Kauan odotettu Fable on ilmestynyt vihdoin kauppojen hyllyille. Pelin on kehittänyt Big Blue Box yhteistyössä Lionhead Studiosin kanssa ja sen pääsuunnittelijoina toimivat Simon ja Dene Carter BBB:lta. Fablen äänekkäimmäksi puolestapuhujaksi nousi ajan mittaan kuitenkin Peter Molyneux, mies Black & Whiten ja Lionhead Studiosin takana.
Fablen kehityskaari on ollut poikkeuksellisen pitkä, tai ainakin siitä on puhuttu jo kauan. Alun perin peli tunnettiin nimellä Project Ego. Varhaisessa vaiheessa pelistä kerrottiin mitä kuvitteellisimpia yksityiskohtia, kuten esimerkiksi mahdollisuus muokata maailmaa kaatamalla puita ja ajan kulumisen vaikutus puiden ja muiden kasvien kasvamiseen. Sanomattakin oli kuitenkin selvää, että tämänkaltaisia ominaisuuksia ei ollut mahdollista kehittää. Osa fanikunnasta ja lehdistöstä otti kuitenkin nämä, suurimmaksi osaksi Molyneuxin suusta tulleet lipsahdukset faktoina. Näiden ihmisten negatiivinen suhtautuminen lopullisesta pelistä puuttuneisiin ominaisuuksiin sai Molyneuxin tekemään virallisen anteeksipyynnön.
Mutta mitä arvoa on menetetyillä ominaisuuksilla? Tekeekö niiden puuttuminen pelistä huonomman? Se selviää seuraavasta.
Fable The Greatest RPG Ever?
Otsikkoon vastatakseni: ei. Fable ei ole kaikkien aikojen paras roolipeli. Se ei välttämättä edes ole roolipeli, vaan seikkailupeli, jossa on roolipelimäisiä elementtejä. Tämäkään ei ole huono asia, sillä raskaiden dialogien puuttuminen, ja hahmonkehityksen helppous tekee Fablesta helposti lähestyttävän. Roolipeleissä pelaaja tavallisesti hukutetaan massiiviseen dialogi-määrään ja mutkikkaaseen hahmonkehitykseen, eikä tämä välttämättä ole huono asia ainakaan RPG-fanaatikoille (kuten allekirjoittanut). Fablessa keskustelemista ei kuitenkaan ole ollenkaan. Tämä saattaa aluksi vaikuttaa omituiselta, mutta loppujenlopuksi sitä ei jää kaipaamaan. Kaikki viestiminen pelin hahmojen välillä hoidetaan eleillä. Näihin kuuluvat muun muassa: loukkaus, röyhtäys, pieru, nauru, poseeraus ja tuuletus. Vaikka ihmisten edessä piereskeleminen saattaa aluksi tuntua lapselliselta ja turhanpäiväiseltä, niin tärkeintä siinä ei olekaan pierun syvällinen sanoma, vaan ihmisten reaktio rektaaliseen aktivismiisi.
Itse asiassa Fablen maailma pyörii ihmisten ympärillä. Menneitä ovat monien roolipelien aivottomat kyläläiset, jotka seisoskelevat paikoillansa, eivätkä reagoi ihmispelaajaan mitenkään. Fablessa kaupungit vaikuttavat toimivilta. Vartijat partioivat, ihmiset tekevät töitänsä, asettavat myymälöihin tavarat näytille, sammuttavat lamput ja sytyttävät lamput tarpeen tullen. Ja kaiken tämän toiminnan lomassa ne reagoivat pelaajaan ja tämän erilaisiin ominaisuuksiin erinäisillä eleillä ja lauseilla. Reaktiot vaihtelevat riippuen pelaajan hyvyydestä/pahuudesta, pelottavuudesta ja viehättävyydestä. Pelottavuuteen ja viehättävyyteen vaikuttavat esimerkiksi tatuoinnit ja erilaiset kampaukset.
