Videopelikonsolit eivät ole koskaan olleet pelintekijöiden suosima alusta manageripelejä varten. Julkaistut pelit ovat olleet pitkälti yksinkertaisia, tai muuten vain epärealistisia kuvauksia lajista. Syynä on ollut etenkin kiintolevyn puuttuminen ja PC-hiirivetoisten valikkojen sovittamisen vaikeus konsolin peliohjaimelle. Vanhalla Xboxilla kuitenkin nähtiin kelvolliset versiot kaikkien aikojen kattavimmasta jalkapallomanageripelisarjasta, Championship Managerista, pelin kausien 2001 ja 2002 muodossa. CM:n nimioikeudet jäivät vanhalle julkaisijalle Eidokselle, kun pelintekijä Sports Interactive vaihtoi julkaisijan Segaan. Kaikki pelintekijöiden tietotaito ja osaaminen siirtyi samalla pois Eidokselta ja nykyään Championship Managerit myyvät vain maineikkaan nimensä voimalla, kun pelisarjan taso on romahtanut. Sports Interactiven kehittämä ”oikea” futismanagerointi tunnetaan nykyään uudella nimellä Football Manager.
4-4-2, 4-5-1 vai sittenkin 3-5-2?
Football Manageria sivusta tarkkaillessa voi erehtyä luulemaan pelin olevan vain jokinlainen vedonlyöjiä varten tehty taulukkolaskentaohjelma, josta saatava hupiarvo on marginaalinen. Manageripelit vaativatkin tietynlaista mielikuvitusta ja kykyä nähdä numerorivien taakse. Pelaajan on muututtava lähestulkoon Matrix-leffan operaattoriksi, joka erottaa ruudulla valuvasta vihreästä koodirihmastosta jotain suurempaa. Kun alkuhämmennyksen jälkeen numerolistat ja pelihahmojen nimet jäsentyvät pelaajan mielessä omaksi jalkapallomaailmakseen, johon hän itse osallistuu suosikkijoukkueensa käskyttäjänä, nousevat Football Managerin parhaat puolet esiin. Peli on uskomattoman addiktiivinen. Toisaalta peli voi olla myös aloittelijalle hyvinkin tyly ja jopa luotaantyöntävä.
Käytännössä Football Manager koostuu monista erilaisista taulukoista, pelihahmojen kykyarvoista, nimilistoista ja taktiikkataulusta. Itse ottelut kuvataan graafisesti ylhäältäpäin, jolloin pallon perässä liikkuvat pelaajat ovat vain yksinkertaisia ympyröitä. Tekstipohjainen selostus kuvaa pelitapahtumia ja pelaajien sijoittumisen näkee ruudulta, myös ääniefektit tukevat hyvin tapahtumia. Ääniä ei kuulla kuin otteluissa, missä yleisö mylvii ja pallo tömähtelee. Pelin suurimmat haasteet ovat uusien pelaajien hankkiminen, heitä etsitään kykyjenetsijöillä ja tunnettujen pelaajien osalta jo valmiilta hakulistalta. Pelaajien ja valmennukseen kuuluvien ihmisten oikeita nimiä on pelissä mukana peräti yli 280 000, pelaajasiirtoja on seurattu tämän vuoden tammikuuhun saakka.
Tärkeä pelin osa-alue on taktiikkojen luonti. Millaiset peruskuviot parhaiten sopivat joukkueelle ja mikä on aloituskokoonpano seuraavaan otteluun? Näihin kysymyksiin pelaaja saakin etsiä ratkaisuja. Pelin hyvästä toteutuksesta kertoo etenkin se, että hyvinkin erilaiset taktiikat toimivat pelissä. Pelaajalle jää vapaus toteuttaa halutessaan vaikkapa tarkkaan syöttelyyn perustuvaa taitofutista, tai perusenglantilaista pallon roiskimista suoraviivaisesti kohti vastustajan päätyä. Olennaista on löytää oman joukkueen kokoonpanolle ja pelikentällekin sopiva taktiikka. Esimerkiksi tosielämässä Arsenalin käyttämää nopeaa lyhytsyöttöpeliä ei välttämättä kannata yrittää kankeilla pelaajilla aladivarissa mutaisella kentillä, mutta oikeilla pelaajilla ja olosuhteilla se voi toimia yhtä hienosti kuin tosielämässä.
Sori Ronaldo, siellä onkin Puhakaisen Saku aloituksessa tänään, sä olet penkillä.
Pelaajalle on tarjolla loputon määrä haasteita. Millaisia pelaajia sinä hankkisit, jos olisit vaikkapa Real Madridin managerinpenkillä ja käytössäsi olisivat seuran lähes loputtomat resurssit? Saisitko miljoonatähtesi pelaamaan joukkueena vai olisiko lopputuloksena sittenkin epäyhtenäinen sisäisten riitojen repimä primadonnakuoro, minkä kohtalona on pudota korkealta ja kovaa? Entä miten onnistuisi HJK:n luotsaaminen jälleen mukaan Mestareiden Liigaan? Millaista jälkeä tulisi jos antaisitkin Arsenalin ranskalaislegioonalle penkkikomennukset ja pestaisit aloitukseen vain parhaita suomalaisia pelaajia? Jalkapallosta kiinnostunut löytää pelistä lukemattomia kiinnostavia kokeilumahdollisuuksia ja peli toimii valtavana lähdeteoksena eri pelaajien taidoista.
