Gears of War oli Xbox 360:n ensimmäinen varsinainen hittipeli, joka aikanaan näytti mihin Xbox 360 pystyy taitavissa käsissä. Epic Gamesin scifi-räiskintä saavutti heti hurjan suosion ja peliä on myyty maailmalla jo yli viisi miljoonaa kappaletta. Sarjan ensimmäinen osa keräsi huimat arvostelut kriitikoilta ja viimeistään pelin lopputekstien jälkeen oli selvää että jatkoa on luvassa. Nyt, noin kahden vuoden odotuksen jälkeen Gears of War 2 on vihdoin täällä.
Ihmiskunnan viimeinen toivo
Jo pelin alkumetreillä käy selväksi, että Sera-planeettaa asuttavien ihmisten sota Locusteja vastaan ei todellakaan ole ohi. Pelin tapahtumat sijoittuvat noin kuuden kuukauden päähän ensimmäisen osan lopusta, ja ihmiskunta on tappion partaalla. Marcus Fenixin johtamalle Gears-ryhmälle on siis käyttöä, kun ihmiset käynnistävät viimeisen hyökkäyksensä Locustien tuhoamiseksi ja Jacinton kaupungin pelastamiseksi.
Peli alkaa mahtipontisesti Jacinton kaupungissa ja viimeistään ihmiskunnan sotavoimien johtajan pitäessä eeppistä palopuhetta hyökkäykseen osallistujille pelaajan niskassa kulkee kylmiä väreitä. Peli saakin melkoisen tunnelman aikaiseksi heti alkuminuuteista lähtien ja loppu onkin melkoista vuoristorata-ajelua niin hyvässä kuin pahassakin.
Todettakoon heti alkuun, että Gears of War 2 on melkoisen suoraviivaisesti etenevä räiskintäpeli, joka nojaa vahvasti edellisestä osasta tuttuun suojautumismekaniikkaansa. Kenttäsuunnittelu on edelleenkin melko lineaarista ja putkimaista, joskin taisteluiden skaalaa ja vaihtelevuutta onkin lisätty melkoisesti. Välillä peli tarjoilee pari vaihtoehtoista etenemisreittiä ykkösosan tapaan. Jos olet yksi niistä harvoista, joille ensimmäinen peli ei iskenyt sitten yhtään, et todennäköisesti juurikaan innostu jatko-osastakaan. Meille muille peli onkin sitten täyttä nannaa alusta loppuun.
Gears of War 2 on täynnä loistavasti toteutettuja ja uskomattoman eeppisiä ja elokuvamaisia taistelukohtauksia. Marcus Fenixin ja muun Gears-ryhmän matka kohti Locust-rodun tuhoamista vie pelaajan läpi vaihtelevien ympäristöjen ja useiden ajoneuvokohtausten. Ajoneuvokohtaukset onnistuvat loistavasti roolissaan normaalin pelirytmin katkaisijana ja tuovat uutta väriä peliin. Välillä ajoneuvojen ohjaksista päästään myös isompien vermeiden kyytiin. Juuri kun tuntuu siltä, ettei meno voi enää tästä huikeammaksi mennä, iskee peli uutta vaihdetta silmään ja onnistuu yllättämään kerta toisensa jälkeen.
Yksinpelin juonenkehitys on tällä kertaa paljon parempaa kuin ykkösosassa, etenkin alkupuoliskolla. Mistään Oscar-tasoisesta juonesta ei kyllä edelleenkään puhuta, mutta ainakin yritystä on aikaisempaa enemmän ja nyt tarinassa on mukana myös henkilökohtaisempia tasoja. Pelin juonenkehitys kulkee kuitenkin edelleen hiukan liikaa Marcuksen radion kautta, ja dialogi hahmojen välillä on edelleen hiukan kornia ja överiksi vedettyä. Tämä korostuu etenkin pelin keskivaiheilla, kun paikasta toiseen hypitään hiukan päämäärättömästi ja selittämättömästi. Myös pelin sivuhenkilöt ovat varsin mitäänsanomattomia ja jäävät tarinassa hyvin pieneen rooliin.
In the flesh, baby!
