkerronta, epäonnistunut kenttäsuunnittelu ja lattea graafinen toteutus syövät peli-iloa sen verran, etteivät lisäosat kykene nousemaan alkuperäisen pelin tasolle. Kaiken lisäksi paketti julkaistiin huonoimpaan mahdolliseen aikaan. Keväällä tai kesällä F.E.A.R. Files olisi varmaankin saanut enemmän huomiota, mutta nyt se hautautuu armotta loppuvuoden huippupelien tulvan alle. Kun vastassa on sellaisia nimiä kuin Halo 3, BioShock ja Mass Effect, ei keskinkertaisilla peleillä yksinkertaisesti ole mahdollisuutta pärjätä. Mutta olisiko julkaisuajan muutos pelastanut pelin? Eipä varmaankaan.