Kuitenkaan aivan kaikkia pelaajia ei ole arviotu ihan täysin esikuviaan vastaavasti, sillä mielipide-eroja varmasti löytyy monenkin pelaajan taidoista. Esimerkiksi oikeassa elämässä viime karsinnoissa upeita vapaapotkumaaleja tehnyt Eremenko onkin pelissä aivan toivoton, myös kulmapotkujen antajana. Muihin manageripeleihin verrattuna FM:n arviointitaso on kuitenkin korkeaa luokkaa. Useimmat vanhan Championship Managerin pelaajat tiesivät jo silloin aikoja sitten erään aivan tuntemattoman Brasiliassa pelanneen nuorukaisen olevan todella lupaava jalkapalloilija, josta tullaan kuulemaan vielä. Nykyään Barcelonan virnuilijan tuntevatkin jo kaikki. Sama pätee myös Football Manageriin, pelistä voi hyvin päätellä esimerkiksi mitä pelaajia kannattaa tarkkailla kesällä MM-futista seuratessa.
Parhaimmillaan peli on luotsattaessa vaikkapa Englannin aladivarin syövereistä jotakin pikkuseuraa kohti Valioliigan viheriöitä. Tie on pitkä ja kivinen, mutta kun monien kuukausien pelaamisen jälkeen se pelaajan pikkuseura kaataa korskean Manchester Unitedin viime hetkillä tehdyllä vastaiskumaalilla, on tunnelma sanoinkuvaamaton. Kaikki mitä ruudulla silloin tapahtuu on vain pienen pelinumerolla varustetun ympyrän siirtyminen kohti vastustajan maalia pallon kanssa sijoittaen sen laukauksellaan maalivahdin ohitse. Kun pelaaja kuitenkin tietää kyseisen pelihahmon olevan juuri se ensimmäisellä kaudella vaikkapa Suomesta löydetty lupaava juniori, jota on pelissä treenattu useita vuosia, on tapahtuma ainutkertainen ja todellakin mieleenjäävä. Football Manager on parhaimmillaan elämää suurempi, kuten sen kuvaama jalkapallokin ilmiönä.
Jaahas, nehän menivät johtoon. Mitäs jos Miklu lähet jo ottaan vähän lämpöä?
Pelihahmoihin on saatu hyvin eloa, sillä esimerkiksi jäädessään ilman peliaikaa he voivat valitella tilannettaan lehdistössä tai riitautua joukkueen jäsenten kanssa, jolloin pelaaja voi antaa vastakommentteja tapahtuneeseen. Jotkut pelaajat tulevat toisten kanssa paremmin toimeen kuin toisten ja saattavat pelata yhteen paremmin juuri parhaiden ystäviensä kanssa kentällä. Pelaaja voi antaa lausuntoja lehdistölle omista pelaajistaan ja tulevista vastustajistaan, sekä ajautua sanaharkkaan kilpailevien managerien kanssa. On hauskaa seurata pelihahmojen kinastelua toistensa kanssa pelin uutisissa tai esimerkiksi yrittää psykologisella sodankäynnillä lannistaa paikallisvastustajan manageria.
Huonojakin puolia löytyy. Vaikka peli tuntuu olevan nopeampi kuin PC:llä pelattuna, kestävät koneen miettimistauot silti joskus liikaa. Peli vaatiikin kärsivällisyyttä ja aloittaessa uutta kautta ei kannata mukaan valita kuin pari liigaa seurattavaksi, muuten lataustauot pitenevät. Pahin ongelma on käyttöliittymä. PC:llä peliin tottuneelle tulee äkkiä hiirtä ikävä ja lukemattomien valikkojen läpikäyminen ei ole helppoa analogitateilla. Valikkojen selausta olisi voitu nopeuttaa, mikäli pelaajalle olisi jätetty mahdollisuus luoda omia pikanäppäinkomentoja, esimerkiksi vasemman liipaisimen pohjassa pitäminen ja napinpainallus pitäisi voida määritellä viemään pelaajan oikotienä haluamaansa valikkoon automaattisesti. Myös taktiikkaruutuun olisi hyvä olla oma pikanäppäinyhdistelmä. Onneksi kuitenkin liipaisimia käyttämällä pääsee kelaamaan edestakaisin jo käytyjä valikkoja, mikä helpottaa tilannetta hieman. Ikävää on myös joidenkin olennaisten asioiden hankala toteuttaminen, kuten esimerkiksi käsky uuden pelipaikan opettamiseen pelaajalle löytyy harjoitteluruudun sijaan pelaajan oman profiilin takaa.