Gears of War 2 on edelleenkin yksi Xbox 360:n komeimmista peleistä, vaikkei ulkoasu olekaan kokenut valtavia mullistuksia ykkösosasta. Unreal Enginen uusi versio näkyy lähinnä parempina valaistuefekteinä, pintapuolisesti hajoavina ympäristöinä sekä etenkin suurempina vihollismäärinä. Pelin alkupuolella tapahtuvassa kohtauksessa, jossa pelaaja on valtavan kaivosporan kyydissä on ruudulla yhtäaikaa jopa useita kymmeniä perus-Locusteja, jätti-Brumakeja, lentäviä Reavereita, ohjuksia, savua, helikoptereita ja taustalla huikean kauniita maisemia. Myös massataisteluissa pelin ruudunpäivitys pysyy todella tasaisena eikä hidastumisia esiinny. Lisäksi ympäristöihin on panostettu tällä kertaa aiempaa enemmän ja käytössä olevaa väriskaalaa on lisätty. Pelin eeppisyyttä lisää loistavasti tunnelmaan sopiva musiikki. Ääninäyttely on jälleen huippuluokkaa ja myös pelin äänimaailma on hyvin toteutettu.
Pelattavuudeltaan Gears of War 2 hipoo edelleen täydellisyyttä. Ykkösosasta tutut kontrollit toimivat loistavasti ja pienen harjoittelun jälkeen juuri niin kuin pelaaja haluaa. Tämän johdosta peliä on suorastaan nautinto pelata. Ainoastaan ajoneuvojen kontrollit tuntuvat hiukan kankeilta, mikä korostuu etenkin kun pelaajan pitäisi pujotella jäätyneen järven läpi samalla kun jää sortuu ajoneuvon painon johdosta. Uutena pelillisenä ominaisuutena pelaaja voi käyttää vastustajaa lihakilpenä, joskin tällöin pelaaja voi ampua vain pistoolilla. Ominaisuus on ihan mukava lisäys, joskin varsinaista käyttöä sille on melko harvoin. Loistava uudistus on myös se, että kuolettavan osuman saadessaa pelaaja voi vielä yrittää viimeisillä voimillaan raahautua suojaan ja tällä kertaa myös tekoäly osaa parantaa pelaajan takaisin taistelukuntoon.
Muutamat uudet aseet piristävät pelin asearsenaalia kummasti. Etenkin laajaa tuhoa aiheuttava mortar sekä lähitaisteluissa loistavaksi osoittautunut liekinheitin nousivat heti omiksi suosikeiksini. Uusia vihollistyyppejä on tarjolla melkoinen liuta ja joukosta löytyy melkoisen isokokoisia örmyjä pelaajan lahdattavaksi. Myös pelin äijämäisyys on tallella. Verta lentää ja moottorisahalle on käyttöä, tällä kertaa jopa muuhunkin kuin pelkästään Locustien silpomiseen. Ennakkoon hehkutettuja moottorisahakaksinkamppailuja löytyy kuitenkin yllättävän vähän. Pelin K-18 leima on jälleen oikeutettu, sillä hurmetta nähdään välillä niin paljon että heikompia hirvittää.
Löytyy pelistä myös muutama heikompi osa-aluekin. Yksin pelattaessa tiimikavereiden surkea tekoäly korostuu etenkin vaikeammilla vaikeustasoilla ja haastavissa taistelutilanteissa. Myös parin ympäristön kenttäsuunnittelu on hiukan tylsähköä ja pelin tempo hidastuu keskivaiheilla ehkä hiukan liikaakin verrattuna huikeaan alkuun ja loppuun. Lisäksi pelin pomotaistelut ovat ykkösosan tapaan melko helppoja ja liian lyhyitä, paria poikkeusta lukuunottamatta. Halo 2:n kaltaista cliffhanger-lopetusta pelkääville kerrottakoon että pelin lopetus jättää sopivan kylläiseksi, mutta herättää samalla enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.
Ensimmäistä Gearsia kritisoitiin hiukan sen yksinpelin lyhyydestä, ja pituutta onkin tullut muutama tunti lisää. Normaalilla vaikeustasolla pelillä löytyy pituutta noin 10 tunnin verran, ja vaikeammilla vaikeustasoilla pituutta tulee vielä lisää. Tämä on omasta mielestäni lähes täydellinen pituus pelille, sillä se onnistuu säilyttämään tunnelmansa ja intensiivisyytensä alusta loppuun jopa yhdeltä istumalta pelattaessa. Gears-veteraaneille suosittelen pelin aloittamista suoraan Hardcore-vaikeustasolla, sillä normaalilla vaikeustasolla peli on ehkä hiukan liian helppo.
