Nostalgia on sairaus, joka hämmentää pelaavaa kansaa. Korporaatioiden tuodessa vanhoja pelejä HD-aikakauteen päivitettynä, kansa huutaa ”turpa kiinni ja ottakaa rahani”. On taas se aika vuodesta, jolloin vanhoja pelejä uudelleenlämmitetään. Tietä ovat tänä vuonna tehnyt niin Ducktales kuin Shadow Warriorkin, näin muutaman nimetäkseni. Osana Xboxin Summer of Arcadea julkaistiin Ubisoftin uusin uusiojulkaisu, Flashback. Lasketaanko tämän pelin arvo nostalgiassa vai pystyykö se kannattelemaan itseään budjettipuolella, vaikka tarjolla on kovia kilpailijoita?
Alkuperäinen Flashback vuodelta 1992 oli scifi-seikkailu, jossa pelaajan hahmo, Conrad Hart, rysähtää keskelle viidakkoa pakomatkan päätteeksi. Muistihäiriöistä kärsivä Conrad pyörii tämän jälkeen pitkin viidakkoa etsimässä itselleen jättämiä muistinrippeitä, joiden perusteella juoni hiukan rakentuu, ja johtaa New Washingtonin kaupunkiin. Tarina on juuri niin kömpelö, kuin miltä se kuulostaakin, eikä salaliittoteoriat ja muukalaiset sen tasoa nosta. Alkuperäinen Flashback vakuutti seikkailulla ja tutkimisella, joten onkin surullista nähdä näihin painottunut peli puhtaaksi tasoloikkaräiskinnäksi kääntyneenä, jossa dialogi tuntuu vain ärsyttävältä toiminnan katkomiselta. Tämän myötä myös muut hahmot jäävät pintaliitäjiksi, eikä näihin saada kunnollista kosketusta.
Ei mikään Viidakon Ykä
Conrad ohjautuu kuin vuonna 1992, eikä tämä ole kehu. Liikkuminen on tutun oloista rotoskooppausta käyttäneistä peleistä, kuten alkuperäinen Flashback sekä Prince of Persia, mikä toimikin aikoinaan kun tempo oli hitaampi eivätkä taistelut olleet pääosassa. Nyt ohjaus hyppii jatkuvasti silmille eikä Conrad aina tee sitä, mitä pelaaja haluaa. Tämä tuntuu toistuvan varsinkin hektisissä tilanteissa, joissa täytyy taistella. Vasen tatti toimii myös hyppynä ylemmille tasoille, eikä tattia tarvitse kuin hiukan hipaista väärään suuntaan, ja Conrad roikkuu söpösti maalitauluna. Viholliset painavat päälle aggressiivisesti, joten kontrollien olisi syytä reagoida nopeammin ja olla tarkemmat, kuin mitä tällä hetkellä tarjotaan. Tämän voisi antaa anteeksi mikäli taistelut olisi järjestetty fiksummin. Nyt lentävien robottien parvi saattaa ilmaantua yläpuolelta, ja ennen kuin Conrad reagoi ohjaukseen, on vahinko jo tapahtunut. Mikäli Conradin ja vihollisen välissä on este, hakkaa vihollinen päätään siihen esteeseen tai pörrää ympäriinsä kuin päätön kana.
Flashback sisältää tasoloikintaa kiitettävän paljon, mikä on peruja metroidvaniamaisesta tyylistä. Kentät on jaettu pieniin neliösektoreihin, jotka toimivat alunperin yhden ruudun kokoisina alueina. Harmittavasti grafiikkatyyli on sekavaa, jolloin äkkikuolemia tai typeriä pudotuksia tapahtuu, kun taustan ja pelialueen eroja ei tehdä tarpeeksi selkeiksi. Peli tuntuu rikkovan omia sääntöjään jatkuvasti, eikä kielekkeiltä alas juoksemisessa ei tunnu olevan mitään logiikkaa: välillä Conrad tipahtaa välittömästi kohtisuoraan kielekkeen reunaa pitkin alas, toisinaan taas momentum pysyy. Äkkikuoleminen muuttuu loppua kohden aivan naurettavaksi erehdys ja yritys -jyystämiseksi. Koskaan ei tiedä mikä koituu kuolemaksi, kunnes sen on kerran kokeillut. Vihollisiset itsessään eivät useimmiten ole hengenvaarallisia jatkuvasti maastosta löytyvien parannusasemien vuoksi, ja vihollisia tuhoamalla nämä tiputtavat elinvoimaa palauttavia palloja. Muita helpotuksia saa kytkettyä asetusvalikosta pois päältä, näihin lukeutuvat muun muassa minikartta ja navigaattori. Ilman näitä helpotuksia turha juoksentelu ja tutkiminen vähenee huomattavasti, mikä sopii kuin nyrkki silmään nykypäivän taistelevalle kansakunnalle.
Ostetaan: Hahmonkehityksen 101
Jo pakolliseksi ominaisuudeksi kutsuttavaa hahmonkehitystäkään ei ole tässä pelissä unohdettu. Taisteluista hahmo kerää kokemuspisteitä ja tasonnoususta tilille ropisee kolme pistettä, jotka voi kuluttaa kolmeen eri taitopuuhun. Henkilökohtaisesti en huomannut tuon taivaallista eroa pelin toiminnassa, vaikka pisteitä tuli tuikittua tuliluikun vahinko ja enemmän elinvoimaa -kategorioihin. Erilaiset käyttökelpoiset esineet piristävät meininkiä osittain, mutta niitä käytetään liian vähän hyödyksi ja niitä on aivan liian vähän. Metroidvaniamaista backtrackingia on turha odottaa, sillä pelissä on tasan yksi suunta, ja se on eteenpäin.
Flashback 2013 tuntuu olevan identiteettikriisissä itsensä kanssa eikä osaa päättää millainen peli se oikeasti haluaisi olla. Alkuperäistä peliä pelaamattomana en tiedä miten haluan suhtautua tähän peliin. Originaalin version idea kutkuttaa, mutta uusioversio yrittää kaikin voimin kertoa, että se tapa jollain peli kulki aikoinaan, on kuollut, ja tämä uusi tapa on parempi. Sitä miettiikin miksi pitäisi asettaa itselleen esteitä, jotta peli olisi vaikeampi sillä oikealla tavalla. Flashback on jatkuvasti ristiriidassa sen kanssa kuinka peliä pitäisi pelata, ja tämän tuloksena mikään osa-alue ei toimi kuten sen pitäisi. Peli epäonnistuu olemaan uudistettu. Pahimpaan nostalgiannälkään peli sisältää alkuperäisversion Flashbackista, se on parasta mihin peli pystyy.