You’ll Never Walk Alone
Musiikkia ei peli sisällä lainkaan, jollei ottelujen kannatuslauluja laske sellaisiksi, mutta omat soittolistat saa toki soimaan taustalle vaivatta. Otteluäänet ovat hyvin toteutettuja, mutta ne hieman sekoittuvat, jos ottelun ajankulkua nopeuttaa. Valikoihin on lisätty ikäviä napsautusääniä, jotka kannattaa hiljentää ensitöikseen pois päältä. Osa pelaajista on varustettu myös kasvokuvalla, mutta vain valitettavan harvat. Suurempi kuvien määrä olisi tuonut lisäarvoa peliin, mieluiten ainakin jokaisesta vähänkin kuuluisammasta pelaajasta. Esimerkiksi Suomen maajoukkueesta vain Aki Riihilahti ja Mika Väyrynen ovat saaneet henkilökuvat. Maailmantähtien kuvia ei pelissä näy juuri lainkaan, ehkäpä juuri sopimusteknisistä syistä. Nämä beckhamit ja ronaldot tosin kaikki tuntevat jo muutenkin, joten ehkäpä onkin vain reilua, että näiden sijaan esimerkiksi suhteellisen tuntemattomat Englannin ykkösdivarijyrät sekä muutamat lupaavat pelaajat saavat pelissä kasvonsa esiin.
Ajoittain pelin otteluissa tapahtuu kummallisia asioita, kuten oman joukkueen puolustuksen puppeloidessa käsittämättömästi tai miljoonaluokan kärkimiehen pamauttaessa useita kertoja peräkkäin varmasta paikasta pallon reilusti yli maalin. Näin toki tapahtuu ajoittain myös tosielämässä jalkapallossa, mutta usein pelin kenttätapahtumien syy löytyy pelaajasta. Taktiikka saattaa olla pielessä, ehkäpä joukkueen sementtijalkaiselle kärjelle on annettu täydet vapaudet kuljettaa palloa miten lystää ja tulokset näkyvät hukatuissa tilanteissa. Mahdollisesti puolustajille kannattaisi määritellä tarkemmin miesvartionnit. Oman maalin varjelemisessa maalivahtia voisi myös auttaa kummasti asettamalla kymppipaikan mielialapelaajan tilalle kovaotteisen keskikenttämiehen puolustavaan rooliin.
Usein pelaajan on hankala nähdä välittömästi miten hyvin hänen uudet taktiset ratkaisunsa toimivat. Kannattavaa onkin pitää tietty kuvio pidemmän aikaa ja tarkkailla toimivuutta muutaman ottelun ajan jatkuvan säätämisen sijaan. Tekoälymanagerit tekevät ajoittain myös yllättäviä temppuja: testipelissä Chelsean käskyttäjä Mourinho laittoi hyökkäystähtensä Crespon ja Drogban lainapapereilla pois jaloista pyörimästä, palkaten tilalle isolla rahalla nuoria ja nopeita huippulupauksia. Tuloksena Chelsky laittoi kyllä muita joukkueita edelleen poikki ja pinoon vaivatta uusillakin kärjillä, mutta ehkäpä ihan tosielämässä näin radikaaleja siirtomanööverejä ei nähtäisi. Toisaalta, jos peli noudattaisi vain todellisen maailman tapahtumia, olisi pelaaminen kovin tylsää ja ennalta-arvattavaa.
Katos nyt Litti, olis mielessä tällainen pelaajavalmentajasoppari, mitäs sanot?
Football Manager 2006 on ylivoimaisesti parhain ja tällä hetkellä myös ainoa 360:n manageripeli, mutta PC-version käyttöliittymä on selvästi sujuvampi. X360-versioon on lisätty muutama hyvä uusi ominaisuus, kuten pelaajien taidoista esitettävä Pro Evolution Soccer -tyylinen timanttidiagrammi pelkkien numeroiden tueksi. Tämän avulla aloittelijakin näkee hetkessä, minkä tasoinen pelihahmo on kulloinkin kyseessä. Pelisaavutukset palkitaan myös tuttuun tapaan gamerscorella ja omien musiikkien soittaminen pelin hiljaisuuden vastapainoksi onnistuu helpommin 360:llä kuin PC:llä. Liven välityksellä voi pelata moninpelejä, kahdeksalla pelaajalla liigaa ja kuudellatoistalla cup-pelejä. Moninpeliin voi valita myös koneen ohjaamia joukkueita ja oman kokoonpanonsa saa siirrettyä yksinpelistä muita ihmispelaajia vastaan. Ennen virallista julkaisua testiversiolla ei tosin peliseuraa vielä löytynyt, eikä moninpeliä ollut juuri mahdollista testata. Pelin pisteyttäminen ei ole helppoa; FM2006 on 360:n pelitarjonnassa ainutlaatuinen, mutta toisaalta sen käyttöliittymä on aika kankea. Pitäisikö peliä verrata suoraan hiirivetoiseen PC-versioon ja rangaista pistemenetyksin huippupeliä? Tuskinpa, sillä kyseessä on tästä huolimatta aivan mahtava peli ja todellakin tutustumisen arvoinen julkaisu syvällistä sekä pitkäikäistä pelattavaa hakevalle futisfanille.