Electronic Artsin jalkapalloilu uudistuu tänä vuonna radikaalisti. Enää ei voi puhua vuosittaisesta päivityksestä, vaan kehittäjät ovat luoneet uuden pelin. Nappulakenkien kiiltävyys on jäänyt taka-alalle, kun pelattavuutta on rukattu jopa grafiikan kustannuksella. Radikaalit muutokset ovat johtaneet kompromisseihin useilla osa-alueilla.
Joukkueen valinnan jälkeen päästään kentän laidalle. Mukaan ovat mahtuneet jalkapallomaailman valovoimaisimmat stadionit täydellisesti mallinnettuina. Terävä ja väririkas kuva osoittaa graafisen tason olevan tallella, yksityiskohtia on paljon ja pelaajien kaikki liikkeet on mallinnettu sujuvasti. Tällä kertaa tuomarien ja pelaajien kasvot eivät suureksi yllätykseksi pärjää muulle ulkonäölle – Jörö-Jukka ja Rölli ovat päässet ruutuun. Pienen pettymyksen jälkeen karkeat kasvomallit jäävät kuitenkin vähälle huomiolle.
Pallon liikkuminen toimii sujuvasti uudistetun fysiikkamoottorin ansiosta, pelivälineen kontakti on entistä tiiviimpää ja pallon hallitseminen täsmällisempää. Syöttöpeli on helpottunut huomattavasti, kun pelaajien eleistä huomaa milloin syötöt ovat onnistuneita ja helppoja ottaa vastaan. Muutkin pelin elementit ovat helposti omaksuttavissa laukauksista liukutaklauksiin saakka. Pelin arcademaisuus paistaa esiin ilmassa liikkuvista palloista ja keskitasoiset nahkakuulan jahtaajat osuvat kaikkii haastavilta näyttäviin palloihin.
Pelaajien kontrolloimisesta tuttu letkeä asenne futista kohtaan jatkuu strategian puolella. Kuvioita voi muutella ja pelaajia vaihtaa, mutta uusien ratkaisujen voima ei ole toivottu. Vaihtopenkiltä pelin loppuminuuteilla tullut kärkimies ei eroa edeltäjästään kuin yhden ominaisuuden voimin, se on pelaajan nopeus. Tosin se johtuu enemmänkin onnistuneesta pelaajien väsymisen mallintamisesta, kuin tuoreiden pelaajien energiapiikistä.
Tunnelmalliset 45 minuuttia
Turhien taktisten ratkaisujen unohtamisen jälkeen voi keskittyä täydellisesti pelin tarjoamiin haasteisiin. Vaikeustasojen määrä on runsas, mutta niistä kaikki muut vaikeinta lukuun ottamatta tuntuivat turhan helpoilta. Kun vastustajan liikkuminen saadaan aktiiviseksi voi tosissaan rakentaa peliä, muussa tapauksessa tulee väistämättä toimitettua pallo joukkueen vikkelille laitureille. He sitten vipeltävät laidoilta sisään toimittaen pallon maalin tuntumaan.
Pelaajan tekemiset tuntuvat vaikuttavan varsin vähän pelin tapahtumiin. Harhasyöttöjen rooli ei ole toivotulla tasolla ja ainoastaan alimpien miesten avausyritykset voivat olla kohtalokkaita omalle menestykselle. Maalipaikkoihin pääseminen ei ole vaikeaa, sillä kevyisiin kaaripalloihin osuu aina lopulta joku hyökkääjistä. Satunnaisia ongelmia aiheuttaa ainoastaan pelaajien liikkuminen kiskoilla. Ongelma ei ole aikaisempien vuosien kaltainen, sillä linjalta voi poistua kääntämällä pelaajaa voimakkaasti toiselle sivulle. Silti tietyt oikeilla kentillä tehtävät harhautukset jäävät pois niiden haasteellisuuden vuoksi.