Ai niin, tässä oli vielä moninpelikin?
Yksinpelikampanjan voi pelata myös edellisen pelin tapaan kaverin kanssa joko jaetulla ruudulla tai Livessä. Co-op tilaan pääsee nyt myös helposti kesken yksinpelin ilman turhia valikoissa käyntejä. Tämän lisäksi pelistä löytyy tietenkin myös moninpeli, joka on kokenut suuria muutoksia teknisesti. Edellisosan parjattu hostaussysteemi on muutettu nykypäivän standardeja vastaavaksi, alun perin Halosta tutuksi tulleeksi party-systeemiksi, joka helpottaa kavereiden kanssa pelaamista melkoisesti. Lisäksi pelaajakapasiteettia on kasvatettu kahdeksasta kymmeneen ja mukana on uusia pelimuotoja sekä mahdollisuus botteja vastaan pelaamiseen. Uutta on myös uuden erän alkamista tai uudelleensyntymistä odotellessa toimiva vapaa kameratila, jossa voi ottaa myös kuvia joita voi lähettää pelin verkkosivuille muiden katseltavaksi ja koneelle tallennettavaksi.
Moninpelikarttoja on mukana peräti 15 kappaletta, joista viisi ykkösosasta tuttua kenttää saa ladattua pelin mukana tulevalla koodilla. Osa uusista kentistä sisältää myös joitakin ympäristötekijöitä: esimerkiksi Avalanche-kentässä lumivyöry täyttää kentän lumella ja avaa muutamia uusia paikkoja aikaisempaan verrattuna. Lumivyöry myös pakottaa pelaajat sisätiloihin, sillä vyöryn alle jäädessä kuolo korjaa hetkessä.
Kaikkia moninpelikarttoja voi pelata myös uudessa Horde-pelimuodossa, jota voisi kuvailla parhaiten Warcraft 3:n Tower Defence -kenttien ja Rainbow Sixin Terrorist Hunt -pelimuodon sekoituksena. Maksimissaan viisi pelaajaa koittaa selviytyä kentällä mahdollisimman pitkään aalloittain syntyviä vihollisia vastaan. Alkupuolella pelaajien kimppuun hyökkää lähinnä nopeita ja helposti tapettavia Tickereitä ja Wretchereitä, mutta pikku hiljaa homma vaikeutuu ja mukaan tulee esimerkiksi jättimäisiä Boomereita ja Grindereitä isoine aseineen. Jokaisesta kentästä löytyy yhteensä 50 aaltoa, jotka voi pelata usealla eri vaikeustasolla läpi. Kaiken lisäksi peli pisteyttää lähes kaiken mahdollisen ja jokaiselle kartalle on varattu oma leaderboard. Jokaisen aallon jälkeen näytetään pelaajien välinen pistetilanne ja kokonaispistemäärä. Moottorisahatapoista ja nopeasta toiminnasta palkitaan, totta kai. Tästä pelimuodosta ei pelattava ihan äkkiä lopu, ja pelkästään Horde yksinään nostaa pelin uudelleenpeluuarvon aivan uuteen luokkaan.
Valitettavasti emme päässeet testaamaan moninpeliä Livessä, joten nettikoodista emme voi vielä sanoa mitään. Tähän asiaan palataan tulevaisuudessa moninpeliarvostelun merkeissä, kunhan Live-matseja saadaan pelattua tarpeeksi ja kaikkia uusia karttoja ja pelimuotoja päästään testaamaan kunnolla.
Kokonaisuutena kyseessä on siis varsin kattava paketti, joka ei taatusti jätä ketään räiskintäpelien ystävää kylmäksi. Gears of War 2 on lähes täydellinen jatko-osa: se onnistuu parantamaan ykkösosaa kaikilla osa-alueilla ja tuo tarpeeksi vaihtelua pysyäkseen tuoreena. Intensiivisen testauspäivän jäljiltäkin teki heti mieli päästä pelaamaan peliä lisää, ja se on aina loistavan pelin merkki. Pakkohankinta? Ehdottomasti. Vuoden paras räiskintäpeli? Check. Parempi kuin Halo 3? Kyllä. Bigger, better & more badass? Hell yeah!