Hahmon kokemus on jaoteltu neljään eri osioon, joista jokainen vaikuttaa hahmon ulkonäköön. Ulkonäköön vaikuttavat myös hahmon käyttäytyminen, esimerkiksi äärimmäisen pahalle sankarille tulee loppujenlopuksi komeat pirunsarvet, kaunis kärpäsparvi ympärille ja herttaiset helvetinlieskat jalkoihin. Kokemusosiot ovat Skill, Will, Strength ja General. Pääosioiden alta löytyy alaosioita, kuten esimerkiksi Strengthin alta löytyy Physique, Health ja Toughness. Alaosioillakin on seitsemän eri tasoa. Jokaisen tason nostamiseen vaaditaan päätason, tai yleistason kokemusta. Yleistä kokemusta saa vihollisten päihittämisestä, ja näiden jälkeensä jättämistä vihreistä kokemuspalloista. Muiden pääosioiden kokemuksen saaminen riippuu välineestä, jota pelaaja käyttää päihittääkseen vihollisensa. Jos esimerkiksi käyttää taikuutta vihollisensa murskaamiseksi, saa Will-kokemusta ja yleiskokemusta. Saadun kokemuksen määrään vaikuttaa myös taistelukerroin, joka kasvaa sitä suuremmaksi, mitä enemmän vihollisia päihittää ilman, että itse ottaa osumaa. Vaikka tässä selitettynä tämä saattaa vaikuttaa monimutkaiselta, niin pelissä kaikki nämä hienoudet on selitetty yksityiskohtaisesti.
Läpijuostavaa syvyyttä
Fable on sinällään mullistava peli, että se tarjoaa syvyyttä vain jos pelaaja sitä haluaa. Tarpeen tullen pelin voi juosta läpi noin kymmenessä tunnissa, mutta jos todella haluaa vastinetta rahalleen, niin kannattaa tutustua peliin syvemmin. Fablesta nimittäin löytyy todella paljon kaikenlaisia pieniä tehtäviä ja piilotettuja aarteita, joita ei nopealla hutaisulla löydä. Kenties hauskimpana näistä salaperäinen Treasure Quest, joka aukenee hitaasti eri paikoista saatavilla vihjeillä. Palkintona aarteen löytämisestä on yksi Albionin käyttökelpoisimmista esineistä. Pelistä löytyy myös ns. demoniovia, joista jokainen vaatii erilaisia asioita, jotta ovi aukenee.
Pelin pääjuoni tarjoaa suhteellisen perinteisen ja ennalta arvattavan juonikuvion, joka alkaa siitä kun pelaajan perhe murhataan verisesti, tämän vielä ollessa lapsi. Pelaaja kuitenkin pelastuu, kun salaperäinen sankari Maze vie tämän turvaan sankarien kiltaan, josta peli kunnolla alkaa pienen opettelujakson jälkeen. Pelin juonta on kuitenkin tarpeettomasti haukuttu erinäisissä arvosteluissa. Vaikka se ei olekaan kirjojen veroinen, niin on se pelirintamalla kuitenkin aivan käypä. Juoni tekee tehtävänsä, eli viihdyttää pelaajaa. Tärkeimmäksi osioksi ainakin minulle nousi kuitenkin päätön seikkailu, jota edisti se, että pääjuonen suoritettuaan sai vapaasti seikkailla Albionin maailmassa.
Albionissa on myös jonkinlainen finanssi-systeemi. Mitä enemmän kaupoissa on tavaraa, sitä halvemmalla ne myyvät. Samoin jos varastot ovat tyhjillään, niin tavarat voivat maksaa moninkertaisesti. Keinottelemalla eri kauppojen välillä voi ansaita hyvät rahat jo varhaisessa vaiheessa peliä. Tällä tavalla voi rahoittaa oman vapaan seikkailunsa, rahaa nimittäin saa vain tehtäviä tekemällä. Kauppojen hintoihin vaikuttaa myös pelaajan Guile-taito ja tämän hyvyys/pahuus.