Pelimuotojen kirjo on riittävä. Tarjolla on yksittäinen ottelu, haastetila, managerin saappaat tai FIFA Lounge. Näistä etenkin haastetila tuntui hauskalta, ideana on pelata ympäri maailmaa ja saavuttaa aina jokaiseen otteluun valitut tavoitteet. Ne voivat olla maalimääriä tai ottelun pelaamista ilman yhtäkään keltaista korttia. Managerina toimiminen taas on turhan yksinkertaista. Pelaajat kehittyvät omaa tahtiaan ja yleensä tulee valinneeksi joukkueeseensa nuoria lupauksia. Missä ovat vastoinkäymiset ja todelliset yllätykset managerille?
Raadolliset 90 minuuttia
Joukkueiden määrä pelissä jatkaa pienten pettymysten listaa. 37 maajoukkuetta ja 117 seurajoukkuetta on kunnioitettava luku, mutta miksi kaikkia lisenssejä ei hyödynnetä? Kuuteen liigaan mahtuvat Espanjan, Englannin, Saksan, Italian, Ranskan ja Meksikon korkeimmat sarjatasot. Hollannin tai Yhdysvaltojen ammattilaistasot eivät syystä tai toisesta ole mukana, vaikka niin alkuvuodesta lupailtiin. Toisaalta pettymystä helpottaa täysin lisensoidut joukkueet sekä hieman eksotiikkaa tuova Meksikon liiga.
Tarpeeksi usean ottelun jälkeen on aika suunnata katseet verkon suuntaan. Xbox Livessä on mahdollista pelata otteluita Electronic Artsin omilla palvelimilla. Systeemi on hyvin pitkälle identtinen NHL 07:n kanssa. Valmiit liigat ja turnaukset siis puuttuvat, mutta yksittäisistä otteluista on tarjolla tarkat statistiikat. Nettikoodi on toimivaa ja pätkiminen on satunnaista. Vaikka varsinainen nettipeli ei räjäytä tajuntaa, tarjoaa se lisää pelattavaa pitkäksi aikaa. Kaiken kukkuraksi Livessä olevat lisäpalvelut nostavat koko tuotteen profiilia.
Liven puolelta voi ladata ajankohtaiset pelaajapäivitykset. Ominaisuus on tärkeä varsinkin, kun siirtoikkuna tulevaisuudessa aukeaa. Mukava yllätys oli myös mahdollisuus kuulla tuoreimmat urheilu-uutiset ESPN-nettiradiosta aina 20 minuutin välein. Uutisissa pääpaino oli kuitenkin Amerikan tapahtumissa, mutta idea on kehityskelpoinen.
Ottelun paras pelaaja
Onnistuneen teoksen heikoin lenkki löytyy yllättäen audiopuolelta. Valikoissa pauhaavat hittibiisit eivät häiritse, mutta selostus on kauheaa. Selostuspari on jatkuvasti pihalla pelin tapahtumista. He tunnistavat pelaajien nimet, mutta muu tietämys meneekin pahemman kerran metsään. Kommentit tulevat myöhässä ja ne liittyvät harvoin kentän tapahtumiin. Kokonaisuutta eivät paranna mikrofonin haltijoiden naureskelu omille jutuilleen saati brittiläiset sanaleikit.
Otteluissa yleisön ääntely on hoidettu taidokkaasti. Fanien huudot piristävät peliä ja maalijuhlat ovat todellakin onnistuneita, kun yleisö nousee seisomaan. Valitettavasti ääniä vaivaa toinenkin ongelma onnettoman selostuksen lisäksi. Kun pelaajia vaihdetaan, katkeavat äänet täysin noin 15 sekunniksi. Ongelma ei aluksi tunnu pahalta, mutta siihen ei koskaan totu, kun 50 000 henkeä hiljenee aina vaihdon ajaksi.
Kokonaisuutena FIFA 07 on positiivinen yllätys. Käyttöliittymä on viimeistelty, ulkonäkö hyvä ja pelattavuus parantunut reilusti. Valitettavasti mielestäni turha arcademaisuus paistaa edelleen läpi. Paria puutetta paikkaavat useat nerokkaat keksinnöt ja oivallukset. Ulkonäöllisesti puhutaan edelleenkin urheilulajin kauneimmasta edustajasta, mutta strategiapuolella on vielä parannettavaa.