Hups, nyt pääsi käymään hassusti. Kuinka ollakaan A-Tak (eli pelaaja) on ainoa jäljelle jäänyt pilotti taistelussa keisarillista armeijaa vastaan. A-Takin leveillä – tai kapeilla – hartioilla lepää koko galaksin tulevaisuus. Onni onnettomuudessa, että hän sattui valitsemaan alleen juuri sen ainoan prototyyppi-aluksen, jonka avulla saattaa jopa onnistua tehtävässään.
Space Invaders
Pelinkehittäjä 17-Bit kunnioittaa pelissään Galak-Z: The Dimensional 70-80 -lukujen arcadeklassikoita. Pelintekijät tuntevat Asteroidinsa ja R-Typensä, ja se näkyy pelissä. Jos pelitunnelma on peräisin klassikoista, graafinen olemus pohjaa aikaan, jolloin anime alkoi saavuttaa suurempaa suosiota länsimaissa. Kirkkaat värit välitarinoissa, hahmojen tyyli ja piirrostekniikka ovat kuin suoraan Astroboysta. Myönnettäköön, että paikoitellen mieleen tulee kuvallisesta annista myös Borderlands.
Välianimaatiot, jos niitä animaatioiksi voi aina kutsua, ovat kuitenkin hyvin pieni osa peliä. Ne toimivat lähinnä hengähdystaukoina itse toiminnan välillä. Sormille levähdysaikaa tarvitaankin, peli kun ilmeisesti vanhoja pelejä kunnioittaen ei tallenna etenemistä kuin viiden kentän läpäisyn jälkeen. Peliohjain onkin siis kovilla, kun jakson viimeisessä kentässä tulee noutaja, ja ainoa mahdollisuus on aloittaa alusta – aina sieltä jakson ensimmäisestä kentästä. Yhden kentän läpäisemiseen menee helposti kymmenisen minuuttia, mikä kannattaa pitää mielessä, kun pelaamaan alkaa. Alle tunnin pelisessiota ei siis kannata aloittaa, ellei halua vain käydä huvikseen pelaamassa, ilman tallennusmahdollisuutta.
Jaksoja on nykyisellään viisi, ja jokaisessa jaksossa on viisi kenttää. Jaksoa oikeampi nimi olisi ehkä kausi, sillä peli on rakennettu kuin olisi katsomassa tv-sarjaa. Jokainen kenttä alkaa kuvalla, jossa on kerrottu kentän nimi sekä sarjan jakson nimi, onpa oikein nimeltä mainittu käsikirjoittajatkin. Ei siis kannata pelästyä, kun lopulta pääsee sen kauden viimeisen jakson loppuun ja lopputekstit alkavat pyöriä ruudulla. Kyllä se seuraava viiden kentän kausi sieltä alkaa, ellei sitten ole jo läpäissyt sitä viidettä ja viimeistä kautta.
Dragon Ball
Pelissä A-Tak suorittaa erilaisia tehtäviä Beamin ohjeistuksella. Alun tehtävä tuo joukkoon mukaan vielä mekaanikko Crashin, jonka avustuksella huolletaan ja varustetaan alusta. Osa parannuksista on pysyviä, osan menettää, kun se väistämätön tuhoutuminen tapahtuu. Pelaaminen helpottuu kyllä mukavasti kehitysten myötä. Sen verran hankalaksi pelaaminen kuitenkin kehittyy, että kaikki avut ovat tarpeen. Pelimekaniikka on helppoa omaksua, hieman totuttelua vaatii liikkuminen liipasin/tatti -yhdistelmällä, mutta nopeasti sen oppii hallitsemaan.
Vaikka pelissä joutuukin samaa kenttää pelaamaan useamman kerran, ei selviytymiseen saa apuja opettelemalla kenttiä ulkoa. Pelin yksi hienouksia on nimittäin joka pelikertaan uudelleenluodut kentät. Myös vihollisien tekoälyyn on satsattu. Tekoälyn toimivuuden huomaa valitettavan usein, varsinkin, jos lähtee suin päin päättömästi hyökkäämään. Vaikka arcaderäiskinnästä on kyse, taktisuus on valttia ja harkintaa kannattaa käyttää, muuten huomaa pelaavansa samoja kenttiä yhä uudelleen ja uudelleen.
Pääosassa pelissä on Galak GZ-1 -hävittäjä, mutta homma muuttuu mielenkiintoiseksi kun toisen kauden alussa saa avattua vaihtoehtoisen toimintatilan, GZ-EX mechan. Ilman tuota mahdollisuuttakin muuttaa olomuotoa, kädessä on hyvä peli, mutta mecha-tila tuo mukanaan sen viimeisen silauksen ja ripauksen hulluutta. Helpoksi peliä ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa. Uudelleen luotavat kentät, toimiva tekoäly ja pelin tunnelma saavat silti jatkamaan, vaikka välillä hampaat kirskuu niin että hammaslääkäriä hymyilyttää.