Sisältä kakku korea Päältä samanlainen
Poiketen monista muista länsimaisista roolipeleistä ja länsimaisista peleistä yleensäkin, Fablen graafiseksi ulkoasuksi on valittu liioiteltu ja satukirjamainen olemus. Tämä näkyy esimerkiksi hahmon aseistuksessa, haarniskoissa ja luonnon rehevyydessä. Pelin värimaailma on myös erittäin kirkas. Vaikka nämä seikat saivat minut aluksi vierastamaan peliä, niin pelituntien edetessä huomasin niiden sopivan siihen erinomaisesti. Fable on yksinkertaisesti kaunis, loistava ja yhdenmukainen. Satukirjamaista tunnelmaa täydentävät välianimaatiot ja hyvä musiikkiraita. Musiikki leikittelee erinäisillä iloiselta kuulostavilla sävelillä ja taistelun alkaessa se muuttuu roolipeleistä tutuksi massiiviseksi orkesterimusiikiksi. Ei moitetta tälläkään alueella. Ainoa mitä olisi voinut parantaa, on kyläläisten ulkoasu. Kaikki saman sukupuolen edustajat nimittäin näyttävät lähes samanlaisilta. Vain vaatteissa on jonkin verran eroja.
Pelissä on myös onneksi ongelmia (jotta ei tarvitse kehua jatkuvasti). Graafisen ulkoasun loistava toteutus kostautuu välillä pelin pätkimisenä ja välillä tietyt alueet pikselimössöytyvät (suomenkielen kaunein sana). Luultavasti tämä johtuu alueen nopeasta vaihtamisesta, tai jopa Xboxin Thompsonin asemasta. Valitettavasti tämäkään pienoinen ongelma ei häirinnyt minua juurikaan. Pelin suurin yksittäinen miinus löytyy kontrollien puolella. Taistelussa pelaaja nimittäin joutuu lukittautumaan vasemmalla liipasimella viholliseen. Välillä lukitus kuitenkin sekoilee ja kamera tarrautuu ystävällismielisiin ihmisiin. Varsinkaan pahana pelatessa tämä ei haittaa, sillä kuten eräs pukinsarvinen manalan asukas kerran sanoi: omelettia ei voi tehdä rikkomatta muutamia munia. Pelistä löytyy kuitenkin muutamia saattotehtäviä ja näissä saatettavan vahingoittaminen voi olla kohtalokasta, sillä tehtävän epäonnistuttua sen joutuu aloittamaan alusta.
Tehtävät kuitenkin epäonnistuvat vain erittäin harvoin ja tumpeloinkin pelaaja onnistuu kiskaisemaan pelin läpi kuolematta kertaakaan. Joidenkin mielestä tämä helppous saattaisi olla heikkous, mutta Fableen se sopii kuin pukinsarvet pirullisen belsebuubin päähän. Fablen parissa nimittäin viihtyy, eikä sitä olekaan tarkoitettu hampaat irvessä pelattavaksi.
Loppulöperrys
Olen pelannut Fablen kohtapuoliin kaksi kertaa läpi, ja jatkuvasti mietin, että minkälaisella hahmolla pelaan seuraavaksi. Loppua ei ole näkyvissä, sillä ihanteellisessa tilanteessa pelissä pystyy tekemään erilaisen hahmon ja eri päätökset jokaisella pelikerralla. Peli paranee sitä mukaa, mitä enemmän sitä pelaa. Tässä haluankin kirota BBB:n ja Lionheadin alimpaan manalaan, sillä he ovat tuhonneet sosiaalisen elämäni totaalisesti. Olen Fable-addikti. Loppujen lopuksi menetettyjä ominaisuuksia ei jää kaipaamaan, sillä peli on loistava ilmankin niitä. Ja eihän jatko-osaan muuten jäisi mitään uudistuksia
Fable on tällä hetkellä Xboxin viimeistellyin ja kiehtovin peli, allekirjoittaneen mielestä. Negatiivisia asioita jouduin keksimällä keksimään. Peliä voin huoletta suositella jokaiselle seikkailupelien ystävälle ja varsinkin niille, jotka osaavat pitää mielensä avoimina uusille ideoille ja ovat kenties hieman lapsenmielisiä. Ulkoasun ei kuitenkaan kannata antaa hämätä: pelin kannessa on K-16 -leima, se on verinen ja antaa pelaajalle mahdollisuuden toteuttaa itseään mitä kieroimmilla tavoilla.
(Tämä arvostelu on kirjoitettu ennen Peter Molyneuxin haastattelua)
Molyneuxin haastattelu löytyy täältä.